Kävin tänään ensimmäistä kertaa brasilialaisessa karvanpoistossa. Karvat poistettiin sokeroinnilla.
Kosmetologilta kotiin palattuani tarkastelin tietenkin tarkemmin tulosta, ja huomasin, että etenkin häpykukkulalla tuntui selvä sänki. Karvat eivät siis selvästikään ole lähteneet niiltä kohdin juurineen. Häpyhuulten reunoilta löysin myös aika paljonkin jäljelle jääneitä karvoja, ja olin hieman pettynyt, tahdoin nimenomaan eroon KAIKISTA karvoista (lukuunottamatta häpykukkulalle jätettyä "vauhtiviivaa").
Illalla suihkun jälkeen havaitsin myös että nivusissa näkyy pieniä punaisia näppylöitä. Jälki siis melko samankaltaista kuin höyläämisen jälkeen, kun karvatupet alkavat ärtyä. Tunnekin aika samankaltainen. Ainoa näppylätön ja täysin sileä alue ovat häpyhuulet (lukuunottamatta reunojen hajakarvoja), ja tuntuu kuin olisin maksanut 70 euroa tyhjästä.
Ilmeisesti sokerointi ei ole niin tehokas tekniikka kuin kuumavaha? Joka paikasta saa lukea, että brasilialaisen jälkeen paikat pysyvät sileinä ainakin muutaman viikon, joillakin jopa 4-6 viikkoa. Mulla ei ole sileydestä tietoakaan, ja aikaa on kulunut alle 12 tuntia. Kosmetologi sanoi sokeroidessaan, että hiki voi heikentää tulosta, koska sokerimassa ei tartu silloin kunnolla ihoon, koska se on vesiliukoista. Ja tottahan siinä pienimuotoista tuskan hikeä saattoi ihon pinnalle tulla, sattui sen verran kovasti.
Onko kellään kokemusta kuumavahalla (tai yleensä oikealla vahalla) tehdystä brassista? Onko jälki ollut sileä?
Entä muita kokemuksia sokeroinnista?
Jäi aika harmistunut fiilis, kun niin innolla odotin silkoisensileää lopputulosta...Kosmetologi vaikutti todella ammattimaiselta ja on tehnyt brasseja paljon. Oliko vika vain tavassa jolla brassi tehtiin...?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla on toiminut sokerointi (LA, eli aivan kaikki pois) tosi hyvin. Eikö kosmetologisi käyttänyt ollenkaan talkkia vähentääkseen hien vaikutusta?
brassisokerointi myös todella hyvin. Ehkäpä ne karvat, jotka sinulle jäivät, olivat liian lyhyitä!! Eikä ollut edes kivuliasta. Kai se riippuu kuka tekee ja missä!
sokeroinnissa? kävin itse tampereella SannaRii nimisessä paikassa ja huomasin saman, että karvoja oli jäänyt ja sänkeä tuntui. harmitti kans paljon ku maksoi seitsemänkymppii ja tulos oli tollanen.
Voin suositella tätä: http://www.kauneuskeskusfenix.fi/fenix/kauneuskeskusf-5.html
Siellä kävin itse ja tulos oli täydellinen. Eka kerta maksoi 75 euroa ja sen jälkeen pääsinkin jo kantiksena huomattavasti halvemmalla. Tosin auttaako se teitä Tamperelaisia yhtään? Pk-seutulaisille ainakin tiedoksi, että ammattimaista ja asiansa osaavaa sokerointia oli täällä tarjolla. Suosittelen lämpimästi!