Sinkkuus voi myös johtua kokemuksesta vastakkaisen sukupuolen kanssa ja siitä koituvista odotuksista sen suhteen miten suhde rakennetaan ja tunteita osoitetaan ja sitoutuminen tapahtuu.
Jos on pro tuossa asiassa on hyvin vaikea ymmärtää jotakuta joka ei ole niin fiksu toiminnassaan - huomioi tarpeeksi tai syty niin nopeasti tai syttyy liian nopeasti liian kevyin perustein.
Liiallinen kokemus ja itsevarmuus voi tuoda myös tilanteen jossa luopuu uusista tuttavuuksista liian helposti koska tietää että pystyy tutustumaan uuteen helposti "Eihän kala merestä lopu". Totta. Mutta milloin loppuu kalastaminen? Onko yksi kala loppujen lopuksi parempi kuin toinen? Mihin voi tyytyä?
Liiallinen perfektionistisuuden tavoittelu sulkee helposti toisia pois - jopa turhaan. Suhteet ja tunteet harvemmin kulkevat parasta reittiä; siksi näkemyksellinen ihminen itseasiassa on epäkiitollinen kumppani. Hän vaatii nappisuoritusta koska ymmärtää miksi se on paras vaihtoehto. Toiset tuntevat ja toimivat toisella tavalla, elämänläheisemmin ja rosoisemmin. Tästä tulee konflikti helposti, etenkin "vakavuus" akselilla.
Kehen tutustuu? Mitä häneltä voi odottaa? Pitääkö jokainen ehdokas sittenkin miettiä läpi myös tällä tavalla - antaa heikompilahjaiselle apuja ja kenties jopa kampittaa taitavampaa "luonnollisuuden nimissä"?
Yöllisiä hataria ajatuksia. Nimenomaan nyt vituttaa ne suhteet jotka ovat kaatuneet ei-mistään-hyvästä-syystä-vaikka-kaikki-itseasiassa-oli-tietääkseni-hyvin. Ärsyttää olla pimennossa, silloin ei voi asioille mitään. Ärsyttää olla "liian taitava" että voisi kiinnostua keskivertopälleistä joiden toimintatapojen virheet polttelevat ärsyttävästi. Vituttaa olla kuitenkin tästä huolimatta inhimillisen heikko joissain asioissa ja kun vihdoin tapaa jollain tapaa veroisensa tulee joku heikkouksistani esiin ja tuntuu turmelevan koko jutun.
Kaipaan kovasti taitavaa ihmistä joka nimenomaan on ihminen, itsetuntoinen ja vaativainen - muttei silti kohtuuton ja harkitsematon tai jopa toista tukeva persoona silloin kun ei mennä kantavalla maalla. Ja jos vielä saa pyytää että yhdestä kerrallaan kiinnostunut ja se yksi voisin olla juuri minä niin siinähän on tälle illalle ihan tarpeeksi megalomaaninen unelma.
Pohjimmiltaan huomaan tarvitsevani tyttöprinssiä valkoisella ratsullaan. Voi paska sentään.
Jos on pro tuossa asiassa on hyvin vaikea ymmärtää jotakuta joka ei ole niin fiksu toiminnassaan - huomioi tarpeeksi tai syty niin nopeasti tai syttyy liian nopeasti liian kevyin perustein.
Liiallinen kokemus ja itsevarmuus voi tuoda myös tilanteen jossa luopuu uusista tuttavuuksista liian helposti koska tietää että pystyy tutustumaan uuteen helposti "Eihän kala merestä lopu". Totta. Mutta milloin loppuu kalastaminen? Onko yksi kala loppujen lopuksi parempi kuin toinen? Mihin voi tyytyä?
Liiallinen perfektionistisuuden tavoittelu sulkee helposti toisia pois - jopa turhaan. Suhteet ja tunteet harvemmin kulkevat parasta reittiä; siksi näkemyksellinen ihminen itseasiassa on epäkiitollinen kumppani. Hän vaatii nappisuoritusta koska ymmärtää miksi se on paras vaihtoehto. Toiset tuntevat ja toimivat toisella tavalla, elämänläheisemmin ja rosoisemmin. Tästä tulee konflikti helposti, etenkin "vakavuus" akselilla.
Kehen tutustuu? Mitä häneltä voi odottaa? Pitääkö jokainen ehdokas sittenkin miettiä läpi myös tällä tavalla - antaa heikompilahjaiselle apuja ja kenties jopa kampittaa taitavampaa "luonnollisuuden nimissä"?
Yöllisiä hataria ajatuksia. Nimenomaan nyt vituttaa ne suhteet jotka ovat kaatuneet ei-mistään-hyvästä-syystä-vaikka-kaikki-itseasiassa-oli-tietääkseni-hyvin. Ärsyttää olla pimennossa, silloin ei voi asioille mitään. Ärsyttää olla "liian taitava" että voisi kiinnostua keskivertopälleistä joiden toimintatapojen virheet polttelevat ärsyttävästi. Vituttaa olla kuitenkin tästä huolimatta inhimillisen heikko joissain asioissa ja kun vihdoin tapaa jollain tapaa veroisensa tulee joku heikkouksistani esiin ja tuntuu turmelevan koko jutun.
Kaipaan kovasti taitavaa ihmistä joka nimenomaan on ihminen, itsetuntoinen ja vaativainen - muttei silti kohtuuton ja harkitsematon tai jopa toista tukeva persoona silloin kun ei mennä kantavalla maalla. Ja jos vielä saa pyytää että yhdestä kerrallaan kiinnostunut ja se yksi voisin olla juuri minä niin siinähän on tälle illalle ihan tarpeeksi megalomaaninen unelma.
Pohjimmiltaan huomaan tarvitsevani tyttöprinssiä valkoisella ratsullaan. Voi paska sentään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lopeta se analysoiminen, hyppää ylimysvuoreltasi alas ja luota, että siellä maan pinnalla joku prinsessa ottaa sut vahvoille käsivarsilleen.
Pelkäät kuitenkin eniten omaa vajavaisuuttasi sillä hetkellä, kun toisen heikkouksien, kokemattomuuden, kömpelyyden ja epämääräisten "vikojen" syvempi kohtaaminen hämmentää.
Sun tajuntasi pitäisi räjäyttää, niin et edes miettisi tällaisia.
Niin no. Mun tajuntaani on jo räjäytelty niin paljon että välillä olis kiva jos joku jaksais etsiä niitä hyviä paloja ja koittaa liimailla niistä kokonaista kuvaa.
En mä mun vajavaisuutta pelkää. Se vituttaa mua korkeintaan - koko tunnekompleksi ja narkoottinen rakkaudenkaipuuni (ja nimenomaan sellainen versio jossa haluan sekä saada että antaa). Täs kyl tuntuu että olen niitä jotka ei ehtineet siihen kuuluisaan junaan mutta koittaa sitkeesti resiinalla perässä...
Koittaisin saada suhun yhteyden palstan ulkopuolella ellei tässä olis nyt projektina tuhota yksi suhteenpoikanen olemalla ihan oma itsensä. Matelen sitten polveenammuttuna kerjäämään huomiotasi myöhemmin.
Mun vittumaisuuteni muuten on sitä että pakotan sillä sut painumaan syvemmälle itseesi ja asiaan josta kirjoitat tai mitä koet. Vasta kun pääset asiaan sisään nirhaisemalla tunnetta se näkyy sulle osana itseäsi, kokonaista itseäsi. Sä tarvit painetta päästäksesi ytimeen, muuten söherrät sosiaalisessa hengessä ponnetonta ja yleispätevää tuhnua.
Mutta katsellaan myöhemmin. Mulla on tää resiinamatka kesken. Josko pääsis perille tai edes tippuis vihdoin kiskoilta.
...mun kanssani samaan resiinaan. Tällä mä olen koko elämäni kiskonut vaihtelevalla menestyksellä saavuttaakseni sen junan, jossa ne "kaikki muut" ilmeisesti matkustavat. Välillä mut otettiin jo kyytiinkin, mutta heitettiin pian ulos, kun ei ollut lippua viimeiseen määränpäähän :(.
"Sä tarvit painetta päästäksesi ytimeen, muuten söherrät sosiaalisessa hengessä ponnetonta ja yleispätevää tuhnua."
Hmph. Jos asian noin koet, niin mitäpä tuohon toteamaan, niin se varmaan sitten on. Painetta tosin en tarvitse enää yhtään enempää. Tarvitsen jotain mikä virvoittaisi minut ja antaisi edes jonkinlaisen signaalin kelvollisuudestani. Ei enää jaksaisi kritiikkiä päivästä toiseen mitä moninaisimmissa muodoissa.
Se mitä tosielämässä söherrän on kaikkea muuta, kuin yleispätevää tai ponnetonta. Ehkä henkinen vaikutusvaltani ei tule kovin hyvin esiin suomi24.fi:n palstalla, jonne kirjoittelen väsyneenä öisin tai sitten en vain osaa kirjoittaa. Aistin kyllä ponnettomuuteni, mutta ehkä vielä kehityn ja osaan mennä asiaan paremmin. Olisi ihanaa, jos tämä kaikki keskustelu voitaisiin käydä jossain mukavassa ympäristössä kasvotusten. Toisaalta mukavassa ympäristössä tätä keskustelua ei varmasti käytäisi.
Ilmeisesti sun mielestäsi järki ja logiikka ovat nyt so last season. Alteregosi oli ennen rationaalisempi. Good for you. Itse pyrin nykyään enenevässä määrin lähestymään asioita insinöörilogiikalla, jotta ei sattuisi niin paljon, ei tarvitsisi tuntea liikaa, ei ajatella liikaa eikä mennä joka helkkarin asiassa niin syvälle. Jää aikaa vähän muuhunkin, kuin itsereflektioon 24/7.
ikänen olet.
Kävin itsekin tuommosen henkisen murrosvaiheen kun kelas asioita.
Maan ja taivaan väliltä,
ja päädyin siihen lopputulokseen
on vain mies ...ja pillu
Olen yli 30 alle 35.
"on vain mies ...ja pillu"
Todelisuudenvastaista heti kättelyssä.