Mielenkiintoisia keskusteluja täällä vaikka aluksi naureskelinkin muutamille.
Itse kaipaisin kommentteja omaan tilanteeseeni, siis rakentavia.
Olen nyt ollut sinkkuna pari vuotta jolloin edellinen suhde päättyi, se kesti noin vuoden. Sitä ennen on ollut useita, kuukausia kestäneitä, vakavampia suhteita. Varsinaista pitkää suhdetta en ole kokenut ikinä. Lyhyitä ja yhdenillan suhteita seksin merkeissä on taas ollut kymmeniä, en edes tiedä lukumäärää. Näitä on ollut suhteellisen helppo toteuttaa sillä ulkonäössäni ei ole mitään vikaa ja olen sosiaalisesti lahjakas.
Pystyn siis keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta ja tunnistamaan ihmisten mielenkiinnon kohteet. En ole akateemisesti koulutettu mutta kohtuullisen yleissivistyksen omaava, joten itse nautin eniten ihmisistä jotka ovat samanlaisia. Toisaalta kiinnostuksen kohteeni sisältävät myös esim. jääkiekon, autot ja pukeutumisen joten en ole rajoittunut pelkästään "syvällisempiin" keskusteluihin.
Omaan laajan ystävä ja tuttavapiirin jota tosin olen laiminlyönyt jo useamman vuoden ajan. Tosin heidän omat opiskelunsa, työnsä ja perheensä ovat pitäneet heidät kiireisinä joten olen päässyt useimpien kohdalla huomaamatta käytökseni kanssa. Läheisimmät ovat tämän huomanneet mutta eivät tiedä syitä. En tiedä itsekään täysin.
Varmaa on että kärsin lievästä masennuksesta ja itsetuntoni on heikentynyt aiemmasta. Työhöni olen tyytyväinen rahallisesti ja se ei muutenkaan tunnu vastenmieliseltä. Suurin syy taitaa olla että en kykene muodostamaan parisuhdetta. Jokainen aikaisempi on päättynyt toisen osapuolen halusta, mutta en toisaalta haikaile yhdenkään peräänkään.
Minulla on myös naispuolisia ystäviä joiden kanssa pystyn keskustelemaan mistä vain. Tiedän että minussa on jotakin vikaa mutta en tiedä mitä, hekään eivät ole osanneet tai kehdanneet sanoa mitä. Tiedän olevani jonkin verran nirso, ulkonäön että luonteen puolesta mutta en yli omien kykyjeni mielestäni. Ulkonäöllisesti olen saanut juuri mitä olen halunnut ja luonteenkin puolesta realistisen lähelle. En vain kykene "pitämään" mielenkiintoa yllä toisessa myös itse suhteessa. En usko ikuiseen intohimoiseen rakkauteen vaan käsitän rakkauden syväksi ystävyydeksi pitkässä parisuhteessa. Tämä johtunee analyyttisestä ja lievästi kyynisestä maailmankuvastani, tätä on mahdoton muuttaa valitettavasti. Toisaalta olen hyvinkin herkkä ja uskallan näyttää sen. Kykenen ilmaisemaan rakkauteni mutta en ole sanonut rakastavani ketään sitten teinivuosien. Tällöin koin tietenkin myös pettymyksiä joten olen ehkä odotellut toisen ilmaisevan tunteensa ensin ääneen. Muuten osaan osoittaa kiintymystäni vaivattomasti enkä koe sitä mitenkään vaikeaksi. Olen vain miettinyt ettei ole normaalia että kukaan ei ole ilmaissut ikinä minulle rakkauttaan. Ja että tämän täytyy johtua jostakin minussa. En enää käy aktiivisesti ulkona, harrastan kaikkea yksin ja irtoseksistäkin olen luopunut pitkiksi ajoiksi kerrallaan.
Jos joku haluaa kommentoida tai kysyä niin voin tarkentaa vielä tästä.=)
Itse kaipaisin kommentteja omaan tilanteeseeni, siis rakentavia.
Olen nyt ollut sinkkuna pari vuotta jolloin edellinen suhde päättyi, se kesti noin vuoden. Sitä ennen on ollut useita, kuukausia kestäneitä, vakavampia suhteita. Varsinaista pitkää suhdetta en ole kokenut ikinä. Lyhyitä ja yhdenillan suhteita seksin merkeissä on taas ollut kymmeniä, en edes tiedä lukumäärää. Näitä on ollut suhteellisen helppo toteuttaa sillä ulkonäössäni ei ole mitään vikaa ja olen sosiaalisesti lahjakas.
Pystyn siis keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta ja tunnistamaan ihmisten mielenkiinnon kohteet. En ole akateemisesti koulutettu mutta kohtuullisen yleissivistyksen omaava, joten itse nautin eniten ihmisistä jotka ovat samanlaisia. Toisaalta kiinnostuksen kohteeni sisältävät myös esim. jääkiekon, autot ja pukeutumisen joten en ole rajoittunut pelkästään "syvällisempiin" keskusteluihin.
Omaan laajan ystävä ja tuttavapiirin jota tosin olen laiminlyönyt jo useamman vuoden ajan. Tosin heidän omat opiskelunsa, työnsä ja perheensä ovat pitäneet heidät kiireisinä joten olen päässyt useimpien kohdalla huomaamatta käytökseni kanssa. Läheisimmät ovat tämän huomanneet mutta eivät tiedä syitä. En tiedä itsekään täysin.
Varmaa on että kärsin lievästä masennuksesta ja itsetuntoni on heikentynyt aiemmasta. Työhöni olen tyytyväinen rahallisesti ja se ei muutenkaan tunnu vastenmieliseltä. Suurin syy taitaa olla että en kykene muodostamaan parisuhdetta. Jokainen aikaisempi on päättynyt toisen osapuolen halusta, mutta en toisaalta haikaile yhdenkään peräänkään.
Minulla on myös naispuolisia ystäviä joiden kanssa pystyn keskustelemaan mistä vain. Tiedän että minussa on jotakin vikaa mutta en tiedä mitä, hekään eivät ole osanneet tai kehdanneet sanoa mitä. Tiedän olevani jonkin verran nirso, ulkonäön että luonteen puolesta mutta en yli omien kykyjeni mielestäni. Ulkonäöllisesti olen saanut juuri mitä olen halunnut ja luonteenkin puolesta realistisen lähelle. En vain kykene "pitämään" mielenkiintoa yllä toisessa myös itse suhteessa. En usko ikuiseen intohimoiseen rakkauteen vaan käsitän rakkauden syväksi ystävyydeksi pitkässä parisuhteessa. Tämä johtunee analyyttisestä ja lievästi kyynisestä maailmankuvastani, tätä on mahdoton muuttaa valitettavasti. Toisaalta olen hyvinkin herkkä ja uskallan näyttää sen. Kykenen ilmaisemaan rakkauteni mutta en ole sanonut rakastavani ketään sitten teinivuosien. Tällöin koin tietenkin myös pettymyksiä joten olen ehkä odotellut toisen ilmaisevan tunteensa ensin ääneen. Muuten osaan osoittaa kiintymystäni vaivattomasti enkä koe sitä mitenkään vaikeaksi. Olen vain miettinyt ettei ole normaalia että kukaan ei ole ilmaissut ikinä minulle rakkauttaan. Ja että tämän täytyy johtua jostakin minussa. En enää käy aktiivisesti ulkona, harrastan kaikkea yksin ja irtoseksistäkin olen luopunut pitkiksi ajoiksi kerrallaan.
Jos joku haluaa kommentoida tai kysyä niin voin tarkentaa vielä tästä.=)
Vastaukset 3
Vanhimmat
YTM!
"Olen vain miettinyt ettei ole normaalia että kukaan ei ole ilmaissut ikinä minulle rakkauttaan"
Oletko ihan varma, ettei niin ole tapahtunut? Millainen tuon rakkaudenilmauksen tulisi olla, että pitäisit sitä sellaisena? Ihmiset (sekä miehet että naiset) ovat yleensä äärettömän huonoja ilmaisemaan rakkautta ja kynnys siihen on hyvin korkea. Minun kokemukseni perusteella on erittäin harvinaista, että kenenkään suusta kuulee "rakastan sinua" joko sellaisenaan tai jonain saman ajatuksen varianttina. Kynnys madaltuu huomattavasti iän myötä, mutta en tosiaan pidä minään poikkeustapauksena sitä, että mahdollisesti saamasi rakkaudenosoitukset ovat olleet hyvin tiiviisti rivien väliin kätkettyjä.
ovat aika vaitonaisia sanomaan "Minä rakastan sinua". Se tietenkin tuntuu naisesta aika pahalta, kun olisihan ne sanat ihan kiva ainakin jossain vaiheessa kuulla. Minusta ainakin tuntui pahalta, kun olin rakastunut pitkän suhteen jälkeen yhteen mieheen ja kerroin aika suoraan omista tunteistani, mutta hän oli sitten loppujen lopuksi sitä mieltä, ettei rakastanut oikeasti tai näin minä sen koin. Se tuntui siltä kuin piikkejä olisi pistellyt pitkin vartaloa ja kurkkua kuristi, että näinkö tässä kävi. Ei siinä enää huvita jatkaakaan, jos toinen ei kerro välittävänsä. Minäkin uskon enemmän pitkään ystävyyteen kuin hetken huumaan, mutta tämä mies ei uskonut tai uskoi mihin tahtoi...se ei enää minulle kuulu.
No, en halua pahoittaa sinun mieltäsi, kun sinulla on varmaan riittävän paha mieli jo ennestäänkin, mutta rohkaisisin sinua olemaan avoimempi ja sanomaan suoraan, miltä tuntuu.
Rakkaudessa pitäisi pystyä olemaan avoin, olla haavoituvainen. Niistä synkistäkin asioista pitäisi pystyä puhumaan ja se on rakkautta, että voi olla oma itsensä toisen kanssa.
Elämässä ei välttämättä koskaan löydy "oikeita ja valmiita" ratkaisuja, että kun teen näin, niin tämä on paras ratkaisu ja näin kaikki "on valmista". Kaikki jää kesken ja se on jatkuvaa sykliä. Miksi sinunkaan tilanteeseen pitäisi löytyä joku "valmis pakettiratkaisu"? Hyvä, jos olet jättänyt irtoseksin. Se ei auta rakkausasiaan yhtään vaikka fyysisesti voi tuoda hetken hurmion.