Kumma, kun jollekin on pakkomielteenä mainostaa tai haukkua kiinteitä hammasrautoja jatkuvasti. On paljon tilanteita, joissa ne ovat ainut vaihtoehto. Purentavikoja, onnettomuuksien korjaamisia yms juttuja. Itselläni nyt kolmatta kertaa elämäni aikana ne suussa eikä muita vaihtoehtoja todellakaan ole ja olen aikuinen ihminen jo, liki nelikymppinen.
Tälläkin palstalla liikkuu noita ns. asiantuntijoita, jotka suosittelevat jotain hampaan sisäpuolella laitettavia kiinteitä yms. Ja höpönmpöppö. Itse olen asioinut alan parhaimpien asiantuntijoiden luona liki lapsesta lähtien, eikä koskaan ole sellaista vaihtoehtoa edes otettu esiin. Jopa valkoiset kroketit on kuulemma huonommat ku metallinväriset. Viime kerralla oli vaaleat eikä ne ollut sen huomaamattomammat kuin nämä metallisetkaan. Aina olivat sellaset pinttyneet ja rumat nekin.
Jos haluaa suoristuttaa legonsa, ni kaikista tehokkaimmin ja nopeimmin ( ja yleensä myös ainoana vaihtoehtona) aikuiselle ovat kiinteät kojeet; jos siis tuo laminaattijuttu ei onnistu. Itselleni tämä kerta on vaan hienosäätöä ja toivottavasti pääsen tällä kertaa helpolla, mutta kauneudesta on kärsittävä. Ei houkuta tuo hampaiden liikkuminen ja sentin väliset raot hampaiden välissä sekään.
Kiitos ja amen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitäs sitten täällä valitat jos ne ei sua häiritse?!
Pidä vaikka loppuelämäsi niitä rautojasi jos kerran haluat. Onneksi on kuitenkin vaihtoehto niille jotka eivät halua rautaturpana kulkea lapsesta vaariin asti. Sitä varten on taakse tulevat raudat ja niitä todellakin saa. Ulkomailla laitetaaan jopa lapsillekin nykyään sellaisia, ei tarvitse teininkään enää kulkea kiinteät edessä--- mutta makuasia, jos pidät raudoista jotka ovat hampaiden edessä niin siitä vaan, mutta meitä aikuisia on sellaisiakin jotka eivät halua niitä hampaiden eteen ja onneksi on vaihtoehto! Ja muuten ihan Suomestakin löytyy...
Terveisin viisikymppinen
http://images.coronaria.fi/?id=6859253
näköjään vaikka olet alan asiantuntijoiden keskuudessa ollut koko ikäsi hoidossa. Ensinnäkin kun hampaita oiotaan, ei saada kuin hampaat hammaskaarelle. Ei hampaiden muoto muutu miksikään eli moni tarvitsee siihen laminaatteja tai muovia tms. jos haluaa sitten fiksata itselleen kauniit hampaat. Mitä tulee rakoihin, väleihin, monilla jää jopa oikomishoidon seurauksena välejä hampaisiin joita ei ollut ennen oiontaa mm. poistojen seurauksena tai muutenkin voi jäädä ilman poistoja. Raudoilla ei tosiaankaan kaunisteta hampaita vain saadaan hammaskaarelle.
Itse työskentelen oikomistiimissä ja tosi on että lähes joka toiselle laitetaan muovia tai laminaattia, mitä kukin tahtoo sitten kun paljastuukin ettei se oionta tuonut kauniita hampaita. Tämä siis koskee aikuisia oikojia jotka luulevat että asia sillä selvä kun raudat hankkii. Lapsilla hampaat vielä muotoutuu mutta hyvin usein lapsilla isot välit jää hampaisiin vaikka raudat olleet vuosia.
että haluaa valkaista hampaat? Jos kerran raudoilla voi päällystää niin mitä sitä valkaisemaan?!??? Kait se on ihan turhaa sekin, valkaista nyt hampaat kun voi laittaa raudat päälle!
No ei todellakaan ole kivaa tämä, en ole niin väittänytkään. Mutta jos vaihtoehtona on nämä 6 kk ja sitten legot ok loppuikä, ni evvk. Kun itse joutuu maksamaan, ni enpä rupea myöskään ylimääräisiä maksamaan. Voihan se olla, että jotain erikoisratkaisuja ois ollut tarjolla, en tiedä. Itselläni tämä jo kolmas oikominen, ni tällä kertaa ei tartte sen kummempia ja selviän puolella vuodella. On tässä elämän aikana ollut yhtä ja toista ja helpolla ootte päässeet, jos hammasraudat suussa vähän aikaa on niin kauhea juttu, että sen takia ette hoidata legojanne. Elämä kyllä opettaa ja itselleni on ihan sama jos vähän aikaa olen ruma. Ketä kiinnostaa? EI mua ainakaan toisten hampaat niin paljon.