mistä

minulla on ihan suunnaton tarve syödä sokeria ja kaikkea makeaa, aina kun yritän olla syömättä makeaa se onnistuu ehkä 2 päivää kunnes olen tavattoman kiukkuinen ja sitten kun syön makeaa, niin paha olo katoaa ihan yhtäkkiä. Olen kohta syönyt purkillisen kromia, kun siitä piti olla apua sokerinnälkään, mutta eipä ole toiminut. Miten siis pääsen sokeririippuvuudestani eroon?
2204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itelläni OLI sama homma, kunnes huomasin, että hakeanhimon voi sammuttaa "laihduttajaystävällisin" konstein. Kun makeannälkä iskee, niin syö luonnon omia sokereita. Viinirypäleitä, mansikoita jne.
ja makeennälkä todellakin menee ohi viimeistään 15 minuutin kohdalla, joten jos vähän aikaa kestät olla ilman, niin hyvä juttu!

Äänestä

Mutta minulta hävisi makeanhimo täysin toisen raskauden aikana. Raskausaikana söin paljon suklaata, mitä en tavallisesti tehnyt. Kun raskaus sitten päättyi katosi makeanhimo. En nykyään syö enää makeita hedelmiäkään, kuten banaania jne, ei kerta kaikkiaan pysty syömään. Ennen raskautta olin todellinen sokerihiiri, joka päivä täytyi saada karkkia (pehmeitä hedelmäkarkkeja), kaupassa ei yksinkertaisesti voinut ohittaa karkkihyllyä ottamatta jotain.

En tiedä mikä selittää tämän muutoksen minussa, oisko hormonit jotenkin vaikuttaneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua kirjoitti:

minulla on ihan suunnaton tarve syödä sokeria ja kaikkea makeaa, aina kun yritän olla syömättä makeaa se onnistuu ehkä 2 päivää kunnes olen tavattoman kiukkuinen ja sitten kun syön makeaa, niin paha olo katoaa ihan yhtäkkiä. Olen kohta syönyt purkillisen kromia, kun siitä piti olla apua sokerinnälkään, mutta eipä ole toiminut. Miten siis pääsen sokeririippuvuudestani eroon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu