Neljä vuotta tuli täyteen muutama päivä sitten, ja tänään tuli ero. Ei tosin yllättäen. Mies oli ensimmäiset kolme vuotta passiivinen, ja oli asenteella "no ei kyllä oikeastaan kiinnosta". Itse luovutin tämän vuoden puolella, ja yllättäen mies alkoikin kiinnostua. Olen kuulemma muuttunut aikuiseksi. Ei kuitenkaan saanut haluamaansa kultaista kohtelua, koska en enää jaksanut panostaa,olinhan turhaan yrittänyt edelliset kolme vuotta. Tänään sitten suuttui, kun en edes yritä olla hänelle ihaileva palvelija, ja että riitelen ihan pienistäkin (mm. siitä, kuinka hän on nuoleskellut vieraita naisia, oikeutettua, eikö?), joten lopputuloksen arvaa.
Itse kuitenkin olen sitä mieltä, että liian vähän, liian myöhään. Luulee saavansa samaan malliin huomiota kuin ennenkin, olettaa,että lepyttämiseen riittää vain se, että sanoo "kyl mä susta oikeesti tykkään". Jotenkin pelkään, että mies vielä havahtuu siihen, miten paskasti on käyttäytynyt minua kohtaan. On vain jo liian myöhäistä.
Paljon jouduin sietämään sinun kanssa ollessa, enkä usko, että ihan heti löydät vierellesi sellaista ihmistä, joka jaksaa samaa paskaa mitä minä jouduin sietämään.
Itse kuitenkin olen sitä mieltä, että liian vähän, liian myöhään. Luulee saavansa samaan malliin huomiota kuin ennenkin, olettaa,että lepyttämiseen riittää vain se, että sanoo "kyl mä susta oikeesti tykkään". Jotenkin pelkään, että mies vielä havahtuu siihen, miten paskasti on käyttäytynyt minua kohtaan. On vain jo liian myöhäistä.
Paljon jouduin sietämään sinun kanssa ollessa, enkä usko, että ihan heti löydät vierellesi sellaista ihmistä, joka jaksaa samaa paskaa mitä minä jouduin sietämään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen samassa tilanteessa. Seurustelen ja asun miehen kanssa, jolta olen joutunut kolme vuotta "ruinaamaan" huomiota. Kesällä minulla napsahti totaalisesti, kun mies jätti kaikki raha-asiat hoitamatta (mm. työssäkäynnin) ja makasi sohvalla päivät ja biletti yöt. Sanoin, että suhde on ohi. Sitten mies havahtui, ja alkoi "elää kunnollisesti". Kuitenkin omat tunteeni ovat jo jäässä... Kaikki tuntuu vaan niin vaikealta.. Jätänkö hänet vai en? Meillä saattaa mennä viikko hyvin ja viikko huonosti. Olemmeko vain riippuvaisia toisistamme, vai mitä ihmettä tämä on?? Nyt minä olen kaiken lisäksi ihastunut toiseen mieheen... en tiedä, onko tämä loppu sitten tullut? En voi luottaa omaan mieheeni, sillä hän ei hoida asioita, jotka lupaa... luottamuksen menetyskö tunteeni on kääntänyt muualle? En tiedä... mutta en enää koskaan anna kenenkään kohdella minua huonosti!!! Enkä haluaisi niin tehdä itsekään sille toiselle osapuolelle...
Eli siis vaikka miehesi havahtuisikin, saattaa jo olla liian myöhäistä. Ja miehet yleensä havahtuvat vasta, kun naisen tunteet ovat jo kuolleet...
Tuon "eron" jälkeen mies on pari päivää soitellut perään, ja laittoi viestin,että haluaisi vielä keskustella, että hänestä tuntuu nyt niin pahalta. En ole vastannut mihinkään yhteydenottoon, vaikka aluksi olikin kiusaus vastata.
Pistä sinäkin miehesi ainakin jäähylle, jos mahdollista. Oppiipahan olemaan. Itse asiassa kesällä, meidän ensimmäisen "jäähyn" aikana tapasin verrattain upean miehen, eli silläkin saralla sama tilanne kuin sinulla. Tosin mitään ei tapahtunut, juttelimme vain hetken, mutta olin myyty. Asiaa tietysti edesauttoi se, että olin todella vihainen ja pettynyt tälle eksälleni. Mutta nyt todellakin kilahti. Hän sai mitä halusi, eli siis jättää minut, ja nyt on turha ruinata enää minkäänlaista sympatiaa ja säälipisteitä minulta, turha laitella viestiä, että "voi kun mulla on nyt kamala fiilis tästä.." ja lässynlässyn. Nyt riitti tämä itseni polkeminen. Se olen tästä lähin minä joka katsoo häntä korkeuksista.
Rohkea teko! Pysy kannassasi!! On niin vaikeaa, kun tavallaan tiedostaa, ettei se "vaihtamalla parane" (vai paraneeko), ja että kaikissa suhteissa on lopulta ongelmia... mutta toisaalta, ei kannata kitkuttaa, lopulta jossain vaiheessa se tilanne on edessä, että jompikumpi löytää uuden, ja sitten sattuu niin että ropisee!!
Tsemppiä sinulle!! Pidä lippu korkealla :D
Kiitos! Tsemppiä tässä tarvitaankin. :)