Miks ihmiset ei valita kaukosuhteistaan kuinka surullista se on? Oonko ainoo joka haluu keskustella asiasta? Aletaanpas kaikki kohtalotoverit juttelemaan aiheesta, on meitä pakko olla enemmän kuin minä! Mun poikaystävä lähti jenkkeihin vuodeks ja on ollu siellä jo 1 kuukauden. Mulla on hirvee ikävä ja välillä tuntuu että se ei haluu edes kuulla musta ollenkaan. Muuttuuko ihmisen tunteet uuden ympäristön mukaan? Miten teillä muilla on menny ja mitä ajatuksia päässänne liikkuu.
Juttelua kaukosuhteista!!
alicia
7574
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
hei!
Olen joskus jutellut kaukosuhteestani täällä. (mies jo 4 v ulkomailla). Aihe on sinänsä raskas ja tilanne vaatii molemmilta osapuolita lujaa sitoutumista. Mustasukkaisuuden tunteesta on keratakaikkiaan irtisanouduttava. Toinen on mielessään vapautettava, ikäänkuin lintu joka palaa jos tahtoo... Monenlaisia prosesseja ja henkistä kasvua varmasti on tilaisuus käydä.
Me olemme käyneet (mieheni työn vuoksi ulkomailla) hyvin monenlaiset vaiheet, mutta olen asian kanssa jokseenkin sinut ja minulla on täällä tavallaan oma elinpiiri, ystävät, harrastukset...Luovuttaminen on pelottavaa ja vaikeaa, mutta kun sen on tehnyt elämä helpottuu.
Jaksamista ja älä ruoki mielikuvia jotka ahdistavat...
Tuo kaukosuhde on kirosana. Omalla kohdallani se pisti elämäni tietyin ajoin sekaisin. Ajatusmaailmaan ei mahtunut muuta kun kulta ja hänen puuhat. Tuo tunne kesti koko "eron" ajan, ja erossa olon jälkeen ne vielä pahemmat tunteet vasta saapuivat. Kuukauden verran kaikki tuntui epätoivoiselta kunnes taas saimme suhteesta kiinni. Luota toiseen, ja pidä yhteyttä niin paljon kuin mahdollista!!!
Itse en kyllä näe sitä niin suurena ongelmana. Omassa suhteessani joudumme asumaan erillämme noin 320 päivää vuodesta, ja toki se sattuu, mutta ajatus siitä, että saamme elää loppuelämämme yhdessä tekee siitä sen arvoista. Pidä yhteyttä ja puhu hänen kanssaan mahdolliset ongelmat selviksi, jos luottamus on 100% niin kyllä se onnistuu.
Samassa asunnossa asumine tai sängyssä nukkuminen ei ole tae siitä, että kumppami on uskollinen.
Joten kaikki lopultakin korvien välissä ja selkärangassa.
Mun poikaystävä lähti ulkomaille puolisen vuotta sitten ja tähän asti on vielä selvitty. Alku oli tuskaa, mutta sitten sen epävarmuuden kanssa oppii elämään. Mä ajattelin että tää on vaan testi meille ja meidän suhteelle ja jos tästä selvitään niin sitten selvitään kyllä monesta muustakin yhdessä. Ja jos kaikki loppuu niin se on parempi että loppuu tässä vaiheessa kun muutaman lapsen jälkeen.
Siihen sun kysymykseen ihmisen tunteiden muuttumisesta uuden ympäristön mukaan mä antaisin vastauksen että ihan varmasti muuttuu jollakin tavalla. Joko ihminen huomaa kuinka tärkeä se toinen on kaikissa olosuhteissa tai sitten on se toinen huonompi vaihtoehto. Mutta jos ne tunteet muuttuu uudessa ympäristössä niin olisivat ne varmaan muuttuneet jossakin vaiheessa myöhemminkin, tää on mun mielipide.
Fiilikset on kyllä kovasti muuttuneet tässä ajan kuluessa. Aluksi oli ihan epätoivonen ikävä, sitten alun jälkeen huomasin että kyllähän tätä kestää. Nyt on tullut ihan uusia fiiliksiä kun päästään pian muutamaksi viikoksi yhteen. Toisaalta ihanaa mutta toisaalta tuntuu pelottavalta kohdata todellisuus. Pitää olla vaan rehellinen itselleen ja toiselle ja kattoa miltä tuntuu.
Jos pitäisi vinkki antaa niin olkaa rehellisiä ja avoimia ja koittakaa päästä mustasukkaisuudesta yli.
Tsemppiä!
Muija on ollu kans 3 kuukaut vaihdossa. Aluks oli ikävä ja on vaan kasvanu, mutta oon huomannu että muija ei pidä enää samalla lailla yhteyttä ku se vielä 2 viikkoo sitte piti. Onkohan tää joku huolestuttava merkki? Se ei enää lähettele hyvää yötä rakkaani-viestejä, ja yhteydenpito muijan puolesta tuntuu olevan "pakollista". Aika outo fiilis, koska ite mä mietin muijaa kokoajan, ja haluun pitää yhteyttä. Sanokaas pitäiskö tästä päätellä jotain? Eli eniten pelottaa että ei enää löydy kiinnostusta, vaikka multa löytyis..PALJON!!!!
Oon ite ollu nyt ulkomailla opiskelemassa 9kk ja vielä on pari kuukautta jäljellä. Mun poikaystävä on suomessa ja ikävä ei oo helpottanu yhtään, mut sen kanssa oon kyl oppinu elään paremmin. Tunteet on heitelly välillä laidasta laitaan molemmilla, joka on varmasti normaalia tälläsessä tilanteessa. Joku kysyi että onko tyttöystävän kiinnostus vähentyny kun viestit on muuttunu. Itse oon miettiny samoja juttuja poikaystävästäni, mutta olen tullu siihen tulokseen että sitä vaan alkaa kuvittelemaan ties mitä kun ikävä kalvaa sisällä. Pitää pysyä lujana eikä antaa mielikuvituksilleen valtaa. Sokeasti ei tietenkään kannata uskoa ruusuiseen tulevaisuuteen, koska vuosikin erossa on rankka juttu suhteelle kuin suhteelle. Mutta jos molemmat uskovat yhteiseen tulevaisuuteen, monta estettä on jo voitettu! Tsemppiä kaikille :-)