Kilvan kehumaan

Mitä hyvää on anopissa?
9837
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

hyvää!

Äänestä

ensinnäkin,
-hän on onnistunut ksvattamaan miehen, jonka kelpuutin lasteni isäksi ja rakastetukseni.

-Hän on ollut aina kiinnostunut minunkin hyvinvoinnistani ja ennenkaikkea lasteni hyvinvoinnista.

-Hän on alusta saakka rakastanut lapsiani kuin omiaan ja enemmänkin.

-hän on aina valmis auttamaan missä vain apua tarvitsemme.

-Hän ei säästä voimiaan eikä laske perheelleni omistettuja tuntejaan vaan on aina valmis tekemän kaikkensa meidän hyväksi, milloin vain mitä vain.

-Hän ei pihtaa rahojaan, jos vain annamme hänen tuhlata niitä lapsiin ja meihin.

Kaikkine vikoineen, hössötyksineen ja paapomisineen hän on ihminen, jonka rakkaus ja anteeksianto ei lopu koskaan, olimmepa hänelle millaisa tahansa, loukkaame ja nälvimme, kaiken hän kestää.

Parasta lienee kuitenkin se, että voimme luottaa lapsemme hänen hoitoonsa tietoisena siitä, että lapset nauttivat mummun seurasta ja hoivasta.

Äänestä
  • Alkupuoli oli kuin olisit itseäsi ollut siinä kehumassa ja loppupuolella väitit lapsia ilkeiksi loukkaajiksi ja huonosti käyttäytyviksi ihmisiksi:

    "olimmepa hänelle millaisa tahansa, loukkaame ja nälvimme, kaiken hän kestää."

    Lyön vetoa, että olet itse tuon tarinan enkelianoppi ja kehut itseäsi ja samalla haukut hirviölastasi ja tämän puolisoa.

    Äänestä

Miniöillä, joilla on ihmissuhteet kunnossa, tuskin on tarvetta tulla näille sivuille ollenkaan.
Onhan tunnettua ja todistettua, että vain negatiiviset asiat ja tunteet tuodaan mielellään julki laajemminkin.
Kiitokset ja kehut annetaan sinne minne ne kuuluvat, haukkumiset ja aarvostelut täyttävät näitä keskustelupalstoja. Ihmiset, joilla on ongelmia itsensä ja muiden kanssa, ovat halukkaita levittämään tuntemuksensa ja purkamaan kaunansa täällä.
Eli turhaan aloittaja odottaa niitä kehuja ja kiitoksia tänne.

Äänestä
  • Kun noin heppoisen mustavalkoisesti analysoit täällä avautuvat miniät henkilösuhdevammaisiksi. Kerro nyt sitten edes, miksi itse roikut täällä.

    Mitä pahaa siinä muuten on, että edes jossakin purkaa omaa pahaa oloaan? Eikö ihmisellä saisi olla edes yhtä varaventtiiliä?

    Äänestä

  • niinkin, ettei ole kehuttavaa..

    Äänestä

Anoppini on sivistynyt, älykäs ja ystävällinen. Hän on kasvattanut poikansa hyvin. Hän ei arvostele minua, vaan ymmärtää, että minun perheessäni jotkut asiat on tehty eri tavalla. Voimme keskustella melkein mistä tahansa aiheesta. Tunnen kuuluvani mieheni sukuun.

Äänestä

täysin hyviä anoppeja ei varmasti olekaan, eikä varmasti miniöitäkään. kun monet eivät pärjää keskenäänkään, niin kuinka sitten anopin kanssa? pitäisi osata antaa arvoa puolin ja toisin, mutta se on niin vaikeaa.

Äänestä

Ei puutu meidän asioihin.

Sellainen anoppi minulla on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anoppeja.. kirjoitti:

Mitä hyvää on anopissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu