V***N eläkeläiset

Ei meinaa jaksaa noita eläkeläisiä (64< ) jotka käy vielä yht aikaa töissä... ne on NIIN rasittavia .. mikseivät voi jäädä eläkkeelle jo tuossa iässä häiritsemästä ja jarruttamasta muiden nuorempien töitä! Prkl suuri ikäluokka!!! Itsekkäitäkin ovat.
61287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mutta ylös olet rajan jättänyt!

Minä aloittaisin saneerauksen valtion ja kuntien virastoista.
Kaikki yli 50:set ulos ja halutessaan hakemaan nuorempien kanssa samalta viivalta omaansa tai muita työpaikkoja.
Perkeleen muumiot ovat etupäässä jakkaroiden täytteinä.

Myös muiden 50 vaiheessa olevien tulisi kriittisesti suhtautua työssä käymiseen.
Mitä aikovat lopuilla, vähenevillä elinvuosillaan tehdä?

Minullakin meni hieman pitkäksi.
Tavoite 50:ssä mutta vasta 53:na älysin lopettaa vakituisen työn ja laskurin kertanollauksen jälkeen jäin työttömyyseläkkeelle 57-vanhana.
Muija jäi myös töistä pois, 52v.

Nyt kahden kuukauden kuluttua tulee mittariin 65.
Puhtaalla omallatunnolla olen nostanut työttömyyspäivärahani ja sen jälkeen tavanomaista pienemmän työttömyyseläkkeen.
Työeläke jatkuu samanlaisena.

En tiedä itsekkyydestä.
Kekkostauti niihin on iskenyt.
Kuvittelevaat itsensä korvaamattomiksi ja ovat henkisesti mömmähtäneet ymmärtämättä mitään muuta elämässä kuin työpaikalle raahautumisen!

Äänestä

Eivät perkeleet osaa edes tietokonetta käyttää. Word on kamalan vaikea, Excel on ihan hirveän vaikea ja kunnollisen Powerpoint-esityksen tekeminen suorastaan ylivoimaista.

Sitten puhuvat olevansa niin valtavan hyviä, vaikkei ole opeteltu edes käytännöllisiä työtapoja.

Tietoturvasäännöksistä piittaamatta asennellaan omia ohjelmia netistä ja kannetaan omalla muistitikulla tai peräti levykkeillä viruksia työpaikan koneisiin.

Äänestä

Kuulepas sinä nimim. "Kyrsiintynyt". On myös olemassa aloja, joihin ei nuorisoa saa töihin kirveelläkään, ja alan oppilaitoksistakin nuoret katoavat kuin pieru saharaan. Näitä aloja löytyy tekevän työn alueelta enemmänkin, joten luojan kiitos meillä on vielä vähän aikaa kuusikymppisiä tekemässä ne työt. Saa nähdä kuka ne tulevaisuudessa tekee - maahanmuuttajatko, vai kuka.

Henkilökohtaisesta kokemuksestani voin vain todeta, että nuorison (n. alle 25-vuotiaiden) sitoutuminen työhön, työtaito ja lähtökohtainen ymmärrys siitä, mistä työnantaja oikein palkkaa maksaa (työnteosta, ei kavereiden kanssa puhelimeen lörpöttelystä tai mesettelystä!), on aika heikko, ja palkkaisin itse koska tahansa mieluummin 60-v.:n kuin 20-v.:n. Nuorissa ja vanhoissa omat hyvät ja huonot puolensa, mutta edellämainittu nyt nuorison edustajista mainittakoon. Ihan kokemuspohjalta, aika monta tapausta nähneenä.

Äänestä
  • ottaako päähän kun nuoret ylenevät työelämässä, saavat parempia liksoja ja hoitavat työt "vasemmalla kädellä" ja kuitenkin juhlivat ja valvovat yöt

    hehe ja tosiaan, ehtivät vielä työaikanakin ottaa asiat rennosti. Tulos on se joka merkitsee!!

    vanhat kääkät tekevät niin paljon turhaa ja ovat epäkäytännöllisiä.. perse edellä puuhun ne menevät.

    Äänestä

  • nuoret kirjoitti:

    ottaako päähän kun nuoret ylenevät työelämässä, saavat parempia liksoja ja hoitavat työt "vasemmalla kädellä" ja kuitenkin juhlivat ja valvovat yöt

    hehe ja tosiaan, ehtivät vielä työaikanakin ottaa asiat rennosti. Tulos on se joka merkitsee!!

    vanhat kääkät tekevät niin paljon turhaa ja ovat epäkäytännöllisiä.. perse edellä puuhun ne menevät.

    Aika kaukana on todellisuus. Huonoilla liksoilla tekevät raukat tuntihommia, ja ilmeisesti sekin syö pikkuisten motivaatiota, kun ei elämä olekaan yhtä EMTIIVIITÄ, vaan Alepan kassaa. Öitäkään ei jakseta valvoa, vaan päinvastoin nukuttaa niin hyvin ettei aamulla meinata päästä petistä ylös ja vääntäytyä töihin, kun vähän väsyttäisi. Siitäpä ei sitten paha pomosetä tykkää ja pikkuinen saa painua takaisin äidin helmoihin, kun ei vielä ole kypsä työelämään.

    Ai niin, ja tuloksesta pikkuiset ei edes tiedä mitä se merkitsee, vaan luulevat että tulos tarkoittaa työpaikalla maleksittujen tuntien määrää.

    Että semmoisia äidin pikku kullannuppusia.

    Äänestä

  • nuoret kirjoitti:

    ottaako päähän kun nuoret ylenevät työelämässä, saavat parempia liksoja ja hoitavat työt "vasemmalla kädellä" ja kuitenkin juhlivat ja valvovat yöt

    hehe ja tosiaan, ehtivät vielä työaikanakin ottaa asiat rennosti. Tulos on se joka merkitsee!!

    vanhat kääkät tekevät niin paljon turhaa ja ovat epäkäytännöllisiä.. perse edellä puuhun ne menevät.

    UJoo eip noi nuoret ainakaan meidän työpaikkalla hoida hommia vasemmalla kädellä saatika sitten oikeallakaan. Töissä käydään koeaika kunnolla mut heti kun se tulee täyteen niin alkaa saikut pyöriä
    käydään töissä miten sattuu myöhästytään jopa iltavuorostakin kun nukutti niin hyvin.
    Kyllähän ne tulevat töihin vaikka ovat juhlineet koko yön mut se on eri asia tekevätkö he siellä töissä krapulassa mitään ja jos tekevät niin tekevät päin helvettiä ja sit vanhemmat saa korjata niiden virheitä.
    Yhden asian olen huomannut aika monesta nuoresta ne ei osaa laskea edes laskimella plus, jako ja miinuslaskuja. Lukemisen kanssa on kans suuria ongelmia ei tajuta mitä luetaan.
    On niillä paljon vielä opittavaa!!!!
    On nuorissa tosi teräviä ja ahkeria tyyppejäkin.
    Olen kyllä huomannut et nuoret kyllä hallitsevat ATK taidot paremmin kun yli viiskymppiset jotka eivät käytä tietkonetta kun töissä.
    Itse olen 45v käyttänyt tietokonetta n. 20:ntä vuotta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyrsiintynyt kirjoitti:

Ei meinaa jaksaa noita eläkeläisiä (64< ) jotka käy vielä yht aikaa töissä... ne on NIIN rasittavia .. mikseivät voi jäädä eläkkeelle jo tuossa iässä häiritsemästä ja jarruttamasta muiden nuorempien töitä! Prkl suuri ikäluokka!!! Itsekkäitäkin ovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu