Mies on nyt, neljän ja puolen vuoden seurustelun ja vuoden yhdessä asumisen jälkeen keksinyt, että hankitaan sormukset. Ja vieläpä ihan heti, ennen kolmen viikon päästä olevia sukujuhlia. Minusta tuntuu, etten ole sittenkään vielä valmis...
Onhan näistä sormuksista ennenkin puhuttu, mutta silloin se on tuntunut vaan kaukaisen tulevaisuuden asioilta. Nyt kun tilanne olisi käsillä, mulle on iskenyt paniikki. En haluakaan vielä, että mut rengastutetaan! En haluakaan vielä sitoutua niin vakavasti! Samalla tuntuu hölmöltä, kun olen kuitenkin jo 29v, mies 31. Monilla kavereillamme on jo toinen avioliitto menossa...
Nyt yhtäkkiä tuntuukin siltä, että kihlautuminen olisi kauhea riippakivi. Huoleton nuoruus loppuu siihen, sitten seuraavaksi pitää mennä naimisiin ja hankkia lapsia... Apua! En halua siihen oravanpyörään, ei ihan vielä!
Nyt on alkanut tuntua siltä, että tekisi mieli mennä itse baariin ja kirjastoon ja kaupan kassajonoon iskemään miehiä. Kun tiedän, että vientiä kuitenkin olisi myös muihin suuntiin.
Mitä olette tehneet vastaavissa tilanteissa?
Onhan näistä sormuksista ennenkin puhuttu, mutta silloin se on tuntunut vaan kaukaisen tulevaisuuden asioilta. Nyt kun tilanne olisi käsillä, mulle on iskenyt paniikki. En haluakaan vielä, että mut rengastutetaan! En haluakaan vielä sitoutua niin vakavasti! Samalla tuntuu hölmöltä, kun olen kuitenkin jo 29v, mies 31. Monilla kavereillamme on jo toinen avioliitto menossa...
Nyt yhtäkkiä tuntuukin siltä, että kihlautuminen olisi kauhea riippakivi. Huoleton nuoruus loppuu siihen, sitten seuraavaksi pitää mennä naimisiin ja hankkia lapsia... Apua! En halua siihen oravanpyörään, ei ihan vielä!
Nyt on alkanut tuntua siltä, että tekisi mieli mennä itse baariin ja kirjastoon ja kaupan kassajonoon iskemään miehiä. Kun tiedän, että vientiä kuitenkin olisi myös muihin suuntiin.
Mitä olette tehneet vastaavissa tilanteissa?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jahas, taas eräs epäkypsä seurustelutapaus :) (VAIN minun mielipiteeni)Olen sinua 8 vuotta nuorempi, mutta tiedän kuitenkin, mitä seurustelu, tapailu, ja kihloissa oleminen on.
Miksi yleensä olet miehesi kanssa yhdessä, jos tiedät, että ette ole yhdessä loppuelämäänne? Seurusteletko hänen kanssaan vain siksi, että et olisi yksin, tai että saisit seksiä säännöllisesti? Sinun ei tarvitse vastata :)
Huoleton nuoruus? Tarkoitat varmaan "sinkkuus"? Et ole sinkku, olet "seurusteleva" :)
Ensinnäkin, kihlaus on LUPAUS avioliitosta. Sinun ei tarvitse mennä heti seuraavana vuonna, eikä vaikka vuosikymmenentenäkään naimisiin, saati sitten hankkia lapsia. Mutta älä myöskään ole miehesi kanssa, jos sinun tekee mieli iskeä muita miehiä!
Varmaan kannattaisi tehdä kunnon breakout. Antaa mies sellaiselle naiselle, joka haluaa hänen kanssaan naimisiin, ja sinä miehiin.
Mutta mitä tämän jälkeen? Yllättäen olet saanut "munaa" ja miestä kunnolla, ja sitten käsissäkin on pelkkää tyhjää. Okei, biologinen kello tikittää, yksinäisyys viiltää sydäntä, ja ystävätkin ovat miehiensä kanssa, ja mitä sinulla on?
Harkitse kihlautumista positiivisella mielellä. Kokeile ajatella, että "mitäpä jos...?" Eihän kihlautuminen tarkoita sitä, että sinä jäät kotiin, etkä pääse "bailaamaan".
Minulle kihlautuminen ei ollut mikään ongelma. Elämä ei muuttunut mitenkään, minulla on nyt vaan sormus sormessani. Hieman tuntuu olo kiinteämmältä, aivan kuin olisin ottanut askeleen lähemmäksi miestäni. Ja sitä askelta en ole katunut. Ensi kesänä mennään naimisiin, sekään ei pelota. Oma sukunimi muuttuu, ei muuta. Sitten ollaan vaan yhdessä, ja nautitaan toisistamme, niinkuin ennenkin :) Sitten kun tulee sopiva aika, hankimme perheenlisäystä :)
Onnea sinulle tulevaisuuteen, miten ikinä teetkään. Hyvää syksynjatkoa :)
Kyllä minä rakastan miestäni ja hän minua. Hän varmaan minua vähän enemmän, jos rakkauden määrää voi mitata... Hän on ihan 100% varma, että olen se oikea, mutta silti minusta tuntuu epävarmalta.
Kyllä minä haluan olla hänen kanssaan nyt ja tulevaisuudessa. Mutta haluaisin myös niin paljon muuta... Hän ei esim. halua muuttaa ulkomaille asumaan, minä haluan vielä sitäkin tulevaisuudessa kokeilla.
Sitten vielä sellainen juttu, mikä saa minut epävarmaksi. Mies on nimittäin jo asunut aiemmin kahden muun naisen kanssa ja silloin alussa hekin ovat tuntuneet 100% oikeilta. Mutta kuitenkin heille on tullut ero. Mikä siis takaa sen, että jonain päivänä mies ei enää koekaan minua siksi oikeaksi?
Miehellä on ollut useita seksisuhteita enne minua, minulla taas vain pari. Enkä ole vielä aiemmin asunut kenenkään muun kanssa. Eli tuntuu sittenkin siltä, että haluaisin hankkia kokemuksia, vaikka samalla haluaisin elää tämän miehen kanssa.
Miksi vakavastikin alkanut rakkaus voi päättyä? Mistä voi olla varma, ettei tämä rakkaus pääty? Olet varmaankin oikeassa, olen lapsellinen ja epäkypsä. En ole kypsä näin vakavaan suhteeseen. Mutta en haluaisi silti luopua tästä miehestä, koska rakastan häntä. KOva pala purtavaksi. :)
Mielestäni kihloihin meno noin pitkän seurustelun jälkeen ja tuon ikäisenä on luonnollinen jatkumo suhteelle. Sinä et kuitenkaan tunnu olevan valmis, varsinkin jos vielä kaihertaa mielessä, että kelpais jollekin toisellekin ja että pitäis baariin lähtee iskemään vieraita.
Kuten varmaan tiedät, että ei ne sormukset ole ennenkään ketään estänyt pettämästä ja jättämästä, joten sinulla onkin ihan toinen pohdinnan aihe. Sinulla tuntuu olevan aihetta pohtia, että oletko ylipäätään valmis jatkamaan koko seurustelusuhdetta. Jos mieli vetää vielä baanalle ja omaa viehätysvoimaa testaamaan, niin silloin et varmaan ole oikea ihminen tälle miehelle.
Kauankohan mies on valmis odottamaan, että josko mielesi muuttuisi, muuttuuko ylipäätään...
En usko, että mies heti haluaa luopua suhteesta, jos sanon, ettei hankita sormuksia ihan vielä. Mutta varmasti siitä nousee kysymys, että miksi ei. Olen yrittänyt nostaa kissaa pöydälle, mutta kun hän on niin varma asiasta, rakkaudestaan, suhteestamme...
Joskus on tässäkin suhteessa ollut sellainen olo, että hän ei ole oikea mies minulle. Hän oli mm. tosi pitkään kiinni aiemmassa naisessaan, vaikka jo seurustelimme. Tapaili tätä salaa jne. Nyt, kun tämä nainen saa toisen miehen kanssa lapsen, tuntuu, että miehelleni on tullut ikään kuin paniikki päästä kihloihin, että voi exälle näyttää, että on hänkin sitoutumassa...
Ehkä en ole oikea hänelle, ehkä hän ei ole oikea minulle. Ehkä lähtisin, jos en kuitnekin samalla rakastaisi häntä niin tavattoman paljon. J amies itse sanoo, että tuskin löytää toista samanlaista, yhtä sopivaa pakkausta kuin minä olen, koska ei ole aiemminkaan löytänyt.
Jos ihminen tuossa iässä ja noinkin pitkän seurustelun ja avoliiton jälkeen ei tunne olevansa valmis kihloihin ja naimisiin, kannattaa varmaan miettiä, onko siihen valmis koskaan - ainakaan juuri sen ihmisen kanssa. En väitä, etteikö olisi mahdollista, että vaikkapa vuoden päästä olisitkin valmis, mutta kannustan sinua todella miettimään asiaa. Toisaalta minusta on myös luonnollista, että ison askeleen edessä saattaa iskeä rimakauhu ja yhtäkkiä alkaa kaivata sinkkuaikoja tai tekeekin mieli miehiä iskemään.
Onko siis sinun kohdallasi kyse rimakauhusta, siitä ettet yksinkertaisesti ole "avioituvaa tyyppiä", vai kenties siitä, että jossain sydämesi perukoilla tiedät, että miehesi ei ole sinulle oikea ihminen koko loppuelämän kumppaniksi? Tämän kun selvität itsellesi, niin ei pitäisi olla enää vaikea päättää, mitä tuossa tilanteessa pitäisi tehdä.
Tuntuu, että kyse on kaikista noista. Rimakauhua, sitä etten ylipäänsä ole avioliittoona sopivaa perheenäitityyppiä, osittain erilaiset tulevaisuudentoiveet ja sekin, että en ole varma, onko mies oikea.
Samalla kuitenkin rakastan miestä. mitein, ehkä tunnne pakokauhua siksi, että etsin täydellistä miestä, täydellistä kumppania. En ole valmis hyväksymään sitä, että hänkin on vain ihminen, että emme ihan saumattomasti ja särmättömästi sovikaan yhteen. Etsin jotain elämää suurempaa rakkautta, eikä tämä olekaan sitä...
Ollaan seurusteltu reilu 5 vuotta kihlattuni kanssa.
Mulla oli ihan sama juttu ku sulla. Kihlautuminen tuntui jotenkin ahdistavalta.
Kävi sitten niin viime kevättalvella, että "erottiin" pariksi viikoksi. Ehkä senkin takia, että halusin pitää hauskaa ilman nykyistä kihlattuani jne...
Mutta sen parin viikon erossaolemisen jälkeen tajusin, että tää mun kihlattu on mun elämäni mies.
Olin todella onnellinen, ku mentii kihloihin kesäkuussa :)
Ja olen erittäin tyytyväinen edelleen!
Mä olen täsmälleen samassa tilanteessa kuin sä, tuo juttu olisi voinut olla mun kirjoittama. Olen kolmekymppinen mies ja seurustellut 3v tyttöystäväni kanssa.
Tiger.
Syy epävarmuuteeni kihlautumisen edessä on ennen kaikkea varmaankin se, että etsin täydellistä rakkautta, suoraan elokuvista. Siltä tämäkin suhde tuntui aluksi, nyt se on muuttunut arkiseksi perhe-elämäksi. Mieskään ei juuri enää pussaa ja rakastelu on vähentynyt.
Minulla on siis epärealistiset odotukset. Olen epäkypsä ihminen vakavaan ihmissuhteeseen. Mutta samalla rakastan miestä, enkä haluaisi luopua hänestä. Millä ilveellä saan itseni rakastamaan tavallista arkea, etten koko ajan haikailisi aiemmin viettämääni jetsetelämää?
Et etsi täydellistä suhdetta, vaan ihan tavallista parisuhdetta. Et mielestäni ole epäkypsä, vaan perusteellinen ja realistinen.
Jos mieheni olisi tapaillut suhteemme aikana vielä exäänsä ja alkanut hoppuilemaan sormuksia, kun tämä samainen eksä hankkii lapsen, MINÄKIN EPÄRÖISIN kihlausta. Vielä entisten "täydellisten" parisuhteiden hajoaminen miehesi elämässä antaa kuvan miehestä, joka on suhteessa vain siksi, että pelkää olla yksin. Hänellä on tarve pitää sinusta kiinni ja vakuutella itselleen, että hän on onnellinen.
Tosiasia on se, että sormukset eivät muuta suhteessa mitään. Vaikutus on ainoastaan korvien välissä.
Teidän ongelmanne tuntuu kuitenkin olevan luottamuksessa ja jos hiemankin epäröit, älä ratkaise suhdettanne vielä mihinkään suuntaan. Anna ajan ja tunteiden näyttää mitä teette. Et voi mennä kihloihin ja viedä suhdetta eteenpäin epäillen, mitkä miehen motiivit ovat. Jos mies ei ole valmis antamaan sinulle aikaa, on hänen parempikin poistua elämästäsi. OTA SIIS AIKAA NIIN PALJON, KUN TARVITSET. Kihlaus ja avioliitto ovat vakavia ja isoja asioita. Sitä eivät kaikki tajua. Ota se askel vasta sitten, kun olet varma.
Yritin jo kerran lähettää vastauksen. Jos sekin tulee, on niitä kaksin kappalein =)
Eli ET TODELLAKAAN OLE EPÄKYPSÄ, vaan päinvastoin kypsä ja tasapainoinen aikuinen nainen. Ymmärrät asian vakavuuden ja kihlauksen/avioliiton merkityksen. Ehkä hieman liikaa kuitenkin pelkäät "vapauden menettämistä" =) (eivät ne ole vankila)
Minäkin epäröisin kihlautua miehen kanssa, joka olisi suhteemme aikana tapaillut salaa eksäänsä. Etenkin siinä tapauksessa, kun se kiire hankkia sormukset alkoi, kun samainen eksä alkoi tehdä lapsia, miettisin todella pitkään miehen motiiveja.
Kypsyys on sitä, että antaa toiselle aikaa ja tilaa. Jos miehesi ei ymmärrä, että kihlaus ja avioliitto ovat niin vakavia asioita, että sinun on oltava täysin varma, on hänen parempikin lähteä elämästäsi. Moni ajattelee nykyään, että aina voi erota. On hienoa, että joku pitää avioliittoa noin suuressa arvossa kun sinä. Älä siis hätäile.
Sormukset eivät muuta suhdettanne mitenkään. Mutta kun kerroit esim. miehesi aiemmista hajonneista "täydellisistä" suhteista, jäi minulle sellainen kuva, että hänelle kihlauksenne olisi keino pitää sinusta kiinni. Miehesi kuulostaa tapaukselta, joka takertuu aina kiinni naiseen siksi, ettei olisi yksin.
Mieti ihan rauhassa ja tarkkaan mitä teet. Jos homma hajoaa siihen, olet ollut koko ajan oikeassa.
Kerrankin vastaus, josta todella on apua! Kiitos siitä! Hyvä saada ulkopuolisen näkökulma tilanteesta.
Olen aina ollut sitä mieltä, että vakavaa seurustelua, kihloihin menoa saati avioliittoa ja lapsia ei pidä harkita, ennen kuin on varma, että tässä suhteessa ollaan koko loppuikä. Haluan mennä kihloihin ja naimisiin vain kerran.
Miehen salaiset tapaamiset exänsä kanssa ovat saaneet minut välillä jopa vainoharhaiseksi, mistä nyt olen onneksi päässyt eroon. Silloin mies on aina suuttunut ja mutissut, ettei tästä tule mitään. Joka kerta olen sanonut, että sen kun kävelet samantien ovesta ulos - ja silloin mies on aina pelästynyt ja alkanut tyynnytellä- Hän taitaa tosiaan pelätä yksi jäämistä.
Kerran kyselin, miksi hän eli exänsä kanssa 5 vuotta, jos sitten itse kuitenkin lopulta halusi erota. Hän totesi´, että tiesi jo aika pian, ettei heistä tulisi mitään, mutta kun oli tottunut toiseen, oli vaikea lähteä...
Nyt hänellä on mielestään täydellinen tyttöystävä: minulla on hyvä ammatti, perheeni taloudellisesti keskimääräistä paremmin menestynyt, siten minulla on myös sellaista materiaalista hyvää, mitä hänen perheensä ei voi hänelle tarjota (minkä mielestäni pitäisi olla sivuseikka suhteessa - mutta ei ole sitä hänelle). Hänen exänsä nähneenä tiedän, että pidän enemmän huolta ulkonäöstäni, meikkaan, pukeudun tyylikkäämmin kuin hän. Nämäkin ilmeisesti sitovat poikaystävääni minuun ehkä enemmän kuin puhdas rakkaus.
Olet oikeassa. Parasta antaa ajan näyttää, mihin tästä suhteesta on, koska en sydämessäni ole 100% varma. Lämmin kiitos sinulle!
..hyvä!
Sen vielä halusin sinulle sanoa, että älä pidä itseäsi VAINOHARHAISENA, jos mies on tekosillaan nakertanut luottamustasi. Sinulla on täysi syy epäillä hänen luotettavuuttaan ja motiiveitaan.
On hyvä huomata, että itsenäisiä ja terveellä tavalla itsevarmoja naisia vielä on. Sinä et ainakaan ole suhteessanne se, joka roikkuu siinä kiinni siksi, että ei uskalla olla yksin.
Annoit monta syytä kirjoituksissasi miettiä kihlaustanne vielä pitkään!
Hyvää syksyä ja nauti elämästäsi!!! = )