Siitä on jo yli 12 vuotta kun ensiRakkaus "jätti"... Kaipaan vieläkin, enkä vieläkään pääse irti, kaikkea olen kokeillut, ihan kaikkea...!!! Jos olen kirjoittanut hänelle kirjeitä, jotka olen joko antanut hänelle tai pitänyt itselläni tai polttanut, olen ottanut yhteyttä häneen ja koittanut puhua kerta toisensa jälkeen sen viimeisen kerran, että uskoisin, että se on nyt ohi... Jos minulla on matkalaukullinen päiväkirjoja, satoja runoja ja kymmeniä biisejä tehtynä... Olen puhunut järkeä itselleni. Ja ollut puhumatta. Olen käynyt tiiviissä terapiassa lähes 10 vuotta... Jos näiden avulla en ole osannut päästää irti vieläkään, NIIN KERTOKAA IHMEESSÄ MIKÄ AUTTAA!!!!!!!!!!!!
Elämäni on jatkunut jollain tapaa, mutta olen silti loukussa, umpikuja tulee aina vastaan ennemmin tai myöhemmin. Niin kauan kuin Hän elää, elää myös Toivo. Ehkä olen sairas, mutta voi luoja, miten haluaisin parantua tästä "sairaudesta", tästä kaipuusta!!!!!!!!
Se, että hän on naimisissakin nykyään, on "yhdentekevää" minulle... Sydän sanoo, mitä sanoo. Ja tämä on todella raskasta...en haluaisi elää näin, en päivääkään.
Kukaan ei voi ymmärtää tätä, enkä aina itsekään ymmärrä. MIKSEN VOI PÄÄSTÄÄ IRTI VIELÄKÄÄN, MIKSI MIKÄÄN EI AUTA?????? KERTOKAA :,(((
Elämäni on jatkunut jollain tapaa, mutta olen silti loukussa, umpikuja tulee aina vastaan ennemmin tai myöhemmin. Niin kauan kuin Hän elää, elää myös Toivo. Ehkä olen sairas, mutta voi luoja, miten haluaisin parantua tästä "sairaudesta", tästä kaipuusta!!!!!!!!
Se, että hän on naimisissakin nykyään, on "yhdentekevää" minulle... Sydän sanoo, mitä sanoo. Ja tämä on todella raskasta...en haluaisi elää näin, en päivääkään.
Kukaan ei voi ymmärtää tätä, enkä aina itsekään ymmärrä. MIKSEN VOI PÄÄSTÄÄ IRTI VIELÄKÄÄN, MIKSI MIKÄÄN EI AUTA?????? KERTOKAA :,(((
Vastaukset 3
Vanhimmat
tämä totta? Joku toinenkin on yhtä "hullu"? :)
Itse olen ollut loukussa yhteen ihmiseen myöskin 12-13 vuoden ajan...tosin itse en koskaan seurustellut hänen kanssaan, mutta se oli niin lähellä...Kaikki nämä kuluneet vuodet olen syvällä sydämessäni elättänyt toivetta, että kyllä joku päivä vielä tiemme kohtaavat jälleen.
Teini-iän päiväkirjojani jokin aikaa sitten luettuani, muistan kuinka silloin toivoin vain pystyväni unohtamaan kun kohtaamisestamme oli vuoden verran kulunut, mutta kirjoitin silloin, etten kai koskaan siihen pysty. Ja kyllä, niin se vain taitaa olla. En ole pystynyt siihen, enkä kai koskaan pysty.
Suuri rakkauteni otti minuun yhteyttä yli kymmenen vuoden jälkeen. Olen muuttanut, puhelinnumeroni on salainen, meillä ei ole yhteisiä tuttuja. Niinpä hän laittaa viestin: Mitä kuuluu? Oletko naimisissa? Olisi kiva kuulla sinusta, soita ja puhelinnumero oli siinä. Oli kaivanut erään ystäväni nimen selville ja sitä kautta sai siis minuun yhteyden. No, minähän olin varma, että nyt, se on siinä, elämäni mies ja, että minun vain täytyi odottaa kaikki nämä vuodet. Soiteltiin ja hän halusi tavata minut pikimmiten. Niinpä hän tuli luokseni. Tuli toisenkin kerran, kolmannen, minä kävin hänen luonaan, vuoroin toinen meni toisen luo. Sitten tapahtui jotain, tuli outo tunne, ettei kaikki ole kuten pitäisi. Toinen kertoo ikävöivänsä jne. Kysyn toistamiseen, että onko kaikki hyvin, onko jotain joka mun pitäisi tietää. Ei ollut, ei. Ystävästäni en kuule useaan päivään mitään. He tapasivat muutaman kerran seurassani ja yksi viikonloppu mökkeiltiin porukalla. Lasken 1 1. Laitan sähköpostia ystävälleni ja kysyn suoraan, onko heillä meneillään jotain. Ei ole, ei, olen hullu jne. Pari päivää myöhemmin selviää, että kyllä, heillä on jotain. Toivotin molemmille hyvää loppuelämää ja kerroin, että voivat painua helvettiin elämästäni, etten tarvitse tuollaisia ihmisiä elämääni. Eikö ystävyyskin pohjaudu rehellisyyteen? No, siihen loppui ns. seurustelu, sekä pitkä ystävyys. Ja tajusin, että niin sen piti mennäkin, tarvitsin tuon kokemuksen päästäkseni irti turhasta haikailusta. Nyt naurattaa, miten monta vuotta kaipasin salaa, elin elämääni, seurustelin, tein lapsen jne. kuitenkin kaipuu iski välillä. No, ei iske kaipuu enää. Pääsin irti ja yli. En kaipaa tuota miestä, enkä kyllä entistä ystäväänikään. Eläkää tätä päivää, älkää haikailko menneisyyttä, menneitä rakkauksia. Heitätte aikanne vain hukkaan. Jos se mennyt rakkaus on se oikea, niin se tulee jonkun mutkan takana vastaan jos ja kun sen aika on. Eläkää siis täysillä, tuhlaatte muuten vaan aikaanne.
..kirjoituksestasi ja ajatuksistasi:) Aika rankka juttu, mutta pääsitpähän vihdoinkin irti, vaikka aika kovan hinnan siitä jouduitkin maksamaan..! mutta ehkäpä kuitenkin sen arvoista..ainakin kun itseäni ajattelen, että kuinka monta vuotta sitä on ollut jollain tapaa kiinni toisessa ja salaa toivonut, että vielä joskus... Minäkin parisuhteessa ja kihloissa ollut ja kaksi lastakin hankkinut. Tällä hetkellä suht tuore suhde, jonka senkin laitoin tauolle tavallaan, kun on taas vaan niin älyttömän epävarma olo omista tunteista!! Kukaan ihminen tai suhde ei ole tuntunut yhtä hyvältä tai oikealta koskaan Hänen jälkeensä..ja tuntuu kamalalta, että vaikka on kaikkensa tehnyt ja enemmänkin, niin toinen vaan kummittelee mielessä aika ajoin ja ikävä valtaa mielen... Toivon todellakin, että tälle tulisi vielä joskus loppu, tavalla tai toisella..ja voisin jatkaa elämääni. Toisinaan kaipuu on niin suuri, että tekee mielettömän kipeää ja se on yhtä tuskaa.....
Ei tähän tunnu auttavan järki, ei MIKÄÄN... Kyllä sitä on monenlaisia juttuja maasta taivaaseen asti ehtinyt näiden vuosien aikana koittamaan, että pääsisi irti..mutta ei...:(
..Toivo elää edelleen, niin surullista kuin se onkin......