Olen seurustellut reilut 2,5 kk itseäni vuoden vanhemman naisen kanssa. Itse olen n. puoli vuotta sitten eronnut, naisellani on takana lähinnä lyhyempiä suhteita. Meillä molemmilla on yhdet muksut, murkkuikäisiä. Oma lapseni on hienosti suhtautunut uuteen ihmiseen ja hänen lapseensa, mutta toisinpäin tahtoo tökkiä. Kultani peruskoulun jo käynyt poika koettelee äitiään ja se tahtoo heijastua muuhun elämään. Pojalla ei ole ollut koskaan isää (nuoruuden vahinkolaaki) eikä oikein isähahmoakaan ja pyörittää äitiään kuin kuoriämpäriä lähes asiassa kuin asiassa. Olen yrittänyt sievästi ilmaista asiasta, että poika tarvitsisi nyt selkeästi rajoja sekä merkkiä äidiltään, että kuka heidän taloudessaan oikein tahtipuikkoa heiluttaa. Vanhemmanhan sitä kuuluisi tehdä, mutta poju tuntuu välillä ottavan hallinnan. Pari kertaa olen joutunut sanomaan pojalle, kun on äidilleen soittanut suuta ja huutanut aika rumasti, ettei noin puhuta omalle äidille. Muuten olen ollut puuttumatta asioihinsa. Kultani on valloittava, sympaattinen ihminen, mutta toisaalta kiltteys on sitä luokkaa, ettei nuoren miehenalun ojentamisesta tule oikein mitään. Itse olen erittäin suoraselkäinen, jopa aika vaativa omassa kasvatustyössäni. Kun jotakin sovitaan, niin myös tehdään. Yksi selkeästi itseäni häiritsevä asia on, että kun meillä on totuttu nousemaan suht varhain aamulla ylös, niin heillä noustaan milloin sattuu. Puolilta päivin tai jopa pitkällä iltapäivää. Pojalta on jäänyt koulupäiviäkin väliin vain kun ei ole herännyt aikanaan ylös. Äitinsäkin on lähes harva se päivä myöhästyä töistä, viime tingassa on aina ehtinyt. Ja kaikki vain siitä kiinni, ettei nousta ajallaan ylös.
Niin syvästi kuin olenkaan kultaani kiintynyt, tuntuu ikävältä todeta, miten epäileväiseksi sitä on tulossa tulevaisuutta ajatellen. On hiukan alkanut tuntua siltä kuin olisin ainut, joka tosissaan panostaa suhteeseen. Kultani oli tavatessamme hyvin huomaavainen, mutta nyt näyttää siltä, että omat tarpeensa tahtovat mennä etusijalle. Olen lähinnä kokki tai hovikuljettaja. Harvat hetket esim. olohuoneen sohvalla telkkaria katsellen tahtovat mennä perseelleen, kun toinen vain oikaisee itsensä ja nukahtaa alta aikayksikön, yleensä syliini kuitenkin. Ilmeisesti ei mielenkiinto riitä pysyä valveilla. Seksi luistaa kyllä, huh huh, mutta kun sitä kaipaisi vähän muutakin yhdessäoloa.
Onko mulla joku ruuvi pudonnut matkalle vai mikähän nyt neuvoksi? Tiedän, että asioista pitää pystyä keskustelemaan ja jostakin on keskusteltukin, mutta onkohan tässä liian paljon haukattavaksi?
Niin syvästi kuin olenkaan kultaani kiintynyt, tuntuu ikävältä todeta, miten epäileväiseksi sitä on tulossa tulevaisuutta ajatellen. On hiukan alkanut tuntua siltä kuin olisin ainut, joka tosissaan panostaa suhteeseen. Kultani oli tavatessamme hyvin huomaavainen, mutta nyt näyttää siltä, että omat tarpeensa tahtovat mennä etusijalle. Olen lähinnä kokki tai hovikuljettaja. Harvat hetket esim. olohuoneen sohvalla telkkaria katsellen tahtovat mennä perseelleen, kun toinen vain oikaisee itsensä ja nukahtaa alta aikayksikön, yleensä syliini kuitenkin. Ilmeisesti ei mielenkiinto riitä pysyä valveilla. Seksi luistaa kyllä, huh huh, mutta kun sitä kaipaisi vähän muutakin yhdessäoloa.
Onko mulla joku ruuvi pudonnut matkalle vai mikähän nyt neuvoksi? Tiedän, että asioista pitää pystyä keskustelemaan ja jostakin on keskusteltukin, mutta onkohan tässä liian paljon haukattavaksi?
Vastaukset 12
Vanhimmat
et voi alkaa ja jos lapsi on jo lähes aikuinen, taitaa olla jo liiankin myöhäistä. Ja jos lapsen elämässä ei ole ollut ikinä mieshahmoa, niin lapsi on aika mustasukkainen omasta äidistään.
Voithan sinä järjestää jotain kivaa yhdessä tekemistä, tarviiko sitä sinne sohvalle jäädä? Vaan voitte mennä ulos kävelylle, elokuviin, taidenäyttelyyn.
Mietin tuossa että millaista työtä naisystäväsi tekee, kun on noin sippi illalla? Jotkut ammatit on todella raskaita ja vaativia.
Muutenhan sulla on aika pienet ongelmat, jos sua häiritsee toisen aamu-unisuus, siihen varmaan tulisi muutos jos asuisitte saman katon alla.
Mustasukkaisuutta itsekin epäilen. Ja se näkyy äitinsä pompottamisella, "äiti, tee sitä" tai "äiti, tuo tätä". Hänen työnsä on fyysisesti vaativaa, kyllähän se väsyttää. Mutta vireystilassakin on vikaa ja siitä olen puhunut. Yhteen kai tässä tullaan muuttamaan. Vähän vain epäilyttää, millainen tilanne sinne yhteiseen osoitteeseen syntyisi. On puhuttu, ettei kummankaan muksu saa mitään erivapauksia vaan yhteisillä pelisäännöillä sitten pelataan. Hitusen kuitenkin hirvittää, onnistuukohan tuo kun poika on vähän kuin "jätkän räkä".
Toista ei voi omistaa eikä muuttaa. Kunnioita naisystäväsi tapaa elää ja kasvattaa lastaan, älä puutu siihen. Sinun tiukka kasvatustapasi ei välttämättä ole ainoa oikea, sinun rajasi voivat sopia sinun lapsellesi mutta ei hänen. Voitte sovittaa erilaisuutenne yksiin ilman että tarvitsee muuttaa toisiaan. Sinä voit herätä niin kuin itsellesi sopii, anna heidän nukkua ja vastata itse myöhästymisistään. Ehkä hänen käytöksensä on muuttunut viileämmäksi siksi että et kunnioita häntä tarpeeksi? Aikuista ihmistä ei kasvateta.
Hän on väsynyt iltaisin. Siitä ei voi moittia ketään, ja väsynyt tarvitsee lepoa. Voiko väsymykselle tehdä jotain, tai johtuuko se kenties siitä että ei ole virkistävämpää tekemistä. Hyvinkin keskustelun aihe.
Hyväksy se että hän on erilainen kuin sinä, arvosta häntä sellaisena kuin on. Kyllä erilaisetkin sopivat yhteen, jos vain suvaitsevuutta löytyy eikä puututa toistensa asioihin. Hiukan lisää suurpiirteisyyttä, niin murrosikäisen uhmakin tasaantuu.
Sehän on selvä asia, ei toista voi muuttaa eikä omistaa. Vaikka hieman tuntuu joskus itsestäni siltä, että minua omistettaisiin, himpun verran. Ja tottakai, hyväksyminen on elinehto. On pakko hyväksyä toinen sellaisena kuin hän on. Mutta on myös pakko yrittää keskustella sellaisista asioista, jotka vaikuttavat heidän taloutensa ulkopuolelle ja muidenkin päivänkulkuun. Väsymyksen ymmärrän, ei siinä mitään. Mutta vireystilassa yleensä on jotakin metsässä ja siitä olen puhunut.
Oli ihan pakko vastata kirjoitukseesi, monet kirjoittamasi asiat liippaavat niin läheltä meitä. Olen murkkuikäisten lasten yh-äiti ja seurustelen lapsettoman miehen kanssa.
Lapseni ovat välillä yrittäneet koetella kärsivällisyyttäni, mutta toistaiseksi olen pitänyt tahtipuikkoa kädessäni keskustellen, tiukoin puhutteluin, lahjoen, kiristäen yms. Nykyään vanhin lapseni on jo minua avustava kasvattaja. Lapseton miesystäväni ei mitenkään puutu kasvatukseeni, korkeintaan kuuntelee. Olen ottanut linjaksi, että arkisin saatan puhua lapsista (yritän puhua positiiviseen sävyyn) ja viikonloppuisin yhdessä ollessa puhun muista asioista. Naisystäväsi poika on jo sen verran iso, ettei hänestä enää saa "otetta". Minusta sinä teet aivan oikein kun sanot pojalle, ettei äitiä kohdella noin. Sinuna en kuitenkaan puuttuisi yhtään enempää asioihin, kasvatustyön perusta alkaa jo olla tehty tuon ikäisen kanssa. Parempi laiha sopu pojan kanssa kuin lihava riita, joka saattaa vaikuttaa myös naisen suhtautumiseen sinuun.
Täytyy myöntää että minäkin saatan joskus varsinkin saunan jälkeen torkahtaa hänen syliinsä sohvalle. Hän antaa minun torkkua: ymmärtää että minun on siinä hyvä ja turvallinen olla, väsymys purkautuu. Ystäväni luona saan levätä ja elää parisuhde-elämää. Olen siinä suhteessa onnekas, että lapset eivät ole aina minun vastuulla: isänsä ja lähisukulaiset kantavat kortensa kekoon.
Meilläkin toinen on aamuvirkku (minä) ja mies tykkää nukkua. Annan miehen nukkua viikonloppuisin klo 8.30 asti (olemme sopineet herätysajasta). Kun herään aikaisin niin usein katson vieressäni nukkuvaa miestä, yllättävän ihanaa vaan katsoa toista. Luen lehteä ja valmistan meille aamupalan. Jaksan panostaa aamiaiseen: paistan karjalanpiirakoita tai sämpylöitä, keitän tai paistan kananmunia tms. Herätän miehen hellästi ja valmis aamiaispöytä on miehelle nautinto.
Sinuna keskustelisin naisesi kanssa erilaisesta rytmistä ja sovitte ajan milloin hänet saa herättää.
Parisuhde varsinkin yh-naisen kanssa on aina iso haaste. Toisaalta taas lapsi on varmaankin kasvattanut naista pitkäpinnaiseksi, sovittelevaksi, toiset huomioon ottavaksi, vastuunkantajaksi ja parisuhdetta arvostavaksi. Minusta sinä vaikutat hyvin järkevältä "jalat maassa" mieheltä ja olet valmis panostamaan parisuhteeseenne. Tsemppiä teille.
Meillähän on se tilanne, että kultani lapsi ei ole nähnyt isäänsä kuin pikkuvauvana ja minun muksuni on tällä hetkellä äidillään pari vuorokautta, olen kuitenkin se päähuoltaja lapselle. Ymmärrän varsin hyvin kultani elämää ja olen sanonut nostavani hänelle hattua kasvatettuaan yksin lapsensa ja kasvatus jatkuu edelleen. Siinähän se sovittaminen sitten onkin, kun yhteen tultaneen muuttamaan. Kullan muksulle oudompi tilanne, kun mies muuttaa saman katon alle ja saa samalla "sisarpuolen" siinä sivussa. Omalle muksulleni ei ole outoa kuin se "sisarpuoli". Ja yhteisten pelisääntöjen luominen on varmaankin ensiarvoisen tärkeää, ettei kukaan ole toistaan paremmassa asemassa ja saa mitään erivapauksia.
Minullakin on tapana aina kun yhdessä on yö vietetty, tehdä aamiaista ja antaa kullan nukkua. Olen muutenkin meistä se, joka kokkaa enemmän. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kestävä suhde vaatii sitä, että saadakseen jotakin pitää myös pystyä antamaan itsestään jotakin. Mielellänihän minä häntä pidän kuin kukkaa kämmenellä. Jotain pientä hemmottelua voisi itsekin joskus odottaa, muttei sitä voi vaatia, koska se ei ole oikein. Sen kuuluu tulla sydämestä.
Teillä torkumpikin herää sentään aamuaikaan, kun meillä voidaan puhua paremminkin päiväsajasta, ainakin viikonloppuisin. Ei siinä mitään pahaa sinällään ole, jos joskus nukkuu väsymystään pois tai univelkaa lyhentää, ei ihminen mikään robotti ole. Mutta sellainen tapa nukkua lähes alituiseen pitkään ja vielä reiluja päivätorkkuja päälle, niin kyllähän se oudoksuttaa. Ja vielä jaksaa/kehtaa haukotella siinä välissä. Täytyy olla yleisessä vireystilassa jotakin pepullaan.
Täytyy vain toivoa, että asiat lutviutuu. Täytyy vaan jutella ja koittaa ymmärtää. Sitähän se parisuhde parhaimmillaan on, kun ymmärretään ja kunnioitetaan toista ehdoitta. Se on sitä oikeaa rakkautta.
Hyvää syksynjatkoa teille ja onnea elämässä!
Oli kuin olisit itsestäni kertonut, aika monelta kohdin.
Vinkkinä: tuo nainen samoin kuin lapsensakin tarvitsevat TUKEA, välittämistä ja arvostamista. Itse tiedän tuon kahta lasta täysin yksin huoltaneena vuosi kausia. Voimat vaan loppuvat, jos vastuu kaikesta on yhdellä aikuisella.
Jos vain mitenkään pystyt, sano nätisti pojalle mitä ajattelet äitinsä kohtelusta. Ota hänet osaksi "teitä kolmea" jossain vaiheessa ja vähitellen kun aikaa kuluu. Poika voi todellakin muuten tuntea olonsa vieraaksi, kun yht´äkkiä uusi mies pollähtää äidin kainaloon makaamaan...
Oma miesystäväni ei osannut mitenkään ottaa kontaktia poikaani ja tämä oli pääsyy siihen, etten enää jaksanut seurustelusuhdetta jatkaa. Jos kuluu pitkän aikaa ja vedän kahta roolia, yritän olla äiti ja sitten olla mahdollisimman hyvä myös miesystävälleni, eikä mies mitenkään tue ja arvosta, niin.... :(
Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Olen ainakin yrittänyt tarjota kultani lapselle mahdollisuuksia ja omalta osaltani pyrkinyt ottamaan mukaan kaikkeen yhteiseen, jottei hänen missään vaiheessa tarvitsisi tuntea jäävänsä jostakin paitsi. Kaikki ei vain kiinnosta nuorta, kai me ollaan niin kalkkiksia jo. Muttei kyse pitäisi tosiaankaan olla siitä, etteikö hän ole se yksi meistä neljästä tässä "uusioperheessä".
Monesti on istuttu kullan muksun kanssa ja höpisty kahden kesken niitä näitä ja varsinkin hänen mielenkiintoaan koskevista asioista. Kouluasioista myös puhutaan ja siinä olen ainakin pyrkinyt tsemppaamaan.
Ehkäpä se on sitten mustasukkaisuutta kun ei äidin huomio olekaan enää jakamatonta eikä joka asiassa äiti olekaan enää alituiseen passaamassa. Täytyy vain toivoa, että särmät hioutuu ja ainakin yhteenmuuttaminen toisi sen edun, että oltaisiin aina paikalla, kun leipätyöt on saatu tehtyä. Lapsillekin varmasti valkenee, ettei se niin kamala paikka ole tämä parisuhde.
Hyvä suhde vaatii tukea, arvostusta ja ennenkaikkea ymmärtämistä.
Hienoa! Vaikutat mukavalta mieheltä, kun otat myös toisen lapsen huomioon noin. Poikahan ei ole helpoimmassa iässä ja tulee tilanteita, jolloin ei tulevan isäpuolen mielipiteet miellytäkään. Pääasia, että osoitat suhtautuvasti positiivisesti myös lapseen. Kunpa kohdalleni vielä osuisi tuollainen mies! Niitä kun tuntuu olevan harvassa. Monet eivät viitsi nähdä vähääkään "vaivaa", jos toisen lapsi onkin sellainen vähän vaativampi luonteeltaan.
Oletko varma, ettei kultasi ole masentunut? Paljo nukkuminen voi viitata myös siihen? Silloin ei mikään tunnu kiinnostavan, väsyttää vain aina.
Kyllähän kulta puhuu paljon, kuinka hänellä on mitta täynnä nykyiseen työhönsä. Hänellä on kuitenkin uusia suunnitelmia, innostusta vaihtaa alaa ja lähteä kouluttautumaan ja olen kannustanut häntä siinä. Haaveita ei saa hylätä, koska silloin pettää vain itseään. Työstä ja sen tekemisestä pitää osata nauttiakin. Se on osa onnellisempaa elämää. Turhautuminen näkyy siinä, että tulee saamattomaksi. Puhuu paljon, toteuttaa vähän.
Kiitos kohteliaisuuksista! Niitä jaetaan nykyään hyvin harvoin toisille. Pidä lippu korkealla! Eiköhän se sydänystävä kohdallesi vielä osu, toivossa on hyvä elää. Olet varmasti viehättävä ja hyväsydäminen nainen!
Noin ylenpalttinen väsymys voisi viitata masennukseen. Samoin se ettei jaksa olla pojalle jämptinä tai se ettei jaksa huomioida sinua. Voimat menee siihen että pystyy olemaan töissä, ja siksi hän pyytää sinulta apua kuljetuksiin ym. Masennusta ei aina näe päällepäin muuten kuin että jaksaminen hiipuu, tai tulee ärtyisäksi tms, eikä sitä tunnista masennukseksi edes asianomainen itse.
Masennukseen ei tarvitse olla mitään syitä olosuhteissa, se voi tulla pelkästä kehon kemiallisesta tilanteesta ja siinä tapauksessa lääkitys auttaa palauttamaan tilanteen normaaliksi - useinkin pysyvästi, ja aikanaan lääkkeet voi jättää pois.
Väsymykseen voi olla muitakin fyysisiä syitä, esim. anemia. Jospa hän lähtisi selvittämään syitä väsymykseen, ja samalla tulisi kartoitettua masennus-vaihtoehtokin.
Kultani on nyt käynyt lääkärissä pitkittyneen sairastelun johdosta, mutta oli puhunut myös kaikista muista oireistaan, mitä olen itsekin havainnut hänellä olevan. Kokeita on otettu ja pian saadaan vastauksia, onko fyysisellä puolella jotakin pielessä. Henkisen puolen näkisin kehittyneen parempaan suuntaan, sillä positiiviset muutokset näkyvät päällepäin. Sen ovat huomanneet sekä minä että monet muut. Hän on kuin "toinen ihminen", kun vertaa siihen, mitä hän oli tapaamisemme aikoihin.
En silti kiistä sitä mahdollisuutta, etteikö jonkinasteinen masennus voisi olla vallalla.