Miten te olette oman miehenne/naisenne löytäneet? Ulkomaanmatkalla, treffipalvelun kautta, ihan täältä kotosuomesta vai miten? Tuliko tunteet melkein heti pintaan, vai olitteko kavereita ja yhteyksissä toisiinne pidemmän aikaa, ennen kuin mitään sen kummempaa alkoi tapahtumaan? Millaista tämä kaikki on ollut kokemuksena? Vieläkö olette yhdessä ja onnellisia?
Miten te olette?
Instinct.
293722
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
käveli torilla vastaan kun olin myymässä kukkia. Pojat luulivat ensin ulkomaalaiseksi kuulema ja ahmatti oli sanonut miehelleni älä juttele sille se on ulkolainen ja varmasti naimisissa... hauskaa kun nykyään mies on se joka kieltää minua ja ahmattia juttelemasta. Miehellä ja minulla tuli tunteet pintaan kun molemmat oltiin nuoria ja ensimmäistä kertaa pappia ja imaamia kyydissä;d Ahmatilla ja minulla vielä kypsytellään. ollaan miehen kans yhdessä mutta ei onnellisia ja erotaan pian.
maailmalla matkatessa. Olimme molemmat eri syistä jumittuneet suureen kaupunkiin, ja molemmat vain odottelimme matkojemme jatkumista. Vietimme aikaa yhdessä ja keskustelimme paljon. Minä sain lentoni järkättyä aikaisemmin, sanoimme näkemiit, vaihdoimme puhelinnumerot ja nauroimme, että ehkäpä vielä joskus törmätään jossain päin maailmaa. Päästyäni seuraavaan kohteeseeni - jälleen yksin suurkaupungissa - mietin iltaisin hotellihuoneen hiljaisuudessa kohtaamistamme, ja tajusin, että olin huomaamattani tavannut Sen Oikean. Mies sanoo omalta osaltaan tienneen sen jo aikaisemmin, ihan kohta tapaamisemme jälkeen. Kirjoittelimme tekstareita, soittelimme ja sitten vihdoin tapasimme uudestaan. Päätimme mennä naimisiin seuraavana kesänä, mutta kuinka ollakaan, kaikkien yllätykseksi menimme saman tien naimisin.
Millainen kokemus? Aivan huikea! Tapaamisestamme on nyt 6,5 v, olemme yhdessä ja onnellisempia kuin koskaan.
Tavattiin kotosuomessa sattumalta törmäämällä kadunkulmassa, hän nosti minut ylös(minä siis se nainen) ja pahoitteli pitkään kömpelyyttään ja minä vain hölmönä tuijotin hänen silmiään, kunnes tajusin että myöhästyisin bussistani, joten lähdin juoksemaan. Muutaman päivän kuluttua sain sähköpostia häneltä pahoitellen edelleen tapahtunutta ja hän oli huolissaan olinko kunnossa kun en ollut sanonut mitään. Siitä sitten alettiin jutella, ystävystyttiin, rakastuttiin ja nyt jo 3 vuotta kihloissakin oltu ja onnellisia ollaan.
Kummallekin tuli tunteet aika pian pintaan, mutta molemmat teeskenteli viileää pitkään, jottei toinen pelästyisi.
Kokemuksena? Aivan ihanaa! Kyllä sitä kiittelee hänen sitkeyttään etsiä minun sähköpostiosoitteeni, muutenhan tässä ei oltaisi.
Wau hieno tarina. Siinä on mies tosiaan nähnyt vaivaa... näyttää olevan liiankin romanttista näille eräille vakkareille täällä.
Tuollaista sen pitääkin olla eikä jotain että isketään muija baarista ja kaadetaan sänkyyn seurustellaan pari vuotta hankitaan asunto auto ja lapset ja erotaan tai lähdetään kalppimaan sitten kun elämässä ei ole mitään romantiikkaa ja jännitystä.
Ei meilläkään ollut mitään romantiikkaa miehen kanssa (paisi se yksi ruusu jonka mies toi ekoilla treffeillä ja se auringon laskun katsominen silloin kun mies tuli meille)
Perinteinen baaristory ja yhteisyrittäjyys ja tääsä ollaan, eroamassa parin vuoden avioliiton jälkeen. Ei voida sietää toistemme kosketustakaan että revitäänpä siitä romantiikkaa. ei kyllä pussailtukaan koko aikana, seksi oli osittain hyvääkin mutta ei niin hyvää, että sen takia kannattaisi edes harkita jatkoa.
Minä yritin olla romanttinen, järjestin kynttilöitä, kokovartalohierontaa, pitsialusasuja, katsotutin romanttisia leffoja (mies nukahti), autoin töissä olin hyvä ja kaikkea mutta sitten loppui kärsivällisyys ja ihastuin ja lopulta rakastuin toiseen ja tässä tarinassa on romantiikkaa.
Mies tietysti väittää että häntä romanttisempaa ja parempaa miestä ei löydy mistään, onhan hän sentään runoilija (minullekin muka tehnyt jonkun runon joo onhan minusta siellä kotimaassa julkaistussa kirjassa maininta runossa joka kertoo Suomesta mutta mitä romanttista siinä on, mokoma niljake... sitäkäään runoa ei suostunut minulle suomentamaan paitsi sen kohdan, jossa oli se juttu että "löysin rakkaani ja puin hänet punaiseen shariin"... pitää kyllä tarkistaa lukeeko siellä todella niin, punainen shari tarkoittaa avioliiton symbolia)
Ei pitäisi miestä moittia, ensimmäinen avioliittohan tämä molemmille vasta oli mutta jos mies ei hoida seuraavaansa kunnialla niin jo on kumma.
Itse aion onnistua ensi kerralla vaikka henki menisi;D
Uskotko myös menninkäisiin ja yksisarvisiin?
joten miksi en uskoisi;D
Joskus miehet ja naiset todella näkevät vaivaa tavatakseen kiinnostavan ihmisen uudestaan...
Itse pyöräilin 25 asteen pakkasessa 25km edestakaisin vain käydäkseni ihastukseni pihassa mutta todellisuudessa käännyin ennen koko pihaa pois koska alkoi pelottaa, että hän näkee minut ja nauraa minulle koulussa;D olisin nähnyt kyseistä henkilö parin päivän päästä koulussa mutta tuli niin ikävä kesken joululoman että oli pakko vaan päästä edes kahden kymmenen metrin läheisyyteen häntä jota sydän kaipasi...
Ah se rakkaus silloin se oli niin viatonta ja antiseksuaalista... Ei kyllä tässäkään seksuaalisessa turmeltuneessa "antirakkaudessa" (mitä Platon nyt puhuikaan puhtaasta rakkaudesta) ole mitään valittamista.
Ei tarvitse ainakaan ikävästä kärsiä kun äijä soittaa lähes joka päivä.
Netissä tavattiin, muttei treffipalvelun kautta.
Kavereina juteltiin puolisen vuotta, meillä molemmilla oli siihen aikaan omanmaalaiset kumppanitkin. Sitten jossain vaiheessa se meidän keskustelu syveni, ja jonkin ajan kuluttua molemmilla meni poikki silloisen tyttö- ja poikaystävän kanssa. Miehellä ensin. Mutta se ei johtunut meidän chattailusta. No, tuon jälkeen kuitenkin alettiin jutella entistä enemmän, ja jossain vaiheessa sitten sovittiin, että odotellaan toisiamme siihen ensitapaamiseen asti, eikä deittailla muita. Kyllähän se silloin tyhmältä tuntui, mutta nykyään olen kiitollinen, että olin hullu :-) Ensimmäisen kerran tavattiin sitten kesällä 2006 kun mies tuli viikoksi Suomeen. Kun viikko oli mennyt, päätimme, että mies tulisi uudestaan Suomessa käymään, ja niinhän hän sitten tuli kahden viikon päästä! Että kyllä ne tunteet sitten oikeassa elämässä tulivat heti pintaan. Kiehnäsimme toisissame jo ihan ensimmäisenä päivänä, katselimme leffoja sylikkäin jne...
Rasittavaahan tuo netissä juttelu ja kaukosuhde ylipäätänsä on, mutta aina silloin kun tavattiin, oltiin seitsemännessä taivaassa. :-)
Edelleen olemme yhdessä ja todella onnellisia, ja tarkoituksena olisi olla, kunnes kuolema meidät erottaa.
Keskustelu näyttää menevän harakoille ja muuttui noiden kahden kaksintaisteluksi tuolla.
Olisi kiva lukea muidenkin juttuja ja just alkuperäiseen aloitukseen liittyen. Vähän tuntuu että kaikki typerät ja rasistiset keskustelut saa aina suuren osanoton. Mutta tällaiset asialliset "miten löysitte toisenne ja oletteko vielä yhdessä" keskustelut yleensä kuihtuu pariin kunnon vastaukseen. Aivan kuin kukaan täällä ei ulkomaalaisen kanssa seurustelisikaan. Kunhan pääsevät mollaamaan eri maalaisia ja heidän kumppaneitaan.
Mieheni on laakari ja mina olin punaisen ristin hommissa ulkomailla. Siitapa se sitten romanssi kehkeytyi. Kirjoittelimme ja soittelimme paivittain kunnes taas tapasimme jalleen uudessa maassa ja siita lahtien ollaankin oltu yhdessa lukuunottamatta yhta kuukautta kun olin tyhjentamassa kamppaani Suomessa. :) Ollaan oltu naimisissa 1,5 vuotta ja meilla on pieni vauva. Kokemuksena kaaosmaista, mieletonta, jarjenvastaista, uskaliasta, upeaa, onnellista.
Ja nyt siirryttiin Hollywood-elokuvista Harlekiini-pokkareihin! Lääkäri! Punainen Risti! :D
Tama tapahtui joitakin vuosia sitten:
Olin hiljattain eronnut pitkaaikaisesta suhteesta. Elelin yksin ja nautin siita, ettei tarvinnut enaa riidella. Yhtena iltana etsin netista tietoa eraasta Euroopan maasta ja eksyinkin sen maalaisille tarkoitettuun chattiin. Aloin jutella eraan fiksunoloisen nuoren miehen kanssa. Juttelimme chatissa muutamia kertoja ennen kuin vaihdoimme messengeriin.
Mies oli tuolloin viela varattu, mutta kertoi suhteensa tulleen tiensa paahan ja oli enaa ajan kysymys, milloin se paattyisi. No, aika kului ja mies erosi tyttoystavastaan. Juttelimme kuukausia lahes paivittain. Yhtena paivana mies sitten pyysi minua tulemaan tapaamaan hanta. Han lupasi maksaa kaiken, kunhan vain tulisin.
Vietin viikon silloin hanen luonaan. Mies ei tuottanut pettymysta, painvastoin. Sen kevaan aikana tapasimme usemman kerran ja vietin koko kesan hanen luonaan. Palasin viela Suomeen viemaan opiskeluni paatokseen ennen kuin muutin pysyvasti hanen luokseen.
Nyt olemme naimisissa ja meilla on pieni tytar. Asuminen ei kummankaan kotimaassa eli ns. kolmannessa maassa ei ole aina helppoa, mutta kaikesta on selvitty ja olemme edelleen onnellisia.
saako tähän vastata siis vain aviomiehen omaavat vai muutkin?:D no vastaan kumminkin..
Tapasin etelä-eurooppalaisen miesystäväni sattumalta, olin menossa metroon ja hän juoksi perääni rappusissa ja yritti puhua omaa kieltään josta en ymmärtänyt juuri mitään. Aika hassua että luuli löytävänsä täältä oman maalaisen ja vielä minut.. Teki vaikutuksen että mies oli valmis juoksemaan perään kun itse en häneen kiinnittänyt huomiota.
Tuleehan niitä kaikenlaisia ulkomaalaisia muuten vieläkin puheille, ikävimpiä ovat seuraavat ja väkisin numeroa tunkevat somalit. Sellaisille olen sanonut ettei ole puhelinta/sim-kortti juuri vaihtumassa mutta jotkut ovat niin sinnikkäitä että juoksevat pyytämään paperia jostain kaupasta ja jättävät numeronsa "väkisin".
Olin töissä ulkomailla. Kahvilla ystävän kanssa ja söpö tarjoilija kirjoitti maksaessani puhelinnumeronsa kuittiin. Soitin viikon kuluttua ja sovittiin tapaaminen, jossa yllättäen tapasinkin myös viisi hänen ystäväänsä. Itse puhelinnumeron antaja osoittautui illan aikana ääliöksi ja halusin unohtaa koko miehen. En vastannut viesteihinsä tai puheluihinsa.
Kunnes viikkojen päästä oudosta numerosta soitti yksi hänen kavereistaan. Epäluuloisena lähdin kanssaan kahville ja vastassa olikin huipputyyppi, uusi ystävä ajattelin. Siitä sitten kuitenkin pikku hiljaa monien kahvien jälkeen tunteet muuttui ystävyyttä syvemmiksi (mitä kumpikaan ei myöntänyt) ja kutsuin hänet luokseni salmiakkikossua juomaan...
Nyt yhteistä elämää on vietetty 5 vuotta, joista naimisissa 3. Enpä olis arvannut, että tällä tavalla elämän mies löytyy. Kokemuksena kaikki on ollut aivan ihanaa enkä olisi ikinä uskonut että omiin vaistoihin luottamalla saa näin paljon onnea.
"yllättäen tapasinkin myös viisi hänen ystäväänsä"
-Kaisaniemen puistossa?
jahnukaisen ihme fantasioita......
Tavattiin Pariisissa Chateletin suihkulähteellä :)
Olin juuri eronnut riitaisasti todella vaikeasta kaukosuhteesta ja kulutin aikaa kaupungilla ennen lentokoneen lähtöä.
Istuskelin siinä matkalaukkuineni ajatellen,etten koskaan enää rakastu keneenkään--varsinkaan Suomen ulkopuolella asuvaan,kun ohitse käveli mukavimman näköinen mies ikinä.
Ajattelin,että "onpa hauskan näköinen tyyppi,mutta tuossa se vain menee,no miksi kukaan minua huomaisikaan..."ja jatkoin suihkulähteellä surkuttelua.Vähän ajan päästä tämä samainen mies kuitenkin istahti viereeni ja kysyi mitä kuuluu.Ehdittiin jutella pari tuntia,ennen kuin lentoni lähti,soiteltiin koko kesä ja loppukesästä tavattiin taas.
Nyt kolme vuotta onnellisina yhdessä ja vuosi asuttu -vihdoin!- saman katon alla.
Vannomatta paras siis ;)
Annat kyllä sanalle rebound ihan uudet mittakaavat! :D
Hehe!Tälle oon välillä itsekin naureskellut.
Mutta olin toisaalta päättänyt erota exästäni paljon tuota aiemmin ja käynyt täällä Suomessa treffeillä muiden kanssa,mutta halusin kertoa siitä kasvotusten.
Ja nykyinen suhde vaan paranee vanhetessaan :)
ei tainnut olla ranskalaista alkuperää kuitenkaan tämäkään mies?
ihan kuin jostain sadusta tuo teidän tutustuminen! asutko nyt siis Pariisissa vai Suomessa?
itsekkin seurustelen ranskalaisen kanssa, vaikka ei meillä ihan tuollaista olekkaan kun mies vielä opiskelee ja asuu kavereidensa kanssa....
Ovat "ranskalaisenne" kotoisin? Algeriasta, Tunisiasta vai Marokosta?
Nimi "Lamine" viittaa Senegaliin :)
Suomessa asutaan.Asuttiin Pariisissakin melkein vuosi yhdessä,kun olin siellä vaihdossa,mutta valmistuin ammattiin,jossa kielitaito ehdottoman tärkeää,enkä usko Ranskasta alani töitä löytäväni.
Mies saa siis sitkutella täällä ja opetella suomea :)
Vaikka välillä kaipaan Pariisiakin niin,että harkitsen siivousalalle siirtymistä...
Ja muille uteliaille:ei ole maghreb,eikä Senegalista,vaikka nimimerkkini voisi siihen suuntaan viitata ;)
Ei ole ranskalainen. Jostain ambomaasta. Roskasakkia. MOT.
Venäjälle.
Jaahas. Muistan sen kuin eilisen paivan. :) Oli tylsaa ja mulla aikaa luentojen valissa. Surffailin netissa ja paadyin vanhanaikaiselle kirjekaveripalstalle! :D Googletin pen pals ja sieltahan patkahti kirjekamupalvelu. Loysin miehen ilmoituksen ja jokin siina lyhyessa kuvauksessa kiinnosti, niinpa kirjoitin mailia ja siita lahtikin vyorymaan oikea mailien ja puhelujen tulva. Mies maanitteli minua matkustamaan luokseen ja lopulta sitten meninkin, ensin emmittyani kauan aikaa. Nahtiin ekan kerran livena lentokentalla, ajettiin miehen kotiin ja kolahti niin hyvin etta sen kolmen kuukauden aikana rakastuttiin ihan totaalisesti. Mentiin naimisiin seuraavana vuonna, tosin asiaa nopeutti minun maassaoleilun vaikeuteni. Muutoin oltaisiin voitu odottaa kauemmin ja jarkata vahan suuremmat juhlat. Joka tapauksessa valinta on ollut oikea ja hyvin menee.
Tapasin nykyisen poikaystäväni (espanjalainen) täällä Suomessa, kun hän oli vaihto-opiskelijana. Näin hänet ensi kerran koulussa, kun olimme silloin samassa oppilaitoksessa. Myöhemmin kohtasimme yökerhossa ja siitä se sitten lähti. :)Tunteet tuli heti ensisilmäyksellä. En sanoisi, että rakastuin ensisilmäyksellä, mutta ihastuin hyvin vahvasti.
Nyt olemme olleet 3 vuotta yhdessä ja olen muuttamassa hänen maahansa. Hetkeäkään en vaihtaisi pois! Emme ole naimisissa, kun ei nyt haluta kiirehtiä, kun nuoriakin ollaan. Mutta innolla odotan muuttoa Espanjaan. Toivottavasti löydän töitä, kun taloustilanne maailmassa on mikä on. Se on ainut murheeni.
On jo roomalaisten ajoista lähtien täystyöllistänyt naiset. Jos ei perinteinen kotirouvan ammatti kiinnosta ja jos ulkonäköä on siunattu, löytyy toinen perinteinen ammatti: ilotyttö. Monet ovat jopa yhdistäneet nuo onnistuneesti.
..rannalla, niinkö "lomaromanssien" luonteeseen kuuluu. Olin nuorempien sisarusteni kanssa uimassa ja nauttimassa auringosta.
Aluksi otin juttumme ihan vaan viikon viihteenä, oli joku joka lähti kanssani ulos, eikä tarvinnut olla perheen kanssa jatkuvasti :) Enkä kuvitellut enää näkeväni häntä sen viikon jälkeen..tunteet tulivat peliin oikeastaan vasta kun olin jo takaisin Suomessa ja huomasin, että puhuimme puhelimessa useita kertoja päivässä..sitä oli mahdoton lopettaa tai palata siitä lomaa edeltävään aikaan.
Kokonaisvaltaisena kokemuksena tämä on ihanaa, tietenkin, mutta omalla tavallaan myös hirmu rankkaan..pitkiä aikoja toisesta erossa jnejne..ja olemme edelleen onnellisesti yhdessä.