"Kirjoittanut: Aramiz26 13.10.2008 klo 14.57
On todellisuudessa hieman Erilainen mitä on Teuvo Sunin Teoria. Tässä asiassa olisi oikeilla Raamatun tuntioilla hieman laajempi keskustelun aihe. Teuvon kertoma portti on vaikeasti ymmärrettävä? Onhan monilla Jeesuksen vertauksilla hieman laajempi kuva. Näkö etäisyys valoittaa kaikille mitä tämä lausunto todellisuudessa tarkoittaa. Eihän Teuvo voi pakoittaa meitä uskomaan hänen tavallaan, koska tiedämme kolikossa olevan kaksi puolta. Siksi me voisimme katsoa tämän vertauksen toista puolta?"
Siis mitä aloituksen otsikko sanoo;"Jeesuksen mainitsema ahdasportti"
Ja sitten on litania ihmisen omaa oppia?
Näin sitä on eksytty ja eksytetään muita.
Ahdasta porttia EI VOI kukaan ihminen toiselle
määritellä.
Mutta Totuus on se ahdas portti johtaa Jeesuksen tykö Hänen antamaansa vapautukseen, puhdistukseen, syntien anteeksi saamiseen ja
näin Jumalan valtakuntaan Hänen yhteyteensä
joissa Jeesus saa asuin sijan ja tämä tapahtuu
EI ELÄ ENÄÄ IHMINEN ITSE vaan JEESUS IHMISESSÄ.
Mutta jos tahtoo ahtaasta portista itse sisälle päästä NIIN TIE ahtaalle portille alkaa PARANNUKSESTA, kääntymyksestä Jumalan puoleen.
Mutta TÄMÄNKIN parannuksen, kääntymyksen ihmisessä AIKAAN saa itse Jumala.
Sillä näin on kun Jeesus sanoo:"Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä;"
Että kyllä täällä saadan niitä näitä jauhaa eikä niistä loppua tule, ellei Jumala itse ihmistä
Jeesuksen tykö vedä Ei ihminen MYÖSKÄÄN JEESUKSEN TYKÖ LÄHDE KULKEMAAN vaan omalla tiellään talsii.
EIKÄ sekään, että on joskus kenties ahtaasta portista sisälle käynyt TAKAA SITÄ, ETTÄ NYT OLISI JUMALAN YHTEYDESSÄ.
EI JEESUS OMILLEEN TURHAAN SANONUT, valvokaa vieläkin minä sanon VALVOKAA.
EI siis se, että Raamatussa sanotaan VOITELU PYSYY niin
tarkoita sitä, että VOITELU PYSYY noin vain.

Vastaukset 12
Vanhimmat
on täysin turhaa ArmiK. Jokainen tulee uskollaan autuaaksi ja sitä ei estä kukaan ihminen.
Room. 14:22
Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee;
Sinun pitää joskus oppia tuntemaan myös totuus, joka on Jumalan sana ja sen todistus. Siihen ei ole kenelläkään nokan koputtamista.
oman ahtaan portin kokemuksesi, oliko se lähellekään
samanlainen kuin pääsunilaisella, Teuvo Sunilla?
Onko tässä se alkuperäinen "ahdas portti"?
http://www.apokryfikirjat.com/aabraham.html
Luvusta 8 eteenpäin
Ei jeesus tainnut olla ensimmäinen, joka siitä mainitsi..;)
AHTAASTA PORTISTA.
voinut vastata Aramiz26 aloittamassa ketjussa, ylpeyskö sen esti, haluatko loistaa ketjun aloittajana?
käänny Jumalan puoleen kysymään miksi?
Kaikki tuodut vastaukset tämän aloituksen alla ovat
täydellistä eksytystä.
Joista järkyttävin on juuri tuo KAIKKI ihmiset tulevat OMALLA uskollaan autuaiksi.
Kyllä te omissa uskoisanne saatte pysyä, mutta mihin se johtaa niin voi, voi.
Mutta kun omassa uskossanne olette olisi parempi että yksin siinä olisitte ETTEKÄ olisi muita eksyttämässä samaan valheeseen.
Puhutte Raamattuun tukeutumisesta. MITÄ se on se on lumetta. Sillä jos todella KAIKEN RAAMATUSTA
PYSTYISITTE TODESTA OTTAMAAN niin ette enää oman uskonne varassa roikkuisi vaan olisitte tuskissanne anomassa Jumalalta uskoa, armahdusta sillä te näkisitte HUKUTTE ellei Jumala teitä auta.
kirjoittelisit vielä haudassasi noita naurettavia paatoksiasi, niin ne eivät hetkauta sen paremmin Jumalaa eikä Jumalan valittuakaan.
He ovat valinneet osan, jota kukaan ei voi ottaa heiltä pois.
Siunausta kaikille Jeesukseen uskoville vanhurskaille, ja sinä syntinen panettelija ArmiK, tee parannus!
väittelemään kanssasi sinä olet tiesi valinnut
ja sille ei Jumalakaan mitään voi.
Itse tiedän Jeesuksessa olen Jumalan yhteydessä elän ja tuon vain sitä mikä Jumalasta on toisin kuin sinä joka oman uskon tiesi olet valinnut.
Kiitos Jumalalle, että NIITÄKIN on joille HÄN saa puhua etteivät aivan kaikki ole tulleet puudutetuksi tämän maailman herran ihmisoppeihin.
Armi ei tiedä että Jumalan sanat on Raamatussa, ja se henki joka sille puhuu on sama henki joka puhuu spiritismissä.
Spiritistinen henki puhuu ihmisille, koska Jumalan sanat on Raamatussa, ja sen yli ei voi mennä, kaikki sanomat pitää alistaa Raamatun sanoman alle.
Jos ei sitä tee, on harhateillä.
se joka täällä kulkee lukemattomien nimien ja
nimimerkkien kera enkelinäkyihin riemastuneena.
Kiitos Jumalalle että hän omansa varjelee Sanansa ja Pyhän Henkensä kautta, AAMEN.
Etkö osaa lukeakkaan, vai ymmärryskö puuttuu?
>>Armi ei tiedä että Jumalan sanat on Raamatussa
on Raamatussa? Ja kun ihminen sitä vain lukee Jumala puhuu????
Mistä se kavala käärme sanansa ottaa?
Mieti jos tahdot Totuuteen päästä
En jatka kanssasi enempää.