Itsekuria jostain?

Turhautunut karkinmussuttaja

Pari vuotta sitten lihosin paljon alotettuani seurustelun silloisen kumppanini kanssa. Seurustelun alkuaikoina kävelimme paljon ulkona joten kilot pysyivät kurissa, mutta hetken seurusteltuamme jätimme kävelyn ja tilalle tuli karkinsyönti ja roskaruoka. Erottuani kumppanista, laihdutin reilusta 80 kilosta 59 kiloon. Olin tyytyväinen sillon painooni.
Kuitenkin löysin rinnalleni uuden miehen, ja kaikki sama toistui jälleen; painoa on taas reilu 80kg. Tuntuu todella turhauttavalle. Olen yrittänyt useampaan kertaan aloittaa elämäntapojen muutosta ja laihduttamista, mutta aina retkahdan jossain vaiheessa jättämällä liikunnan pois, syömällä herkkuja ja selittelemällä itselleni mitä ihmeellisimpiä syitä, miksi minun ei juuri tänään tarvitse liikkua tai syödä terveellisesti.
Olen tällä hetkellä työtön, joten päivisin minulla olisi aikaa liikkua ja syödä terveellisesti. Pidän kävelemisestä, mutta sain äidiltäni jonkinlaisen vinostepperin, jonka kanssa tuntui mukavalta liikkua sillä voin katsoa samalla televisiota ja täten aika kuluu nopeammin. Kysyisinkin siis, että saanko 6:na päivänä viikossa stepperillä steppaamalla (1h per päivä) tuloksia aikaan? Vai pitäisikö lisäksi ottaa kävelylenkki, varsinkin kun en kuluta nyt samalla tavalla kun työssä käydessäni. Toki olen nyt syönyt terveellisemmin. Kevyttä kotiruokaa tai nutriletkeittoa, hedelmiä, kasviksia sekä mehua ja light limua. Olen yrittänyt pitää päivän kalorisatsin 800kcal - 1100kcal.
Olisi kiva jos saisin tällä kertaa pysyviä tuloksia ja toivon että itsekurini kestää :)

5

686

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KEVYTLIMUT POIS

      NE EIVÄT OLE SITÄ NIISSÄ ON KAUHEASTI KALOREITA JA TOISEKSI OTA UKKO SOHVALTA POIS JA MENKÄÄ YHDESSÄ ULKOILEMAAN SIIHEN TULEE AJANKANS RIIPPUVAISEKS JA RUPEAA KÄYMÄÄN ULKONA IHAN MIELIKSEEN.

      • Kevytlimut ovat pääsääntöisesti käytännössä lähes nollaenergiaisia. Kunkin limun energiamäärän voi lukea pullon kyljestä.

        Niitä kannattaa käyttää vapaasti, jos ne auttavat painonhallinnassa, hyöty on moninkertainen mahdollisiin haittoihin verrattuna.


      • kaloreines!

        Voinpa väittää myös että puhut täyttä P***AA kevyt limppareista! Jos PepsiMax sisältää 0,4kcal/100ml(1kcal/250ml eli normaali juomalasillinen) niin onko se sinusta paljon?! jos et noita höpöhöpö juttuja nyt kirjottelis tänne. Mene kotiis pätemään ja kasvamaan!


    • Pieni pyöreä

      Olen saanut tuloksia lisäämällä liikuntaa entisestä kahdesta kerrasta viiteen kertaan viikossa. Syön saman verran kuin ennenkin (lihomiseni liittyi psyykenlääkkeisiin eikä niinkään ruokavalion väärään koostumukseen). Nyt lähtenyt 6 kiloa.

      Mietin, että syötkö liian niukasti? Jos pidät liian tiukkaa kuuria, et jaksa kauaa ja tulee repsahduksia. Liikunnassakin on hyvä olla vaihtelua, ettei kyllästy. Arkiaktiivisuuden tasoonkin on hyvä kiinnittää huomiota kun et ole töissä, tee vaikka niitä kävelylenkkejä.

    • on tietenkin...

      ...hyväksi painonhallinnassa. Sillä ei kuitenkaan yksinään saa paljoakaan aikaan, jos samaan aikaan syö liikaa, ja vääränlaista ruokaa (tai "ruokaa"). Eli pääpaino pitäisi olla ruokavaliossa. Tietenkin stepperillä steppaaminen on hyvää liikuntaa, ja se kannattaa, varsinkin jos itse pidät siitä. Sillä ei ole väliä harrastaako liikuntaa sisällä vai ulkona, ja on parasta tehdä niinkuin itsestä hyvältä tuntuu.

      Itsekuria olisi tietenkin hyvä olla. Jos sitä ei nälän tai napostelunhimon iskiessä kuitenkaan aina löydy, niin epäterveellisiä syömisiä voi välttää monella tapaa:
      - Syö tarpeeksi! Nyt energiansaantisi vaikuttaa aika vähäiseltä, ja varmasti joudut olemaan nälässä noilla kaloreilla. Nälkä ei ole ikinä hyväksi, koska se altistaa repsahduksille. Syö kaloreiden laskemisen sijaan pieni annos aina silloin kun on nälkä, äläkä päästä nälkää liian isoksi. Syö ruoaksi keittoja, täysjyvätuotteita, vihanneksia, juureksia, kalaa, vähärasvaista lihaa, kanaa jne. Ja välipaloiksi rahkaa, hedelmiä jne.
      - Syö erityisesti ennen ruokaostoksia, niin ettet koskaan ole kaupassa nälkäisenä. Suunnittele viikon ruoat, tee ostoslista ja seuraa sitä. Älä osta makeita tai rasvaisia epäterveellisiä herkkuja, ja juttele kumppanisi kanssa, ettei hänkään toisi niitä kotiin. Kun kotona ei ole herkkuja, niitä ei tule epähuomiossa syötyä. Osta naposteluntarpeeseen sen sijaan ruisnäkkileipää/hapankorppuja, porkkanaa jne.
      - Kun sinulla nyt on paljon vapaa-aikaa, niin kokkaa itse. Pakasta sopivia annoksia valmista kastiketta, laatikkoja jne., joita on sitten helppo mikrossa sulattaa ruoaksi.
      - Huomio, että juomissa (kuten tuoremehuissa) on usein yhtä paljon kaloreita kuin limuissakin. Toki niissä on myös vitamiineja ja muita terveellisiä ainesosia, mutta parempi olisi kuitenkin syödä hedelmä (josta saa vitamiinien lisäksi hedelmän kuidut, joita mehussa ei ole) ja juoda vettä.

      Suosittelen, ettet ajattele laihdutusta lyhytkestoisena kuurina, vaan pyrit saavuttamaan ruokailu- ja liikuntatottumukset, joita voit kuvitella jatkavasi vaikka koko loppuelämäsi. Toivon, että elämäntapamuutoksesi tuottaa tulosta, ja että tulos pysyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      113
      6617
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      369
      6029
    3. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      41
      4428
    4. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      12
      3775
    5. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      72
      3617
    6. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      111
      2826
    7. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      25
      2342
    8. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      23
      2326
    9. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      22
      1846
    10. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      18
      1644
    Aihe