miksi suostutte

Kysymys vaimoille joita petetään jatkuvasti eli vaimoille joiden miehillä pitkään jatkunut sivupano suhde: Mikä pitää teidät oikeesti vielä avioliitossa? Mikä saa teidät näyttelemään ja jatkamaan tunteetonta,pystyyn kuollutta avioliiton irvikuvaa? vuodesta toiseen??
412681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

ei ole mitään tehnyt, syytön, eikä ikinä saa rysän päältä kiinni. Mitäs sitten teet? Voisitte vittu vähän ees jeesata ja käräyttää. Annanko mun puh.no?

Äänestä
  • Aiemmin hän on uhannut tappaa itsensä jos jätän, rypee itsesäälissä, eikä myönnä pettäneensä ja tekevänsä sitä koko ajan, vaikka saan "pieniä" vihjeitä asiasta koko ajan.

    Tämä on todellakin ongelmallista. Rakastan itsekin toista, mutta en ole koskaan pettänyt. Ei ole mullakaan helppoa. En voi enää sietää puolisoani hänen valheittensa vuoksi. Sen lisäksi että hän flirttailee KAIKILLE kahdeksastatoista alle neljäkymppisille ja kyhää deittiprofiileja ja sähköposteja selkäni takana, hän ei myönnä mitään.

    Vielä se saa vittu kärsiä! Olisit sinä edes nainen ja käräyttäisit pettävän miehen, kuka se sitten onkaan.

    Äänestä

  • Neuvoja. kirjoitti:

    Aiemmin hän on uhannut tappaa itsensä jos jätän, rypee itsesäälissä, eikä myönnä pettäneensä ja tekevänsä sitä koko ajan, vaikka saan "pieniä" vihjeitä asiasta koko ajan.

    Tämä on todellakin ongelmallista. Rakastan itsekin toista, mutta en ole koskaan pettänyt. Ei ole mullakaan helppoa. En voi enää sietää puolisoani hänen valheittensa vuoksi. Sen lisäksi että hän flirttailee KAIKILLE kahdeksastatoista alle neljäkymppisille ja kyhää deittiprofiileja ja sähköposteja selkäni takana, hän ei myönnä mitään.

    Vielä se saa vittu kärsiä! Olisit sinä edes nainen ja käräyttäisit pettävän miehen, kuka se sitten onkaan.

    seksi kyllä sujuu, se onkin ainoa mikä meillä enää sujuu.

    Äänestä

Eiväthän he edes tiedä, että heidän miehellään on salasuhde, jopa usean vuoden ajan. Voidaan kysyä, miksi mies elää tällaisessa kuviossa vuosienkin ajan, ja tekee kaikkensa, ettei paljastuisi - mikä on hänen motiivinsa?

Äänestä
  • motiivi. Melko tavallista, että parisuhteessa molemmat, uskoton ja uskollinen, ovat samasta syystä: He ovat tottuneet olemaan parisuhteessa. Ellei kumpikaan heistä rakastu toiseen tai kumppani ala totaalisesti ahdistamaan/hermostuttamaan/vitu**amaan, niin yhteiselo jatkuu ja jatkuu. Tietysti voi kokea myös herätyksen "miksi oikeastaan jatkan tätä parisuhdetta, en keksi mitään syytä": Tästä alkaa toki eroprosessi.

    Äänestä

Siis, petetty,( joka ei välttämättä tiedä olevansa petetty) on outo jatkaessaan suhdettaan mutta tietoisesti sivupanona oleva kakkonen ei?

Eikö se sivusuhde vuosia jatkuessaan ole myös "tunteeton, pystyyn kuollut suhteen irvikuva"? Jos siinä olisi aitoja rakkauden tunteita, niin eikö siitä tehtäisi julkinen?

Äänestä

ihmisiä yleensä pitää liitossa? Ei se ole läheskään aina rakkaus vaan jotain ihan muuta.... Kuten esim. se, ettei tarvitse asua yksin. Kasvattaa lapsia yksin. Tai taloudelliset seikat: talo/asunto, auto, kesämökki, vene. Tai puoliso on vain mukava vakipano, siinä kaikki, mutta joillekin se riittää. Nämä seikat ja monet muut pitävät ihmisiä yhdessä on liitossa uskottomuutta tai ei. Ts., jos sen kummempia tunteita ei ole kumppaniinsa, niin mikä estää jatkamasta liittoa, jos se muuten toimii käytännön ja näiden luettelemieni ulkoisten seikkojen puolesta. Jonkun avioliitto voi olla mielestäsi irvikuva, mutta so what? Ei se sinulle kuulu. Jokaisella on ihan oma elämänsä elettävänä.

Äänestä
  • jatkaa liittoa voi olla sekin, ettei selviä yksin omasta elämästään.
    Pitäisi itse viedä lapset hoitoon, sieltä pois, hoitaa yksin rutiinit, tinkiä omista menoista jos ei ole lapsille hoitajaa.
    Kaupan kassalla pitäisi tavaroitten pakkaamisen lisäksi kaivaa oma lompsa tiskiin, kun ei ole ketään muuta maksajan paikalla. Kantaa itse omat ostoksensa, raahata kotiin. Pestä pyykit, tiskit, vessapöntöt.
    Autot ja pelit pitää huoltaa ja katsastaa, talvirenkaat vaihtaa. Ei maar, on varmaan helpompi sulkea silmänsä, ja pitää kiinni edes lastenhoitajasta ja lompakosta kuin nähdä miten asiat on, ja luopua turvatusta toimeentulosta. Kyllä sen jotenkin kestää. Vaikka suomikaksneloselle kirjoittelemalla.

    Äänestä

  • hyvä syy kirjoitti:

    jatkaa liittoa voi olla sekin, ettei selviä yksin omasta elämästään.

    Kirjoituksesi oli niin täyttä totta. Oman eroni jälkeen huomasin niin monta asiaa jotka olivat minulle täysin uusia, minä en sellaisia osannut edes pohtia kun avioero oli ajankohtainen, mutta moni muu näkee ne varmasti yhtenä syynä pitää tiukasti avioliitostaan kiinni. Mistä muuten tulikin mieleeni että kohta on taas renkaidenvaihto rumba...puhelinluettelosta varmaan löytyy joku kuka nekin vaihtaisi:):)

    Äänestä

  • eronnut nainen kirjoitti:

    Osaat ne itekkin vaihtaa! Usko vaan, kokemusta on ja kokeilusta oppii. Ei tule tosiaan ajatelleeksi, mistä kaikesta joutuu itse huolehtimaan eron jälkeen. Nainen kyllä selviää kaikesta. Pyydä vaikkapa naapurin miestä auttamaan, vähän isket silmää ja hymyilet kauniisti... ;D.

    Äänestä

  • toinen eronnut nainen kirjoitti:

    Osaat ne itekkin vaihtaa! Usko vaan, kokemusta on ja kokeilusta oppii. Ei tule tosiaan ajatelleeksi, mistä kaikesta joutuu itse huolehtimaan eron jälkeen. Nainen kyllä selviää kaikesta. Pyydä vaikkapa naapurin miestä auttamaan, vähän isket silmää ja hymyilet kauniisti... ;D.

    naiset pärjää. Jotkut pyytävät apuja eksältä, eivätkä heitä irti, vaikka olisivat alunperin itse ottaneet kampsunsa ja lähteneet. Etenkin, jos se uusi onni ei omistakaan yhtä paksua lompakkoa, eikä yhä isoa hallitunkkia, huomaa kohta pettyneensä pahan kerran ja paluu entisen miehen huomaan alkaa houkuttaa entistä enemmin.
    Kysymys vaan kuuluu, millainen mies ottaa takaisin.

    Äänestä

  • hyvä syy kirjoitti:

    jatkaa liittoa voi olla sekin, ettei selviä yksin omasta elämästään.
    Pitäisi itse viedä lapset hoitoon, sieltä pois, hoitaa yksin rutiinit, tinkiä omista menoista jos ei ole lapsille hoitajaa.
    Kaupan kassalla pitäisi tavaroitten pakkaamisen lisäksi kaivaa oma lompsa tiskiin, kun ei ole ketään muuta maksajan paikalla. Kantaa itse omat ostoksensa, raahata kotiin. Pestä pyykit, tiskit, vessapöntöt.
    Autot ja pelit pitää huoltaa ja katsastaa, talvirenkaat vaihtaa. Ei maar, on varmaan helpompi sulkea silmänsä, ja pitää kiinni edes lastenhoitajasta ja lompakosta kuin nähdä miten asiat on, ja luopua turvatusta toimeentulosta. Kyllä sen jotenkin kestää. Vaikka suomikaksneloselle kirjoittelemalla.

    Teen itse meillä kaiken tuon mistä kirjoitit, paitsi auton huollon, koska emme sellaista omista :). Mies on tekee epämääräisiä/-säännöllisiä töitä kotona provisiopalkalla. Joskus saa liksaa, joskus ei. Muuten istuu sohvalla, juo kaljaa ja syö suklaata. Ihmist eivät kiinnosta. Eikä avun hakeminen ammattiauttajalta.
    Jokin kumma on minuakin saanut pysymään liitossa vuosia. Vasta nyt olen eroamassa.

    Äänestä

  • hyvä syy kirjoitti:

    jatkaa liittoa voi olla sekin, ettei selviä yksin omasta elämästään.
    Pitäisi itse viedä lapset hoitoon, sieltä pois, hoitaa yksin rutiinit, tinkiä omista menoista jos ei ole lapsille hoitajaa.
    Kaupan kassalla pitäisi tavaroitten pakkaamisen lisäksi kaivaa oma lompsa tiskiin, kun ei ole ketään muuta maksajan paikalla. Kantaa itse omat ostoksensa, raahata kotiin. Pestä pyykit, tiskit, vessapöntöt.
    Autot ja pelit pitää huoltaa ja katsastaa, talvirenkaat vaihtaa. Ei maar, on varmaan helpompi sulkea silmänsä, ja pitää kiinni edes lastenhoitajasta ja lompakosta kuin nähdä miten asiat on, ja luopua turvatusta toimeentulosta. Kyllä sen jotenkin kestää. Vaikka suomikaksneloselle kirjoittelemalla.

    Aika kummallisia parisuhteita ihmiset elävät ja erittäin vanhanaikaisia käsityksiä ihmisillä on naisten ja miesten rooleista.

    "Pitäisi itse viedä lapset hoitoon, sieltä pois, hoitaa yksin rutiinit, tinkiä omista menoista jos ei ole lapsille hoitajaa."
    => Avioero ei ole sama kuin kuolema. Yleensä molemmat pitävät lapsista huolta eron jälkeenkin.

    "Kaupan kassalla pitäisi tavaroitten pakkaamisen lisäksi kaivaa oma lompsa tiskiin, kun ei ole ketään muuta maksajan paikalla."
    => Ainakaan minä en tarvitse miestä maksamaan ostoksiani.

    "Kantaa itse omat ostoksensa, raahata kotiin. Pestä pyykit, tiskit, vessapöntöt."
    => Onhan se mukavaa, että mies kantaa ostokset autoon, ei voi kieltää. Aika usein tällä palstalla saa lukea tuosta pyykkäämisestä ja tiskaamisesta. En kuitenkaan tiedä yhtään ainokaista perhettä, joissa ei ole ihan sähköllä käyvää konetta moisten hommien hoitoon. Vessanpönttöjen peru ei tosiaan ole kovin kivaa, mutta voin sen kyllä tehdä vaikka päivittäin, jos en miestä muuhun tarvitse.

    "Autot ja pelit pitää huoltaa ja katsastaa, talvirenkaat vaihtaa."
    => Tätä varten on olemassa ihan omat palveluntuottajat, ei siihen miestä tarvita. Nykyautoja ei huolla kukaan tee-se-itse-mies, katsastukseen ajamiseen riittä ihan normaali ajokortti ja renkaat vaihtaa Vianor.

    "Ei maar, on varmaan helpompi sulkea silmänsä, ja pitää kiinni edes lastenhoitajasta ja lompakosta kuin nähdä miten asiat on, ja luopua turvatusta toimeentulosta."
    => Olen perheemme nainen ja tienaan tuplasti enemmän kuin mieheni.

    Nämä yleistykset kuvastavat kirjoittajansa suppeaa maailmankuvaa ja kapeakatseisuutta. Maailma muuttuu, mutta joidenkin ihmisten asenteet ei.

    Äänestä

äläkä anna sen vaivata omaa pientä, selvästi typerää päätäsi.

Äänestä

jos tietävät äijänsä petturiksi, mutta pitävät kulissiaan pystyssä ja esittävät "onnellista perhettä", koska:

- naivat itsekin äijänsä selän takana, mutta eivät myönnä sitä

- nauttivat siitä kun saavat purkaa ahdinkonsa mieheensä "hyvin perustein", muut suhteethan on aina hyvä syyllistämiskeino, vaikkei se riitaan liitykään

- häpeävät liikaa suhteen epäonnistumista ja sen myöntämistä muille

- ovat niin tottuneita elämään sen äijänsä kanssa, ettei edes pettäminen riitä syyksi aloitaa uutta elämää, eli ovat helvetinmoisia pelkureita

- äijästä hyötyy rahallisesti, ilmaisena ja vastuun velvoittamana lapsenhoitajana (kun äijä on muksujen kans kotona, niin itse pääsee juoksuillensa) ja henkinen hyöty tulee siitä riitelystä...eihän uusi tuttavuus välttämättä anna mitään edellisistä

- syyllistämällä äijän petturuudesta alituiseen voi kiristää aina tahtonsa läpi, kun haluaa jotain

Että kyllä nuo kulissivaimot on kuvottavia, raukkamaisia ja melkeinpä milisairaampia kun salarakkaat...eivoi muuta sanoa.

Äänestä
  • Noinko luulet, että "kulissivaimot" on avuttomia läheisriippuvaisia raukkoja :) Monessa perheessä on tuo totuus ihan toisen lainen. Minä vaimona, omistan kaiken meidän omaisuutemme. Jopa mieheni firmankin ja muhkean osakesalkun. Siitä ei sinulle "salarakas" raukka paljon hyötyä heru. Vaikka luulit iskeväsikin, varsinaisen "kultakimpaleen".

    Ja toseeksi, voin kertoa, että tämän meidän pitkän avioliittomme aikana. Sinä et ole ollut ensimmäinen, etkä varmasti myöskään ole viimeinen salarakas. Koska mieheni ei ole koskaan pystynyt pitämään näppejä erossa, muista naisista. Parhaimillaan heitä on saattanut olla jopa 2-3 samanaikaisesti.

    Äänestä

  • -vaimo- kirjoitti:

    Noinko luulet, että "kulissivaimot" on avuttomia läheisriippuvaisia raukkoja :) Monessa perheessä on tuo totuus ihan toisen lainen. Minä vaimona, omistan kaiken meidän omaisuutemme. Jopa mieheni firmankin ja muhkean osakesalkun. Siitä ei sinulle "salarakas" raukka paljon hyötyä heru. Vaikka luulit iskeväsikin, varsinaisen "kultakimpaleen".

    Ja toseeksi, voin kertoa, että tämän meidän pitkän avioliittomme aikana. Sinä et ole ollut ensimmäinen, etkä varmasti myöskään ole viimeinen salarakas. Koska mieheni ei ole koskaan pystynyt pitämään näppejä erossa, muista naisista. Parhaimillaan heitä on saattanut olla jopa 2-3 samanaikaisesti.

    miksi katselet tuollaista ukkoa, joka pettää sinua mennen tulleen?

    Missä sinun itsetuntosi on?

    En valitettavasti usko sellaiseen selitykseen, että tämä ei häiritse sinua ollenkaan, jos sinun nimissäsi on maallinen mammona, mikset pistä miestä ulkoruokintaan? Vai onko omaisuus sinun nimissäsi, mutta ei ole olemassa avioehtoa, elikä eron tulessa kaikki menisi kuitenkin puoliksi?

    Anteeksi, mutta en todellakaan ymmärrä, miksi naiset antavat miesten nöyryttää itseensä!

    Äänestä

  • Eräs nainen kirjoitti:

    Ihmettelen myös näitä ihmisiä ja sitä miksi oma elämä laitetaan pilalle. Jokainen kuitenkin ymmärtää että ihmisen perustarpeisiin kuuluu saada rakkautta ja tulla hyväksytyksi ja tuntea olevansa yksinään riittävä omalle puolisolle. Joka muuta väittää, on se selittelyä itselleen.

    Äänestä

voiko olla mahdollista, että nykynaiset on noin saamattomia???? eli eivät uskalla lähteä huonosta suhteesta pois, koska voivat menettää liikaa kaupan tuomia etuja???

kyllä on raukkoja, huhhuh, pitää itse muistaa, jos joskus saan lapsen ja varsinkin tyttölapsen, opettaa olemaan myös itsenäinen ja riippumaton toisesta ihmisestä...se on sairasta jos ihminen ei aikuistu ja elää vanhempiensa avittamana mahd. pitkään, mutta että siitä siirtyykin vaan puolison elätettäväksi...

pelkkää laiskuuttahan se vaan on, jos ei jaksa ittekseen asioita hoitaa!!! Hyi helevetti mitä loisia!!!

Äänestä

Kulissiavioliittona pidän varsinaisesti avioliittoa jossa ei ole kyse parisuhteesta, ei edes alun perin.

Näitä ovat mm. avioliitot ulkomaalaisen kanssa, jossa ainoa tarkoitus on saada oleskelulupa vaikka suomeen. Virnaomaiset ovat siksi tarkkoja näistä liitoista. Samoin liitot jotka ovat solmittu vain taloudellisten seikkojen takia. Ennen nämä olivat varsin yleisiä aina kuninkaallisista maatilanomistajiin. Kyse oli siis vain oman omaisuuden kartuttamisesta.

Kulissina pidän myös liittoja jotka joko solmitaan tai joiden motiivina on ollut oman vastuun kiertäminen. Se voi liittyä talouteen, kuten konkurssiin tai varattomana yrittäjätoiminnan alkamiseen. Silloin tarvitaan puolison omaisuutta ja/tai varallisuutta. Näihin toki voi liittyä ihan rakkaus suhdekin – ainakin toisen puolelta!

Se että esim. nainen etsii itselleen elättäjää ja taloudellista turvaa, on taas perua historiasta. Kunnon keskiluokkainen nainen kun ei saanut käydä töissä, ei ollut muuta mahdollisuutta. Nykyaikana se taas näkyy niin, että perinteisen korirouvan/ -äidin roolin valitseminen tarvitsee hyvätuloista miestä. MUTTA näihin valintoihin mies itse suostuu! Yhä on ihmisiä jotka pitävät tätä ihanteellisena perheen muotona, ja kyse on myös tunnesuhteesta.

Avioliitosta voi tulla kulissi silloin kun suhde vuosien mittaan väljähtyy ja etäännytään toisistaan. Yhteys katkeaa. Moni kokee pahaa oloa ja alkaa etsiä jotain mikä parantaisi tilanteen. Ikävä kyllä silloin ajaudutaan sivusuhteisiin, tai eroon pikkuhiljaa. Kaikki eivät eroa kerta rytäkällä.

Se, että tiedetäänkö kotona sivusuhteista (tai edes suunnitelmista), on eri juttu. On mahdollista että molemmat ovat sopineet tilanteen niin, mutta sitä ei välttämättä kerrota sivusuhteelle. Molemmat puolisot ovat tyytyväisiä ratkaisuun.

Tunnen monta liittoa, joissa sivusuhteita on, pitkiä ja lyhyitä. Vaimot tietävät tilanteen, ja ovat hyväksyneet tämän. Näissä liitoissa vain se sivusuhde ei vaikuta millään tavoin normaaliin arkeen (tämä on ehto että salasuhteita saa olla)!

En ole havainnut että nämä olisivat millään tavoin tunteettomia – päinvastoin. Näyttää tuota hellyyttä ja rakkautta vielä riittävän yli 30 vuoden jälkeenkin. Iän kertyessä ovat nämä miehet tosin jo rauhoittuneet ja eivät enää ”jaksa” liehuta muualla. Kuten eräs näistä vaimoista sanoi, ”kyllä routa porsaan kotiin ajaa”…

Eri asia ovat ne liitot, jotka perustuvat petokseen – eli rakkautta ja välittämistä näytellään puoleen ja toiseen. Monesti se on asennevika/persoonallisuus häiriö miehen korvien välissä, joko seksuaali- addikti tai luulo että miehen nyt vain pitää toimia niin ollakseen mies. Että ei ole mies eikä mikään jolla ei rakastajatarta ole, muutoin on tossun alla.

Ennen kuin menet tuomitsemaan muita, älä itse lankea noin pinnalisiin johtopäätöksiin. Aikuiset ihmiset usein osaavat itse tehdä päätöksiä, jotka heille on se paras vaihtoehto. Ja se, mikä on sinulle paras, ei välttämättä ole toiselle. Eivät kaikki etsi mitään kaikki nielevää romanttista rakkautta, joka kestää 50 vuotta – tai edes 30 vuotta. Joilekkin riittää hyvä arkirakkaus, joka tuntuu olevan se paras, kun ajatellaan PITKÄÄ avioliittoa (kuten ennen vanhaan .

Äänestä
  • alunperin nimenomaan pettämisestä ja vielä ilm. tarkemmin pettävästä miehestä.

    Asiahan on ihan eri, jos puhutaan kirjaimellisesti kulissiliitosta, koska siinähän ei petetä kun viranomaisia.

    Sekin on eri jttu, jos parisuhteessa/avioliitossa osapuolet ovat sopineet että toisella tai molemmilla on lupa juosta vieraissa, kunhan liitto pysyy kasassa, koska silloin ei PETETÄ ketään. Toisen selän takana touhuaminenhan on pettämistä, koska se tehdään "salaa".

    Vaikka toinen osapuoli asiasta olisi perillä omien tietolähteidensä/vakoilun takia ja katsoisi sitä omien etujensa tähden sormien välistä, on se silti pettämistä.

    Jos minulta kysytään, kaikki valehtelu omista tekemisitään puolisolle on toisen luottamuksen pettämistä.

    Suhde jossa valehdellaan ei voi olla terve.

    Äänestä

  • gnuk kirjoitti:

    alunperin nimenomaan pettämisestä ja vielä ilm. tarkemmin pettävästä miehestä.

    Asiahan on ihan eri, jos puhutaan kirjaimellisesti kulissiliitosta, koska siinähän ei petetä kun viranomaisia.

    Sekin on eri jttu, jos parisuhteessa/avioliitossa osapuolet ovat sopineet että toisella tai molemmilla on lupa juosta vieraissa, kunhan liitto pysyy kasassa, koska silloin ei PETETÄ ketään. Toisen selän takana touhuaminenhan on pettämistä, koska se tehdään "salaa".

    Vaikka toinen osapuoli asiasta olisi perillä omien tietolähteidensä/vakoilun takia ja katsoisi sitä omien etujensa tähden sormien välistä, on se silti pettämistä.

    Jos minulta kysytään, kaikki valehtelu omista tekemisitään puolisolle on toisen luottamuksen pettämistä.

    Suhde jossa valehdellaan ei voi olla terve.

    Ymmärsin että kyse oli nimenomaan vaimoista, jotka jatkavat avioliittoa vaikka TIETÄVÄT miehensä pettävän ts. käyvän vieraissa? Miksi he näyttelevät ulkopuolisille, että mitään ei ole tapahtunut, tai eivät muka tiedä (katsovat sormien läpi)?

    Jos mies valehtelee, niin vaimohan ei tiedä - ainakaan varmaksi, silloin ei näytellä. Jos vaimo ei tiedä että avioliitto on pystyyn kuollut, ei hän myöskään näyttele. Mies kyllä näyttelee. Mies valehtelee, mies pettää. Eli mies sairastuttaa toiminnallaan parisuhteen. Tämä ajos puhkeaa yleensä silloin, kun vaimo saa tietää.

    Sen jälkeen joko päätetään erota tai jatkaa, niillä ehdoin, mitkä molemmille sopivat.

    Äänestä

  • mummomuori kirjoitti:

    kulissiliitto, vaikka mies pettikin. Ensin epäilin pettämistä, myöhemmin tuli todisteitakin asiasta, mutta en halunnut lopettaa avioliittoani. Ja kakkoset vaihtuivat, etten todellakaan heitä uhaksi kokenut.
    Mies oli seksiaddikti ja hyväksyin sen. Kukaan ei ole täydellinen ja olin luvannut rakastaa myötä- JA vastoinkäymisissä.
    Rakastin miestäni ja perhettäni ja elämä oli muutenkin varmasti (oletus) keskimääräistä onnillisempaa.
    Ehkä naapurit tai kakkoset ihmettelivät elämäämme, mutta luojan kiitos, me ei annettu heidän päättää elämästämme.
    Se ei siis ollut kulissia, vaan elämää. Ja itsetuntooni ei piiruakaan vaikuta muiden suhtautuminen asioihini yleensäkään. Jos on aikaa pohtia toisten elämää, silloin pitäisi hälytyskellojen soida päässä, että kuinka omat asiat ovat päässeet niin rutinoitumaan, että ehtii toisten liittoja pohtia.

    Äänestä

  • ollut mikään kirjoitti:

    itsellesi onnettoman elämän. Miten ihmeessä voit muka uskoa että miehesi sinua rakastaa vaikka on luvannut..kaikkea muuta teoillaan osoittaa. Mutta mitäpä sinua valinnoistasi syyttämään, jotkut haluaa olla onnellisia jotkut kai näköjään vaan ei.

    Äänestä

  • ollut mikään kirjoitti:

    kulissiliitto, vaikka mies pettikin. Ensin epäilin pettämistä, myöhemmin tuli todisteitakin asiasta, mutta en halunnut lopettaa avioliittoani. Ja kakkoset vaihtuivat, etten todellakaan heitä uhaksi kokenut.
    Mies oli seksiaddikti ja hyväksyin sen. Kukaan ei ole täydellinen ja olin luvannut rakastaa myötä- JA vastoinkäymisissä.
    Rakastin miestäni ja perhettäni ja elämä oli muutenkin varmasti (oletus) keskimääräistä onnillisempaa.
    Ehkä naapurit tai kakkoset ihmettelivät elämäämme, mutta luojan kiitos, me ei annettu heidän päättää elämästämme.
    Se ei siis ollut kulissia, vaan elämää. Ja itsetuntooni ei piiruakaan vaikuta muiden suhtautuminen asioihini yleensäkään. Jos on aikaa pohtia toisten elämää, silloin pitäisi hälytyskellojen soida päässä, että kuinka omat asiat ovat päässeet niin rutinoitumaan, että ehtii toisten liittoja pohtia.

    Olet käynyt kovan tien ja kasvanut aika tavalla, huomaan. Se että uskaltaa tehdä omat ratkaisut silloinkin, kun ympäristö painostaa, ei ole helppoa.

    Jos monet muutkin uskaltaisivat tehdä parisuhteestaan ihan itsensä näköisiä eivätkä juoksisi valmiiden mallien ja ihanteiden suossa, moni avioliitto olisi onnellisempi. Näin ainakin uskon. Jos aina vertaa omaa elämäänsä "ihanteisiin", voi se tehdä katkeraksi tai tyytymättömäksi. Elämä on loputonta etsimistä ja pettymystä. Ei jää kuin muiden mollaaminen ja heistä vikojen etsiminen elämän sisällöksi.

    Olen ajatellut, että nykyisessä suhteessa jos kävisi niin, että mies kävisi vieraissa, en olisi valmis jättämään häntä. Toki se satuttaisi, mutta ei minun rakkauteni häneen vähenisi. Etenkään jos se ei näkyisi arjessa mitenkään.

    Uskon myös että on mahdollista molempien ottaa haaste vastaan, ja edetä yhdessä eteenpäin, ongelmista huolimatta. Aikaa se vaatii ja sisua. Kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta.

    Sitä kai moni nykyihminen ei tunnu ymmärtävän millään, vaan kaikki pitää tapahtua nopeasti ja mieluummin heti. Ihmisen mieli nyt vaan ei toimi niin nopesti, todellinen muutos vaatii oman tilansa ja aikansa. Niin, se vasta sitä rakkautta vaatiikin.

    Äänestä

  • on omani.
    Esitimme ulkopuolisille onnellista ja hyvin toimeentulevaa pariskuntaa, mutta koto oven sulkeuduttua emme siellä puhuneet toisillemme, eikä meitä kiinnostaneet toistemme tunteet ja tekemiset. Molemmilla oli avioliiton ulkopuolsia suhteita, jotka hoidimme tahollamme siististi ympäristön niistä tietämättä.
    Liittomme oli useamman vuoden ns. taloudellinen järjestely, siis bisnes, johon suhtauduimme aivan kuin mihin tahansa hyvin hoidettuun tulokselliseen yhteistyöhön.

    jossa toinen pettää, ja toinen tietää, ja vielä hyväksyy sen voi olla onnellinen liitto. Ainakaan minä en tuohon väitteeseen usko.
    Se tietenkin on jokaisen oma asia jos sellaiseen suhteeseen suostuu. Kyllä parisuhde perustuu luottamukseen, ja uskollisuuteen.

    Äänestä

  • karppa kirjoitti:

    Suu auki saa täällä lueskella kun jotkut ylistää omaa rakkauttaan sitä pettäjää kohtaan ns. muka heittämällä juttua ihmisen erehtyväisyydestä. Ei kuitenkaan ymmärretä että eihän se pettäminen mikään erehdys ole vaan tietoinen valinta. Uskomatonta että jotkut vaimot hehkuttavat täällä sitä upeaa ihanaa suurta rakkautta, jonka takia pettäjää ei jätetä. Ei se rakkaus ole yhtään sen kummempaa ja suurempaa vaikka kuinka yrittäisi selittää että sehän kestää mitä vain..tai no kenen mielestä se vieraan sängyssä pyöriminen on rakkauden teko omaa puolisoa kohtaan.. huhhuh kun ei edes ymmärretä sitä ettei se pettäjä edes rakasta.. silmät saisi aueta näillä petetyillä jo.

    Äänestä

  • kulissiliitosta kirjoitti:

    on omani.

    Vierasta pitää saada niin paljon että omakin tuntuu vieraalta.

    yhdentekevää miten ympäristö painostaa, kyllähän terve maalaisjärki sanoo, tai ainakin pitäisi sanoa, että jos toinen pettää, niin silloin suhteessa on jotain todella pahasti pielessä.

    Äänestä

  • kulissiliitosta kirjoitti:

    on omani.
    Esitimme ulkopuolisille onnellista ja hyvin toimeentulevaa pariskuntaa, mutta koto oven sulkeuduttua emme siellä puhuneet toisillemme, eikä meitä kiinnostaneet toistemme tunteet ja tekemiset. Molemmilla oli avioliiton ulkopuolsia suhteita, jotka hoidimme tahollamme siististi ympäristön niistä tietämättä.
    Liittomme oli useamman vuoden ns. taloudellinen järjestely, siis bisnes, johon suhtauduimme aivan kuin mihin tahansa hyvin hoidettuun tulokselliseen yhteistyöhön.

    mitä sitten kun liiketoimet alkavat tulla nilkoille? Sitten kun firma toisensa jälkeen alkaa olla konkurssitilassa, velkoja enemmin kuin saatavia; kimpussa niin (entiset)yhteistyötahot, veroviranomaiset kuin palkollisetkin. Mitä siinä vaiheessa, kun pitää firman auto vaihtaa halvempaan, kun ei enää millään yhteenlaskulla saa tilille katetta, eikä riitä edes pakollisiin. Miten käy? Purkaantuuko taloudellinen järjestely, siis bisnes, sitten kun yrittämisen ja talousvastuun jälkeen ei enää ole mitään?
    Vapaudutteko siinä vaiheessa kumpikin tahoillenne toteuttamaan uusia kuvioita? Konkurssihan ei ole merkki hyvin hoidetusta tuloksellisesta yhteistyöstä.

    Tuleeko siinä vaiheessa eteen tilanne, että alkaisi kenties arvostamaan sitä,että puoliso on ihminen jolle puhua, jonka tekemiset kiinnostaa aidosti, ja jolloin ei edes itse halua ulkopuolisia suhteeseen?

    Äänestä

  • karppa kirjoitti:

    jossa toinen pettää, ja toinen tietää, ja vielä hyväksyy sen voi olla onnellinen liitto. Ainakaan minä en tuohon väitteeseen usko.
    Se tietenkin on jokaisen oma asia jos sellaiseen suhteeseen suostuu. Kyllä parisuhde perustuu luottamukseen, ja uskollisuuteen.

    Mitä sinulle tarvitaan onnellisuuteen?

    Me olemme hyvin erilaisia sen suhteen, mitkä asiat tekevät meistä onnellisia. Jotkut vaativat tähden taivaalta, jotkut tyytyvät vähempään, joillekin taas ei mikään ole koskaan kylliksi. Onnelisuus on viimekädessä omasta itsestä kiinni.

    Hyvä että sinä tiedät, että yksi niistä on tietoisuus siitä, ettei kumppani harrasta/halua seksiä kenenkään muun kanssa. Siihen vaaditaan uskoa, sillä sinulla on vain kumppanisi sana/lupaus/vakuutus.

    Pahinta on kun tuo usko viedään, eli sinulle paljastuu se, että sinulle on valehdeltu. Minusta se on ehdottomasti pahin asia parisuhteessa. Entä jos pystyy luottamaan siihen, että toinen on rehellinen silloinkin, kun se ei ole hänen etujensa mukaista?

    Totta kai on joku ongelma. Se voi olla seksiin liittymätön – kuten holtiton rahankäyttö, mässäily ja siitä seuraava lihavuus, epäsiisteys, aggressiivinen käytös, jne. Tai seksiin liittyvä kuten sairaalloinen mustasukkaisuus, lääkitykset tai sairaudet jotka vievät halut, addiktiot (seksi, alkoholi, huumeet), tai pelkästään omaan kasvamiseen liittyvät kriisit.

    Nykyään etsitään sitä helppoa ratkaisua näihin, eroa! Hylkää toinen vaikka hän on sinulle tärkeä ihminen ja sinä hänelle. Tukekoot ja auttakoon muut – sinä olet ”ansainnut” vain täydellistä. Sillä rakkauttahan ansaitaan vain siksi että ollaan itse niin täydellisiä, virheettömiä ja hyviä? On hienoa ”vaatia” laatua toiselta, se kertoo sinun omasta paremmuudesta. Vajavaisuus on jotain halveksittavaa.

    Entä jos valitsee sen vaikeamman tien, lähtee tukemaan ja kasvamaan puolisonsa rinnalla? Ainakin yrittää kiivetä sitä vastamäkeä. Uskoa siihen että lopulta saavutetaan yhdessä se onni? Vaikka muut pilkkaavat ja räksyttävät? Entä jos se pettäjä rakastaa omalla vajavaisella tavallaan? Entä jos sinulle riittää hänen vajavainen rakkautensa?

    Uskollisuus ja luottamus ovat vähän monivivahteisempia kuin aluksi kuulostaa. Uskollisuus voi olla sitä, ettei hylkää toista, tapahtui mitä tahansa. Luottamus voi olla sitä, että ei pelkää toisen hylkäävän, vaikka itse on vajavainen ja puutteellinen ihmisenä. Ne ovat myös ystävyyssuhteessa tärkeitä peruskiviä, eikä ystävältä kysellä hänen seksielämäänsä.

    Kokemuksesta sanon, ettei pelkkä seksuaalinen uskollisuus aina riitä tekemään onnelliseksi. Ongelmia voi olla siitä huolimatta.

    Minulle on luvattu olla rehellinen, ja luotan siihen. Siihen taas en luota, ettekö todella voisi käydä niin, että sortuu seksiin jonkun muun kanssa. Kuten voi sortua juomaan, autolla hurjasteluun tai tappeluun. Me voimme vain yrittää ja kilvoitella että emme niin tekisi – yhdessä. Jos tuo rehellisyyden lupaus pettää, silloin pettää koko pohja suhteelta – ihan miltä tahansa ihmissuhteelta!

    Kiitos taas, mummomuori. Olet viisas ihminen.

    ongelmia voi olla vaikka oltaisiin uskollisia, ja että se ei ole pelkästään onnellisuuden tae.
    Mutta kyllä uskollisuus avio tai avoliitossa on se kivijalka mitä pidän kaikkein tärkeinpänä asiana, jos se kivijalka pettää, niin silloin koko suhde on vaakalaudalla.

    Ja omasta kokemuksesta voin sanoa sen, että annoin kolme eri kertaa vaimolleni anteeksi pettämisen, mutta neljännen kerran jälkeen en enää voinut antaa anteeksi.

    En minäkään siis heti luovuttanut kun tuli ilmi, että toinen pettää, ja voin sanoa että tein kaikkeni, että emme eroaisi, mutta kuten sanoin niin neljännen kerran jälkeen tuli mittani täyteen.

    Äänestä

  • -leikkiä: kirjoitti:

    mitä sitten kun liiketoimet alkavat tulla nilkoille? Sitten kun firma toisensa jälkeen alkaa olla konkurssitilassa, velkoja enemmin kuin saatavia; kimpussa niin (entiset)yhteistyötahot, veroviranomaiset kuin palkollisetkin. Mitä siinä vaiheessa, kun pitää firman auto vaihtaa halvempaan, kun ei enää millään yhteenlaskulla saa tilille katetta, eikä riitä edes pakollisiin. Miten käy? Purkaantuuko taloudellinen järjestely, siis bisnes, sitten kun yrittämisen ja talousvastuun jälkeen ei enää ole mitään?
    Vapaudutteko siinä vaiheessa kumpikin tahoillenne toteuttamaan uusia kuvioita? Konkurssihan ei ole merkki hyvin hoidetusta tuloksellisesta yhteistyöstä.

    Tuleeko siinä vaiheessa eteen tilanne, että alkaisi kenties arvostamaan sitä,että puoliso on ihminen jolle puhua, jonka tekemiset kiinnostaa aidosti, ja jolloin ei edes itse halua ulkopuolisia suhteeseen?

    kyllä suhde aluksi oli ihan oikea kahden ihmisen välinen suhde, ihastumisineen ja rakkauden tunteineen. Ajanhammas vaan pääsi nakertamaan pois tunnepuolen yhdyssiteet. Ehkä aika kului liiaksi työn parissa, eikä sitä käytetty tarpeeksi suhteen hoitoon, tiedä häntä, jälkeenpäin voi olla viisaampi.
    Silloin kun on kaikki pennoset kiinni yritystoiminnassa, on aivan järjetöntä lähteä liitosta tukka hulmuten, vaikkei enää lempi leiskukaan. Malttaessaan maltillisesti hoitaa asiat järjellä, voi mahdollistaa molemmille ihan mukavan uuden elämän alun.
    Erotessamme lähes kaikki tuttavamme ihmettelivät suuresti sanoen: "ei olisi ikinä uskonut teidän eroavan, olitte aina niin sopuisa pari".

    Äänestä

  • karppa kirjoitti:

    ongelmia voi olla vaikka oltaisiin uskollisia, ja että se ei ole pelkästään onnellisuuden tae.
    Mutta kyllä uskollisuus avio tai avoliitossa on se kivijalka mitä pidän kaikkein tärkeinpänä asiana, jos se kivijalka pettää, niin silloin koko suhde on vaakalaudalla.

    Ja omasta kokemuksesta voin sanoa sen, että annoin kolme eri kertaa vaimolleni anteeksi pettämisen, mutta neljännen kerran jälkeen en enää voinut antaa anteeksi.

    En minäkään siis heti luovuttanut kun tuli ilmi, että toinen pettää, ja voin sanoa että tein kaikkeni, että emme eroaisi, mutta kuten sanoin niin neljännen kerran jälkeen tuli mittani täyteen.

    Anteeksi nyt uteliaisuuteni kun kysyn näin henkilökohtaista asiaa, mutta jos vaimosi petti sinua neljä kertaa, selvisikö sinulle koskaan miksi hän niin teki? Siis mitkä olivat hänen todelliset motiivinsa? Pystyitkö todellakin antamaan anteeksi vai oliko nämä uskottomuusjutut sinulle se viimeinen ase aina kun tuli riitaa tai jotain muuta? Tuliko sinusta ylivarovainen ja epäluuloinen? Muuttuiko suhteenne ensimmäisen kerran jälkeen ja jos, niin miten? En kysy näitä mitenkään pahantahtoisesti vaan yksinkertaisesti uteliaisuuttani ja siksi että olen nähnyt vähän samanlaisen tapauksen sivusta ja tavallaan ymmärsin loppumetreillä sitä pettävää osapuolta tosi hyvin vaikka petetty olikin minulle se läheisempi ihminen.

    Äänestä

  • karppa kirjoitti:

    ongelmia voi olla vaikka oltaisiin uskollisia, ja että se ei ole pelkästään onnellisuuden tae.
    Mutta kyllä uskollisuus avio tai avoliitossa on se kivijalka mitä pidän kaikkein tärkeinpänä asiana, jos se kivijalka pettää, niin silloin koko suhde on vaakalaudalla.

    Ja omasta kokemuksesta voin sanoa sen, että annoin kolme eri kertaa vaimolleni anteeksi pettämisen, mutta neljännen kerran jälkeen en enää voinut antaa anteeksi.

    En minäkään siis heti luovuttanut kun tuli ilmi, että toinen pettää, ja voin sanoa että tein kaikkeni, että emme eroaisi, mutta kuten sanoin niin neljännen kerran jälkeen tuli mittani täyteen.

    vähän paremmin kannanottojasi.

    Olet kokenut kovia ja varmasti se on jättänyt monta kipeää arpea. Silloin voi olla vaikeaa ymmärtää, miksi jotkut jatkavat.

    Kuinka teitte surutyön silloin ensimmäisellä kerralla? Haitteko apua ja käänsittekö koko pakan? Etsittekö yhdessä niitä tekijöitä jotka vaikuttivat siihen että vaimosi päätti lähteä vieraisiin? Miten sen olisi voinut välttää, vai eikö mitenkään? Miksi se sattui sinuun niin paljon? Vai annoitko anteeksi liian pian? Halusit vain pyyhkiä äkkiä pöydän puhtaaksi?

    Niissä liitoissa joita tiedän, tämä on ollut pitkä ja tuskallinen prosessi (ensimmäinen kerta). Siinä on ollut molempien revittävä auki haavansa. Sitten on nostettu tosi asiat pöytään. Pettäjä on tunnustanut reilusti, ettei voi taata sitä, ettei hän eksyisi seksuaalisesti muihin. Puolison on olut päätettävä jatkaako suhdetta toisen ongelmista huolimatta. Sitten on tehty yhteisiä realistisia päätöksiä kuinka suhde jatkuu.

    Arvaan, että vaimosi taisi olla pahoillaan, pyysi anteeksi ja lupasi, ettei enää niin tee? Silloin hän tuli valehdelleeksi. Sinä uskoit, luotit hänen sanaansa. Sait kuitenkin pettyä. Ellei, niin rikkoiko hän tekemiänne sopimuksia?

    Ehkä vaimollasi oli voimakkaita tunnesuhteita, ja tunsit asemasi uhatuksi. Eli koko ajan oli tuo hylkäämisen mahdollisuus olemassa. Jouduit elämään pelon kanssa. Muuttuiko vaimosi käytös, hän oli etäinen, torjuva, arvosteli sinua? Pelkäsitkö että hän puhuu sinusta pahaa ja tekee sinut naurettavaksi niiden muiden miesten kanssa? Vai kykenitkö luottamaan että hän pitää aina sinun puoliasi?

    Jokainen pettämistapaus on omanlaisensa, on niin monta vaihtuvaa tekijää. Jokainen meistä joutuu päättämään, mikä itselle /meille on se paras. Valmista ratkaisua harvoin löytyy, vielä harvemmin voidaan suoraan katsoa kuinka ”muut” tekevät. Ja mikä vaikeinta, tähän ratkaisuun tarvitaan kahden ihmisen tahto, ei yhden ihmisen teot, anteeksi antaminen tai tahto riitä. Jos toinen ei suotu paljastamana korttejaan voidaan katsoa ”peli” päättyneeksi.

    hämmästyneelle ja uteliaalle sekä mummomuorille.
    Teitte monia kysymksiä, ja kaikkiin en pysty vastaamaan, mutta homma meni niin, että olimme kymmenen vuotta naimisissa, ja kahdeksan vuoden jälkeen vaimo alkoi pettämään.

    Hän alkoi valittamaan että arki on tylsää, ja haluaa vaihtelua elämään. Keskustelimme kyllä hänen ongelmistaan, ja aloin huomioida häntä kaikin tavoin, vaikka väitän että tein niin ennenkin.

    Kun ensimmäinen pettäminen paljastui annoin anteeksi ehkä liian äkkiä, ja ei pystytty käsittelemään meidän ongelmia niin kuin olisi pitänyt.

    Toisen ja kolmannen kerran jälkeen annoin myös anteeksi ja ehdotin ulkopuolista apua, mutta hän ei halunnut sellaista apua ottaa vastaan. Kun sitten tuli neljäs petos ja kiinnijääminen, totesin kun hän aneli taas armoa, että hän pakenee ongelmiaan salasuhteeseen, eikä halua katsoa niinsanotusti totuutta silmiin.

    Näin ainakin minä koin tämän asian.

    Siinäänsä alkuperäisviestissä voisi kysyä saman kysymyksen samassa asemassa olevilta miehiltä.

    Nämä miehet, jotka alistuvat tähän tilanteeseen, että muija juoksee vieraissa, ovat taatusti pääosin tossun alla. Suhteessa dominoivan naisen kanssa, joka käyttää puolisoaan vaan hyväksi lähes kaikella muulla tavalla paitsi seksuaalisesti. Veikkaan, että nainen pettäjänä ei enää ole seksuaalisesti aktiivinen kotona ellei hän käytä sitä vallankäyttöönsä, kun taas mies pettäjänä saattaa saada puhtia petipuuhiinsa vaimonsa kanssa. Nainen kun yleensä ihastuu persoonaan ja kohteluun, ei pelkkään lihaan.

    Luulen myös, että yleensä nainen jää tuohon SIETÄJÄN asemaan hyötyäkseen siitä, niinkuin moni on tämän keskustelun edetessä myöntänyt.

    Mies taas varmaan useimmin on alistettu jäämään siihen, sillä yleensä nainen osaa käyttää kieltään niin osuvasti, ovelasti ja oikeaan aikaan, että huonolla itsetunnolla varustettu mies on helppo pitää talutushihnassa. Miehet yleensä taas puhuvat teoillaan ennemin kuin sanovat juuri oikeat sanat oikeaan aikaan.

    Älykkäät pettävät naiset siis saavat varmasti pelkillä puheillaan miehen jäämään luokseen, vaikka pettäminen olisi jatkuvaa, koska joissain tapauksissa he saavat miehensä jopa uskomaan, että heidän petollinen käytöksensä on puolisonsa syytä.

    Henkinenväkivalta on mielestäni aina ollut pahempaa, kuin fyysinen, koska jotkut fyysisesti pahoipidellyt puolisot unohtavat toisen väkivaltaisuuden yleensä heti kun puoliso alkaakin taas hellimään puheilla. Puhe siis kumoaa teot.

    Naisten ei yleensä edes auta, tai tarvitse, alkaa fyysisesti väkivaltaiseksi, koska pelkkä terävä kieli saa niin paljon aikaan, että saa pettämisenkin vaikuttamaan aiheelliselta teolta.

    Itse olen aina kannattanut periaatetta: Näytä tunteesi teoilla, sillä puhe voi olla pelkkää sanahelinää.

    Ihmisen teot kuitenkin lähtevät pohjimmiltaan alitajunnasta. Aivot niitä sukupuolielimiä hallitsee niinkuin koko kehoa.

    Äänestä

  • juuri! kirjoitti:

    Suu auki saa täällä lueskella kun jotkut ylistää omaa rakkauttaan sitä pettäjää kohtaan ns. muka heittämällä juttua ihmisen erehtyväisyydestä. Ei kuitenkaan ymmärretä että eihän se pettäminen mikään erehdys ole vaan tietoinen valinta. Uskomatonta että jotkut vaimot hehkuttavat täällä sitä upeaa ihanaa suurta rakkautta, jonka takia pettäjää ei jätetä. Ei se rakkaus ole yhtään sen kummempaa ja suurempaa vaikka kuinka yrittäisi selittää että sehän kestää mitä vain..tai no kenen mielestä se vieraan sängyssä pyöriminen on rakkauden teko omaa puolisoa kohtaan.. huhhuh kun ei edes ymmärretä sitä ettei se pettäjä edes rakasta.. silmät saisi aueta näillä petetyillä jo.

    En väittänyt rakkauteni pettävää miestä kohtaan olevan jotain tosi suurta, niinkuin edeltäjä kommentoi. Päinvastoin, se oli hyvin realistista ja arkistakin, kun tiesin mieheni olevan seksiaddikti. Enkä miettinyt sitä, rakastaako mies minua vai ei. Ei se ainakaan eroa halunnut. Jokainen tietää vain omat tunteensa ja niiden kanssa on tultava toimeen. Kuten sanoin myös aiemmin, ettei naapurit päätä elämästämme, ei myöskään minun tunteistani. Edes mieheni ei päätä, rakastanko häntä vai en.
    Ja kukaan muu kuin minä, ei määrittele mikä tai mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi. Tuli sellanen olo kyullä joistain kommenteista, että onko minun onnellisuutenikin seksiaddiktimiehen kanssa noin kadehdittavaa...
    Ymmärrän, jos siellä joku kakkonen yrittää provosoida minua luopumaan miehestäni, mutta se nyt vain ei mene niin.

    Äänestä

on sivusuhde. Minulla oli se jo ennen kuin miehelläni....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kulissiliittoon? kirjoitti:

Kysymys vaimoille joita petetään jatkuvasti eli vaimoille joiden miehillä pitkään jatkunut sivupano suhde: Mikä pitää teidät oikeesti vielä avioliitossa? Mikä saa teidät näyttelemään ja jatkamaan tunteetonta,pystyyn kuollutta avioliiton irvikuvaa? vuodesta toiseen??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu