Ei voi olla totta

Ei voi olla siis totta, tämän palstan sensuuri alkaa lähentyä jo entisen Neuvostoliiton sensuuria tai enemmänkin useassa muslimaassa olevaa sisäistä sensuuria..

Laitoin ihan aisiallisen viestin, mitä mielikuvia minulle naisten huivin käytöstä tulee ja viesti oli poistettu.

Ihmisen voivat pukeuta miten haluavat, mutta heillä on myös oikeus ilmaista mielipiteitään, siis hello?? Samalla lailla esim. huiviin kietoutuva saa ilmaista mielipiteensä esim. niukkiohin vaatteisiin/minihamiesiin pukeutuvista. Se on vain mielipide ja jokaisella v a p a a s s a maassa on oikeus siihen.

Olen itsekin ollut jo 6 vuotta yhdessä muslimin kanssa, mutta kriittisen ajattelun loppu tai sen kieltäminen on kehityksen lopun alku myös. Melkein tekisi kehottaa mieli näitä ihmisiä, jotka jostakin syystä näkevät muslimimiehet/islamin täysin kaiken muun yläpuolella muuttamaan johonkin muslimimaahan. Siis ihan oikeasti, ehkä silloin myös teille tulsi hieman enemmän perpektiiviä kannanottoihinne. Ja kuitenkin ehdottomasti haluatte asua Suomessa kristittyjen maassa/kristittyjen huollettavina?

Toimet alkavat näyttävän melkoisena rasistisuutena suomalaisia kohtaan.
6622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sairaan, henkisesti häiriintyneen ihmisen logiikan mukaan sinäkin valehtelet ja trollaat, joten tämäkin viesti poistetaan

Äänestä

kenenkään pukeutuminen, huivilla tai ilman? Pidä huoli oman pääsi sisällöstä ja lopeta muiden kyttäily. Vai vielä aito kristitty? Minua ei ainakaan liikuta miten kukin pukeutuu. Pääasia etteivät ihmiset ole ilkosillaan tai likaisissa vaatteissa.

Äänestä
  • Hmm...ensinnäkin avaus ei ollut minun aloittami, vaan vastasin siihen. Hmm. en oikein ymmärtänyt ketä tarkoitit aidolla kristityllä? Suomessa ja Euroopassa nyt pääsääntöisesti asuu krintinuskoa tunnustavia, tarkemmin kunkin ihmisen läheisempään vakaumukseen en ota kantaa.

    Totta kai se on mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää, kun joku pukeutuu tietyn vakaumuksen tai uskonnon vuoksi tietyllä tavalla. Huivilla on tarkoitus osoittaa, että kyseessä olisi islamin oppeihin vakavasti suhtautuva henkilö. Tosin mielestäni tällä hetkellä sillä osoitetaan myös kuuliaisuutta ja näyryyttä miehelle/islamille. En osaa sanoa löytyykö tätä kohtaa Koraanista.

    ja kuten aiemmin sanoin, minulle tästä tulee hieman negatiivisia assosiaatioita aina nähdessäni huivitetun naisen. En ymmärrä miksi naisen pitäisi tehdä itsestään ruman, varsinkin kun huivi usein solmitaan siten, että se oli mahdollismman epäpukeva tehden kantajastaan epämääräistä "huivimassaa". Tosin näissäkin huivnsolmistavoissa on eroja, osa musliminaisista pukee huivin enemmän persoonallisuuttaan korostamaan.

    Mutta olet oikeassa se, pukeudutko esim. sinä likaisiin tai rikkinaisiin verkkareihin ei ole samalla tavalla mielenkiintoista. Jos asia on näin, tuskin sitä vakaumuksen puolesta teet.

    Äänestä

  • "Minua ei ainakaan liikuta miten kukin pukeutuu. Pääasia etteivät ihmiset ole ilkosillaan tai likaisissa vaatteissa. "
    Ei liikuta, mutta liikuttaa kuitenkin alastomuus ja likaiset vaatteet. Pukeutumiseenhan nämä kaksi tapaa kuuluvat siinä missä joku huivinkäyttökin:))

    Äänestä

  • siinä kyttääjille selkokielellä..hihih samoin ajattelen ymymy huhuh hihihih jne.

    Äänestä

  • Nyt ei ole kyse siitä, liikuttaako sinua muiden pukeutuminen vai ei. On kyse keskustelunvapaudesta. Se, että sinua ei jokin asia liikuta, ei tarkoita, että ketään ei pitäisi/saisi liikuttaa. Ja jos sinä et halua jostain asiasta keskustella, älä sitten keskustele! Niin yksinkertaista se on. Muilta et voi keskustelua kieltää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huivikeskustelu kirjoitti:

Ei voi olla siis totta, tämän palstan sensuuri alkaa lähentyä jo entisen Neuvostoliiton sensuuria tai enemmänkin useassa muslimaassa olevaa sisäistä sensuuria..

Laitoin ihan aisiallisen viestin, mitä mielikuvia minulle naisten huivin käytöstä tulee ja viesti oli poistettu.

Ihmisen voivat pukeuta miten haluavat, mutta heillä on myös oikeus ilmaista mielipiteitään, siis hello?? Samalla lailla esim. huiviin kietoutuva saa ilmaista mielipiteensä esim. niukkiohin vaatteisiin/minihamiesiin pukeutuvista. Se on vain mielipide ja jokaisella v a p a a s s a maassa on oikeus siihen.

Olen itsekin ollut jo 6 vuotta yhdessä muslimin kanssa, mutta kriittisen ajattelun loppu tai sen kieltäminen on kehityksen lopun alku myös. Melkein tekisi kehottaa mieli näitä ihmisiä, jotka jostakin syystä näkevät muslimimiehet/islamin täysin kaiken muun yläpuolella muuttamaan johonkin muslimimaahan. Siis ihan oikeasti, ehkä silloin myös teille tulsi hieman enemmän perpektiiviä kannanottoihinne. Ja kuitenkin ehdottomasti haluatte asua Suomessa kristittyjen maassa/kristittyjen huollettavina?

Toimet alkavat näyttävän melkoisena rasistisuutena suomalaisia kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu