3 kymppinen muutama alle kouluikäinen. Viimeiset 3 vuotta mä, koneella vaimo tv:n ääressä kaiket illat. Ei olla eikä puhuta muista kun arjen asioista. Viinakin tuntuu menevän molemmilla heti kun muksut saatu nukkumaan, yli suositus rajojen. Alkaa tuntumaan mikä onkaan se oikea ongelma kohta, parisuhde vai alko. Ehkä kohta molemmat ongelmat. Seksiä ei vuosiin, eikä se edes kumppanin kanssa kiinnosta. Eikä hän sitä ole kyllä edes kysynyt. Kävin tossa vieraissakin, en saanut hyviä fiiliksiä siitä. Oli vaikea katsoa lapsia joita rakastan silmiin. Mitä pitää tapahtua että tulee muutos. Viina ja vieraat ei auta. Eikä auta katsoa totuutta silmiin, eikä halua jättää lapsiaan. Ps. Kaikkea en puolisostakaan tiiä, mutta netissä on ettiny sitä sun tätä ja soitellu entisille ihastuksilleen humalassa. En siis ole yksin syntipukkina.
Vaikeeta on
yksi monien joukossa
6665
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
on hauska harrastus kaikenikäisille ja vie rahat viinan sijaan. Tosin lasten syyslomalla haluaisin purjehtia maarianhaminaan ja mennä taxfreeristeilylle alkoholijuomaostoksille:-)
Lapset eivät oikein jostain syystä innostuneet, vaikka kesäkuumalla käytiin kaksi kertaa:-)
Mulla onkin alkoholi kohtuukäyttöä, koska käytän vain taxfree kamaa. Alko on kommunismin tukijoille.
Meillä on suht koht sama tilanne. Sillä erotuksella että seksiä on sentään silloin tällöin. Mut se ei oikein enää sytytä...
Aattelin, että jos sua auttais, kun kerron, miltä musta naisena tuntuu, mitä kaipaan.
Mä niin toivon että mies joskus koskettais. Ei eroottisesti vaan ihan ohimennen. Halais tai sanois jotain... esim. että mulla on ollu sua ikävä. Tai ihan muuten vaan kehuis tai jotain.
Kun on pieniä lapsia, aika tuppaa menemään niihin ja kahdenkeskinen aika menee v*tutuksen purkamiseen (viina on tähän meilläkin ratkaisu).
Mäkin oon joskus ettiny netistä mitä millonki ja kännitekstareita on lähteny exille. Joskus oon jääny "kiinni" näistä ja mies on suuttunut. Mutta se on sellasta kaipuuta ihmisen luo. Toivoo, että ees joku haluais, kun oma mies ei. Eniten kuitenkin toivoo, että oma ukko haluais. Verkkareissakin ;) Sitä tuntee olonsa niin rumaks ja lihavaks ja epähaluttavaks.
Tässä on just sellanen lumipalloefekti. Kun ei toikaan, ni en mäkään.
En tiedä onko tästä teillä kyse, mutta ehdottaisin et sä alat pikku hiljaa tehdä itseäs tykö. Tänään sanot vaimolle jonkun pienen kohteliaisuuden. Kehut jotain mitä se on tehny. Seuraavana päivänä kosketat pikkusen, hipaset kättä tai jotain. Jatkat samaan malliin hiljaksiin. Kysyt illalla sängyssä, saako tulla viereen, mut et tee mitään seksuaalista aloitetta. Veikkaampa että vaimos kaipaa eniten läheisyyttä ja rakastamisen tunnetta. Etene pikku hiljaa. Ja anna niiden äksykohtauksien olla omassa arvossaan. Mut älä vedä överiks eli älä mee kukkakioskille tai järjestä kynttiläillallista! Liian paljon liian äkkiä.
Toivottavasti tästä on sulle jotain apua. Näin ainakin toivon, että meillä tapahtuis...
Jos haluat jutella tai vaihdella kokemuksia, ni laita mailiosote tänne.
Ota vaikka luukusta tai hotmailista joku osote tätä varten ni voidaan jutella.
Mäkin haluaisin purkaa tuntoja, en mä ihan sattumalta osunut avioeropalstalle...
"Mukava" kuulla että muutkin joutuneet painimaan samojen hommien kanssa. Laita postia [email protected]
naista pitäisi pitää kuin pehmolelua,normaali perheessä mies touhuaa vaimonsa ja lastensa eteen kaikenlaista,mutta sille ei anneta mitään arvoa.voisi kai hellyyden kipeä vaimoki tehdä aloitteen,ainakin kertoa tuntemuksiaan miehelle.
Viina ja vieraissakäynti tuli omiksi keinoikseni, kun vuosikausiin ei mies reagoinut puheisiini. Ei kyllä muutkaan lähipiirissä, kun yritin tukea pyytää... Kaikilla oli niin kiire omissa töissään, ettei ikinä mitään ehtinyt. Kotiäitinä sitä näivettyi totaalisesti vaikka lapset olivatkin ykkönen ja päivänpaiste, mutta kyllä sitä kaipasi aikuisen seuraa ihan yksikseenkin. Erottu ollaan ja edelleen olen yksin vastuussa lapsista, vähemmän rahan kera, mutta toisaalta se vapautti omia voimavaroja, kun ei enää odota toiselta että se tekis edes jotain... Pettymys itseen ja elämään on välillä aika suuri. Kuinka minusta -positiivisesta ihmisestä- kehkeytyi marttyyri... Etsii syitä ja ratkaisuja. Ja alkoholiakin kuluu välillä, kun haluaa irtautua kaikesta itsensä vaatimuksista ja olla vaan oma itsensä. Ei usein, mutta, kun juo, niin ei arvostele itseään, vaan ajattelee olevansa ihan ok. Vaikka seuraavana päivänä morkkis on taas mahdoton. Oravanpyörä kai sekin. Ajattelen tämän kuitenkin olevan ohimenevä kriisivaihe. En tiedä, tosiaankaan, en tiedä, sukulaisia ei kiireiltänsä kiinnosta, eikä kukaan osaa vastata...