Olen ollut mieheni kanssa 8-vuotta, joista 5-vuotta naimisissa.Meillä ikuinen ongelma on ollut, ettei mieheni välitä minusta, niin kuin minä haluaisin hänen välittävän.
Olemme eronneet useasti, koska olen tuntenut itseni yksinäiseksi ja joka kerta,kun "eroamme", niin hän laittaa ilmoituksen suomi24:lle ja hakee jo uutta. Eniten siinä uuden hakemisessa loukkaa se, että sillä hän osoittaa mielestäni minulle, ettei häntä kiinnosta ollaanko yhdessä vai ei. Se loukkaa myös, että hän hakee naisia, jotka ovat ihan erillaisia, kuin minä. Olen isoluinen sekä pitkä ja hän hakee aina pientä ja laihaa naista. Hän on jäänyt kiinni yhdessäolomme aikana, kun on laittanut television chattiin viestin, et "pieni peppu ja pienet rinnat, niin siinä silmä lepää". Tunnen itseni rumaksi ja häpeän itseäni hänen edessään. Hän katselee muita naisia, kun kävelemme yhdessä esim kauppakeskuksessa.
Olemme olleet "erossa" ja hän on käynyt katsahtamassa jo uuden naisen ja samana pvänä on halunut tulla takaisin kotiin. Tuntuu, että olin varalla, kun uusi ei ollut mieleinen,niin hän palaa vanhan luokse.
Se, et hän loukkaa minua, ei häntä haittaa, vaikka sanon suoraan, miltä minusta tuntuu. Välillä siirryn sohvalle nukkumaan, että hän tajuaisi, että on loukannut tunteitani, niin hän ei välitä vaan nukkuu tyytyväisenä ja sit seuraavana pvänä on, kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan.
Olemme aiemmin ottaneet kovastikin yhteen yleensä viinalla on ollut osuutta ja olen saanut siinä mustelmiakin.
Sitten toinen asia, mikä painaa meidän suhdettamme on valehteleminen. Hän valehtelee ihan pienistäkin asioista, mitä en edes ymmärrä, et miksi piti valehdella. Itse en valehtele,enkä arvosta ihmistä joka valehtelee. En ole ainut kenelle hän valehtelee, hän valehtelee kaikille.
En pysty luottamaan häneen ollenkaan. Sekin on minusta outoa, kun joku soittaa, kun hän on kotona, niin hän ei välttämättä vastaa ja sit saan tietää, että on soittanut, kun on ollut esim. lapsemme kanssa ulkona. Mitä salattavaa hänellä on?
Hän on monesti jättänyt minut pulaan, kun olen häntä eniten tarvinnut ja siitä on usein sitten "ero" tullut. Tilanteita on monta ja usein on just se, että olen ollut kipeenä ja hän on häipynyt, kun joku muu on häntä tarvinnut ja jättänyt minulle lapset ja koiran. Olen saanut hoitaa kaiken, koska joku muu on tarvinnut enemmän häntä hänen mielestään.
Minulle tehdyillä lupauksilla ei ole väliä, mutta kun hän lupaa jollekin muulle ihmiselle ja sattuu, että minä tarvitsisin häntä samaan aikaa, niin hän toteaa, että "niin, mut kun mä lupasin jo". Olenkin aina kysynyt, että miksi et pidä yhtä kovasti kiinni mulle tehdyistä lupauksista.
"Eromme" aikana hän ei vastaa viesteihin eikä puheluin. Nytkin olemme "erossa" ja haluaisin tietää, milloin tapaa lapsensa, mut ei häntä nähtävästi kiinnosta sekään. Haluaisin selvittää käytännönasiat, kun on yhteinen lapsikin, mut ei sitä kiinnosta.
Syytän häntä tästäkin erosta, koska häntä ei kiinnostanut keskustella minun kanssani tapahtuneesta, joten ajoin hänet pois. Häntä ei tarvitse montaa kertaa kehottaa lähtemään, se käy helposti. Ei ole ikinä taistellut minusta, minkä mä olisin halunut kokea, että olisin tiennyt hänen rakastavan minua.
Naimisiin menosta hän on sanonut, että mä halusin naimisiin ja lapsesta, että mä halusin lapsen. Kuulostaa aika pahalta, jos olen pakottanut aikuisen ihmisen sitoutumaan itseeni... Totuus on kuitenkin, että hän halusi lasta jo melkein heti, kun tapasimme. Itselläni oli jo kaksi lasta ja olin päättänyt, etten enempää hanki. Annoin kuitenkin periksi ja nyt olen yksin kolmen lapsen kanssa. ( lapsiani en kuitenkaan kasu ) Sitä kadun, että uskoin tähän mieheen näinkin kauan ja olin tyhmä, kun aina takasin otin. En kehtaa edes ystävilleni kertoa kaikkea, mitä hän on minulle tehnyt, siksi kirjoitin tänne, oli pakko päästä purkamaan tunteita. Vaikka tästä sekava tulikin, eikä läheskään kaikki asiat. Olisi tullut niin pitkä stoori.
Rakkautta hän vannoo, mut ne ovat pelkkiä sanoja, tuntuu siltä, ettei hän edes tiedä, mitä rakkaus on. Teot näyttävät jotain ihan muuta. Jos esim sanon,et erotaan, niin hän vastaa, ihan miten sä haluut... En tunne itseäni kovinkaan rakastetuksi enkä tärkeäksi...
Haluaisin varoittaa naisia, kerran valehtelija ja kerran välinpitäämätön on aina samanlainen.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ystävällisesti tahtoisin sinulle, nimimerkki "rakkaudennälkä", huomauttaa, että referoiminen eli tekstin tiivistäminen on yhteisen hyvän ja käytännöllisyyden vuoksi sallittavaa. Tällöin kanssakeskustelijat jaksavat lukea tekstisi ja vastata myös helpommin. Kiitos, terv. Täti Turakka
Olen samaa mieltä kanssasi, mutta nyt jo jäi osa asioista sanomatta. Ja se miksi kirjoitin, niin halusin purkaa tuntojani, en siksi, että joku kommentoi tekstini pituutta.
Toiset jaksaa lukea ja toiset ei... Kaikilla kun ei ole tota "lyhentämisen" taitoa, varsinkaan, kun tunteella sen kirjoittaa, eikä ajatuksella. Halusin purkaa ajatuksiani tunteella ja kuten varmaan huomaat, että sekava oli, niin kuin ajatuksenikin. Olen pahoillani, jos tekstini pituus pilasi päiväsi.
Tällöin on tavoitteesi ilmeisimmin täyttynyt,että olet tunteesi saanut nähtäville, ja se on silloin tärkeintä. Et ole päivääni pilannut, älkäämme antako muiden siihen liialti vaikuttaa. Kaikkea hyvää sinulle, ja voimia jatkoon.
terveisin, Täti Turakka
kysymys tekstin luettuani. Miksi edelleen olet hänen kanssaan?
Eikös se toinen "ero" olisi voinut jo olla se viimeinen. Jos pelkäät yksinoloa, sinullahan on lapset. Jos et muuta osaa ajatella niin lasten etua edes.
Lopeta vekslaaminen ja heivaa ukko lopullisesti.
En minäkään voi ymmärtää miksi joku haluaa väen väkisin roikkua tuollaisessa miehessä. Hän ei naisesta välitä, eikä ole koskaan välittänytkään.
Kotona hän tekee kyllä kotityöt, tekee ruokaa ja hoitaa lapset hyvin. Mut sit se, kun pitäisi mulle antaa sitä yhteistä aikaa, niin naama on kiinni töllössä, netissä, lehdessä, kirjassa. Yritän puhua siinä, niin vastailee vain joo, hmm, niin jne. Eikä nosta edes katsetta minuun. Lapselle tekee myös samoin, ei keskity siihen, mitä jollain on sanottavaa.
Jos haluatte jättää viestiä tälle ko. miehelle, niin kirjoitelkaa, hän käy lukemassa tätä.
En oikein osaa sanoa kumpi on pahemmin pipi. Miehesi pitää sinua varalla - ei tuollainen meno ainakaan rakastamisesta ja arvostamisesta kerro. Tunnevammainen hyväksikäyttäjä? Peter Pan oireyhtymä? Ja sinä sitten olet läheisriippuvainen ja yksinäisyydenpelkoinen roikkuja. Voi hyvänen aika! Erotkaa ja aloittakaa omat itsenäisemmät elämät.
Olen juuri lähdössä viemään eropapereita. Mua ei enää kiinnosta koko tyyppi, liian monta tilaisuutta sai ja mä sain aina näpilleni, enää en siihen alistu.