En tajua miksi olen näin helvetin lukkiutunut ja ahdistunut tyyppi. En ole oikeastaan outo muuten kuin että en ole ns. "people person" joka on uusi trendisana työelämässä. En ole ilkeä, juonitteleva enkä toisia alistava. "Jee mun unelmamies" joku nainen meinaa vastata. No en todellakaan ole.
Kun joskus lukee kirjoituksia missä ihmiset kertoo pimeistä ja salatuista ajatuksistaan puhuttiinpa sitten seksistä tai mistä vaan, alkaa tuntua siltä että päällepäin ne sulavasti normien mukaan käyttäytyvät tavalliset ihmiset ovat pinnan alta niitä kaikkein pervoimpia ja härskeimpiä elukoita.
Itse vaikutan varmasti monien silmissä etäiseltä, oudolta ja omissa maailmoissaan olevalta erakolta. Olen lukuisat kerrat vaistonnut ihmisten sanattomista eleistä ja puheestakin että minua pidetään vähintään hieman outona vaikken edes mitään outoja juttele, jotenkin se erikoinen luonne vain paistaa musta kilometrin päähän. Hassua onkin, että valtavirrasta poikkeavan käytöksen alla olen mielestäni paljon tylsempi ja tavallisempi kuin nämä oravanpyörässä juoksevat tavikset. Mulla ei ole mitään jänniä ja pervoja ajatuksia kuten muilla, ajatusmaailma on todella tylsä, tosin asioita mietin ja pohdin mielestäni paljon enemmän kuin keskivertoihminen joilla tuntuu olevan yleensä kovin yksinkertainen ja kapea maailmankuva: aamulla töihin, töistä kaupan kautta kotiin jne...
Olen lähes täysin erakkoluonne. "Eihän kaikki olekaan yli-sosiaalisia" voi joku tähän vastata, mutta kyllä totuus on että suurin osa yksinään viihtyvistä ihmisistäkin on sosiaalisia ainakin siihen pisteeseen asti, että seurustelevat jonkun kanssa ja omaavat ainakin jonkinlaisen sosiaaliset piirin. Niilläkin on suunnitelmia pirusti, rakennetaan ja suunnitellaan ja kaikenlaista projektia on aina menossa.
En pelkää korkeita paikkoja tai koiria kuten tavalliset ihmiset. Pelkään elämistä, asioihin kiinni tarttumista, saavuttamista, riskinottoa.
En tajua miten monet ihmiset myöntävät arkoina että "mä oon siis TOOOSI ujo"... kuitenkin näistä jokainen on seurustellut tosissaan ainakin kerran tai muuten vain säätänyt kymmenen ihmisen kanssa jo viimeistään lukiossa/amiksessa.
Tunnen olevani täysin ulkopuolinen ihmisten kuvioista. Olen helvetin omapäinen ja helvetin laiska. Mikään ei kiinnosta. En tiedä mitä tekisin työkseni. Siksi opiskelen. Se ei vaadi henkisesti eikä varsinkaan fyysisesti yhtä paljon ja voin välillä skipata koulupäivän jossei huvita. Töistä saa potkut jos sieltä jää pois liian monta kertaa. Olen kaiken lisäksi helvetin hajamielinen ja huono keskittymään ja surkea ylläpitämään mitään organisoitua muistilistaa päässäni. Suurin osa yksinkertaisimmistakin töistä vaatii useiden asioiden ulkoamuistamista jotta työt sujuis normaalivauhdilla.
Kaikki työt on monotonista vankilaa väh. 8 tuntia päivässä. En tajua miten ihmiset jaksaa päivästä toiseen ja vuodesta toiseen raahautua tehtaalle tai toimistoon suorittamaan samaa rituaalia eläkepäiviin saakka ilman mielenterveyden menettämistä. Olen kateellinen näille ihmisille etten pääse siihen transsimaiseen olotilaan missä tykkää istua esim. toimistossa 8 tuntia päivässä ja näpyttää tietokonetta.
Vuokralla asuminen ei ainakaan stressaa, kun voi vaihtaa halvempaan yksiöön jos käy liian kalliiksi. Mutta jos taas haluaisikin joskus asua omassa asunnossa tai jopa omakotitalossa pitäisi ottaa jumalattomat velat pankilta ja rehkiä se painolasti niskassa seuraavat 20 vuotta. Ei kiinnosta.
Siinä sitä tekstiä en jaksa kirjottaa ny enempää.
Kun joskus lukee kirjoituksia missä ihmiset kertoo pimeistä ja salatuista ajatuksistaan puhuttiinpa sitten seksistä tai mistä vaan, alkaa tuntua siltä että päällepäin ne sulavasti normien mukaan käyttäytyvät tavalliset ihmiset ovat pinnan alta niitä kaikkein pervoimpia ja härskeimpiä elukoita.
Itse vaikutan varmasti monien silmissä etäiseltä, oudolta ja omissa maailmoissaan olevalta erakolta. Olen lukuisat kerrat vaistonnut ihmisten sanattomista eleistä ja puheestakin että minua pidetään vähintään hieman outona vaikken edes mitään outoja juttele, jotenkin se erikoinen luonne vain paistaa musta kilometrin päähän. Hassua onkin, että valtavirrasta poikkeavan käytöksen alla olen mielestäni paljon tylsempi ja tavallisempi kuin nämä oravanpyörässä juoksevat tavikset. Mulla ei ole mitään jänniä ja pervoja ajatuksia kuten muilla, ajatusmaailma on todella tylsä, tosin asioita mietin ja pohdin mielestäni paljon enemmän kuin keskivertoihminen joilla tuntuu olevan yleensä kovin yksinkertainen ja kapea maailmankuva: aamulla töihin, töistä kaupan kautta kotiin jne...
Olen lähes täysin erakkoluonne. "Eihän kaikki olekaan yli-sosiaalisia" voi joku tähän vastata, mutta kyllä totuus on että suurin osa yksinään viihtyvistä ihmisistäkin on sosiaalisia ainakin siihen pisteeseen asti, että seurustelevat jonkun kanssa ja omaavat ainakin jonkinlaisen sosiaaliset piirin. Niilläkin on suunnitelmia pirusti, rakennetaan ja suunnitellaan ja kaikenlaista projektia on aina menossa.
En pelkää korkeita paikkoja tai koiria kuten tavalliset ihmiset. Pelkään elämistä, asioihin kiinni tarttumista, saavuttamista, riskinottoa.
En tajua miten monet ihmiset myöntävät arkoina että "mä oon siis TOOOSI ujo"... kuitenkin näistä jokainen on seurustellut tosissaan ainakin kerran tai muuten vain säätänyt kymmenen ihmisen kanssa jo viimeistään lukiossa/amiksessa.
Tunnen olevani täysin ulkopuolinen ihmisten kuvioista. Olen helvetin omapäinen ja helvetin laiska. Mikään ei kiinnosta. En tiedä mitä tekisin työkseni. Siksi opiskelen. Se ei vaadi henkisesti eikä varsinkaan fyysisesti yhtä paljon ja voin välillä skipata koulupäivän jossei huvita. Töistä saa potkut jos sieltä jää pois liian monta kertaa. Olen kaiken lisäksi helvetin hajamielinen ja huono keskittymään ja surkea ylläpitämään mitään organisoitua muistilistaa päässäni. Suurin osa yksinkertaisimmistakin töistä vaatii useiden asioiden ulkoamuistamista jotta työt sujuis normaalivauhdilla.
Kaikki työt on monotonista vankilaa väh. 8 tuntia päivässä. En tajua miten ihmiset jaksaa päivästä toiseen ja vuodesta toiseen raahautua tehtaalle tai toimistoon suorittamaan samaa rituaalia eläkepäiviin saakka ilman mielenterveyden menettämistä. Olen kateellinen näille ihmisille etten pääse siihen transsimaiseen olotilaan missä tykkää istua esim. toimistossa 8 tuntia päivässä ja näpyttää tietokonetta.
Vuokralla asuminen ei ainakaan stressaa, kun voi vaihtaa halvempaan yksiöön jos käy liian kalliiksi. Mutta jos taas haluaisikin joskus asua omassa asunnossa tai jopa omakotitalossa pitäisi ottaa jumalattomat velat pankilta ja rehkiä se painolasti niskassa seuraavat 20 vuotta. Ei kiinnosta.
Siinä sitä tekstiä en jaksa kirjottaa ny enempää.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Vaikka miten haluaisi tuntea sympatiaa ujoja kohtaan, niin silti joutuu myöntämään että passivoituneista erakoista ei paljoakaan iloa ole edes kaverina.
Kun vaikka säännöllisesti soittaa ja ehdottaa että lähdettäisiin vaikka valokarnevaaliin tms. tapahtumiin, ja joka kerta tulee vastaus että tänään ei jaksa, katsotaan joskus myöhemmin, niin ennenpitkää yhteydenpito loppuu.
kyllä siis usein olen valmis lähtemään jos ei ihan perusbaariörveltämisestä ole kyse. Eli viihdyn kyllä ihmisten seurassa mutta vain silloin kun ne ihmiset ei tule mua henkisesti liian lähelle. Viihdyn siis ihmisten kanssa mutta välttelen mitään syvällisempää.
Olet ihminen joka pelkää omia tunteitaan ja miten käsitellä niitä.
Kaltaisiasi on tullut vastaan vuosien varrella.
tunteitaan jos ei vain tahdo ihmisiä lähelleen?
Vai väitätkö että ihmiset jotka haluavat ihmisiä jatkuvasti lähelleen eivät pelkää tunteitaan?
Usein juuri sellaiset niitä syvällisempiä tunteita pakenevatkin jotka saattavat olla sosiaalisesti pintapuolisen aktiivisia.
en useinkaan ihastu. kahteen naiseen koko elämäni aikana ja niidenkin unohtaminen tuntuu ylivoimaiselta.
että minä en varsinaisesti pelkää tunteitani, vaan läheisyyttä (ihmistyhmä 1). Tää on mun mielestä paljo harvinaisempaa ku se että pelkää tunteita, muttei läheisyyttä (ihmisryhmä 2). Mitä tästä seuraaa?
2-ryhmän ihmiset seurustelee ja paneskelee tuosta vaan nuoresta lähtien just sillon ku huvittaa ja panettaa, mutta heille on vaikeaa kohdata ihmistä joka herättääki ne suurimmat tunteet, siks ne onkin aina niiden kanssa jotka ei herätä liian suuria tunteita tai sitten jos ovat sellaisen ihmisen kanssa joka herättää suuria tunteita, niin pitävät sen suhteen sopivan etäisenä.
1-ryhmän ihmiset ei pysty paneskelemaan ja seurustelemaan huvikseen koska läheisyys on sen verran arka asia. Ja sen lisäks ensin tarvitaan tunteet toiseen. Siks 1-rymhän ihmiset on tuhat kertaa vaikeammassa tilanteessa ku 2-rymhän ihmiset.
vai mitä...
"En ole ilkeä, juonitteleva enkä toisia alistava."
Musta kun tuntuu että olen aika paljonkin tälläinen.
"Itse vaikutan varmasti monien silmissä etäiseltä, oudolta ja omissa maailmoissaan olevalta erakolta."
Joo mutta minkäs sille mahtaa? Suurin osa ihmisistä on helvetin typeriä.
"Olen helvetin omapäinen ja helvetin laiska. "
Voisin kyllä tehdä 8 tuntia päivässä jos sillä voisi saavuttaa mukavan elintason, mutta missään paskaduuneissa en ala raatamaan.
"Vuokralla asuminen ei ainakaan stressaa, kun voi vaihtaa halvempaan yksiöön jos käy liian kalliiksi."
Asuminen on Suomessa tarpeettoman kallista ja ahdasta. Missä tahansa loukossa en suostuisi asumaan.
Kuulostat vähintäänkin keskivaikeasti masentuneelta. Tekstitäsi ilmenee masennukselle tyypillistä todellisuudentajun vääristymistä negatiiviseen suuntaan.
Kuten sanoit, tavalliset ihmiset ovat yksinkertaisia. Siitä seuraa, toisin kuin kuvittelet, että he Eivät tee sellaista mistä he eivät pidä. He yksinkertaisesti seuraavat tuntojaan. Jos he tekevät töitä 8h päivässä vuodesta toiseen, kyllä he sitten siinä työssä vähintään kohtuullisesti viihtyvät. Jos se olisi heistä tuskaista raatamista, he yksinkertaisina ihmisinä lopettaisivat sen ja tekisivät jotain muuta. Transsimaisen olotilan saavuttaminen ei ole mikään ratkaisu kuin ehkä joihinkin liukuhihnaduuneihin. Useimmissa hommissa pitää olla skarppina.
Luettelemasi kaikinpuoleiset passiivisuudet ovat aivan tyypillisiä masennusoireita.
Voi teitä "tavallisia" ihmisiä.
Ihminen on masentunut kun ei huvita istua kaupan kassalla 8 tuntia päivässä 40 vuotta putkeen. Hah hah hah!!!
Eikä se mikään tutkijankaan yms perustyö mitään hauskaa ole vaikka olisi kiinnostunut aiheesta.
että ihmiset ei tykkäis työstään, tottakai ne siitä tykkää jonkin verta ainaki jos pitkään tekevät samaa hommaa. Tarkotin että ihmiset tykkää todella yksinkertaisistaki/itseään toistavista töistä enkä tajua miten se on mahdollista. Tavallisen 8-tuntisen työpäivän osuus vuorokaudesta on niin iso ja se vaikuttaa vielä vapaa-ajallki kun täytyy nukkua tarpeeksi jotta jaksaa töissä ja töiden jälkeen on väsyny eikä ole enää niin energinen.
Siis miten ihmiset pääsee siihen "transsiin"? Monotoniseen toistamiseen? Miten ihmiset jaksaa tehdä sellasta työtä johon vaan ei vielä ole tehty robottia joka sen vois ihmisen sijasta tehdä? JA toisaalta monet työt on todella monimutkaisia ja vaativia mutta niistä taas en tajua miten ihmiset jaksaa joka päivä STRESSATA ja vaivata päätään niin hirveästi niin monilla asioilla. Ehkä sitten oon vaan laiska ja jokin "luonnonlapsi" kun en näe mitään hohtoa jatkuvassa kiireessä, stressissä ja aivojen ylikuormittamisessa. Vapaa-ajalla pohdin kyllä paljon asioita, mutta siitä ei saakaan palkkaa...
Myönnän, vaikka tykkäänkin työstäni ja se on muutenkin haastavaa ja palkka on keskimääräistä parempi, niin onhan se 8 tuntia kieltämättä melko iso osa vuorokaudesta. Olisi minulla omiakin projekteja hoidettavana, mutta täytyy sitten puuhastella niiden parissa viikonloppuisin.
Mutta jos totta puhutaan niin vähentäisin työntekoa esim. pariin tuntiin päivässä jos voittaisin lotossa.
8 tunnin työpäiviä. 6 tuntia olis mielestäni sopiva aika. Otan mieluummin enemmän vapaa-aikaa ja vähemmän palkkaa kuin toisinpäin. Olen paljon onnellisempi mitä enemmän mulla on vapaa-aikaa kuin mitä enemmän mulla on rahaa.