Isät ja äidit, ajatelkaa tosiaankin lapsianne kun annatte heidän nähdä pahoinpitelyä ja kauheita riitoja. Vielä yli neljäkymppisenä nään vielä muistikuvia niistä minun vanhempieni väkivaltaisista riidoista, isäni repi äitini housut riekaleiksi autossa, nyrkki päin äitini naamaa, toistensa kurkuissa kiinni, isä heitti äidin ruuat seinään ja sylki hänelle kiitokset, tunteja kestäviä huuto riitoja, alkoholi ongelmia, muistan kuinka pelotti, muistan sen ihan kuin olisi eilen, muistan kuinka rupesin aina oksentamaan kun he alkoivat tappelemaan en kestänyt sitä enää. En ymmärtänyt, pelotti vaan hirveesti. Ei semmoisessa pysty kunnon aikuiseksi kasvaa. Usein lapset jotka näkevät väkivaltaa myös tekevät sitä aikuisina, koska heille se on normaalia, niin myös minä. Lapsuus muokkaa minkälainen aikuinen tulee, ei siihen auta mikään, ja kyllä aikuisena pitäis tietää mikä on oikein ja väärin mut jos ei tiedä kun ei oppinu? Onko kenelläkään muilla samanlaisii kokemuksii?
Pelotti
kauheesti
4480
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tapasin ihanan miehen, rakastuin. Tehtiin lapsi. Väkivaltaa ja omistushalua ilmeni jo lyhyen seurusteluajan aikana. En tiennyt mitä se oli. En ymmärtänyt, että se oli sairasta. Olin ihmeissäni, että joku voi rakastaa minua niin paljon, että itkee ja lyö, kun pelkää menettävänsä minut. Iskujen jatkuessa lapsen syntymän jälkeen otin yhteyttä mieheni kotiin. Miksi näin? Mitä tämä on? Sieltä minut tyrmättiin täysin. Kiellettiin täysin ottamasta tuollaisten asioiden takia heihin yhteyttä. Ei saa ahdistella eikä kiusata heitä. Olin kummissani. Mitä nyt? Tuli toinen lapsi. Lyöminen ja kotiin vangitseminen, ivaaminen ja pilkkaaminen jatkui. Minulla ei ollut minne mennä. Kotona oli sanottu, että jos miehen otan itselleni, niin kotiin ei ole asiaa valittamaan sitten. Että se siitä. Viranomaisiin en uskaltanut ottaa yhteyttä, koska mieheni nauroi ja manipuloi minut uskomaan, että en ikinä saa lapsia, koska hän sanoo heille, että se olen minä, joka olen huono äiti ja aiheutan kaiken. Eivät he sinua usko, hän nauroi, ja veti tukasta pitkin lattiaa. Alistuin. Ei olisi pitänyt. Poikani näki kaiken. Hän teki itsemurhan nyt alle kaksikymppisenä. Mieheni löi häntäkin. Nauroi, ivasi ja pilkkasi. Olin kauhuissani, sanoin miehelleni, että etkö sinä tiedä mitä sinä teet? Vain hirveätä huutoa ja nauramista vastaukseksi, kuinka olenkaan tyhmä!! Olin ihan yksin. Häpesin, enkä voinut pyytää apua sisariltanikaan, koska hekin olivat syyllistäneet minua mieheni väkivaltaisuudesta.
Miksi otit hänet? Olisit ottanut sen...jne.
Nyt kun poikani on kuollut, olen ihan tyhjä. Tytär on jäljellä. En tiedä mitä elämässäni tulee tapahtumaan. Minä vain elän. Enkä tiedä mitä muuta elämää voisi olla. Tytär tietää, että kaikki mikä on tapahtunut, on ollut väärin...mutta hänkin rakastaa isäänsä, siltikin.
Ajattelen paljon Jumalaa ja sitä, että "käsi joka lyö sinua, on rakastava käsi". Tätäkö se sitten on? Pitää vaan rakastaa, tapahtui mitä tahansa? Luotan vain siihen, että Hän tietää miksi tämä kaikki minulle on pitänyt tapahtua.
Yritän olla katkeroitumatta. Ehkä sairastun joku päivä henkisesti. En tiedä. Mistään en tiedä. Minä vain elän, päivän kerrallaan, päivästä toiseen. Jos jotain tapahtuu, niin tapahtuu. En voi vaikuttaa enää mihinkään. Olen menettänyt jo liian paljon. Miksi minä jäin? Miksi minä uskoin nyrkkiä ja mieheni sanaa? Ehkä siksi, koska olin niin yksin. Ei minulla ollut ketään, eikä mitään muuta. Ei minkäänlaista tukiverkostoa. Naapuritkin vain juorusivat, kukaan ei neuvonut, kukaan ei sanonut mitä tehdä. Kukaan ei auttanut. Kaikki vain katsoivat ja supisivat. Miksi kukaan ei neuvonut minua? Tullut tueksikin. Poikani ehkä eläisi vielä, jos....
Sinulle on tapahtunut se karmein asia mitä vaan voi, olet menettänyt lapsesi. Elämä ei voi ollakkaan mitään muuta kun perseestä. Ei siitä voi ikinä päästä yli että lapsensa menettää mutta ehkä pystyt ajan myötä sen kanssa elämään. Ymmärrän sinua kyllä että tiedän miten mies voi saada naisen hallintaansa niin että sitä ei enää tiedä oikeasta tai väärästä, kaikki on sumua. Hänellä se on ja oli se ongelma jonka hän on siirtänyt teihin. Sinulla todellakin on ollut vääriä ihmisiä ympärilläsi niikuin miehesi perhe jolle yritit puhua. Voin todellakin sanoa että jos olisin ollut siellä niin olisin kuunnellut ja auttanut. Maailmassa on parempia ihmisiä jotka välittää, sun pitää yrittää vaan ettiä niitä ja auttaa itteäsi ja jos tyttäresikin näkee että teet asialle jotain niin hän saa siitä myös voimaa. Sinä olet tärkeä hänelle. Olen oppinut yhden asian maailmassa ja se on että kukaan ei tule sua tekemään onnelliseksi tai auttamaan jos et eti sitä apua ja pyydä. Ei ole myöhäistä sullekkaan etsiä sitä onnea. Se mitä sanoit lyövästä kädestä olevan rakastava käsi ja paskat ei oo totta. Jos läheisesi syyllistävät sinua miehesi väkivallasta niin siinä on nyt jotain vikaa, ehkä he näkevät kuinka heikko olet ja helppohan on heikkoa morkata ja kíusata. Eti sitä voimaa jostain, älä jää onnettomuuteen.
Minulla on sairas lapsi ja senkin takia minä ja mieheni emme tulleet toimeen, päätin yksi päivä että en kestä enää heivasin sen ulos ja nyt tuntuu että minä olen kuin uusi ihminen, ei tarvitse koko energiaani pistää siihen huonoon suhteeseen mikä meillä oli voin keskittyä lapsiin kokonaan ja itseenikin, olen aloittanut tekemään asioita mitä en ikinä ennen tehnyt. Mennyt tapaamaan ihmisiä eri ryhmissä ja yrittämään tekemään uusia kavereita. Aikuis iässä se ei ole aina helppoa kun on vanhat rutiinit ja ajatukset.
Kyllä sinäkin voit vaikuttaa itseesi ja mitä sinulle tapahtuu, luulet vaan kun olet heikossa paikassa, meissä kaikissa on se voima, usko vaan.
Poikasi on mennyt mutta älä anna hänen kuolemansa olla turhaan, tee oikein hänen nimiinsä ja kiipeä sieltä suosta. Ei ole helppoa tiedän, auta itseäsi. Sinulla on ollut huono kokemus mutta ei tarkoita että se täytyy jatkua, maailmassa on muutakin.
Sanoit paljon että kukaan ei auttanut sinua ja että olit yksin, sinun pitää itse auttaa itseäsi ja tytärtäsi ei sitä kukaan muu tee ja kun teet sen niin näät että ihmiset tulevat sua vastaan.
Minäkin ennen ajattelin aivan samaan tapaan kuin sinä joten tiedän että ei ole helppoa mutta mahdollista jos sitä haluat.
Niin, en tiedä yhtään miten elämä tästä nyt tulee jatkumaan. Kiirettä minulla ei ole. Jostain syystä. En tiedä miksi. Tiedän vain, että kyllä jotain tulee vielä tapahtumaan, jotain, mikä ratkaisee kaiken. Minulla vaan on semmonen tunne, että kaikki muuttuu vielä. Pakko muuttua. Minusta on tullut niin kylmä. Olen alkanut tehdä asioita, joita itse haluan. En puhu miehelleni mitään. Menen vain ja teen. Olen alkanut pikkuhiljaa elää. Minusta on tullut jotenkin vahvempi. En tee mitään tyhmää, en siis juo tai hypi vieraissa miehissä tai muuta tyhmää. Jotenkin tuntuu, että minusta on tulossa vahva aikuinen. Menen konsertteihin, ajan kaupunkiin shoppailemaan, pukeudun miten itse haluan, voin istua kahvilla jossakin ja vain nauttia siitä, että olen siellä, eikä mikään minua häiritse. Mieheni odottaa kotona edelleenkin, että hyppään ja teen heti kaiken, kun hän suunsa aukaisee. Se ei onnistu enää. En ole kuulevinanikaan. Hän on minulle melkein kuin ilmaa. Sanon hänelle vain tärkeistä asioista, jotka koskevat esim. laskuja tai yhteistä omaisuuttamme. Ja jos hän yrittää alkaa naljailemaan, katkaisen sen hyvin tylysti ja napakasti alkuunsa. Minulle ei kettuilla enää. Minulle pitää puhua kuin ihmiselle, saatana! Näin rämäkästi uskallan jo sanoa hänelle. Ajatelkaa. Eikä pelota yhtään, mitä tapahtuu. Olen sanonut hänelle hyvin tiukasti, että metrikin lähemmäs, niin se oot sinä joka lähdet! Ja hän on uskonut! Ajatella. Hän näkee minusta, että olen tosissani. Alkaako osat kääntyä toisinpäin?
En missään nimessä aio häntä lyödä, mutta puoleni osaan jo pitää. Olen tehnyt hänelle selväksi, mitä laki sanoo siitä, ja mitä tapahtuu, jos hän on se, joka on väkivaltainen kotona.
En tiedä erkanevatko tiemme jossain vaiheessa. Sillä ei ole nyt merkitystä. En kaipaa sillä tavalla nyt avioeroa tai muuta ratkaisevaa. Kyllä aika näyttää, mitä tapahtuu. Ratkaisun aika ei ole vielä. Kyllä minusta voi yksinkin vahva tulla. En luota keneenkään ihmiseen niin paljoa, että ajatuksiani ja mietteitäni ääneen menisin kertomaan. Eri mahdollisuuksiani, joita pohdin itsekseni. Nähkööt sitten mitä tapahtuu. Ja sitten katson minä, ketkä ovat niitä, jotka tulevat vastaan. Ja millä mielellä kukin tulee. Enkä taatusti selittele kenellekään tekemisiäni. Ei tarvitse. On vara valita, otanko vastaan vaiko en. Ja vaikkei ketään tulisikaan vastaan, niin vähät siitä. Aika tuo kuitenkin ihmisiä tielleni.
Tyhjänpäiväiset ihmiset saavat jäädä. Katsellaan, mutta ei liian kauan enää.
Olet oikealla tiellä!
Toivon Sinulle voimia ja viisautta!
RAKASTA ITSEÄSI! Huolehdi ennen muuta siitä hienosta ihmisestä,joka SInä olet!