Oikeistolaiset elävät täysin omassa ulottuvuudessaan. Heidän ulottuvuudessaan vihollisia on joka nurkan takana, eikä ole mitenkään paheksuttavaa omistaa 13 autoa samalla kun monilla ei ole ainuttakaan, eikä ole synti omistaa miljoonien huviloita ympäri maailmaa jotka ovat enimmäkseen tyhjillään samalla kun kodittomien määrä lisääntyy. Oikeistolaisten ulottuvuus on niin outo paikka, oikein Hämärän Rajamaa, että luulisi että modernissa yhteiskunnassa sillä ei olisi madonreikää meidän ulottuvuuteemme. Mutta kyllä vain on, siitä rööristä tuota paskaa vain solkenaan tihkuu.
Oikeistolaiset omassa ulottuvuudessaan
siellä elävät
5121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Parempi olla oikeistolainen, kuin teikälänen.
Siinä ilmoittautui ensimmäinen paskaläjä. Ei edes häpeä.
Jos omistat 13 autoa niin se tarkoittaa että olet MENESTYNYT! Tämä ikuinen kirosana vasureille!
Et ole mikään kotona löhöilevä punaista näkevä hikivasuri!
luonnonvarojen tuhlaaja, saastuttaja ja kohtuuttomasti pröystäilevä sika
mutta millä keinoin se on tapahtunut, siitä voidaan olla eri mieltä.
Omalla työllä ja taidoilla tullaan harvoin miljonääreiksi.
Tulee mieleen tuotannon tekijät; pääoma, raaka-aine ja työ. Työvoimakustannukset ovat harvassa yrityksessä niin kohtuulliset, kuin niiden kuuluisi olla, kun ottaa huomioon miten ratkaiseva se osuus tuotannontekijöistä on.
Jos pääoman sijoittaja tyytyisi vähän pienempään voittoon ja maksaisi työntekijöille vähän suuremman palkan tai osingon yrityksen voitosta, ristiriita saataisi poistua.