Tässä uusi aloitus, vaikka ei nyt ole varmaan paino alentunut ja en ole ostanut uutta vaakaa vielä. Ostan sitten, kun tulee jotain tuplabonuksia kauppoihin. Ei sen puoleen vaatteet kiristäkään, joten hyvä tilanne silti.
Nyt olen muutellut ruokavalion edukseni ja jouluun mennessä pitäisi näkyä tuloksia ainakin peilissä.
Niinpä Keijut, ei luovuteta jo saavutettuja etuja, vaan hankitaan niitä vielä lisää.
Iki-ihanaa viikonloppua kaikille!
Nyt olen muutellut ruokavalion edukseni ja jouluun mennessä pitäisi näkyä tuloksia ainakin peilissä.
Niinpä Keijut, ei luovuteta jo saavutettuja etuja, vaan hankitaan niitä vielä lisää.
Iki-ihanaa viikonloppua kaikille!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aamulla (ja koko viikon) ollut alle sata. Tavoitteena maanantaiaamuksi 98. Alkaa syysloma ja tekee koko ajan mieli syödä,kun on aikaa ja rutiinit puuttuu elämästä. Ei ne kilot helpolla lähde, vaikka ylipainoa on 30kg.
Mutta ihmeellistä ja ihanaa huomata, että jo 3kg pudotus tuntuu vaatteissa.Housut ei enää kiristä ihan niin paljon. Se antaa vähän uutta intoa tähän urakkaan.
Hei!
Minä liityn porukkaanne myös saadakseni itseäni soukemmaksi jouluun mennessä!
Aloitin Nutrileteilla maanantaina ja lähtöpainoni oli 101,9 Toissapäivänä olin saanut siis nesteet pois ja painoni jo 99.1, MUTTA eilen sorruinkin puputtamaan coctailpiirakoita, jädeä ja karkkiakin, joten nyt aamulla painoni oli taas 101,1
En luovuta, aion jatkaa! Liikuntaa vaan lisättävä ja katsottava edelleen suuhun pantavat. Pussien kanssa saatan syödä kaksi tummaa leipää ja päällä tonikalaa, jotain suolaista tekee silti mieli.
Tsemppiä naiset! Jouluna emme toivottavasti kelpaa enää Pukin muoriksi =)
Kiva saada porukkaa mukaan, kun entiset kirjoittajat lomailevat. Pienillä muutoksilla voi aloittaa ja joskus kannattaa "repäistä" vaikka pussijutuilla.
Minä kuljin kauan suklaahyllyn ohi ja katsoin hintaa, mutta en ostanut, vaikka oli tarjouksessa. Nyt minä en enää huomaa koko suklaata kaupassa. Minä ajattelin aina suklaahyllyn kohdalla - ei kuulu minulle - ja niin pääsin suklaasta eroon.
Ongelmani on liian suuret annokset tällä kertaa, joista yritän päästä eroon. Liikuntaa harrastelen jonkun verran ja työni on aika raskasta jalkeilla oloa.
Täysillä voimilla kohti joulua ja onnistumisia kaikille!
Paljon onnea Matami Mimmi satasen alituksesta! Unohtui tuohon äskeiseen viestiin laittamatta. Jatka vain, kyllä saat mukavan tunteen palkinnoksi ja jaksat paremmin liikkua.
Paljon tsemppiä Sinulle!
Huomenna lähden lasten kanssa risteilylle.
Apua! Miten mahtaa Matamin käydä? Aion mennä seisovaan pöytään syömään anyway.
Laihtukseen on ainakin minun pakko kieltäytyä ihan kaikesta "hyvästä". Valitettavasti vain tiukka linja tuottaa tulosta.
Tsemppiä kaikille!