Tuhlaajapoika oli tuhlannut KAIKEN omaisuutensa maailmalla ja elänyt kyseenalaista elämää. "Ei isä minua enää varmaan kotiin huoli, pääsisinköhän hänen rengikseen", poika mietti. Poika taisi sinä aamunakin herätä putkasta nälkäisenä rähjäisenä ilman työtä, ruokaa ja rahaa. Kun poika lähti sieltä, hän mietti hetken uskaltaisiko lähteä kotiinpäin. Entä jos isä ei ottaisikaan häntä enää vastaan, jos hän ei kelpaisi enää edes työmieheksi isälle. Näin poika tuumi, mutta ajatteli samantien: "Mitä minulla on enää menetettävää, olenhan jo menettänyt kaiken muutenkin." Ja niin hän rohkaistui ja nousi kotiin päin lähtevään bussiin.
Kun poika asteli epävarmana kaunista koivukujaa kotiinpäin, isä sattui katsomaan juuri ikkunasta ulos, ja näki poikansa tulevan siellä kotitiellä! Mikä ilo ja riemu! Voi, miten isä olikaan murehtinut sitä, missä poika on. Pojasta ei ollut kuulunut mitään sen jälkeen kun hän oli kotioven sulkenut. Ja nyt poika oli tulossa! Isä juoksi poikaa vastaan ja halasi poikaansa ja syleili häntä. "Nyt järjestetään juhlat poikani kunniaksi", isä sanoi. "Kutsutaan kaikki juhlimaan pojan kotiinpaluuta, sillä poikani oli kadoksissa ja hän palasi takaisin kotiin!"
"Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse" (Luuk.15:7).
http://uk.youtube.com/watch?v=amQg698DwEM&feature=related
Jeesus on paras vaihtoehto - ei löydy vertaistaan
6
218
Vastaukset
- Legioona
Hän ei pyydä mitään mutta antaa kaiken!
- Maruan-ne
Hän vaatii sinun sielusi, et ole siis enää silloin itsesi oma vaan Hänen! Saatana vaan saa kaiken näyttämään kauniilta kaukaa katsottuna, mutta pirulliset taka-ajatukset on Saatanalla, se on varma se. Ilman Jeesusta et Hänestä pääsekään eroon. Valtava on voima Saatanan, mutta Jeesuksen on vielä valtavampi.
Jeesus on JO voittanut Pahan. Golgatalla, Golgatalla, siellä se tapahtui! Loppunäytös näytellään kun Jeesus tulee takaisin. Häviäjä kyllä jo tietää, mikä häntä odottaa ja sinne Hän vie kaikki seuraajansakin samaan tuleen.
Jeesus ON HERRA! Hallelujaa!
http://uk.youtube.com/watch?v=OaRwD2Y7C0s&feature=related
- Maruan-ne
vetää meitä vaan lähemmäksi Jumalaa. Meille näytetään, miten vähän voimme turvata muihin, miten pettävää on inhimillinen ystävyys ja lupaukset. Vain Jeesus on kallio, joka kestää kaiken.
Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut (Room.8:28).
http://uk.youtube.com/watch?v=i1fRIvk7H5E&NR=1 Rauhantervehdys sisko ja toivottavasti löysit tien PalTalkiin :)
Siunausta ja hyvää viikonalkua :)- Maruan-ne
Niin tosiaan, vihdoinkin löysin sinne, juttelin vaimosi kanssa:)
Siunausta sinullekin, kiitos tästä tervehdyksestä! - Maruanne*
Laittaisitko tähän vielä sen paltalk-osoitteen:) uudelleen. Kiitos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845217Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.263488Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j392842Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin182021Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581830- 471586
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2831574- 941382
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71095