on mielestäni tällainen käytös: halailen ja koskettelen mielelläni, suukottelen ja haluan seksiä usein. Kaikkea tätä vain pitää lähestulkoon pyytämällä pyytää, koskaan ei mies tee itse aloitetta. Kun olen ottanut asian puheeksi, hän sanoo, että vaadin liikaa, hän ei jaksa, on väsynyt (kuukausia). Ei merkitse hänelle mitään, että sanon olevani yksinäinen ja kaipaan läheisyyttä. Hän sanoo kyllä välittävänsä minusta, mutta kokee, että kosketuksissani on aina joku vaatimus sellaisesta, mitä hän ei kykene täyttämään. Eli kun lähestyn,hän katsoo sen jollain lailla moitteeksi itseään kohtaan, ettei hänessä ole tarpeeksi miestä täyttämään tarpeitani. En ole koskaan moittinut tai haukkunut häntä ja tämä on mennyt tällaiseksi. Kohta alan etsiä uutta ystävää, koska en voi kuvitella, että jatkaisin näin enää kovin kauaa. En ymmärrä hänen ajatuksenjuoksuaan: minäkö olisin jotenkin häntä moittimassa halutessani läheisyyttä? Ymmärtääkö teistä kukaan tällaista?
Käsittämätöntä
Hellyyttä vailla
131304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
on tossa jotain tuttua havaittavissa.... kenties nuoren miehen sitoutumiskammoisuutta (tosin jos kyseessä on sitten vanhempi mies, en todella tiedä..).
jotenkin tullut sellainen olo, että miehet luulee heti että jos näyttää tunteensa, nainen haluaa sormuksen, talon, 2 lasta ja miehelle pallon nilkkaan.. hooh:)
tavallaan ymmärrettävää, mutta toivoisin että äijät tajuais ettei naisellekaan ole aina helppoa, eikä tunteiden olemassaolon tarvitse tarkoittaa sitä että ollaan yhdessä tähtiin ja takaisin eikä muita katsella!
tais mennä tilityksen puolelle tämä vastaus..
mitäs jos kokeilisit jotain erilaista lähestymistapaa, vaikka ostaisit yllätysliput lätkämatsiin tai jotain? :)
älä lannistu!
JOs tuota jatkuu kuukausia huomautuksista huolimatta niin vaihtoon mies vaikka tuntuisi kuinka pahalta! Ansaitsen hellän miehen. Kyllä niitäkin on! Tai sitten joku muu lähestymistapa. Kerro että ihan pienet asiat tekee sinut onnelliseksi ja suhteenki laatu paranee siinä samalla. :)
Voin omakohtaisesta kokemuksesta sanoa, että sun miehelläsi on ongelmia suhteessa itseensä.
Voi olla, että työasiat priorisoivat ajatukset tai että hänellä on joku toinen nainen, jolta saa tai jolle osoittaa hellyyttä.
Ei sellaisia ihmisiä olekaakaan, jotka eivät halua saada/osoittaa hellyyttä rakastelulleen - mutta oletko sinä se hänen rakastettu?
Yritä herättää hänet ymmärtämään sinun ajatuksiasi ja jos se ei onnistu, niin lopeta suhde. Elämä on kuitenkin aika lyhyt ja vuodet menevät nopeasti, sitä ei kannata hukata kehityskelvottomassa, tyhjässä suhteessa kovin montaa päivää.
Kaipaan hellyyttä ja annan hellyyttä. Mutta välillä sitä toivoisi "kerjäämättä", tuntee itsensä hylätyksi kun kosketukset tulevat pyytämällä.
Olemme keskustelleet aiheesta, mutta mies sanoo, ettei kykene enää "tässä iässä" ( 40) muuttumaan.
Niinpä olen hiljaisesti hyväksynyt ja sopeutunut tilanteeseen. Jos väkisin yrittää, tulee vaan riitaa.
Hän sanoo silti rakastavansa. Yritän siis ymmärtää että hän on ihminen, joka tulee toimeen ilman kosketuksia ja hellyydenosoituksia.
Joskus vain niin kaipaan..
muuttumaan, kun sitä itse haluaa. Joskus muutos tulee kehityksen ja elämänkokemuksen kautta, oppii tuntemaan itsensä, omat toiveensa ja halunsa, tietää, mitä haluaa itse ja mitä toivoo kumppaniltaan eikä koeta kaunistella sitä, millainen itse on. Hyväksytään tai hylätään, niillä mielipiteillä ei kauheasti ole väliä, jos ne tulevat muilta kuin omalta mieheltä, jonka kanssa on elänyt 20 vuotta. Oma mies on kuitenkin ollut minulle se tärkein ihminen ja hänen mielipiteillään ja käytöksellään on minulle väliä. Siksi torjuminen ja hellyydettömyys niin satuttaa. Miehesi on siis sitä mieltä, ettei nelikymppisenä voi enää muuttua - itse olen kyllä muuttunut - kypsempään suuntaan mielestäni - sekä henkisesti että fyysisesti: nautin eri lailla kosketuksesta ja läheisyydestä kuin ennen, ja kaipaan vierelleni miestä, joka ymmärtäisi, että en vaadi häneltä mitään ihme suorituksia, vaan lämmintä yhdessäoloa ja yhteistä tekemistä, se tuntuu vain olevan mahdottomuus ja riidan paikka.
Ei muuta kuin mies vaihtoon.
Kyllä maailmassa on miehiä joille olisit unelma.
Ja kun kummankin halut natsaa niin ettehän pysty pitämään näppejä erossa toisistanne.
Mimosa
PS. Voihan olla että miehesi saa joltain toiselta naiselta parempaa tai erilaista seksiä??
Onko teillä erimielisyyksiä haluistanne??
Hellyyttä haluaisin antaa ja saada, seksi on minulle tärkeää. Vaimo ei vain halua tuntea läheisyyttäni. Vuosiin en ole häneltä kuullut rakkauden sanoja. Voisimmeko me löytää jotenkin toisemme?
...maa ja väärä kulttuuri...
Olisikohan mahdollista, että teillä on seksin suhteen juuri erkanevat halut? Sinä sanot haluavasi seksiä usein, mutta jos mies ei olekaan niin kovin usein kiinnostunut asiasta???
Jos, noin on, niin silloin hän voi myös suhtautuu penseästi hyväilyihin, kosketteluun ja suukotteluun. Ehkä hän olettaa, että sen on aina johdettava seksiin ja näin ollen hän kokee ahdistuneisuutta ja riittämättömyyttä, kun ei sitä seksiä halua.
Puhukaa asia selväksi!
Meillä on samanlainen tilanne kuin teillä, erona vain se, että minä olen se hellyyttä ja seksiä haluava osapuoli ja että vaimoni ottaa kaikki nuo asiat vaatimuksina. Meillä tilanne on ajautunut äärimmilleen: seksi on loppunut kokonaan, aivan kokonaan.
Haluaisin sanoa pari ajatustani tästä asiasta. Me ihmiset olemme sellaisia, että me niin mielellämme sijoitamme omia kielteisiä tunteitamme muualle. Olemme seksuaalisesti estoisia, joten näemme puolisomme pervertikkona. Olemme seksuaalisesti haluttomia, joten näemme puolisomme ahdistelijana. Emme pysty ottamaan vastaan emmekä antaaman hellyyttä, joten näemme puolisomme vaatijana. Emme uskalla antautua seksuaalisen intohimon vietäväksi, joten näemme puolisomme hyväksikäyttäjänä. Häpeämme omaa seksuaalisuuttamme, joten näemme puolisomme uhkana itsellemme. Koemme syyllisyyttä omasta seksuaalisuudestamme, joten näemme puolisomme syntisenä irstailijana. Lopulta ahdistumme, masennumme ja menemme seksuaalisesti täysin lukkoon.
Voisikohan tuossa listassa olla jotain mieltä?
on minullakin ollut tästä jutusta. Erityisesti tuo lauseesi:emme pysty ottamaan vastaan emmekä antamaan hellyyttä, joten näemme puolisomme vaatijana - on juuri se asia, mikä eniten ihmetyttää ja loukkaa. Hellyyden antaja syyllistetään ja saadaan tuntemaan itsensä jotenkin kummalliseksi, ellei peräti riidan haastajaksi. Olen monta kertaa ajatellut, että tämä on ihan järjetöntä, pää tässä sekoaa. Silti tajuaa, ettei itsessä varmasti ole suurin vika, jos on vikaa laisinkaan. Kuitenkin haluaisi vielä yrittää, josko tuo toinen voisi vielä muuttua. Mutta yrittääkö hyvällä vai pahalla, vai antaako asian olla ja lähteä pois, siinä kysymys, jonka esitän joka päivä itselleni. Mikä on oikea vaihtoehto? Mikä, mikä ...
Niin, me ihmiset voimme kyllä muuttua, jos itse sitä haluamme. Ja siinä tuleekin suoraan parisuhteen paradoksi. Vaikka kuinka näkisimme että vika on toisessa, vaikka kuinka näkisimme että toinen pakenee ongelmaa syytöksiin, työntekoon tai jumppaan, me voimme muuttaa vain itseämme.
Me emme voi pakottaa toista muuttumaan, eikä meillä taida olla edes oikeutta siihen. Eikä se kyllä onnistuisikaan. Jos pakotamme toista muuttumaan ja pakotamme toisen terapiaan, se on vähän sama tilanne kuin silloin kun äiti pakottaa lastaan kouluun. Eihän siitä mitään tule, lapsi kyllä menee kouluun mutta ei hän siellä mitään opi. Kyllä halun muuttua ja oppia täytyy tulla itsestä, sisältäpäin. Ja jos tuota halua ei ole, koko koulussakäynti ja terapia on aivan turhaa. Ja jos tuo halu on, lapsi menee itse kouluun ja aikuinen hankkii itse itselleen terapeutin. Tämän minä olen nyt vihdoin ymmärtänyt. Miehesi ja vaimoni tapauksessa sen halun tulisi lähteä siitä, että he jotenkin kärsisivät tilanteesta. Haluaisivat "nauttia lämpimästä yhdessäolosta ja yhteisestä tekemisestä", niinkuin kuvasit toisessa vastauksessasi. Mutta ei, ainakaan minun vaimollani ei ole mitään näkyvää kaipausta tuohon suuntaan.
Sen sijaan syyllistäminen toimii. Minä olen vaimoni mielestä "tarvitseva lapsi", esimerkiksi. Ja niin edelleen.
Minä olen itse juuri nyt tilanteessa, jossa mietin parisuhdettani ja omaa elämääni. Saan tällaisen elämän vaimoni kanssa. Ihan hyvän arjen, meillä ei ole muita ristiriitoja kuin tämä, meillä on lapsi, ja vanhemmuus on meille molemmille tärkeää. Minä mietin, että haluanko elää tälläisen elämän? Elämän, josta puuttuu aikuisten välinen lämmin yhdessäolo, hellyys, intohimo ja seksi. Elämän, jossa nukumme eri huoneissa ja jossa en saa suudella vaimoni kanssa eikä minulla ole lupaa suudella kenenkään muunkaan kanssa. Kun tilanne on jatkunut riittävän kauan, suutelustakin tulee iso asia! Opinko elämään tämän katkeruuden kanssa ja onko minulla tuon asian oppimiseen edes halua?
asd