Jukka Syrenius

Tuli tuossa kuunneltua Elonkorjuun debyytti Harvest Time. Hienoa kitarointia erityisesti unisonosoitto.

Elonkorjuu? -"Se Lauri Tähkän bändi?"
Jukka Syrenius? -"Täh? Kuka?"

Niinpä, 97% musiikin kuuntelijoista sanoisi noin. Sääli että nuo nimet Suomessa tunnetaan vain "piireissä" ja nekin on täällä hyvin pienet.
162634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Juuri näin. On ollut pokkaa Tähkän porukalla ottaa melkein sama nimi. Saa tolla ilmaista mainetta ja sotkee samalla Elonkorjuun muistoa.

Pokkaa pitää olla myös kitaristilla, kun menee yleisön eteen eräänlaisena "feikki-Syreniuksena".

Kait se on niitten mielestä hauska sanaleikki. Vähän kuin Rehupiikles, mutta nämä vetääkin ihan oikeesti huumorin puolelle.

Itse asiassa mä olen nähnyt nuorena kundina tuon oikean Elonkorjuun stagella. Ihan kansainvälistä tasoa olevaa progea oli tai miksi tuota nimittäis.

Pera

Äänestä
  • että nää elonkerjuut ei ole edes kuulleet tästä syreniuksen bändistä vaan nimi tuli sattumalta melkein samanlaiseksi.

    pahempi on kuitenkin tää kolera, se vanha kolera oli oikeesti raju bändi, niinku sinne laajiksen kaltsiin oli skrivattu.

    no toisaalta omankin nimimerkkini olen lainannu eräältä nuoruuteni lempibändiltä, eli en ole jorma s.

    Äänestä

  • jormas. kirjoitti:

    että nää elonkerjuut ei ole edes kuulleet tästä syreniuksen bändistä vaan nimi tuli sattumalta melkein samanlaiseksi.

    pahempi on kuitenkin tää kolera, se vanha kolera oli oikeesti raju bändi, niinku sinne laajiksen kaltsiin oli skrivattu.

    no toisaalta omankin nimimerkkini olen lainannu eräältä nuoruuteni lempibändiltä, eli en ole jorma s.

    "että nää elonkerjuut ei ole edes kuulleet tästä syreniuksen bändistä vaan nimi tuli sattumalta melkein samanlaiseksi."

    -hyvin voi olla näinkin...

    "pahempi on kuitenkin tää kolera, se vanha kolera oli oikeesti raju bändi, niinku sinne laajiksen kaltsiin oli skrivattu."

    -oli se! Ödnerin Olli ja kumppanit. Kultsan lavalla soittivat muistaakseni mm. Fleetwood Mac'in jonkun jutun Pop-bändien SM-skaboissa ja taisivat menestyäkin vaikka taso oli varsin silloin ylhäällä. Olli ja Janne olivat veljekset. Janne taisi vaihtaa "yläkerran orkesteriin" jo 70-luvun lopulla, mutta mites Olli...? Ei ole kuulunut aikoihin mitään...

    "no toisaalta omankin nimimerkkini olen lainannu eräältä nuoruuteni lempibändiltä, eli en ole jorma s. "

    -Jormas oli myös eri kokoonpanoineen ihan huippua. Vieläkin todella hyvin kestää kuuntelua nuo levyt...

    PeraS

    Äänestä

  • PeraS kirjoitti:

    Joo huippumuusikoita moolemmat ja hiljaísia miehiä. Kerran toimivat lämppärinä jollekin kansainväliselle artistille kultsalla ja soittivat Pink Floydia, ihan yhtä hienosti kun alkuperäinen. Olli soitti myös bändissä nimeltä Rainbow (!) jonka keikkaa seurasin silloin kultaaikana Suomenlinnassa. Niin, mitähän se Olli nykyjään tekee? Ihme ettei ole soittokuvioissa basistina.

    Äänestä

  • bensin kirjoitti:

    ja velkaa koko porille

    Äänestä

  • ittekkin juoppo kirjoitti:

    ja velkaa koko porille

    Voi ressukka. Mee hoitoo tai töihin, ja yritä ny selvitä noitten ongelmies ja velkojes kans.

    Äänestä

Elonkorjuun uusi CD ilmestyi 2004. Se on nimeltään "SCUMBAG". Uutta tehdään parhaillaan. Sivut www.elonkorjuu.fi. E-mail [email protected]
Moi Jukka Syrenius.

Äänestä

Yks pitkäveteisimmistä keikoista ikinä oli Syreniuksen keikka kaivarissa, ihmisiä
lähti pois ja buuaustakin kuului. Liikaa tilua ja purin tylsiä piisejä, taisivat soitta enempi itselleen.

Äänestä
  • Jaa'a mikäköhän keikka siellä on ollut. Mä oon viimeksi ollut keikalla kaivarissa vuonna 1987. Toi juttu on kirjotettu 12.09.2011 ja mä oon silloin maannu Tyksin teho-osastolla. Pieni työtapaturma, jonka seurauksena Aivoverenvuoto. Nyt kaikki OK.

    Äänestä

  • Jukka Syrenius kirjoitti:

    Jaa'a mikäköhän keikka siellä on ollut. Mä oon viimeksi ollut keikalla kaivarissa vuonna 1987. Toi juttu on kirjotettu 12.09.2011 ja mä oon silloin maannu Tyksin teho-osastolla. Pieni työtapaturma, jonka seurauksena Aivoverenvuoto. Nyt kaikki OK.

    Hyvä että on ok mutta keikka oli tylsä, hyvää soittoa mut paska musaa.

    Äänestä

  • ka kk aa kirjoitti:

    Hyvä että on ok mutta keikka oli tylsä, hyvää soittoa mut paska musaa.

    Eksä ny v..tu tajuu. En mä tiedä mistä sä edes puhut. Ny sä sotket varmaan johonkin toiseen, musiikillisen tietämyksesi antaa viitteitä Elonkerjuun suuntaan.Mä oon viimeks ollu Kaivarissa keikalla 1987, ja sillon ei kuulunut mitään buuausta, päinvastoin, taputettiin lisää. Nyt ollaan espan lavalla 20.8.2012 klo 18.30. Tervetuloa.
    Jukka Syrenius.

    Äänestä

  • Haista sä poika vittus , ko oot tommonen neiti.

    Äänestä

Kuka helevetti oikeasti tykkää tuosta hevonkusipaska tiluttelusta? Vanha puliukko määkii jotain jonninjoutavaa paskaa vieläkin paskemman musiikin tahtiin! Äijä on vielä kaiken päälle ihan helvetin raskas, itseään täynnä oleva pelle!

Äänestä
  • Pidä sinä pääsi kiinni, et selvästikään tunne koko ihmistä, etkä ymmärrä musiikista yhtään mitään. Hän ei ole mikään puliukko, btw... itseään täynnä ei ole, hän sattuu olemaan vain erittäin taitava ja kaiken lisäksi ammattilainen. Kateelliset porilaiset paskat. Tehkää perässä ;)

    Äänestä

  • Fuckyouall kirjoitti:

    Pidä sinä pääsi kiinni, et selvästikään tunne koko ihmistä, etkä ymmärrä musiikista yhtään mitään. Hän ei ole mikään puliukko, btw... itseään täynnä ei ole, hän sattuu olemaan vain erittäin taitava ja kaiken lisäksi ammattilainen. Kateelliset porilaiset paskat. Tehkää perässä ;)

    Miten tuo kaupunki Pori liittyy tähän asiaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aliarvostettu kirjoitti:

Tuli tuossa kuunneltua Elonkorjuun debyytti Harvest Time. Hienoa kitarointia erityisesti unisonosoitto.

Elonkorjuu? -"Se Lauri Tähkän bändi?"
Jukka Syrenius? -"Täh? Kuka?"

Niinpä, 97% musiikin kuuntelijoista sanoisi noin. Sääli että nuo nimet Suomessa tunnetaan vain "piireissä" ja nekin on täällä hyvin pienet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu