Seksuaalisuus on Jumalan lahja

Hengenmies

Se pitää ottaa vastaan iloiten niinkuin lahjat yleensäkin. Mutta sillä ei saa vahingoittaa ketään lähimmäistään.
Erilaiset uskonnolliset ääriliikkeet ovat kautta aikojen hyökänneet juuri ihmisen seksuaalisuutta vastaan, koska se on niin herkästi haavoittuva alue ja hieno asia. Uskovaisten piireissä on pedofiliaa ja lasten sukupuolielinten silpomista puhumattakaan väärästä seksuaalisuuteen kohdistuvasta syyllistämisestä. Uskonfanaatikkojen aiheuttaman syyllistämisen seurauksena myös ihmisen omatunto voi kieroutua ja hän alkaa tuntea syyllisyyttä asioista joissa ei ole mitään pahaa.

Samaan ideologiaan vedoten nämä murhaavat Afrikassa ja muualla tuhansia ihmisiä jatkuvasti kun he kieltävät kondominkäytön vaikka se olisi välttämätöntä tartuntojen ehkäisemiseksi. Tällaisesta toiminnasta kristillinen rakkaus on todella kaukana ja antaa vääristyneen kuvan koko uskonnosta. Nykyinen ääriliikkeiden homokeskustelu junnaa samaa rataa kun joistakin ihmisryhmistä on tehtävä syntipukkeja kuin Jeesuksesta aikoinaan. Omista fantasioistaan, mielikuvistaan (ne eivät vahingoita ketään) sekä itsetyydytyksestä ei pidä kokea mitään syyllisyyttä. Sellainen syyllisyydentunne on syntiä.

38

2130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja itsetyydytys  

      ovat syntiä! Seksuaalisuus on lahja siinä, että ihminen voi saada jälkeläisiä. Eikä tarvitse murehtia, jos ei onnistu. Kaikella on tarkoituksensa, onnistumisella ja onnistumattomuudella.

      • syntiä

        Olet oikeassa. SINULLE ne aivan varmasti sitä ovatkin.

      • ..mikä onkaan syntiä?..
        syntiä kirjoitti:

        Olet oikeassa. SINULLE ne aivan varmasti sitä ovatkin.

        Taidat kuulua niihin liberaaleihin 'opettajiin', jotka suvaitsevat kaiken ja synnistä ei puhuta.

        Itsetyydytys ja fantasiat OVAT SYNTIÄ myös SINULLE! Jumala on tarkoittanut seksuaalisuuden
        miehen ja vaimon väliseen kanssakäymiseen, ei käytettäväksi noin vain itsensä tyydyttämiseen.

        Mies tyydyttää vaimonsa ja päinvastoin.

        Siinä Sinulle miettimistä.

      • Hengenmies
        ..mikä onkaan syntiä?.. kirjoitti:

        Jumalafantasiasi ovat kyllä merkillisiä ja sairaita. Seksuaaliset fantasiat ja itsetyydytys eivät ole syntiä minulle, koska minä olen USKOSSA. Ota sinäkin Jeesus vastaan elämääsi; silloin ei tarvitse muita syytellä. Elä ja anna toistenkin eää! Jos puoliso olisi noin elämänkielteinen kuin sinä, ei sellaisen kanssa voisi seksiä harrastaakaan.

      • ..uskossa?
        Hengenmies kirjoitti:

        Jos SINÄ olisit ottanut Jeesuksen Herraksesi,et
        edes puhuisi itsetyydytyksestä, vaan yrittäisit elää puhdasta elämää.

        Ei usko Jeesukseen anna lupaa itsensä tyydyttämiselle seksuaalisesti. Armo päinvastoin antaa voiman välttää sitä ja luopua siitä.

      • 80 v
        ..uskossa? kirjoitti:

        Jos SINÄ olisit ottanut Jeesuksen Herraksesi,et
        edes puhuisi itsetyydytyksestä, vaan yrittäisit elää puhdasta elämää.

        Ei usko Jeesukseen anna lupaa itsensä tyydyttämiselle seksuaalisesti. Armo päinvastoin antaa voiman välttää sitä ja luopua siitä.

        Onko sinun mielestäsi kaikki kiva syntiä? Mikä se sinun jeesuksesi oikein on? Oma ahdas ja tunkkainen mielikuvituksen luomus? Oletko jo täyttänyt 80 vuotta kun puhut noin asiantuntevasti?

      • ja vielä "asiantuntija...
        80 v kirjoitti:

        Onko sinun mielestäsi kaikki kiva syntiä? Mikä se sinun jeesuksesi oikein on? Oma ahdas ja tunkkainen mielikuvituksen luomus? Oletko jo täyttänyt 80 vuotta kun puhut noin asiantuntevasti?

        MINKÄ asian tuntija olet?

        Kyllä olettaisi jo 80-vuotiaan tietävän, mitä Raamattussa seksuaalisuudesta sanotaan, ja kenelle se on tarkoitettu.Ole hyvä ja lue esim.
        1.Kor.7 alusta.

        Sitten kysyt:" Onko sinun mielestäsi kaikki kiva syntiä?"........Ei uskoisi, ellei olettaisi, että
        sinä ET ole uskova kristitty.

        En ole täyttänyt 80v, ei paljonkaan puutu, mutta Jumalan antamaa viisautta taitaa olla enemmän kuin sinulla, 80-vuotias.

      • "asiantuntija"
        ja vielä "asiantuntija... kirjoitti:

        MINKÄ asian tuntija olet?

        Kyllä olettaisi jo 80-vuotiaan tietävän, mitä Raamattussa seksuaalisuudesta sanotaan, ja kenelle se on tarkoitettu.Ole hyvä ja lue esim.
        1.Kor.7 alusta.

        Sitten kysyt:" Onko sinun mielestäsi kaikki kiva syntiä?"........Ei uskoisi, ellei olettaisi, että
        sinä ET ole uskova kristitty.

        En ole täyttänyt 80v, ei paljonkaan puutu, mutta Jumalan antamaa viisautta taitaa olla enemmän kuin sinulla, 80-vuotias.

        Arvelinkin että siellä on hieman vanhempi ihminen jolle seksuaalisuus ei enää ole "ongelma". Jos kuitenkin kuvittelet olevasi uskova kristitty, lopeta toisten tuomitseminen ja Raamatulla lyöminen, ettet vaan itse joutuisi kadotukseen.

      • ..melkein...
        "asiantuntija" kirjoitti:

        Arvelinkin että siellä on hieman vanhempi ihminen jolle seksuaalisuus ei enää ole "ongelma". Jos kuitenkin kuvittelet olevasi uskova kristitty, lopeta toisten tuomitseminen ja Raamatulla lyöminen, ettet vaan itse joutuisi kadotukseen.

        Onko seksuaalisuus 'ongelma' Sinulle?

        Sitten sanot:
        < lopeta toisten tuomitseminen ja Raamatulla lyöminen,>

        Ne, jotka haluavat kuulla saarnattavan vain omaan 'korvasyyhyynsä', sanovat, että Sanan saarnaaminen niinkuin se on, on Raamatulla päähänlyömistä.

        Näin on näköjään sinunkin laitasi. Otappa Raamattu esiin ja rupea lukemaan. Sinun olisi jo aika, 8-kymppisenä, tietää, mitä Sana sanoo ja Jeesus opettaa. Ne opetukset pätevät tänäkin päivänä, emmekä tiedä, milloin on meidän aikamme lähteä tästä elämästä.

        Minä en ole tuominnut Sinua sen paremmin kuin ketään muutakaan. Se Sana, jonka Jeesus on puhunut, tuomitsee ne, jotka Häneen eivät usko
        eivätkä Hänen sanaansa.

        Olisi parempi, jos Sinäkin pyytäisit syntejäsi anteeksi ja katuisit niitä. Jeesus kyllä armahtaa
        mutta Hän sanoo, kuten syntiselle naiselle, armahdettuaan hänet, "Mene, äläkä enää syntiä tee."

        Hyvää loppuiltaa Sinulle!

      • Uskova kristitty
        ..melkein... kirjoitti:

        Taidat olla jo aika hömelö -anteeksi-, kun et käsittänyt sitä että minä en ole 80-vuotias.

        Seksuaalisuus ei ole minulle ongelma, vaan Jumalan lahja, josta kiitän häntä.

        Niinhän juuri fariseukset tekivät kuin sinä nyt. Kuvittelivat puhuvansa Jumalan suulla kun lukivat omaan korvasyyhyynsä Raamattua valikoiden ja jakelivat sieltä tuomionsanoja. Etkö ollenkaan huomaa että tuomari olet juuri SINÄ, ei Jumala.

        Mutta jos haluat leikkiä Jumalaa niin se on tietysti sallittua (sehän on aika yleistä ainakin vapaissa uskonlahkoissa), mutta yllätys voi olla melkoinen viimeisellä tuomiolla.

        Muista: eivät kaikki ne, jotka sanovat Herra Herra... Kannattaisi olla hieman varovaisempi kun toisia ihmisiä uskosta osattomiksi tuomitset kun eivät ole samaa mieltä sinun seksikielteisyytesi kanssa.

        Kyllä minä olen omia pahojatekojani joutunut pyytämään anteeksi läheisiltäni, mutta meillä on varmaan hieman eri käsitys synnistä - luulen. Jeesuksen käsky oli rakkaus, ja se juuri sinulta puuttuu. Et muuten asettaisi itseäsi toisten uskovien yläpuolelle.

        Sinulla ei ole mitään oikeutta asettua kenenkään tuomariksi Jumalan nimissä. Pyydä tätä syntiäsi anteeksi ja rukoile jos se vielä voidaan anteeksi antaa.

      • Katso!

        Onko sinun uskontunnustuksesi alempana "Enemmän kuin kymmenen käskyä"

      • ..sinnepäin..
        Uskova kristitty kirjoitti:

        Taidat olla jo aika hömelö -anteeksi-, kun et käsittänyt sitä että minä en ole 80-vuotias.

        Seksuaalisuus ei ole minulle ongelma, vaan Jumalan lahja, josta kiitän häntä.

        Niinhän juuri fariseukset tekivät kuin sinä nyt. Kuvittelivat puhuvansa Jumalan suulla kun lukivat omaan korvasyyhyynsä Raamattua valikoiden ja jakelivat sieltä tuomionsanoja. Etkö ollenkaan huomaa että tuomari olet juuri SINÄ, ei Jumala.

        Mutta jos haluat leikkiä Jumalaa niin se on tietysti sallittua (sehän on aika yleistä ainakin vapaissa uskonlahkoissa), mutta yllätys voi olla melkoinen viimeisellä tuomiolla.

        Muista: eivät kaikki ne, jotka sanovat Herra Herra... Kannattaisi olla hieman varovaisempi kun toisia ihmisiä uskosta osattomiksi tuomitset kun eivät ole samaa mieltä sinun seksikielteisyytesi kanssa.

        Kyllä minä olen omia pahojatekojani joutunut pyytämään anteeksi läheisiltäni, mutta meillä on varmaan hieman eri käsitys synnistä - luulen. Jeesuksen käsky oli rakkaus, ja se juuri sinulta puuttuu. Et muuten asettaisi itseäsi toisten uskovien yläpuolelle.

        Sinulla ei ole mitään oikeutta asettua kenenkään tuomariksi Jumalan nimissä. Pyydä tätä syntiäsi anteeksi ja rukoile jos se vielä voidaan anteeksi antaa.

        Niinpä niin. Mistä minua syytät, siihen itse lankesit, sinä "uskova kristitty", ja vielä valheeseenkin.

        Sinun sanasi:
        < Taidat olla jo aika hömelö -anteeksi-, kun et käsittänyt sitä että minä en ole 80-vuotias.>

        Ja vielä sanojasi:
        >...sopivat sitten myös sinuun.

        Seuraavaksi omat sanasi:

        Sinullako on rakkautta???
        Jos toistan, mitä Raamatussa opetetaan, en suinkaan ole asettanut ITSEÄNI muiden yläpuolelle, kuten väität. Raamatun opetukset koskevat meitä kaikkia. Toiset ottavat ne vastaan, toiset, vain ne kohdat, mitkä heitä miellyttävät. Ehkä sinä kuulut jälkimmäisiin.

        Huomaatko itse, miten tuomitset:
        ** Kuvittelivat puhuvansa Jumalan suulla kun lukivat omaan korvasyyhyynsä Raamattua valikoiden **

        SINÄ taidat itse kuulua siihen ryhmään.

        Sinun omilla sanoillasi huomautan:
        *** Kannattaisi olla hieman varovaisempi kun toisia ihmisiä uskosta osattomiksi tuomitset ***

        Vielä sanoisin, että monessa kohtaa Raamattua käy ilmi, jos sitä tarkkaavaisesti luet (etkä 'valikoi')ja tahdot ne ymmärtää, että ITSETYYDYTYS on SYNTI. Se on haureutta!..

        Room.1:28..
        "Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia."

        Seksuaalisuus on edelleenkin MIEHEN ja VAIMON välinen asia, ei niin, että tyydytetään itse itseään himossaan tai samaa sukupuolta olevan kanssa. SE on Raamatun sanoma, minä vain tuon sen tässä julki.

        Siitä aiheesta keskustelu 'lähti'.

        PS.
        Ankaraan sävyyn sanot:
        ** Sinulla ei ole mitään oikeutta asettua kenenkään tuomariksi Jumalan nimissä.**

        Kiitos samoin!
        En ole sitä tehnyt, joten SITÄ minun ei tarvitse anteeksi pyytää.

      • Vain ihminen
        ..sinnepäin.. kirjoitti:

        Jos sinä pidät omaa tapaasi ymmärtää Raamattua ainoana oikeana, ja sieltä käsin lyöt navan alle, pidäthän itseäsi silloin jumalallisena olentona.

        Onko sinulle uusi asia se että Raamattua tulkitaan ja ymmärretään hyvin eri tavalla? Siitä ovat osoituksena sadat erilaiset kristilliset uskonlahkot. En sano, että ne kaikki ovat väärässä ja minä olisin oikeassa.

        Minä olen vain ihminen, joka Jumalan antamalla vajavaisella ymmärrykselläni osaan lukea. Eikö Jeesuskin tuominnut tuomitsijoita? Hänhän nimitteli joitakin kyykäärmeitten sikiöiksi.

        En ole tuominnut sinua uskosta osattomaksi missään vaiheessa, mutta sinä panet minun uskoni lainausmerkkeihin, koska olen tietyistä asioista ja tulkinnoista eri mieltä. Miksi?.

        Minä en puhu Jumalan arvovallalla, vaan inhimillisellä ymmärryksellänija ja olen sitä mieltä että sinä luet Raamattuun omia ajatuksiasi, ja sitä kautta haluat nähdä omat käsityksesi jumalallisina ja itsesi ainoana oikeassa olevana uskovana halveksien muita. Onko mahdollista että sinäkin voisit erehtyä? Minä ainakin voin erehtyä ja olla aivan väärässäkin.

      • 'sinne päin'
        Vain ihminen kirjoitti:

        Nyt kysyn sinulta ihan vakavasti:" Luetko Raamattua ja kuinka usein?"

        Katsohan, mitä useammin/päivittäin, sitä lukee, huomaa, ettei sitä tarvitse tulkita, vaan se luetaan, niinkuin se on. Kun Jumala jotain sanoo, Hän myös tarkoittaa sitä.

        Tarkista Raamatusta olenko väärin tuonut Sanaa esiin. Syytä vasta sitten ja anna esimerkkejä.

        Lyökö Jumalan Sana sinua 'navan alle'? Se vain osoittaa, että Sinulla on jostain asiasta huono omatunto, etkä ole sitä Jumalalle tunnustanut.

        Kysyt: < Onko sinulle uusi asia se, että Raamattua tulkitaan ja ymmärretään hyvin eri tavalla? >

        Ei ollenkaan. Siinähän se 'vitsin kärki' onkin, ettei sitä pidä tulkita itselle mieleisellä tavalla, vaan niinkuin Jumala on sen trkoittanut ymmärrettäväksi.

        Jeesuskin puhuu todella suoraan ihmisille. Ei Hän kaunistele ja silottele asioita, niinkuin me mielellämme teemme.

        Väität, että: >

        Mitä sillä oikeasti tarkoitat? Sitäkö, että olisin Jumalaan verrattavissa?...Sinä haluat tahallasi TULKITA minun kirjoitukseni, siten että
        voisit syyllistää minua jostain.

        Minä en ole Sinua syyllistänyt. Jos Sinusta on siltä tuntunut, niin se on johtunut Sanasta, jota olen 'esiintuonut'. Silloin on parasta, kun menee Jumalan eteen ja kysyy, missä vika. Kannattaa olla rehellinen itselleen ja varsinkin Jumalalle.

        Jumalaa ei voi pettää. HÄN tietää kaiken! Itseään kyllä voi pettää.

        Kysyt vielä:** Onko mahdollista että sinäkin voisit erehtyä?**

        Totta kai. Jos alan tulkita Raamattua, on suuri vaara, että teen sen omaan 'korvasyyhyyni', kuten aikaisemmin mainitsit, ihan samoin kuin Sinäkin.

      • sanoa?
        'sinne päin' kirjoitti:

        Vastaan jos se sinua kiinnostaa: Luen Raamattua joka päivä. Mutta mihin uskonlahkoon sinä kuulut vai oletko ihan omassa uskossasi? Luulen että sinä et itse edes huomaa kun panet omia ajatuksiasi pyhään kirjaan ja luulet niitä sitten Jumalan sanaksi. Oletko käynyt kansakoulun loppuun?

        Keskustele paikkakuntasi ev. lut. papin kanssa näistä asioista. Hän ehkä osaa opastaa sinua vielä. Tai sitten se ajattee että antaa höperön uskoa mitä tykkää.

        Olen sitä mieltä että sinä olet yksinkertaisesti psyykkisesti sairas. Niitä on näillä palstoilla paljon. Asiasi ei kuulu uskonnon alaan vaan psykiatriaan. Oletko nuorempana käynyt? Nyt on ehkä jo liian myöhäistä.

        Mikä narsistinen suuruudenhullu luulet olevasi?

        Kysyin viimeksi: Onko mahdollista että sinäkin voisit erehtyä? Vastauksesi paljasti sinut.

        Raamattu näyttää merkitsevän sinulle kristallipalloa, josta katsot mitä mielikuvitus mieleen ja sylki suuhun tuo.

        Sinun "lukutavallasi" et tule koskaan tietämään Jumalan tahtoa etkä ymmärtämään pyhää kirjaa oikein. Vaikutat tosi pimeeltä tyypiltä.

      • 19 v ja risat

        Tollasta jumalaa ei ole olemassakaan kuin vain sinun sairaassa päässäsi.

      • ovat

        Ikäneidon horinoita kun oma seksuaalisuus on jäänyt elämättä ja joka on kateellinen muille.

      • Raamatulla päähän
        &quot;asiantuntija&quot; kirjoitti:

        Arvelinkin että siellä on hieman vanhempi ihminen jolle seksuaalisuus ei enää ole "ongelma". Jos kuitenkin kuvittelet olevasi uskova kristitty, lopeta toisten tuomitseminen ja Raamatulla lyöminen, ettet vaan itse joutuisi kadotukseen.

        Lyömistä?

        Onko Jumalan Sana tarkoitettu heitettäväksi pois?
        Lyökö Jumala Sanallaan vai SIUNAAKO Hän Sanansa kautta kun SITÄ NOUDATETAAN?

        Mietippä näitä kysymyksiä lukiessasi seuraavaa:

        San 3:1-2 Poikani, älä unhota minun opetustani, vaan sinun sydämesi
        säilyttäköön minun käskyni; sillä pitkää ikää, elinvuosia ja rauhaa ne sinulle kartuttavat.
        7. Älä ole viisas omissa silmissäsi. Pelkää Herraa ja karta pahaa.

        Psalmi 19:8 "Herran laki on täydellinen; se virvoittaa sielun.
        Herran todistus on vahva, se tekee tyhmästä viisaan.
        9. Herran asetukset ovat oikeat, ne ilahuttavat sydämen. Herran käskyt
        ovat selkeät, ne valaisevat silmät.
        10. Herran pelko on puhdas, se pysyy iäti. Herran oikeudet ovat todet, kaikki tyynni vanhurskaat.
        11. Ne ovat kalliimmat kultaa, puhtaan kullan paljoutta, makeammat hunajaa ja mehiläisen mettä.
        12. Myös sinun palvelijasi ottaa niistä vaarin, niiden noudattamisesta on suuri palkka.
        13. Erhetykset kuka ymmärtää? Anna anteeksi minun salaiset syntini.
        14. Myös varjele palvelijasi julkeilta, älä anna heidän minua hallita.
        Niin minä pysyn nuhteetonna ja olen paljosta synnistä puhdas.
        15. Kelvatkoot sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatukset sinun edessäsi,
        Herra, minun kallioni ja lunastajani.

        San 4:20. Poikani, kuuntele minun puhettani, kallista korvasi minun sanoilleni.
        21. Älkööt ne väistykö silmistäsi, kätke ne sydämesi sisimpään;
        22. sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiillensa.
        23. Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.
        24. Poista itsestäsi suun kavaluus, ja karkoita luotasi huulten vääryys.
        25. Katsokoot sinun silmäsi suoraan, eteenpäin olkoon katseesi luotu.
        26. Tasoita polku jaloillesi, ja kaikki sinun tiesi olkoot vakaat.
        27. Älä poikkea oikeaan, älä vasempaan, väistä jalkasi pahasta.

      • olisi tulkittava tämä?
        sanoa? kirjoitti:

        Vastaan jos se sinua kiinnostaa: Luen Raamattua joka päivä. Mutta mihin uskonlahkoon sinä kuulut vai oletko ihan omassa uskossasi? Luulen että sinä et itse edes huomaa kun panet omia ajatuksiasi pyhään kirjaan ja luulet niitä sitten Jumalan sanaksi. Oletko käynyt kansakoulun loppuun?

        Keskustele paikkakuntasi ev. lut. papin kanssa näistä asioista. Hän ehkä osaa opastaa sinua vielä. Tai sitten se ajattee että antaa höperön uskoa mitä tykkää.

        Olen sitä mieltä että sinä olet yksinkertaisesti psyykkisesti sairas. Niitä on näillä palstoilla paljon. Asiasi ei kuulu uskonnon alaan vaan psykiatriaan. Oletko nuorempana käynyt? Nyt on ehkä jo liian myöhäistä.

        Mikä narsistinen suuruudenhullu luulet olevasi?

        Kysyin viimeksi: Onko mahdollista että sinäkin voisit erehtyä? Vastauksesi paljasti sinut.

        Raamattu näyttää merkitsevän sinulle kristallipalloa, josta katsot mitä mielikuvitus mieleen ja sylki suuhun tuo.

        Sinun "lukutavallasi" et tule koskaan tietämään Jumalan tahtoa etkä ymmärtämään pyhää kirjaa oikein. Vaikutat tosi pimeeltä tyypiltä.

        1 Tess 4:7. Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen.

        8. Sentähden, joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin.

        Room 1:24
        Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,

        Heb 12:14
        Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;

    • olens sitä mieltä

      ...

      • jo pienesta

        suomen opettajat ja vanhemmat katsovat kuin mykka p.llua un pitais opettaa oikein.

        Mutta kukaan ei ole vaivautunut pukemaan niita sanoiksi.

        Kun lapsi saa oiken tiedon jo lapsena, asia on painettu sydameen eika lapsi eksy pitkan elamansa aikana.

    • muzlimi tyutustumisraiskaus
    • Arska

      lima pillu sensijaan on havaittu.

      • albigilla

        Kyllä ns. jumala on olemassa ja se on itse ihan täysi mulkku joka keräilee esinahkoja.
        Hallelujaa.Aamen.

    • Uudestisyntynyt ja uskossa

      Syntiä ovat esiaviollinen seksi, avoliitto, homoseksuaalisuus, itsetyydytys, kondominkäyttö, naispappeus, itsenäinen ajattelu, järjen käyttö, oma tahto, epäileminen, tieteenharjoittaminen, evoluutiobiologia, raamattutieteet mm. historiallis-kriittinen raamatuntutkimus, uskontopsykologia, muiden uskontojen suvaitseminen, luterilainen ”nimikristillisyys”, lapsikaste, lapsenusko, poliittinen toisinajattelu, psykiatrilla käyminen, haitarinsoitto ym. ym.

    • Karhunkyrpäluu

      Seksi on syntiinlankeemuksen seurausta. Kun kielletään lajin kannalta hyödytön seksi ja irstailu uskovaisilta, niin monet haluavat kieltää sen muiltakin jotka eivät ole uskossa.
      Usko on jokaisen henkilökohtainen asia, eikä kukaan toinen voi lunastaa toiselle paikkaa kirkkaudessa, vaan jokainen vastaa omista tekemisistään. Jokainen kantaa vaan oman taakkansa ja saa syntinsä anteeksi jos niitä katuu. Mitään syntejä ei ihmisen tule jumalan puolesta hyväksymän, vaan jumala vapautta synneistä ja antaa syntejä anteeksi. Kukaan pappi ei voi siunata syntiä, vaan synti on aina synti, vaikka sen voissa paistaisi.

      • mies ajattelee

        Kun kielletään lajin kannalta hyödytön seksi ja irstailu uskovaisilta, tämä kielto kannattaa kuuluttaa myös uskosta osattomien tietoon, ei vaatimuksena, kynnyksenä johonkin parempaan, autuaampaan tilaan, vaan moraalisena ohjeena. Niinhän kielletään väkivalta ja varastaminen ja toisen omaisuuden himoitseminen. Yhtä lailla syntiä on himoita toista ihmistä, katsoa edes himoiten. Tämäkin on käskyjen joukossa monelle opetettu, eikä sitä voi vääräksi ohjeeksi väittää.

    • hengenmiehelle

      Jos seksuaalisuus on Jumalan lahja, eivätkö silloin kaikki muutkin ihmisen ominaisuudet ole Jumalan lahjoja?

      • Hengenmies

        Seksuaalisuus on Jumalan lahja kuten kuulo, näkeminen, ajattelu, kyky rakastaa ym. Mitä tarkoitat ihmisen ominaisuuksilla?

    • Atte Ateisti

      Kiitos, isä!

      Nyt lähdenkin tästä leikkimään lahjallani! Jooko!

    • Anonyymi

      Mihin muuhun seksuaalisuutta voi käyttää kuin runkkaamiseen?

    • Anonyymi

      Sehän on kirous, Kaikki mielihalut on saatanasta ja tunteet on demonin luomia. Et sinä ihminen mitään haluja ja tunteita tarvitse, vaan sisältäsi totuus ja vapaus löytyy.

    • Anonyymi

      Lahja on kuin lämmin olut ja kylmä voileipä, vai kuinka se menkään, joten uskon lahja-teoriaan

    • Anonyymi

      Eiks oo iiihahanaa että taivaassa pääsee viimein eroon tästä saatanan seksuaalisuudestaan, se varmaan on suurin vetonaula joka ihmisiä sinne vetää. Helvettiin jos menee niin seksuaalisuudestaan ei pääse ikänä irti, eikä muistakaan huolistaan ja puutteistaan, perkkelle

    • Anonyymi

      Nuorena pappi kulki pitämässä synnin päästöjä taloissa, isä ja miehet kerran juopotteli nauroivat pappi panee takahuoneessa surutta hurmiossa olevia naisia ja osa on muka hurmiossa se jäi mieleen. Kun kuultiin etä askolassa on synnin päästö, kaverin kannsa käytiin kytiksellä katsottiin että matalan varaston katolta näkee hyvin sisään takahuoneeseen ja on lähellä. Pappi tuli ja alkoi saatanallinen saarna kuulema monella on kerrottavaa jos haluaa kun menot alkoi olla ohi oli pihalla kahvia ja pullaa, me ei välitetty siitä vaan maattiin hiljaa.
      Lähinaapurin leski tuli sisään pappi kysyi mitä Hilmalla on sydämmellä Hilma sanoi no kunno kun mulla on isot rinnat jakun niihin joku koskee tulee himo pappi kysyi mikä himo kuiskas haluttaa tarttua kaluun kahdeti kulkumies on tarrautunut kiinni mitä siellä metsässä voi alkaa haluttamaan olen kahdeti lypsänyt, pappi tuli Hilman eteen no avaatko katsottiin silmät suurina sen rintoja pappi hieroi ja hieroi sanoi pitää näin ja imi nännejä Hilma alkoi innostua nosteli isoja rintoja kuiskas voi hyvänen aika alkaa tuntua ja availi papin housuja kaivoi esiin kovan kalun ja alkoi runkkaamaan pappi seisoi pystynä kalu oli kuin hevosella Hilma voivotteli ei sais ei sais ja laskeutu imemään pappi sanoi Hilmalla on suuri synti nouseppa ja Hilman helmat nousi ja pappi työntyi sisään Hilma nojasi pappiin joka pani voimalla Hilmalla oli suu auki ja silmät kiinni kieli lipoi huulia taisi olla kyrvän puute kun nautti niin kovasti pappi veti pois sanoin tulen Hilman luo Hilma nyökytteli snoi pappi on hyvä vain.
      Sitten tuli kylän vanhimpia tyttöjä. Kertoi on kva halu ja koira nuoli se teki hyvää pappi nousi vai niin on käynyt tuntuiko hyvältä tyttö nyökkäsi pappi sanoi näytä tyttö nosti helmaa pappi nosti pöydälle ja laittoi tuolin eteen tyttö kysyi mitä teet pappi nuolasi kysyi tuntuuko tyttö puiri päätään pappi nuoli tytöllä halutti yritti hieroa pillua papin suuhun aiak pian piti päästä kiinni ja pää heilui pappi työnsi sormea sisään silloin työö melkein hyppi pöydällä. Pappi nousi tule pappilaan lauantaina.
      Sitten tuli kauppiaan rouva kertoi että miehet kyttää rintoja ja kesällä on niin kuuma ja ne näkyy pappi pyysi ota takki pois rouvan rinnat pullisteli pappi aukasi nauhan ne vapautu heti roub´va sanoi odotan pikkuista ne vaan kasvaa pappi mi nännejä pitkään ja sanoi saako nuo tämän aikaan miehillä ja näytti kyrpää rouva sanoi voi kauhea ei varmaan noin isoksi pappi työnsi rouvaa nojaamaan taakse ja veti jaloista työntyi pilluun rouvan suu aukeni ja jalat leveni pappi pani voimalla rouva piti kiinni huokasi on iso alkoi kuulua ylos asti pillun ääni pappi sanoi himo tulee ulos ja jatkoi rouva jo ulisi koko ajan kun pappi runttasi syvään rouva kiljahti papin perse teki pitkiä liikkeitä Rouva nousi pappi sanoi miehesi ei tykkää minusta soita kun ei ole kotona niin tulen rouva oikein kädestä kiitti.
      Me päätettiin nuorena meitä tulee pappi.

    • Anonyymi

      Seksuaalisuus on Jumalan lahja

      Niin kai se Harri joka yhtyi 250kg porsas karjun kanssa?
      Ei mutta seta tykkää ja vihreät ja vasemmistoliitti ,sdp...ja Pride !!

    • Anonyymi

      Noin varmasti on. Jos nainen ja mies rakastuvat, tuo kuuluu ihan luonnollisena osana heidän väliseen suhteeseen. Myös keskinäinen luottamus ja kunnioitus ovat valtavan tärkeitä, jos seksuaalista kanssakäymistä kahden tasavertaisen ihmisen välillä on. Vakituisessa suhteessa tai avioliitossa tämä toimii kaikista parhaiten.

      No, ei kai tuo "itsetyytyväisyys" paha ole, jos sillä välttää irtosuhteet ennen vakituista suhdetta. Jos kaikki olisivat ennen vakituista suhdettaan vain itsetöräyttäneet, olisi paljon vähemmän ongelmia maailmassa.

      Voimia!

    • Anonyymi

      hahaha ha ha joo vii varmaan. kuukauden melkein selvisin ilman onnettomuuksia kun en runkkaillut mutta eilen ku viimein oli pakko saada orgasmi niin heti kohta tänään Tsiisäs rankaisi siintä sallimalla erään koneen hajota tänään. Nyt täytyy kyllä lähteä itsensäaseksualisointiin ettei ala kiusata naisenhmo enää koskaan meilellään, t neitsytheterovanhapoika 41

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      297
      6844
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2069
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1287
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1156
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1066
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe