työkokemus

Kun puhutaan palkoista ja työkokemuksesta, tarkoitetaanko yleensäkin työkokemusta siitä lähtien kun on palkkaa jostain saanut, vai ko. alan työkokemusta? Täällä kun moni vertailee palkkojaan tai muita tietojaan ja monissa gallupeissa kysytään työkokemusta.

Itse esim. olen 33v ja työkokemusta yhteensä on 13v - mutta nykyiseltä alalta vain 2,5v. Tämä on itselleni aivan uusi ala joten tavallaan lähdin tietyiltä osaamisilta nollilta, vaikka tottakai aina jotain jää korvien väliin(ja kynsien alle) edellisistäkin duuneista. Ainoa vaikutus edellisillä työpaikoillani nykyiseen ansiooni on se, että edellisen työpaikan viimeisin ansio oli nykyisen työpaikkani lähtöpalkka jonka asetin työhönottohaastattelussa minimiksi.

Eli vähän hämäävä tuo työkokemus yleensä, jos ihminen vaihtaa kokonaan alaa, hän voi menettää muutaman vuoden "kokemukseen perustuvaa palkkaa", koska joutuu opettelemaan työn osin uudelleen.

Itselläni kävi siinä mielessä hyvin että 11v tein duunia toimistoapulaisena ja kassamyyjänä erikoistavaraliikkeessä - kunnes siirryin tekniselle alalle jossa kokemus tuo selvästi enemmän korotuksia palkkaan vuosien saatossa. Kaupan alalla vain ikälisät nostavat palkkaa, ei kovin motivoivaa..
1286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meidän alalla kokemuslisää tuovaan työkokemukseen lasketaan mukaan aika oman työnantajan palveluksessa ja muu työ, josta on olennaista hyötyä nykyisissä työtehtävissä mm. työ samalla ammattialalla. Työnantaja päättää, mistä on olennaista hyötyä. Eli siis kaikki aikaisempi työ ei kelpaa kokemuslisävuosiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


verwesdfsadf kirjoitti:

Kun puhutaan palkoista ja työkokemuksesta, tarkoitetaanko yleensäkin työkokemusta siitä lähtien kun on palkkaa jostain saanut, vai ko. alan työkokemusta? Täällä kun moni vertailee palkkojaan tai muita tietojaan ja monissa gallupeissa kysytään työkokemusta.

Itse esim. olen 33v ja työkokemusta yhteensä on 13v - mutta nykyiseltä alalta vain 2,5v. Tämä on itselleni aivan uusi ala joten tavallaan lähdin tietyiltä osaamisilta nollilta, vaikka tottakai aina jotain jää korvien väliin(ja kynsien alle) edellisistäkin duuneista. Ainoa vaikutus edellisillä työpaikoillani nykyiseen ansiooni on se, että edellisen työpaikan viimeisin ansio oli nykyisen työpaikkani lähtöpalkka jonka asetin työhönottohaastattelussa minimiksi.

Eli vähän hämäävä tuo työkokemus yleensä, jos ihminen vaihtaa kokonaan alaa, hän voi menettää muutaman vuoden "kokemukseen perustuvaa palkkaa", koska joutuu opettelemaan työn osin uudelleen.

Itselläni kävi siinä mielessä hyvin että 11v tein duunia toimistoapulaisena ja kassamyyjänä erikoistavaraliikkeessä - kunnes siirryin tekniselle alalle jossa kokemus tuo selvästi enemmän korotuksia palkkaan vuosien saatossa. Kaupan alalla vain ikälisät nostavat palkkaa, ei kovin motivoivaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu