Olen vakaasti sitä mieltä, että utopistinen käsite ”Se Oikea” tulisi mitä pikimmin heittää romuksi. Sellainen henkilö on olemassa huomattavasti epätodennäköisemmin, kuin ”Se Väärä”. Tämän viimeiksimainitun näet jopa tunnistaakin helpommin.
Monesti kuulee sanottavan, että sen tietää, kun Se Oikea tulee vastaan. Monet myös odottavat sitä tapahtuvaksi ja siinä odotellessaan elevät sitten jos jonkinlaisissa suhteissa, kun yksinkään ei oikein viitsi, eikä voi, olla.
Eikä tiedä. Sen oikean hahmo muodostuu loppujen lopuksi ihan muusta, kuin ensihuumasta, hullaantumisesta, jalkojen alta-katoamisesta, tähtisateesta, tai maan järkkymisestä, joskin kaikki nuo voivat toki olla - ja ovatkin - sysäyksenä rakkauden alulle. Mikään niistä ei kuitenkaan yksin riitä, vaan kaikki ne ennemmin tai myöhemmin pikkuhiljaa katoavat. Vain rakkaus on se, joka pysyy ja kasvaa yhdessä kiintymyksen myötä, ja joka myös kestää vuodesta toiseen.
Ensihuuman ja ihastumisen kadotessa on suuri houkutus alkaa etsiä uutta tunteiden herättäjää, jonka kanssa pyritään kokemaan taas ne suuret tunteet, kunnes nekin katoavat, jolloin taas etsitään uusi, jne. Lopulta ollaan ehkä niin vanhoja, ettei enää jakseta, tai sitten on viimein opittu rakastamaan.
Rakkkaus on kuin onkin ikuista. Huumat ja humaukset eivät ole. Se Oikea on juuri se, ketä tahdot rakastaa ja kenelle rakkautesi antaa, sillä rakkaus on antamista, eikä saamista. (Vitsinvääntäjät älkööt vaivauko kommentoimaan.). ”Rakastan sinua, mutta…” -lause antaa jo ymmärtää, ettet rakasta kuitenkaan, et ainakaan oikein. Rakkaus ei ole ehdollista, eikä se kysele, mitä ja kuinka paljon itse saan, vaan kuinka paljon voin toiselle antaa.
Monesti kuulee sanottavan, että sen tietää, kun Se Oikea tulee vastaan. Monet myös odottavat sitä tapahtuvaksi ja siinä odotellessaan elevät sitten jos jonkinlaisissa suhteissa, kun yksinkään ei oikein viitsi, eikä voi, olla.
Eikä tiedä. Sen oikean hahmo muodostuu loppujen lopuksi ihan muusta, kuin ensihuumasta, hullaantumisesta, jalkojen alta-katoamisesta, tähtisateesta, tai maan järkkymisestä, joskin kaikki nuo voivat toki olla - ja ovatkin - sysäyksenä rakkauden alulle. Mikään niistä ei kuitenkaan yksin riitä, vaan kaikki ne ennemmin tai myöhemmin pikkuhiljaa katoavat. Vain rakkaus on se, joka pysyy ja kasvaa yhdessä kiintymyksen myötä, ja joka myös kestää vuodesta toiseen.
Ensihuuman ja ihastumisen kadotessa on suuri houkutus alkaa etsiä uutta tunteiden herättäjää, jonka kanssa pyritään kokemaan taas ne suuret tunteet, kunnes nekin katoavat, jolloin taas etsitään uusi, jne. Lopulta ollaan ehkä niin vanhoja, ettei enää jakseta, tai sitten on viimein opittu rakastamaan.
Rakkkaus on kuin onkin ikuista. Huumat ja humaukset eivät ole. Se Oikea on juuri se, ketä tahdot rakastaa ja kenelle rakkautesi antaa, sillä rakkaus on antamista, eikä saamista. (Vitsinvääntäjät älkööt vaivauko kommentoimaan.). ”Rakastan sinua, mutta…” -lause antaa jo ymmärtää, ettet rakasta kuitenkaan, et ainakaan oikein. Rakkaus ei ole ehdollista, eikä se kysele, mitä ja kuinka paljon itse saan, vaan kuinka paljon voin toiselle antaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aivan älytön ajatus, että olisi joku oikea ihminen olemassa. Sattumalla on suuri vaikutus parinmuodostuksessa. Parisuhteessa tahto ja halu olla yhdessä merkitsee 99%. Mutta siksi tää onkin niin hieno laji.
jos suhteen vakiinnuttua ja alkuhuuman kehityttyä rakkaudeksi, nimittää rakasta kumppaniaan "siksi oikeaksi"?
En tarkoita, että naiivisti etsisi itselleen sitä ainoaa oikeaa vaan, että jossain vaiheessa toteaa kultansa olevan kuitenkin juuri oikea minulle.
Rakastan puolisoani ja hän minua. Meillä on hyvä suhde ja minusta hän tosiaan on juuri oikea mies minulle.
...siinä ole mitään pahaa, päinvastoin. Tarkoitin vain sitä, ettei ihmisestä voi tietää mitään, ennenkuin häneen tutustuu. Siinä mielessä Sen Oikean - kaikkine kuviteltuine, täydellisine ominaisuuksineen - odottaminen on ajanhukkaa, koska semmoista ei todennäköisesti ole olemassa.
varmaankin lähinnä sitä, että luonteet natsaa hyvin yhteen. Ja että toisen ulkonäkö kolahtaa.