lähteneet miehet

Ollaan semmoinen pariskunta, että ollaan jo kerran kaikki ryssitty, ja ollaan oltu yhdessä 11 vuotta enemmän ja vähemmän.
Minulla lapset kulkeneet mukana, nyt enää jäljellä armeijassa oleva poika.
Hänellä elatusmaksua jäljellä vielä vuosikaupalla.
7 vuotta sitten lähti pitkäjalkaisen blondin matkaan kahdeksi kuukaudeksi, ja sitten palasi takaisin.
Silloin upposin aivan kokonaan, ja kun siitä selvisin, niin päätin, että enää en romahda.
Nyt meillä ollut yhteinen huusholli, eli omakotitalo
viisi vuotta.
Olen häntä rakastanut ja hellinyt, olemme ajatelleet, että tämä on meidän loppusijoituspaikka, jossa ollaan niinkauan, kuin jalka portaissa nousee.
Mutta yhtäkkiä, hän kertookin, että minä olen niin vaikea luonteentani, ja tylsä ja köyhä, ettei minua kestä.
Enkä pidä punaisia housuja enkä nilkkaketjua ym ym.
Hän on löytänyt paremman.
Ja lähti samoin tein.
Kuusi viikkoa sitten.
Sen verran järki alkaa kulkemaan, että kyselen nyt teiltä, lähteneet miehet, että mitkä on ne tunnelmat tässä tilanteessa, ja viikkoja ja kuukausia sen jälkeen?
Monet ovat tällaisesta selvinneet, monet eivät.
Onko enää mitään toivoa meillä?
Rehellisiä mielipiteitä kiitos.
8766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

haikaile miehen perään. Yksin tietenkin ei oli mukava olla. Parempi yksin kuin olla epävarmassa suhteessa, jos vielä toinen halveksii sinua.

Äänestä

ihan siltä ettet kertonut ihan kaikkee teidän suhteestanne, vai tarkoititko, että olette kertaalleen ryssineet jo keskenännekin kaiken?
Jos niin on niin ukkos lähti vuosien takaisen päätöksen vuoksi. Hän vain katsoi täyttäneensä velvollisuutensa sinua kohtaan ja lähti ja jätti sinut vanhenemaan todellakin YKSIN.
Sehän sinulle kyllä pian selviää onko hänellä jo todella uusi valmiiksi katsottuna.

Äänestä
  • sitä, että olemme kumpikin eronneet, ennenkuin yhteen mentiin.
    Luulisi, että sen jälkeen jo osattaisiin paremmin huolta parisuhteesta pitää.

    Äänestä

  • ryssimisellä kirjoitti:

    sitä, että olemme kumpikin eronneet, ennenkuin yhteen mentiin.
    Luulisi, että sen jälkeen jo osattaisiin paremmin huolta parisuhteesta pitää.

    Hei, ei se elämä yksin ole niin kamalaa. Miksi roikut tuollaisessa epäkelvossa suhteessa? Josta sinulle ei ole mtään iloa.

    Arvosta itseäsi, äitinä ja naisena. Et sinä ole vain jonkun miehen *kynnysmatto*. Johon käydään jalat pyyhkimäsä mennen tullen.

    Äänestä

  • eräsN1 kirjoitti:

    kipeetä tekeekin

    Äänestä

  • vaikka kirjoitti:

    kipeetä tekeekin

    Jep, kyllä se varmasti tekeekin kipeetä. Kun on siihen toiseen siinä vierellä tottunut. Mutta ei elämä lopu yksinoloon :)Ehkä sillä loppuelämällä on vielä, jotain sinun varalle.

    Äänestä

  • vaikka kirjoitti:

    kipeetä tekeekin

    olo? Vai mikä tekee kipeetä.
    Anteeks jos olen väärässä.

    Äänestä

  • SYYLLINEN kirjoitti:

    olo? Vai mikä tekee kipeetä.
    Anteeks jos olen väärässä.

    olisi syyllinen olo, kun olen niin tyhmäkin ollut, etten nähnyt ollenkaan toista naista meidän elämässä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vastatkaa kirjoitti:

Ollaan semmoinen pariskunta, että ollaan jo kerran kaikki ryssitty, ja ollaan oltu yhdessä 11 vuotta enemmän ja vähemmän.
Minulla lapset kulkeneet mukana, nyt enää jäljellä armeijassa oleva poika.
Hänellä elatusmaksua jäljellä vielä vuosikaupalla.
7 vuotta sitten lähti pitkäjalkaisen blondin matkaan kahdeksi kuukaudeksi, ja sitten palasi takaisin.
Silloin upposin aivan kokonaan, ja kun siitä selvisin, niin päätin, että enää en romahda.
Nyt meillä ollut yhteinen huusholli, eli omakotitalo
viisi vuotta.
Olen häntä rakastanut ja hellinyt, olemme ajatelleet, että tämä on meidän loppusijoituspaikka, jossa ollaan niinkauan, kuin jalka portaissa nousee.
Mutta yhtäkkiä, hän kertookin, että minä olen niin vaikea luonteentani, ja tylsä ja köyhä, ettei minua kestä.
Enkä pidä punaisia housuja enkä nilkkaketjua ym ym.
Hän on löytänyt paremman.
Ja lähti samoin tein.
Kuusi viikkoa sitten.
Sen verran järki alkaa kulkemaan, että kyselen nyt teiltä, lähteneet miehet, että mitkä on ne tunnelmat tässä tilanteessa, ja viikkoja ja kuukausia sen jälkeen?
Monet ovat tällaisesta selvinneet, monet eivät.
Onko enää mitään toivoa meillä?
Rehellisiä mielipiteitä kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu