Rasisteja

Te jotka olette suhteessa ulkomaalaisen kanssa,kertokaa mitä kansoja kohtaan ja miksi kumppaninne on rasisti? Oletteko keskustelleet asiasta? Miksi Arabit vihaavat mm. mustia ja turkkilaisia?? (ja päinvastoin) historia? kateus?:)
Suomalaiset eivät kuitenkaan tämän palstan huutelijoista huolimatta todellakaan ole maailman rasistisin kansa, päinvastoin.
303479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Minun miestäni, niinkun eivät minuakaan kiinnosta värit laisinkaan. En näe mitään negatiivista Suomeen adoptoidussa mustassa ihmisessä, emmekä tietenkään jostain muusta maasta tulleessa mukavassa ja kunnollisessa tyypissäkään.

Asia vain on niin, että meillä molemmilla on harvinaisen huonoja kokemuksia arabeista ja afrikkalaisista, ihan sen takia, että heidän käyttäytymisensä on harvinaisen röyhkeää ja inhottavaa. Eräs hyvä ystäväni kuitenkin on afganistanilainen (ei siis arabi, mutta muslimi) ja kaikin puolin hyvä tyyppi, asunut Suomessa lähemmäs 15 v.
Meillä siis on voimakkaita, hyvin negatiivisa ennakkoluuloja arabeja ja afrikkalaisia kohtaan, ja sen he ovat kyllä ihan itse aiheuttaneet. En kuitenkaan "vihaa" ketää afrikkalaista tai arabia automaattisesti.

Äänestä

Olen huomannut etta turkkilaisilla on aika vahvoja ennakkoluuloja mustia ja arabeja kohtaan. Paljon rasistisempia mielipiteita olen kuullut kuin monelta suomalaiselta.. Toisaalta kaikki eivat harrasta tata mutta jotkut sitakin enemman. Yksikin turkkilainen selitti kerran, etteivat hanen kaverinsa ikina istuisi jonkun mustan vieressa bussissa. Jossain maarin voin ymmartaa koska Turkissa on olemattoman vahan mustia eivatka ihmiset siella ole tottuneet olemaan kovin erilaisten ihmisten kanssa tekemisissa. Onko talla sitten jotain historiallista taustaa, en tieda.

Äänestä

Mieheni, kuten lähes kaikki kyproslaiset on aika paljon turkkilaisia vastaan, yleisesti siis kansana. Tämä johtuu historiasta, mutta kyllä nykypäivästäkin.

Mustia ja muunkin värisiä ulkomaalaisia kohtaan hänellä on epäluuloja, kuten täällä on tapana. Se taitaa tulla äidinmaidon mukana (vaikka imetys on aika harvinaista ;), sillä en taida tuntea yhtään paikallista, joka ei puhuisi alentavasti mustista.

Olen kanssasi samaa mieltä; suomalaiset eivät tosiaankaan ole maailman rasistisin kansa. Oikeastaan me olemme mielestäni noin yleisesti aika avomielisiä ulkomaalaisia kohtaan.

Äänestä

Suomi on rasistisin maa, johon olen elämäni aikana törmännyt. Rasisteja löytyy joka paikasta. Suomessa kukoistava ns, piilorasismi on kaikkein järkyttävintä, ei näytetä ulospäin, mutta tilaisuuden tullen isketään puukolla selkään. Täysin paska maa. Mitä vittua sinä rasismista miedät, valkoinen lehmä. Keskity nyt vaan siihen lähipiiriisi ja katso ympärillesi, jos jotakin näet niiden nationalisti lasiesi takaa.

Äänestä
  • Jos minä menisin johonkin maahan ja toteaisin sen olevan paska niin häipyisin pois vähin äänin..En ymmärrä tuollaista valittamista.

    Äänestä

  • Painu sinä vainoharhainen vaikka Afrikkaan joka on mielestäsi ikuinen rauhan tyyssija, siellähän pääsee helpolla hengestään minkä värinen tahansa. Ja Afrikkahan on täynnä kaltaisiasi sovinisteja jo entuudestaan joten sopeudut sinne varmasti paremmin kuin Suomen kaltaiseen moderniin sivistysyhteiskuntaan.

    Äänestä

juutalaiset ofcourse ei voi edes perustella, uskonto muka selittää kaiken.

afrikkalaiset, laiskoja, käyttävät Suomea hyväksi ja taipuvaisia väkivaltaan ja raiskauksiin ? marokkolaiset myös, ei vain tummat, eniten inhoaa somaleita em. syistä tytöjen järjettömät ympärileikkaukset.

amerikkalaiset... en ole varma mutta ei olisi laittanut vastaan jos olisin mennyt amerikkalaisen pojan kanssa kahveille...

intialaiset... no kaikki tutut nyt ainakin ja ihan syystä... mutta henkilökohtaisesta. Silti katsoo bollywood filmejä ja tykkää käydä siellä. tajmahall on sen lempi rakennus (ylläri pylläri juupa juu)

jos palvova huoramyyttiin perustuva ennakkoluulo lasketaan niin sitten myös thaimaalaiset ja venäläiset naiset. miehet on muuten vain rosvoja ja moraalittomia juoppoja (ihana mies mulla;D näistä syistä just lähtee kun ei kukaan ole parempi kuin hän)

turkkilaiset kuulema muuten vain paska sakkia

arabit ihan perseestä perusteluja ei tarvita ovat vaan, suurin osa rikkaita paskiaisia.

varmaan löytyy lisää... mies näyttää inhoavan ihan kaikkia ihmisiä rotuun ja sukupuoleen katsomatta;D
myös muita bangloja... tai sitten minulla on vain huono päivä.. voi olla;D

keistä tykkää niin ehkä japanilaisista, kiinalaisista ja suomalaisten lisäksi muista pohjoisen asukeista. ruottalaisista muuten mut eiks ne kaikki oo vähä... homoja;D

Pakistanilaisia vihaa myös mutta taitaa olla syyt enemmän historiassa..

tämä vihaaminen ei näy mitenkään mitä nyt joskus kysyttäessä saattaa sanoa, että joo en tykkää ja kertoa sitten miksi tms. tottakai jos asiakkaana on tai kadulla tulee vastaan niin ei ala riehumaan eikä tietääkseni istu öitä kirjoittelamassa Bangladeshin pakistanilaisista maahanmuuttajista paskaa mutta kuka tietää... paitsi minä.

Ruben Stilleristä ei tykkää koska se on juutalainen... noo itse en tykkää siitä miehestä muuten vaan, joskus on niin muka hauska ja toisinaan ei naurata yhtään.

Muut banglat on paljon suopeampia keskittyvät inhoamaan vain juutalaisia....

Äänestä

Jokaisen musunpatjan mies on karmea rasisti.

Sinänsä aika huvittavaa, koska palstan naiset yleensä selittävät, että "en mä tollasiin rasistisiin suomalaisiin punaniskoihin koskisi, otan mieluummin suvaitsevaisen musun tai afron" ja kuitenkin se oma musu/afro on vähintään yhtä paha rasisti kuin pahin suomalainen hc-skinhead.

No eipä tämä mulle ole mitään uutta. Tiesin kyllä jo ennestään, että maailman rasistisimmat maat löytyvät Afrikasta ja Lähi-Idästä. Tiesin myös jo ennestään, että palstan naiset ovat vitun idiootteja.

Äänestä
  • muista kenenkään aivan näin sanoneen:
    "..otan mieluummin suvaitsevaisen musun tai afron". Suomalaisten miesten ja naisten rasistisuudesta tai ei-rasistisuudesta täällä kyllä on väännetty mennen, tullen ja palatessa.

    Oma miesystäväni (pohjois-Afrikan arabi) pitää amerikkalaisia monen, jos ei jopa kaiken, pahan alkuna ja juurena, ja joita kohtaan hänellä on kai suurimmat antipatiat. Jostain syystä myöskään italialaiset eivät ole mitään suosikkeja, eivätkä nigerialaiset. Nämä ovat tähän mennessä tulleet ilmi. Suomalaisista hän pitää siitä huolimatta, että tuon tuostakin haukkuu meitä yleisesti ottaen kylmiksi ihmisiksi, joiden kanssa on vaikea saada mitään ajatuskontaktia ja juttelua aikaiseksi (tämä komentti lausutaan ääneen vain huonoina päivinä). Niin ja totta kai: ruotsalaiset nyt on kaikki ihan surkeita. Ja tietysti homojakin.. Mistähän lie saanut tuon käsityksen? ;)

    Äänestä

Mieheni ei pidä näistä kansoista ja hän on siis kreikkalainen. Turkkilaiset miehittävät osaa Kyproksesta ja Kreikassa bulgarialaisiin suhtaudutaan kuin meillä romaneihin.

Äänestä
  • on kyllä rasistisin tuntemani henkilö.
    Ei toivottujen listalle kuuluvat:
    1. kaikki naapuri kansat, Burmalaiset, Laot ja Khmerit historialliset syyt ja sitten heitä on tapana syytellä kaikesta mikä Thaimaassa on pielessä, vähän samaan tyyliin kun meillä Suomessakin syytellään maahanmuuttajia.
    2. Kaikki muslimit, etenkin Malesialaiset. Thaimaan etelän ongelmat muslimiväestön kanssa iso osa syy.
    3. Kaikki mustat, ihmeellisiä ennakkoluuloja ja se, että Thait pitävät mustaa ihan väriä "likaisena"
    Nämä kolme ryhmää ovat sellaisia, joita melkein kaikki Thaimaalaiset vähintäänkin katsovat alaspäin. Lisäksi avokkini vielä inhoaa Intialaisia minulle tuntemattomista syistä, ovat kuulemma likaisia huijareita...
    Hänen rotuseulastaan pääsevät läpi vain Thait itse (mikäli eivät ole Isanin alueelta), "vaaleat aasialaiset" eli Kiinalaiset, Japanilaiset ja Korealaiset sekä valkoihoiset. Latinoista hänellä ei ole mielipidettä, mutta uskoisin, että jos kävisimme lomalla meksikossa tai brasseissa hän hehittäisi jonkun omituisen teorian heidän huonoudestaan.
    No eipä tämä päivittäisessä elämässä muuten näy kuin, että saan naurukohtauskia kun hän avautuu Suomalaisten rasistisuudesta...

    Äänestä

  • tosi on..

    hauska tämä yksi venäläinenkin nainen täällä joka tuli minulle avautumaan että menisin hoitoon kun kerroin mieheni rasismista... jos olisin jättänyt mainitsematta että mies pitää venäläistä huora myyttiä yllä omissa puheissaan niin kyseinen nainen olisi ollut ihan hiljaa poterossaan;D

    siinä ei kyllä pokka pidä kun mies joskus väittää kohdanneensa rasismia... hänestä kun kaikki ne asiakkaat jotka eivät asioi hänen yrityksessään ovat jo rasistisia... mutta oikeaa rasistia mies tuskin edes tunnistaa kun itsekin ajattelee niin rasistisesti kaikista muista.

    Itse en ole koskaan pitänyt suomalaisia kansana kovin rasistisina.
    Aasialaiset ovat yleensäkin melko rasistisia muita etenkin mustia kohtaan (kuten tuosta minun mieheni ja ylemmän thaimaalaisnaisen tapauksesta voi päätellä).
    Kysyin joskus kenialaiselta tyttö kaveriltani että mitä mieltä hän on Suomen rasistisuudesta ja hän sanoi että suomalaiset eivät ole niin rasistisia kuin aasialaiset maahanmuuttajat tai jotenkin sanoi sen niin että aasialaiset ovat mustia kohtaan paljon rasistisempia kuin ketkään muut. Ihan turhaan suomea pidetään rasistisena, mamuniikin pitäisi vähän katsoa rasismi käsitettään laajemmin eikä vain tuijottaa vaikkapa skinien tekosia.

    Äänestä

  • olemme melko rasistisia jos meitä vertaa esimerkiksi, muihin länsi-eurooppalaisiin tai etelä-amerikkalaisiin (brassit on mun mielestä hieno paikka siitä, että niin erinäköiset ihmiset ovat ylpeesti ja sulassa sovussa kaikki brasilialaisia, ainakin ulkopuolisen silmin...)

    Mutta jos meitä alkaa vertaamaan Aasian, itä-euroopan tai afrikan maihin niin täällä ollaan kyllä todella suvaitsevaisia.

    Äänestä

  • suomalaiset kirjoitti:

    olemme melko rasistisia jos meitä vertaa esimerkiksi, muihin länsi-eurooppalaisiin tai etelä-amerikkalaisiin (brassit on mun mielestä hieno paikka siitä, että niin erinäköiset ihmiset ovat ylpeesti ja sulassa sovussa kaikki brasilialaisia, ainakin ulkopuolisen silmin...)

    Mutta jos meitä alkaa vertaamaan Aasian, itä-euroopan tai afrikan maihin niin täällä ollaan kyllä todella suvaitsevaisia.

    Brasilialaisten suvaitsevaisuus ei ainakaan ole sitten tarttuvaa.. kun muistaa erästäkin Brasiliassa asuvaa herrasmiestä tällä palstalla... monesti suomalainen rasismi on sellaista kyräilyä tai ihmettelyä tai voihan se olla ujouttakin että ei pysty juttelemaan tuntemattomien kanssa.
    On minultakin kysytty että miksi te suomalaiset ette juttele meidän kanssa esim. linja auto pysäkillä. Kyseinen afganialais mies oli sanonut jollekin päivää ja tämä oli vain tuijottanut eteensä.
    Minä olen sanonut, että ehkä niitä tyyppejä ei siellä huvita jutella. Varsinkin naiset voivat kokea tuntemattoman miehen läheisyyden ahdistavana. Suomalaiset harvoin sanovat päivää edes toisilleenkaan jos eivät ole entuudestaan tuttuja tai muuten pyöri samassa ryhmässä.

    Itseäni ahdisti kerran bussissa kun muutenkin olin ahdistunut enkä olisi halunnut ketään siihen vastapäätä istumaan ja luotin että saan olla rauhassa, niin eikö vain siihen vastapäiseen tule joku afrikkalainen mies ja ala jutella... vastailin puoli villaisesti kun hän kyseli missä asun ja minne olen menossa sitten itse kysyin että minkä maalainen hän on (halusin tietää että onko miehen tuttu tai muuten "vaarallinen") niin alkoi haastamaan että miksi kysyt ja mitä se sulle kuuluu että entä jos sanon että olen suomalainen... miksi pitää aina tietää toisen kansalaisuus... minä sanoin että ok antaa olla

    sitten se siinä vielä pölisi jotain... ainiin aluksi se kysyi että ymmärränkö minä mustia (taisi olla vähän juonut) sanoin että täh? siis no joo kaipa te ootte ihmisiä siinä missä muutkin, en ole rasisti jos sitä tarkoitat että istu ihan rauhassa vaan kun kerta istut. (sillä kertaa olisi kyllä tehnyt mieli olla vähemmän ystävällisempi mutta minkäs teet) Olin siis ahdistunut enkä olisi halunnut seuraa... ihan sama tylyys jos vastapäätä olisi istunut joku mummo ja alkanut näytellä kuvia lapsen lapsistaan. Yleensä puhun mielelläni tuntemattomien mummojen ja muiden kanssa mutta en ahdistuneena.

    Ujoista ajatellaan joskus että ne ovat niin olevinaan ja ylpeitä ja ettei niille seura edes kelpaa vaikka ei se niin mene... nyt sitten kysytään että mitä minunlainen huora tietää ujoudesta... oh ja voi paljonkin;D Itseäkin joskus ujostuttaa.

    Monet tutut ulkomaalaiset väittävät että suomalaiset ovat ujoja selvin päin mutta humalassa sitten kaikki ovat keskenään parhaita kavereita (paitsi grilli jonossa) ja juttu luistaa.

    Sinällään onkin mielenkiintoista että suomalaista naista pidetään tyrkkynä (no ainakin osa tämän palstan suomalaisista miehistä väittää tällaista)
    kun monet meistä juoksevat karkuun ulkomaalaisen tai naapurinsa nähdessään ettei tarvitsisi edes hyvää päivää sanoa. Päissään sitä tietysti voi sanoa mitä vain ja sitten kaduttaa jälkeen päin kun tuli oltua liiankin sosiaalinen.

    Äänestä

  • bidraldi kirjoitti:

    Vai ei ole rasismia Brasiliassa. No niin kai sitten.

    Äänestä

  • Rakas-Watson kirjoitti:

    Vai ei ole rasismia Brasiliassa. No niin kai sitten.

    En ollut minä... tuo ylempi näin selitti että miten kivasti Brasiliassa on asiat... Luulisin että on koska kaikkialla missä monikulttuurisuus on toteutunut tai toteutumassa on aina rasismia.

    Yritän olla huutamatta että saat jatkaa unia... Tosin minulle ei ole tietoa paljon kello siellä on mutta olen pahoillani että jouduit vaivautumaan;D

    Äänestä

  • turkkilaiset ystäväni halveksivat bulgarialaisia oiken kunnolla..niinkuin tällä mustalaisia tai venakoita...

    Äänestä

  • jooooo kirjoitti:

    turkkilaiset ystäväni halveksivat bulgarialaisia oiken kunnolla..niinkuin tällä mustalaisia tai venakoita...

    eivät halveksi sen enempää bulgarialaisia kuin kreikkalaisiakaan. Suhtautuvat kylläkin ennakkoluuloisesti ja ihan syystä.

    Äänestä

  • tuttavani kirjoitti:

    eivät halveksi sen enempää bulgarialaisia kuin kreikkalaisiakaan. Suhtautuvat kylläkin ennakkoluuloisesti ja ihan syystä.

    Paivaa. Jos tuohon lauselmaan turkkilaisen sijalle laitettaisiin suomalainen, huutaisi palstan mokumorsiot ja muut jo natsia ja rasistia kurkku suorana.

    Äänestä

egyptissä kohtaan niin älyttömästi rasismia itseäni kohtaan ja ei kulu päivääkään etten saisi puolustaa itseäni vain koska satun olemaan eurooppalainen...oisko kateus sitten takana vai mikä, en tiedä ?

Äänestä

on rasisti (itse ilmoittanut) kurdeja ja turkkilaisia kohtaan.
Turkkilaisia ei niin paljon inhoa, mutta kurdit= punainen vaate.
Mieheni on Irakilainen ja kertonut syyn olevan se, että kurdit "vallanneet" hänen maansa ja vaatimalla vaativat tiettyjä osia heidän maastaan.

Vielä lisätäkseni rasismista sen, että jotkut ulkomaalaiset ovat meitä Suomalaisia kohtaan täydellisiä rasisteja.
Haukkuvat maatamme ja nauravat partaansa, kun sossu kela maksaa heille KAIKEN!
Että näin.

Äänestä

Ainoastaan suomalaiset ovat rasisteja. En tietenkään minä, mutta kaikki muut.

Äänestä
  • että kaikki ovat rasisteja. Ja se lie ihan luonnollista kunhan pysyy tietyissä rajoissa. Kuten sanotaan Kohtuus kaikessa. Jos ajattelee maata perheenä johon tulee joku ulkopuolinen asumaan. Niin kyllä jokainen pitää oman perheensä etusijalla ennen mukaan tullutta asukkia. Niin se vain on. Ja jos siinä perheessä tapahtuu jotain ikävää ensiksi epäillään ulkopuolista. Näin se menee oli mittakaava suuri tai pieni.

    Äänestä

  • tämä daami... kirjoitti:

    että kaikki ovat rasisteja. Ja se lie ihan luonnollista kunhan pysyy tietyissä rajoissa. Kuten sanotaan Kohtuus kaikessa. Jos ajattelee maata perheenä johon tulee joku ulkopuolinen asumaan. Niin kyllä jokainen pitää oman perheensä etusijalla ennen mukaan tullutta asukkia. Niin se vain on. Ja jos siinä perheessä tapahtuu jotain ikävää ensiksi epäillään ulkopuolista. Näin se menee oli mittakaava suuri tai pieni.

    kaikki tosiaankaan ajattele sitä maata perheenä, joten ei ole tuollaisia ongelmia.

    Äänestä

  • kun ei... kirjoitti:

    kaikki tosiaankaan ajattele sitä maata perheenä, joten ei ole tuollaisia ongelmia.

    Helvetin helppoa persauksien tarjota kun ei itse tarvitse maksaa.
    Mielestani ne jotka haluavat roskasakkia Suomeen voisivat sen leikin myos maksaakin.

    Äänestä

Muusta en tiedä mutta aasialaiset pitävät mustia apinoina.

Äänestä

Missähän umpiossa olet kasvanut? Suomalaiset (suurin osa) eivät voi sietää edes tosiaan. Johtava kansa väkivallanteoissa, työpaikkakiusaamisessa jne joissa rasismi ja viha kukoistaa toisia suomalaisia kohtaan.
Lapsellista hakea rasismia muualta kun sitä ja paljon muita ongelmia on yllin kyllin omissa nurkissa.

Äänestä
  • Ei kannata avata suutaan, jos ei tiedä asioista mitään, näyttää sangen tyhmältä.

    Väkivallanteoissa johtavia kansoja ovat jamaikalaiset, kolumbialaiset ja eteläafrikkalaiset. Etelä-Afrikassa raiskataan nainen joka kahdeskymmeneskuudes sekunti.

    Rasismin ja syrjinnän ykkösmaita ovat käytännössä kaikki muslimimaat, Afrikan muut kuin muslimimaat ja Venäjä.

    Äänestä

  • :--DDDDD kirjoitti:

    Ei kannata avata suutaan, jos ei tiedä asioista mitään, näyttää sangen tyhmältä.

    Väkivallanteoissa johtavia kansoja ovat jamaikalaiset, kolumbialaiset ja eteläafrikkalaiset. Etelä-Afrikassa raiskataan nainen joka kahdeskymmeneskuudes sekunti.

    Rasismin ja syrjinnän ykkösmaita ovat käytännössä kaikki muslimimaat, Afrikan muut kuin muslimimaat ja Venäjä.

    Olikin alaikäinen,ei senkaltaiselta pidä odotaakaan täyttä Ymmärrystä!

    Äänestä

  • TTD. kirjoitti:

    Olikin alaikäinen,ei senkaltaiselta pidä odotaakaan täyttä Ymmärrystä!

    johtua siitä että tänne ei haluta maahanmuuttajia tekemään rikoksia. Oikein sydäntä lämmittää lukea niistä jotka joukolla joukolla joitain tyttöjä raiskaavat jos, jäävät kiinni itkevät että ei heitä saa palauttaa, tämä on hyvä maa raiskata muita. Vituttaa aikalailla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

muuallakin? kirjoitti:

Te jotka olette suhteessa ulkomaalaisen kanssa,kertokaa mitä kansoja kohtaan ja miksi kumppaninne on rasisti? Oletteko keskustelleet asiasta? Miksi Arabit vihaavat mm. mustia ja turkkilaisia?? (ja päinvastoin) historia? kateus?:)
Suomalaiset eivät kuitenkaan tämän palstan huutelijoista huolimatta todellakaan ole maailman rasistisin kansa, päinvastoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu