Vai osaako joku sanoa yhenki pätevän syyn miksi Suomen Nato jäsenyyttä pitäis kysyä kansanäänestyksellä torimummoilta,Esson automekaanikoilta,Humanistisen tiedekunnan sivareilta ja R-kioskin myyjiltä?
Poliitikot päättäköön Natojäsenyydestä
Astronomi
9248
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kansalta.suuri osa ei edes tiedä mistä on kysymys.asiaan perehtyneet eli poliitikot päättäköön.
oli pätevä päättämään suomen natojäsenyydestä.
Koputti vaan kävelykepillä lattiaa ja kilju hampaattomalla suullaan että Kekkonen se ennen päätti suomen turvallisuudesta.
asia tulisi koskettamaan tosipaikan tullen olisivat perse ruvella jossain Afganistanissa puolustamassa Amerikkalaista unelmaa. Nuo päättäjät olisivat "käpykaartissa", luultavasti Ruotsalaisen oikeiston hoteissa juomassa Sveitsiläistä luomuviiniä. Selkärangattomien olioiden ei ole syytä antaa tehdä mitään pidempiaikaisia sopimuksia ja päätöksiä jotka koskevat muiden elämää.
Nato aikoinaan,niin eipä olis niidenkään tarvinu olla perse ruvella siellä Afganistanissa Neuvostoimperiumia laajentaessa.
Afganistanissa olis saanu olla viatnamissa U.S.A imperiumia pönkittämässä. Päätti politiikot mitä tahansa nato ei koske mua eikä vaikuta mun tekemiseen!!!
Aika paljon parempi paikka asua ku joku venäjä.
ehkä länsimaisen hyvinvoinnin takia kannattaa kuitenki jotain tehdäkkin.
nato ja sitä hallinnoima merirosvo valtio U.S.A laittaa pokottiin ja syytteeseen ihmis oikeus rikkomuksista. USA ei ole yhtään parempi kuin venäjä. Olemme länsi maa ilman natoa. Eikä usa ole sen parempi asua ilman kunnon työ paikkaa.
Amerikkalaiset siellä Vietnamissa olivat, ei NATO.
Herää jo pahvi!
Amerikkalaiset hallinnoi natoa ja nato on ainoastaan amerikan edun valvoja.