ne vaan pystyy alistamaan toisen? sitä olen joutunut tässä omakohtaisten kokemusten takia pohtimaan. Elin kaksi vuotta suhteessa, jonka aikana romahti itsetunto, minuus, haaveet yms. Masennuin. Ja jaksoin vielä itkeä kyseisen miehen perään. Kai hän haukkumisellaan ja mollaamisellaan sai mulle sellaisen olon, etten kelpaa enää kenellekään muulle, olen tyhmä, ruma jne.
Miten ihmeessä toiset tän osaa? Oli sitten kyse narsistista tai kestä tahansa. Eihän se mies ollut edes mitenkään järjettömän ihana, mutta kuvitteli olevansa mua paljon parempi ja oikeutettu alistamaan. Miksi annoin tän tapahtua? Elin kaksi vuotta pimeässä, ilman valon pilkahdustakaan. Ryömin vain kolostani hoitamaan arkiaskareet.
Miten te, jotka olette eläneet tällaisessa suhteessa, olette selittäneet sen että olette antaneet sen kaiken tapahtua? Ei meillä ne alkuhetketkään mitään niin älyttömän ihania olleet..

Vastaukset 2
Vanhimmat
mieheni vaan arvostelee ja nalkuttaa kaikesta ja on niin helvetin itsekäs. Kauan olen jaksanut tässä roikkua mutta nyt piisaa.
osaa hoitaa tilanteen niin, että muuta "maailmaa" ei ole enää olemassakaan. Vaikka tie vaikeimman kautta kulkee, se on kuljettava irti tästä piiristä. Elämä tällaisessa suhteessa ei koskaan tule olemaan normaalia, jos "hermo" kestää alituista alistusta/hoivaamista/toisen itsetunnon pönkitystä se toimii, mutta jos haluaa myös huomiota itselleen, on vaan pakko siirtyä eteenpäin, valitettavasi :(.