Yhdessä samassa huoneessa koko päivä, viikko, vuosia. Pieniä ikkunoita. Tuijotan monitoriin koko päivän ja näppäilen. Kuuntelen lapsellisten työkavereiden miljoonatta kertaa toistamia huonoja vitsejä. Samaan aikaan maailmalla tapahtuu, aurinko paistaa, nousee ja laskee, ukkostaa, myrskyää ja revontulet riehuu. Eihän tollanen ole työtä vaan kidutusta.
Otinkin loparit, vastedes teen vain LIIKKUVAA TYÖTÄ. Konttorirottana ei enää milloinkaan.
Otinkin loparit, vastedes teen vain LIIKKUVAA TYÖTÄ. Konttorirottana ei enää milloinkaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onnea jatkoon!
Luin kateellisena viestisi. Teen työtä konttorirottana yhdessä isossa laitoksessa ja kuuntelen/näen/koen jokaikinen päivä sitä samaa puppua, kiireen korostamista ja joutavaa juoksemista ympäriinsä. Jokaikinen päivä käyn kokemassa oman tarpeettomuuden tunteeni ja jokaikinen päivä nostan itseni jaloilleni, koska en anna kenenkään vahingoittaa omaa itseäni. Nahkani on hyvin parkittu!
Mutta kyllä se päivä vielä risukasaan paistaa...
Mä oon pikkuhiljaa alkanut kans vihaamaan tätä konttorirotta hommaa. En alunperinkään kyl tästä juuri pitänyt ja tuntuu koko ajan enemmän siltä että ei todellakaan sovi mulle nämä hommat. Motivaatio kateissa ja mielessä joka päivä ajatus lopareista ja siirtymisestä mielekkäämpään työhön.
Periaatteessa ei saisi valittaa, kun työtä saa tehdä ja siitä kohtalaista palkkaakin vielä saa. MUTTA, ei auta kuin valittaa. Ehkä joku päivä on tarpeeksi kertynyt uskallusta ottaa loparit !?!
Täytyy sanoa, että yksi turhautunut lisää.
duunarina taas vituttaa katella teitä turhia paperinpyörittelijöitä päivästä toiseen.
Aah,tätä autuutta..ei todellakaan käy kateeksi!Menen aamupäivällä duuniin ja tulen usein kotiin ennen viittä...duunini on melko vapaamuotoista ja saan toteuttaa siellä visioitani ja kädentaitojani-ihanaa-ei käy kateeks teitä konttorirottia-hankkikaa elämä!!