Lueskelin tuossa aikani kuluksi hallituksen esityksiä.
"HE 165/2008 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 11 luvun 2 ja 3 §:n, työttömyysturvalain ja vuorotteluvapaalain 17 §:n muuttamisesta"
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2008/20080165.pdf
Tuolta löytyi sivuilta 7-8 seuraavanlainen kohta: "Työvoimatoimistot ovat viestittäneet työja
elinkeinoministeriölle uudistuksen valmistelun
yhteydessä huolta henkilöstönsä työturvallisuudesta,
jos työ- ja elinkeinotoimistot
ryhtyvät antamaan työvoimapoliittisia lausuntoja
aiemmin työvoimatoimikuntien toimivaltaan
kuuluneissa asioissa. Väkivalta- ja
uhkatilannetapauksia työvoimatoimistojen
asiakaspalveluissa raportoitiin työministeriöön
vuonna 2007 yhteensä 101 (7 kirjallista
uhkausta, 32 uhkausta puhelimessa, 53 aggressiivista/
uhkaavaa käytöstä ja 9 väkivaltatilannetta).
Vuonna 2006 vastaavia tapauksia
oli 75. Työ- ja elinkeinotoimistojen henkilöstölle
voidaan tarvittaessa järjestää koulutusta
asiakaspalvelussa tapahtuvien uhkatilanteiden
hoitamiseksi. Myös edellä kerrotut tehtävien
eriyttäminen ja puhelinpalvelujen käyttö
ehkäisisivät omalta osaltaan uhkatilanteiden
syntymistä. Väkivalta- ja uhkatilanteiden määrää ja niihin
johtaneita syitä tulisi kuitenkin seurata ja
tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin tilanteiden
ehkäisemiseksi."
Tuossa lakiesityksessä on mielestäni hyvää se että karenssien jako otetaan pois työvoimatoimikunnilta. Kukahan tietää kuinka monta "kaaleppia" niissäkin istuu.
"HE 165/2008 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 11 luvun 2 ja 3 §:n, työttömyysturvalain ja vuorotteluvapaalain 17 §:n muuttamisesta"
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2008/20080165.pdf
Tuolta löytyi sivuilta 7-8 seuraavanlainen kohta: "Työvoimatoimistot ovat viestittäneet työja
elinkeinoministeriölle uudistuksen valmistelun
yhteydessä huolta henkilöstönsä työturvallisuudesta,
jos työ- ja elinkeinotoimistot
ryhtyvät antamaan työvoimapoliittisia lausuntoja
aiemmin työvoimatoimikuntien toimivaltaan
kuuluneissa asioissa. Väkivalta- ja
uhkatilannetapauksia työvoimatoimistojen
asiakaspalveluissa raportoitiin työministeriöön
vuonna 2007 yhteensä 101 (7 kirjallista
uhkausta, 32 uhkausta puhelimessa, 53 aggressiivista/
uhkaavaa käytöstä ja 9 väkivaltatilannetta).
Vuonna 2006 vastaavia tapauksia
oli 75. Työ- ja elinkeinotoimistojen henkilöstölle
voidaan tarvittaessa järjestää koulutusta
asiakaspalvelussa tapahtuvien uhkatilanteiden
hoitamiseksi. Myös edellä kerrotut tehtävien
eriyttäminen ja puhelinpalvelujen käyttö
ehkäisisivät omalta osaltaan uhkatilanteiden
syntymistä. Väkivalta- ja uhkatilanteiden määrää ja niihin
johtaneita syitä tulisi kuitenkin seurata ja
tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin tilanteiden
ehkäisemiseksi."
Tuossa lakiesityksessä on mielestäni hyvää se että karenssien jako otetaan pois työvoimatoimikunnilta. Kukahan tietää kuinka monta "kaaleppia" niissäkin istuu.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Edelleen sivulta 3:
"Toimikunnat antoivat vuonna 2007 yhteensä
156 000 työvoimapoliittista lausuntoa"
Kuinkahan monta oikeusmurhaa on tuossa luvussa?
"Varsinkin suurimpien kaupunkien työvoimatoimikuntien
käsiteltävänä saattaa yhdessä
kokouksessa olla useiden satojen työnhakijoiden
työttömyysturva-asiat huolimatta siitä,
että toimikunnat näillä paikkakunnilla kokoontuvat
yleensä joka viikko. Käsiteltävien
asioiden määrän takia työvoimatoimikunnan
jäsenillä ei käytännössä ole mahdollisuutta
yksityiskohtaisesti perehtyä jokaiseen käsiteltävään
asiaan, joskin toimikunnan jäsenillä
on aina halutessaan mahdollisuus ottaa tietyn
työnhakijan asia keskusteltavaksi. Toimikunnissa
äänestettiin vuonna 2007 yhteensä 1548
työvoimapoliittisesta lausunnosta."
Tuo on selvä tunnustus homman toimimattomuudesta. VAIN 1548 äänestystä!!
Sivulta 13...
"Eduskunnan perustuslakivaliokunta on
työttömyysturvalain säätämisen yhteydessä
antamassaan lausunnossa (PeVL 46/2002 vp)
pitänyt ongelmallisena intressiedustuksen
kattavaa mukanaoloa yksilön perusoikeussuojan
toteuttamisessa."
Nämä "kaalepit" ovat just näitä intressiedustajia.
Lisäksi olisi mahdollista joskus tulevaisuudessa että saatais yhtenäinen käytäntö koko Suomeen. Ja lakia varmaan tulkittaisi vähän "lievemmin" koska päätöksen tekijä saisi "kasvot" eikä voisi piiloutua enää "kasvottoman" työvoimatoimikunnan taakse ja ainakin teoriassa olisi mahdollista että virkailija voisi joutua jopa juridiseen vastuuseen väärästä päätöksestä. Utopiaa?
koska en ole huomannut että asiasta olisi ollut uutisia lehdistössä.
Vai onko tuo tieto pyritty pitämäänkin salassa, jottei väkivalta lisäänny?
Kannattaa laittaa tämä asia uudelleen tietoisuuteen tälle palstalle, vaikka se luultavasti tullaan poistamaan..
Tulipa mieleen, että Suomessa on nykyään vallalla samanlainen sensuuri, kuin entisessä Neuvostoliitossa; tietoa ei kerrota, vaan pyritään salaamaan mahdollisimman pitkään.
Eipäs nuolaista ennen kuin tipahtaa, voi vaan olla että piilottavat tuon uuden "lautakunnan" pahuksen hyvin.
Ei se mikään ihme ole jos ruuti jossain vaiheessa haisee, nyt alkaa olla ettei edes lääkärintodistuksella voi välttää aiheetonta karenssia. Malli allergikko laitetaan viljasiiloon töihin. Vaikka ensiavun lääkäriltä saatu lausunto niin tämä lautakunta vaan on eri mieltä.
Mutta jos omistaisin aseen antaisin sen mieluusti tulla "varastetuksi" jos tietäisin että sillä kosautettaisiin joku tuosta hemmetin porukasta.
Ei varmaan ole antaneet mitään tietoja lehdille tuosta. Mutta toiki hallitukselle kerrotaan ja on hallituksen esityksessä joka on julkinen. Jonkinlainen vahinko siis!!
Hallituksen esitykset ovat julkista tietoa ja löytyvät Finlexistä.
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/
Kyllä olen lukenut jostain siitä, että karenssien ja rangaistustyössäoloehtojen antaminen ollaan siirtämässä suoraan työvoimatoimiston yksittäiselle virkailijalle. Työttömien asiat vain eivät taida isosti lehdistöä kiinnostaa, joten kirjoittelu vähäistä sen vuoksi. Työttömän rankaisuoikeuden siirtäminen yksittäiselle työvoimatoimiston virkailijalle tietää kyllä lisääntyvää mielivaltaa natsimaisen virkailijan taholta ja auttamatta väkivallan lisääntymistä työkkäreissä, kun sanktion antaja tulee konkreettisemmaksi.
Tarkoitin lähinnä tuota väkivalta ja uhakailutilastoa. Sitä onkin syytä salata kun lisäys on vuositasolla 25%.
Noita natsimaisia virkailijoita on kuitenkin suht harvassa, tosin yksikin on liikaa. Tosipaikan tullen nuo natsitkin pelkää ja siksi eivät uskalla tehdä niin mielivaltaisia päätöksiä kun aikaisemmin. Käytännössähän nuo päätökset on aikaisemminkin tehty työvoimatoimistossa mutta päätöksentekijät ovat voineet piiloutua työvoimatoimikunnan taakse. Nyt kun tavallaan joutuvat "istumaan tuleen omalla perseellään" niin mielivalta toivottavasti vähenee.
Kuinkahan paljon aggressiivista käytöstä ovat lisänneet typien ja orjatöiden käyttöönotto?? Nehän alkoivat pikkuhiljaa varsinaisesti toimia vuoden 2006 alusta ja niissähän viimeistään viedään ihan liian usein työttömältä ihmisarvo.
''Noita natsimaisia virkailijoita on kuitenkin suht harvassa, tosin yksikin on liikaa.''
Ehkä ei niinkään harvassa lukemistani tarinoista päätellen. Melkoisia tarinoita saa lukea jatkuvasti. Tarinat ovat melko yhdenmukaisia, joten oletan niissä olevan totuuden siemenen.
''Käytännössähän nuo päätökset on aikaisemminkin tehty työvoimatoimistossa mutta päätöksentekijät ovat voineet piiloutua työvoimatoimikunnan taakse.''
Tuo on ihan totta. Työttömyysturva on kai tarkoituksella tehty sekavaksi. Työvoimatoimiston virkailija on aina voinut vedota, että 'enhän minä, mutta kun työvoimatoimikunta...'. Kela/työttömyyskassat voivat vedota epäävän päätöksen antaessaan, että 'eihän kela/kassa, vaan kun työkkäri...' ja työkkäri puolestaan maksamattomuuden osalta, että 'eihän työkkäri, vaan kela/kassa epää maksut'. Siinä on työttömällä pyöritystä. Keskiverto työtön taitaa hallita byrokratian aika huonosti.
''Nyt kun tavallaan joutuvat "istumaan tuleen omalla perseellään" niin mielivalta toivottavasti vähenee.''
Olen samaa mieltä siinä, että hyvä, jos työkkärin virkailija joutuu suoraan vastuuseen tekemisistään. Mitä tulee mielivaltaan, niin uskon, että tapahtuu kehitystä molempiin suuntiin. Se on näet niin, että valta rappeuttaa, pikkuvirkamiehen valta erityisesti. Se on tullut pitkän virkauran aikana nähdyksi.
Eipä tunnu työvoimatoimikunta olleen ollenkaan huolissaan työttömän oikeusturvasta. Toteaa
esityksessä vaan, että "Toimikuntien työmäärän pysyttämiseksi kohtuullisena järjestöt esittivät, että yksittäiset etuusasiat siirrettäisiin pääosin työvoimatoimistojen päätettäväksi".
Näinhän se on käytännössä tähänkin mennessä ollut. Työvoimatoimiston johtaja ja erityisesti työvoimatoimikunnan sihteeri ovat käytännössä päättäneet työttömän karenssista ennakkoon ja nuijittanut ennakkopäätöksen tyovoimatoimikunnilla. Ainakin se olisi hyvä asia, että karenssista tai karenssista luopumisesta päätettäisiin heti, ettei tarvitsisi heti katkaista päivärahoja ja odotella ratkaisua viikkotolkulla.