Hei! yli kolmenkymmenen vuoden yhteisen elon ja olon jälkeen muutin asumaan yksikseni (lapset jo aikuisia).Syyt moninaiset ja melko yleiset,miehen alkoholismi ja mustasukkaisuus, ei "vieraissa käymistä" kummankaan taholta.
Tilanne on vaan siinä mielessä mahdoton, että virallinen avioero on mahdottomuus, koska omaisuuden jaossa joutuisi koko tila myyntiin.
itse kituuttelen nyt pienellä palkalla vuokrayksiössä, ollen edelleen "naimisissa"...?
Onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta? Miten tulisi edetä? Miten Mela-vakuutusmaksut tästä eteenpäin?
Vai antaako kaiken olla nykyisellään ja ainoastaan vaan asutaan eri paikkakunnilla...? Puheväleissä kyllä ollaan, koska on yhteinen "firma" hoidettavana.
Tilanne on vaan siinä mielessä mahdoton, että virallinen avioero on mahdottomuus, koska omaisuuden jaossa joutuisi koko tila myyntiin.
itse kituuttelen nyt pienellä palkalla vuokrayksiössä, ollen edelleen "naimisissa"...?
Onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta? Miten tulisi edetä? Miten Mela-vakuutusmaksut tästä eteenpäin?
Vai antaako kaiken olla nykyisellään ja ainoastaan vaan asutaan eri paikkakunnilla...? Puheväleissä kyllä ollaan, koska on yhteinen "firma" hoidettavana.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Helvettiäkö sä sitä juoppoa maajussia säälit?
Ja miksi sinun pitäisi kituuttaa jossain yksiössä kun äijä leveilee kuten ennen`?
Kylmästi vaan maatila jakoon.
Ei äijä sitä hautaansa saa, kaikesta voi joutua luopumaan - ihan kaikesta.
Pidä puoliasi.
Ongelma on, että maatila aiheuttaa sinulle kuluja, joista olet vastuussa niin kauan kuin olet naimisissa. Sinulla juoksee osuudet kiinteistöveroista, maatilaverotuksesta jne.. Jos mies alkoholin kulutuksessaan laiminlyö näitä ja olette virallisesti naimisissa, nämä kulut kaatuvat niskaasi.
Lisäksi maatila pumppaa tuloja, jotka kuuluvat sinulle niin kauan kun avioero ei ole voimassa.
Kohdallasi ongelma on osittain se, että mies on juoppo. Riskinä on, että sinun lähdettyäsi juo maatilan altaan. Ja se käy perin nopeasti ja helposti.
Yksi mahdollisuus olisi, että maatila ositettaisiin, mutta sinun osuus siirrettäisiin lapsiesi nimiin. Tai maatila toimisi yhtymänä. (en tiedä onnistuuko tällaisissa tapauksissa) Tulevaisuuden kannalta hankalaa on myös se, että juoppoudesta huolimatta miehesi voi onnistua onkimaan itselleen toisen annikin. Ja kun annikki alkaa emännöidä, ei hän oikein perusta, että exä on osuuksillaan vielä maatilassa kiinni. Saatikka että avioliitto on edelleen voimassa, vaikka vain paperilla.
Entäpä osittainen ositus? Metsää myyntiin ja siitä sinulle kunnon osuudet. Näillä osuuksilla rakennat itsellesi tulevaisuutta ja eläkepäiviä muutenkin kuin pikkunappuloilla. Ehkäpä saat ostettua oman asunnon, vaikkakin pienen. Helpottaa elämää eläkepäivinä kun ei tarvitse maksaa vuokraa. Sitten, jos maatilasta on vielä jotain jäljellä, joka kuuluisi sinulle, siirrät sen lapsien nimiiin, niin että mies voi yhä pyörittää tilaa.
Joka tapauksessa maatila ei saa olla este avioerolle. Toiseksi maatila ei saa olla syynä siihen, että sinä jäät ilman sinulle laillisesti kuuluvaa osuutta. Pidä puolesi, onnea uuteen elämään!
Viestistä! Tuota juuri kaipasin! Tuota lasten nimiin siirtoa tai jonkinmoisen yhtymän perustamista olen itsekin miettinyt...asiasta on vain hiukan vaikea keskustella toisen osapuolen kanssa...
Se on kai niin, että on olemassa vaikeita asioita, ja sitten on vielä vaikeampia asioita!!!
...ja silti nää asiat täytyy vaan jotenkin yrittää hoitaa!
en tiedä ap:n tilannetta mutta yleensä tiloilla niin paljon velkoja,ettei myynnin ja velkojen maksun jälkeen kumpikaan saa kuin korkeintaan käsirahan uuteen asuntoon.voi siinä älähtää jo lapsekki.jos tila on kallis,niin sille on hankala löytää ostaja,joka maksaa täyden hinnan.koneitten ja laitteiden osalta verottaja iskee,jos niissä ei ole poistoja(voipi mennä 80%veroon).että mietittävää on paljonkin.
>>Ongelma on, että maatila aiheuttaa sinulle kuluja, joista olet vastuussa niin kauan kuin olet naimisissa.>Sinulla juoksee osuudet kiinteistöveroista, maatilaverotuksesta jne..>Jos mies alkoholin kulutuksessaan laiminlyö näitä ja olette virallisesti naimisissa, nämä kulut kaatuvat niskaasi.>Lisäksi maatila pumppaa tuloja, jotka kuuluvat sinulle niin kauan kun avioero ei ole voimassa.>Riskinä on, että sinun lähdettyäsi juo maatilan altaan. Ja se käy perin nopeasti ja helposti.>Yksi mahdollisuus olisi, että maatila ositettaisiin, mutta sinun osuus siirrettäisiin lapsiesi nimiin.>Tai maatila toimisi yhtymänä.>Entäpä osittainen ositus? Metsää myyntiin ja siitä sinulle kunnon osuudet.>Sitten, jos maatilasta on vielä jotain jäljellä, joka kuuluisi sinulle, siirrät sen lapsien nimiiin, niin että mies voi yhä pyörittää tilaa.
>>Yksi mahdollisuus olisi, että maatila ositettaisiin, mutta sinun osuus siirrettäisiin lapsiesi nimiin.
Maatilan ositus eroaa siinäkin mielessä "tavallisesta" osituksesta, että usein maatilaa jaettaessa on kysymyksessä ns.sukutila ja siihen liittyy paljon tunteita niin asianosaisilla, kuin sukulaisillakin.
Voi olla helpompaa, että omaisuutta siirretään lasten nimiin, kuin että omistajaksi jäisi esim. ex-emäntä.
Vaikka se ei olisi taloudellisesti viisasta (lahjavero).
Tilannehan on hyvä, jos molemmille jää se käsiraha asuntoon!
Ja mikä tärkeintä: Se on molemmille sama.
>>Hyötynä voisin nähdä ainakin sen, että mikäli isäntä päättää ottaa uuden eukon, niin omat lapset eivät joutuisi jakamaan koko tilaa uusien sisarusten kanssa.
Minä kyllä ymmärrän, mitä ositus tarkoittaa, mitä on tasinko ja kenelle se kuuluu tai on kuulumatta.
Sinä et ymmärrä sitä, että maatilaa jaettaessa jaetaan myös monesti suuri kasa tunteita.
Monelle isännälle (luulisin, että juuri yleensä isännälle) on "helpompi" ajatella siirtävänsä omaisuutta lastensa nimiin, toisin, kuin ex-vaimonsa. Ja monestihan maatiloilla (jos ei haluta pistää sitä tilaa myyntiin) ainut mahdollisuus tasingon maksamiseen on siirtää esim.metsää, peltoa tai muuta maata toisen nimiin. Jolloin rahaa ei tarvitse liikutella.(tai tarvitsee, muttei mittavasti)
Tämähän tietysti edellyttää sitä valmiutta sopimiseen osapuolten kesken. Ositustahan ei ole pakko tehdä ollenkaan ja siitä voi luopua vaikka kokonaan.
Kuka estäisi näin menettelemästä, jos "vastalahjana" isä siirtäisi lasten nimiin nimenomaan sitä MAATA, sehän on se, missä ne juuret ovat.
nix nax:Kuvittelemaasi hyötyä lasten nimiin siirtämisestä siis ei ole.
Niin ei ole, _sinun_ mielestäsi.
Et selvästikään ymmärrä, että maatilalla monesti juuri sillä MAALLA on arvoa. Tunnearvoa.
>>Sinä et ymmärrä sitä, että maatilaa jaettaessa jaetaan myös monesti suuri kasa tunteita.>Monelle isännälle (luulisin, että juuri yleensä isännälle) on "helpompi" ajatella siirtävänsä omaisuutta lastensa nimiin, toisin, kuin ex-vaimonsa.>Ja monestihan maatiloilla (jos ei haluta pistää sitä tilaa myyntiin) ainut mahdollisuus tasingon maksamiseen on siirtää esim.metsää, peltoa tai muuta maata toisen nimiin. Jolloin rahaa ei tarvitse liikutella.(tai tarvitsee, muttei mittavasti)>Tämähän tietysti edellyttää sitä valmiutta sopimiseen osapuolten kesken.>Ositustahan ei ole pakko tehdä ollenkaan ja siitä voi luopua vaikka kokonaan.
En maallikkona ymmärtänyt tai ainakaan osannut toteuttaa tekstiäni tarpeeksi selvästi, jotta sinäkin olisit pystynyt käsittämään, mitä yritin sanoa.
Anteeksi, koitan uudelleen.
Korostan, että YMMÄRRÄN, että ositus on tehtävä, ennemmin tai myöhemmin.
Mahdollisimman yksinkertaisesti ajatukseni oli tämä:
Tilalta pois lähtevä suostuu ositukseen ja lupaa olla sitä moittimatta ja saa mukaansa osituksessa vaikka omat vaatteensa ja kahvipannun. Sekä lapset.
Ennen suostumistaan tähän hänelle epäedulliseen ositukseen tilalle jäävä on siirtänyt kahvipöytäoikeuden määräämät 40h metsää ja 10h peltoa ex-puolisoiden yhteisten lasten nimiin.
Lahjaveron maksajastahan voi päättää sama "tuomioistuin".
Tilalle jäävä on tyytyväinen, koska entinen akka ei saanut mitään ja se entinen akka tyytyväinen, koska hänen parhaat marjapaikkansa, sekä kanttarellipaikka säilyy hänen lastensa omistuksessa, eikä isännän uusi emäntä niillä tanhuvilla ainakaan metsästä, jos sitä sattuu harrastamaan, koska lasten kanssa päättivät perustaa juuri luonnonsuojelualueen...
Ja milläkö he elävät?
Luultavasti leveämmin, kuin ennen, koska tili tulee suoraan perheelle, eikä uppoa loppumattomaan nieluun, joka maatiloilla tuppaa olemaan... Emäntä lapsineen vaan käy nykyään töissä, joista maksetaan palkkaa ja asuu vuokralla.
En tiedä, ilmaisinko itseni tarpeeksi selvästi ja jos niin kävi, niin TÄMÄ ratkaisu vaatisi mielestäni sitä kyvykkyyttä osapuolten kanssa sopimiseen.
Eihän tämä ulkopuolisen silmin varmaankaan se kaikkein viisain ratkaisu ole, mutta yhteen asiaan, jota sinä epäilit, niin minä uskon vahvasti. Sanoit:
" Lapsetko (jotka äitinsä osuuden saivat) sitten avustaisivat varatonta äitiään - vai? "
Äitinsä heidät on elättänyt tähänkin mennessä ja elättää vastaisuudessakin, mutta TIEDÄN, että sitten, kun he aikanaan saavat itse määrätä omaisuudestaan, he arvostavat tätä maata yhtäpaljon, kuin äitinsäkin ja luulempa, että tämän äidin ei tarvitse yksin kuolla unohdettuna vanhainkodissa.
Voitko itse ( tai se entinen ukko )sanoa samaa?
maanviljelijästä, ja hankalaahan se oli, jouduin esim. ottamaan yhteyttä eu-asiamieheen, melan-asiamieheen ja sitä kautta järjestämään asiat. Eli palkka ym, tulot pois minulta ja myös melamaksut.
Meillä tehtiin niin että maatila jäi miehelleni osituksessa ja minulle ostettiin läheltä osake, joka siirrettiin nimiini. Ja ositus oli suoritettu.
Ota yhteyttä oman kuntasi maatalous asiamieheen, kyllä siellä osataan ohjata asioita eteenpäin.
Mela-maksut juoksevat niin kauan, kunnes voit todistaa, ettet ole enää maatilalla töissä.
Sekään ei ehkä onnistu, jos olette vielä virallisesti naimisissa.
Mela-maksut sain itse katkeamaan vasta lopullisen avioeropäätöksen tullessa ja sittenkin oli hankaluuksia, kun ex ei ollut ilmoitellut melalle päin mitään muuttuneista olosuhteista tilalla.
Ajattelin, et yhdessä mietitään asioita ja sovitaan kaikesta. En laittanut eropaperia sisään sillä seurauksella, että ex meni ja myi nimissään olevaan omaisuutta ja lahjoitti varoja lapsilleen ekasta avioliitosta. Jäin tyhmyyttäni puille paljaille. Esim.kesämökin lahjoitti lapsilleen hallintaoikeudella. Meille ei sitten jäänyt mitään ositettavaa, kun hän sopivaksi katsomallaan ajankohdalla laittoi eropaperit käräjäoikeuteen. Jäin puille paljaille hyväuskoisuuttani ja tyhmyyttäni.
Näillä maatiloilla usein nainen on muuttanut miehen omistamalle maatilalle sijoittamatta itse senttiäkään siihen.
Sitten kun ero tulee, pitäisi ex-vaimon saada puolet suurestakin sukutilasta itselleen. Jotenkin ei kuulosta kovinkaan oikeudenmukaiselta.
Et ole ainut kummastelija.=)
Minua kummastuttaa puolestani se, että sen emännän pitäisi olla aina se, joka pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa, sekä lapset ja lähtee ilman mitään rakentamaan omaa elämäänsä.
Useinhan maatilalla tilanne kuitenkin on se, että se emäntä on tehnyt varmasti oman osuutensa tilan töistä ja ne tulot, jotka maatilan tuloina hänen verotuksessaan näkyvät eivät todellakaan ole olleet mitään tuloa, vaan menneet sitä samaa tietä takaisin tilan kuluihin. Maatila kun harvoin mikään kultakaivos on.
Jos se emäntä on aikoinaan sinne tilalle kelpuutettu ja lapsiakin siunaantunut, niin vähintä, mitä minun mielestäni emännälle ja lapsille kuuluisi, on oma asunto.
Oikeudenmukaisuus on niinkuin veteen piirretty viiva. Sen sijainti riippuu siitä, kummalta rannalta sitä katselee.
uutta asuntoa,oikeuden mukaisin ratkaisu on avioliiton aikana hankitun omaisuuden ositus.meillä aikoinaan tehtiin sukupolven vaihdos paperit niin,ettei aviopuolisolla ole oikeutta omaisuuteen.nyt on meneillään ositus siitä omaisuudesta joka on hankittu avioliiton aikana.ex-vaimo kulki vieraan töissä koko ajan ja periaatteessa ilmaseksi tässä asui(sähkö,vesi,puhelin,lämmitys ja talon korjaukset rahotettiin tilan tuotolla)ja lapsekki jäi tähän,niin kohtuutonta se puolen vieminen olisi ollut.
Mukavaa, ettet ole vaatinut aviovaimoltasi vuokraa sinä aikana, kun olette olleet naimisissa ja asuneet yhdessä....=D
Tilanteethan ovat aina erilaisia, kuten jo totesinkin jossakin kohtaa, mutta jos on työskennellyt maatilalla, siitä kuuluu (tai kuuluisi) myös korvaus avioerossa. Jos olet maatilaa pyörittänyt, niin tiedät, ettei sen tuotoilla mitään Herrain huonetta rakenneta, MUTTA erossa on mielestäni vähintäänkin oikein, että sille lähtijällekin taataan vähintäänkin oma asunto. Varsinkin, jos se eroa haluava osapuoli jää itse tilaa jatkamaan.
Maatilan ositus todellakin on vaikeaa.
Ja voit varmaan myös myöntää, että HARVOIN käy, niinkuin sinulle on käsittääkseni käynyt ( eli mies jää asumaan lasten kanssa) varsinkin, jos on kysymys maatilasta.
Teillä ei liene lypsykarjatila....Luulen.=)
toisen perään.mitähän ex sanoisi,jos karhuaisin vuokraa jälkikäteen.taitaisi kaatua moni tila,jos asunto lohkaistaan lähtiälle ja miksi pitäisi,harvoin se lähiöstä omakotitalosta lähtiä saa mukaansa niin paljon,että pystyy velatta ostamaan uuden asunnon.ja väitän,että maatiloille jää lapset useammin kuin normaalisti,tämänkin tien varrella itseni lisäksi kahdessa isä lähihuoltaja.enkä minä ositusta vastaan ole,yleensä vaan velkojen jälkeen ei paljon jää jaettavaa nappulaa.ja edelleen, omaisuutta sitä ositetaan,eikä vanhaa työuraa.
Saat väittää, että maatiloiden avioeroissa lapset USEIMMITEN jäävät miehelle.
Minä en sitä usko, vaikka sinun naapurustossasi niin onkin käynyt useammallekkin.
Tämä on niitä asioita, joista todennäköisesti ei ole tilastotietoa, joten turha siitä väitellä.
En väitä tuntevani kaikkia Suomen maanviljelijöitä, mutta paljon kuitenkin ja YHDESSÄKÄÄN tapauksessa, jossa maatilaa pyörittänyt aviopari on eronnut (niitä on paljon, usko pois) eivät lapset ole jääneet isälleen.
Ikävä sanoa, mutta minua oksettaa tuo ajatusmallisi, joka on niin samansuuntainen, kuin ex-mieheni (joka lähti toisen naisen mukaan), että sillä emännän panoksella siellä maatilalla ei ole mitään arvoa!
Vanhaa työuraa...Voi *****!
ps.Yritän ymmärtää, että juuri sinun ex-vaimosi on se, joka lähti ja hän ei edes työskennellyt maatilallanne, mutta silti. *yökkää*
Saat väittää, että maatiloiden avioeroissa lapset USEIMMITEN jäävät miehelle.
Minä en sitä usko, vaikka sinun naapurustossasi niin onkin käynyt useammallekkin...
Tämä on niitä asioita, joista todennäköisesti ei ole tilastotietoa, joten turha siitä väitellä.
En väitä tuntevani kaikkia Suomen maanviljelijöitä, mutta paljon kuitenkin ja YHDESSÄKÄÄN tapauksessa, jossa maatilaa pyörittänyt aviopari on eronnut (niitä on paljon, usko pois) eivät lapset ole jääneet isälleen.
Ikävä sanoa, mutta minua oksettaa tuo ajatusmallisi, joka on niin samansuuntainen, kuin ex-mieheni (joka lähti toisen naisen mukaan), että sillä emännän panoksella siellä maatilalla ei ole mitään arvoa!
Vanhaa työuraa...Voi *****!
ps.Yritän ymmärtää, että juuri sinun ex-vaimosi on se, joka lähti ja hän ei edes työskennellyt maatilallanne, mutta silti. *yökkää*
on tehnyt palkatta töitä, voipi siitä joutua erossa maksaamaan :)
Jos ajatellaan, että on vaikka 2 miljoonan euron arvoinen maatila johon emäntä ei ole sijoittanut muuta kuin työpanoksensa, ei tunnu kovin oikeudenmukaiselta, että hänelle pitää lohkaista siitä puolet.
Sitten ymmärtäisin, jos hän olisi ostanut sen puolikkaan.
maanviljelijä. Tila oli yhdessä exmiehen kanssa ostettu, siis lainhuudot, omistus ja velat puoliksi kummankin nimissä. Meillä tilanne oli siinä mielessä hankala, että velkaa oli tosi paljon, koska olimme investoineet tilaan todella paljon (ostaneet peltoa, rakentaneet paljon, mm uuden navetan ym) eli en voinut vaatia rahaa tilalta lähtiessäni - enkä missään nimessä halunnut ajaa tilaa konkurssiin, se ei olisi ollut kenenkään etu, vähiten yhteisten lasten ja mahdollisen jatkajan.
Siis lähdin käytännössä lähes tyhjin käsin, vain kaksi nuorinta lasta ja henkilökohtaiset tavarat mukanani, muutamia huonekaluja ja astiat ostin vielä tilalta saamillani tuloilla. Myel-vakuutuksen tietysti sanoin irti siinä vaiheessa, kun lakkasin työskentelemästä tilalla, osituksessa kaikki omaisuus ja velat (siis todella PALJON velkaa, satoja tuhansia euroja...) siirtyivät yksin exmiehelleni. Paperisota oli hirmuinen, ositus itsessään, eu-tukisitoumusten siirto pois nimistäni exmiehelleni yms. Asianajaja ja pankin lakimies auttoivat paperiaioissa, jotka meidän tapauksessamme hoidettiin yhteisymmärryksessä.
Olen tällä hetkellä täysin velaton, varaton, mutta onneksi suht terve nainen. Yritän toipua henkisestä kolauksesta (siis mieheni petti ja rakastui toiseen) ja rakentaa uutta elämääni uusin eväin. Entisenä yrittäjä sosiaaliturva on todella heikko, esim työttömyysturva on minimi eli työmarkkinatuki, sillä siihen ei vaikuta esim edeltävä myel-työtulo tai verotettava tulo. Koskaan en ole onneksi tottunut rahalla mälläämään (joka maatilaa on pyörittänyt tietää kyllä, että vaikka rahaa liikkuu paljon, omaksi palkaksi jää rahaa aika vähän, varsinkin, jos on paljon lainoja hoidettavana), joten kituuttelen työmarkkinatuen varassa ja opiskelen uuteen ammattiin.
Voimia sinulle! Ota yhteyttä asiantuntijoihin, esim pankinjohtaja, pankin lakimies, myel-asiamies, maataloussihteeri, maaseudun tukihenkilö...
Mitä jos teette avioeron osituksen "osittaisena" eli saat tasinkona vain sen verta, että et ole ihan tyhjän päällä?
Kun ei ole mikään pakko tehdä pilkulleen niinkuin virallinen tapa on. Se osapuoli, kumpi on saamassa tasinkoa, voi luopua tasingostaan kokonaan tai osittain. Osituksen kun voi sopia ihan keskenään miten itse haluaa. Pääasia että ositus on ylipäätään suoritettu.
Joskushan henkiset arvot on tärkeämpiä kuin taloudelliset arvot. Sukutilan myyminen avioeron takia voi olla sellainen asia, että siitä menee vähän yhdeltä sun toiselta yöunet pitkäksi aikaa.
Vaikka oikeus olisikin puoleen kaikesta, niin joskus on fiksumpaa tyytyä vähempään - ja nukkua jatkossa yönsä hyvin.
Jotenkin taas tuntuu, että tässä ajatellaan asiaa siltä tilalle jäävän kannalta. Joka siis usein on mies, jolle ei jää lapsia (siis minun mielestäni).
Kun tunteet vaikuttavat asioihin paljon, kuten avioerossa yleensäkin ja maatilojen avioeroissa tunteita on myös synnyinkotiin ja sen peltoihin ja metsiin on vaikeaa sanoa, kumman osapuolen tulisi "tyytyä vähempään".
Helppo tapaus "tunteella ajatellen":
Naimisissa 10 vuotta, ei avioehtoa. Nainen tilan ulkopuolella töissä ja eron tullessa lapset jäävät isälle maatilalle. Eron hakiana nainen.
Tunteella ajateltuna emännälle ei tässätapauksessa kuuluu puolta maatilasta, ainakaan minun omatuntoni mukaan.
Vaikeampi "tapaus":
Naimisissa 20 vuotta, ei avioehtoa. Nainen hotanut tilan lypsykarjan pääsääntöisesti yksin.
Hänelle maksettu mahdollisimman vähän MYEL-tuloa.
Hakiana avioerossa mies, joka aikoo tilalle jäädä ja uusi emäntäkin katsottuna. Lapset joutavat miehen mukaan tilalta emännän mukaan, joka saisi mennä minne huvittaa, kunhan muuttaa pikapuoliin pois.
Minun omatuntoni ei ole löytänyt vielä tähän tunteella ajatellen oikeaa ratkaisua, mutta varmaa on se, että tyhjin käsin tuon emännän ei minunmielestäni KUULUISI lähteä.
Nukkuuko tuo emäntä yönsä lastensa kanssa sen paremmin, jos hän tietää, että entiselle miehelle uusine vaimoineen jäi hyvät lähtökohdat jatkaa tilanpitoa, koska hän ei vaatinut lähtiessään sitä, mikä hänelle olisi kuulunut?
Puhutaan moraalista kun mietitään tuon tason asioita. Moraali taas on meillä kullakin omanlaisensa, omaa moraaliaan vasten joutuu omat päätöksensä tekemään.
Tilanteita on niin monia erilaisia. Laki määrää meille puitekehykset, minkä sisällä pitää toimia. Lain mukaan avio-oikeuden alainen omaisuus pistetään fifty-fifty kylmästi, mutta mikään pakko ei ole mennä tuon mukaan.
Kukin taaplaa tyylinsä mukaan.
"Lain mukaan avio-oikeuden alainen omaisuus pistetään fifty-fifty kylmästi, mutta mikään pakko ei ole mennä tuon mukaan. "
Näinhän se on, Amatöörilakimies.
Jos ottaa sen, mikä itselle kuuluu, onko se väärin?
Väitit, että jos tyytyy vähempään, niin "nukkuu yönsä paremmin".
Sitäkin voi mielestäni tarkastella monelta eri kantilta.
Arvostuskysymyksiä nämä ovat. Eli eri asioista itse kukin saadaan rauhalliset yöunet.
Olen myös maatalousyrittäjä ja ero vireillä. Siis harkinta-aika menossa. Tila ja metsät on arvioitu, kalusto vielä arvioimatta, mutta siihenkin saimme vinkin tehdä lista ja esittää se maatalouskauppaan, mitä ne maksaisivat, jos olisivat heillä myytävänä. Eihän tämä ole muutakaan omaisuutta kummempaa?
Kai te voitte jatkaa tilaa yhtymänäkin, mutta silloin sinulle kuulu jatkossa osa pääomatulosta. Minulle pankinjohtaja suositteli ennemminkin tilan jatkamista kuin myymistä, mutta silloin pitää olla hyvät välit exän kanssa. Meillä mahdotonta puolison mustasukkaisen luonteen takia. Lunastushinta olisi liian suuri maksettavaksi tilan tuotoilla, mutta mihinkään pakkomyyntiinkään ei varmaan kannata lähteä. Luulisi teidän tilalta irtoavan omaisuutta myymällä senverran, että saisit oman asunnon vuokra-asunnon tilalle? Ilman ositusta joudut varmaan asumaan vuokralla "ikuisesti"?
Itse olen tilan vastuuhenkilö ja puoliso on silläkin perusteella häädetty asumaan muualle, eli yhteiselämä virallisesti jo lopetettu.
Asianajajaan ota yhteyttä ensimmäiseksi erohakemuksen laatimiseksi. Kuulunet julkisen oikeusavun piirin, jos olet pienituloinen ja vielä asutkin vuokralla. Eli oikeusaputoimisto on se ensimmäinen osoite, johon otat yhteyttä. Älä edes yritä täyttää erohakemusta tuossa tilanteessa itse. Saat asianajalta myöhemminkin tarvitsemasi avun.
Asia kerrallaan etenet sitten ja saat varmaan neuvoja, mihin alat senjälkeen ottaa yhteyttä. Mutta ensin ero vireille. Harkinta-aikaa on sentään puoli vuotta ja siinä ajassa ehtii setviä muuta. Missään nimessä ei saa päästää tilannetta mihinkään pakkomyynti- tai huutokauppa-asteelle! Pitkää pinnaa vaatii ja henkistä tukea kannattaa hakea myös.
Onhan tämä vähän omakotitalon ositusta hankalampaa...
(sorry, tuli vähän sekavaa tekstiä)
Hei, neuvoisin sinua toimimaan näin hankalassa tilanteessa- myönnetään.Vaikka avioliittoa on kestänyt,teillä noinkin pitkään /ja avioehtoa teillä ei ole. Sinulle kuuluu lakipykälän mukaan puolet- Tai sinulla on avio-oikeus tuohon kaikkeen,( kuinka vain tahdot ymmärtää ) Joka ei tarkoita kuitenkaan, että tila pitäisi mennä vasaran alle /kuin myöskään tarkoita,sitä että sinun pitäisi pakosta saada puolet tuosta kaikesta.
Kun miehesi on selvinpäin/ voimissa. Ehdota hänelle seuraavaa- tai pohtikaa asiaa vaikka yhdessä. Sinä saat vapautuksen, kaikista tilaa koskevista- mahdollisista lainoista. Allekirjoitatte tälläisen paperin. Sinä saat näin tilasta, paljon tavallaan jo. Koska sinulle ei jää velkoja niskoillesi, joista olisi varmaan hyvin vaikea selvitä. Sitten neuvottelet miehesi kanssa, jonkin sopu raha määrän, jonka hän maksaa sinulle sovitusti avioerosta. Jos raha määrä on suuri, miehesi mielestä. Voit varmaankin myötäillä vähän. Ja kaiken erikseen ja- yhdessä ostetut kodissa jaatte keskenänne. Monesti järkevästi, sovussa asiat järjestyvät paremmin.( Älä jää loukkuun tilaan, jos yhteiselämästä ei mitään tule ) Lapsille, he ovat oma lukunsa perijinä sitten myöhemmin, asia jota kannattaa selvitellä myöskin. Näin miehesi, pystyy jatkamaan tilan toimintaa- mikäli se kannattaa, etkä sinäkään jää ilman mitään- näin myöskin saat vähän lisää rahaa elämääsi- ja olet vapaa kaikesta.
Älä ihmeessä mene siihen halpaan, että luovut vain veloista erossasi!
Avio-erossa ilman avioehtoa sinulle kuuluu puolet siitä, mitä jää tilan arvoksi miinustettuna veloilla. Se on FAKTA, vaikka ainahan se tilalle jäävä yrittää ryömiä siitä, missä aita on matalin.
Tee(tä) ihmeessä laskelmat tilan arvosta ja sen perusteella voit alkaa neuvotella sinulle kuuluvasta osuudesta. Huomaa, että esim.verotusarvo ei ole sama, kuin osituksessa huomioitava arvo.
Pellotkin ovat eri suunnissa maata erihintaisia ja mihinkään kokomaan keskiarvoon ei kannata tyytyä.
Älä vähättele itseäsi ja sinun oikeuksiasi!
Ainahan on mahdollista katsoa elokuva loppuunasti.
(ja panna koko tila vasaran alle---->helpottaa kummasti kun enää jaettavana vain rahaa tai velkaa)
Onko tila teidän molempien nimissä?
Mistä tiedät (oletko todella perillä tilanne taloudellisesta tilasta?), että omaisuuden jaossa koko tila menisi pakostakin myyntiin? Tätähän moni vastapuoli yrittää väittää aina, kun aletaan puhua osituksesta...Totuus voi olla aivan toinen.
Ja viimeinen vinkki, joka on tärkein:
AVIOERO VÄLITTÖMÄSTI VIREILLE!
Nimittäin ennen sitä, miehelläsi on tilaisuus humputella tahallaan tai tahtomattaan koko tila nurin. Toisaalta se helpottaa ositustakin kummasti.:) Ja lähtöviivat uuteen onnelliseen elämään ovat molemmilla samat...
Onpa tullut paljon neuvoja ja viisauksia!!! kiitos!! täytyy sanoa että pää on kyllä pyörällä vielä enemmän... sen verran valotan, että tila on suurimmaksi osaksi miehen nimissä, täysin velaton, ja pellot on vuokrattu ulkopuoliselle...
Miksi heinähattujen ero sen kummempi olisi kuin muiden kuolevaisten?
Monilla on yhteisiä yrityksiä yms.
periaatteellinen keskustelu siitä,jos avioliiton kautta tulee "yritykseen" mukaan työpanoksella,niin eron sattuessa onko oikeuden mukaista saada puolet kaikesta.
Oletko todella sitämieltä, että eron tullessa maatilalla pitkäänkin mahdollisesti työskennellyt puoliso ei saisi vaatia muuta, kuin osuutta yhteisesti hankitusta omaisuudesta?
Jos tila on kokonaan miehen nimissä, niin kaikki "hankinnathan" on yleensä tehty hänen nimissään ja tilan rahoilla (joita on myös ollut kartuttamassa se toinen puoliso). Harvemmin maatilalla maksetaan palkkaa.
Yleisesti ottaen tässä olisi vakava keskustelun paikka, miten turvataan tilalla työskennelleen puolison toimeentulo eron sattuessa omalle kohdalle. Jos on siis kirjoitettu se avio-ehto.
Tästä samasta aiheesta löytyy keskustelua maatila ja metsä-palstalta joskus syyskuun puolelta.
Minusta asiaan kannattaisi paneutua jokaisen, joka aikoo avioliiton kautta maatilalle töihin.
Avioehdon kanssa, tai ilman.
Toki se ei siinä alun ensihuumassa tunnu lainkaan tarpeelliselta, mutta tulisi sitä olla.
Asiasta viidenteen...Onnea uusille Maajussien Morsiammille! Toivottavasti on selusta turvattu...
joka ottaa puolison ostamalleen maatilalleen,niin avioliiton aikana hankitun omaisuuden ositus oikeuden mukaisin ratkaisu.omasta tilanteesta vielä,vaikka alkuperäinen tila avioehdolla suojattu,niin 13v aikana hankitun omaisuuden osituksesta maksan tilan tuottoon nähden aivan äärirajoille,myymään tätä en kumminkaan halua,jos jompikumpi lapsista haluaa rueta tässä touhuaan.
Tee vain tekosyyn tuosta maatilasta, koska avioero maatilalla ei ole mahdoton.
tyhjin käsin. Maatilaa suojaa http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1982/19820637 laki, tämä laki tulee voimaan myös avioero tilanteessa. Eli tilan on säilyttävä toimitakelpoisena ja kuntoisena avioeron jälkeen.
Ota yhteys lakimieheen, hän on ainoa joka pystyy sinua auttamaan tässä asiassa nyt.
Mutta varaudu kaikkeen. Itse olen eronnut maanviljelijä ja jos ukko ei olisi tympääntynyt viljelyyn ja halunnut myydä tilaa, niin mopen osalle olisin jäännyt 21 vuoden työteosta tilaan.
Koska tuo pk 25 olisi tullut käyttöön, jos mies olisi halunut jatkaa tilanpitoa.
Eli mitä muut kirjoittaa täällä että se on yksinkertaista, sorry he eivät tiedä kaikkia lakijuttuja.
>>Maatilaa suojaa http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1982/19820637 laki, tämä laki tulee voimaan myös avioero tilanteessa.>Itse olen eronnut maanviljelijä ja jos ukko ei olisi tympääntynyt viljelyyn ja halunnut myydä tilaa, niin mopen osalle olisin jäännyt 21 vuoden työteosta tilaan.
Koska tuo pk 25 olisi tullut käyttöön, jos mies olisi halunut jatkaa tilanpitoa.
otappa selvää ensin ennen kuin alat herjaamaan. Nimittäin tämä pykälä olisi tullut jos tilaa olisi jatkettu tai hän olisi jatkanut vielä eron jälkeen. Ja tästä pykälästä varoitti minun asianajaja, hän kysyi onko miehelläsi tarkoitus jatkaa viljelyä?
No ei ollut tarkoitus jatkaa, niin ei tämä pykälä tullut vaikuttamaan avioeroon.
Voit tietää paljon asioita, mutta et tiedä hajuakaan kuinka hankala on avioero maataloudessa!
Minä tiedän ihan tarkalleen, kolme vuotta meni ex kanssa taistellessa osituksesta ja siinä tuli luettua ja kuultua kaikki pykälät maatalouden avioerosta.
Voit kysyä viisamilta mutta luulen että saat saman vastauksen. Jos tilaa jatketaan eron jälkeen, silloin pitää sen pysyä elitoiminta kelpoisena ja silloin käytetään pykälä 25.
olet,säännöksiä on niin paljon,ettei sitä tämä pelto pala minulle,tuo sinulle jako onnistu,meillä on lakimiehillä ositus tällä hetkellä hoidossa,aikaa näyttää kuluvan.
Kyllä se onnistuu ositus vaikka pelto kerrallan jakamalla, jos MOLEMMILLA on tahtoa sopia.
Jos jompikumpi on sitämieltä, että minulle kuuluu kaikki ja sulle ei mittään, niin pitkän tien alussa ollaan...
>>Nimittäin tämä pykälä olisi tullut jos tilaa olisi jatkettu tai hän olisi jatkanut vielä eron jälkeen. Ja tästä pykälästä varoitti minun asianajaja, hän kysyi onko miehelläsi tarkoitus jatkaa viljelyä?//Jos tilaa jatketaan eron jälkeen, silloin pitää sen pysyä elitoiminta kelpoisena ja silloin käytetään pykälä 25.
Tätä "pykälää" kyllä mieluusti käytetään pelotteena emännille, jotka eivät haluaisi lähteä lakki kourassa tilalta maantielle...
Ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua.
Tästä on säädetty avioliittolain 103b §:ssä seuraavasti:
"Ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.
Ositusta soviteltaessa voidaan määrätä:
1) että puoliso ei saa avio- oikeuden nojalla toisen puolison omaisuutta taikka että sanottua oikeutta rajoitetaan;
2) että tietty omaisuus, jonka puoliso on ansainnut tai saanut puolisoiden asuessa erillään tai joka puolisolla on ollut avioliittoon mentäessä taikka jonka puoliso on saanut avioliiton aikana perintönä, lahjana tai testamentin nojalla, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta;
3) että omaisuus, johon toisella puolisolla ei avioehtosopimuksen nojalla ole avio- oikeutta, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus.
Osituksen sovittelua koskeva vaatimus voidaan tehdä joko osituksessa tai osituksen jälkeen. Kun sovitteluvaatimus tehdään osituksen jälkeen, on noudatettava, mitä osituksen moitteesta ja osituksen pätemättömäksi julistamisesta on voimassa."
Sovittelusäännös on kuitenkin poikkeus pääsäännöstä (avio-oikeuden alaisten nettovarojen puolittamisesta), joten sen soveltaminen tulee melko harvoin kysymykseen. Mutta jos edellytykset sovitteluun ovat olemassa, puolittamisen pääsäännöstä voidaan myös maatilojen kyseessä ollen poiketa. Sovittelusta päättää, jolleivät puolisot siitä sovi, ensiasteena oikeuden määräämä pesänjakaja.
tilojen pirtoutumisesta olevat säännökset.jotakin määräaloja voidaan irroittaa(tontit,lomamökit yms.).
Aika ympäripyöreästi ilmaistu...
Mistähän moiset säännökset mahtavat löytyä?
Niin se minunkin entinen ukko ensin sanoi. Oikeastaan hänen mielestään koko tilasta ei minulle ja lapsille voisi mitään antaa, kun ei pysty ja oi voi voi ja kauheeta ja mitenkäs se sillä tavalla....:D
vai kävikö niin,että oli vasta laajennettu,velkainen tila,josta ei ole mitään jakamista.vai olekko muuten katkera?.minä nyt ainakin lapseni huolehdin,ex-eukon elämä ja pärjääminen ei enään kuulu minulle.
Olette juuri voittaneet pääpalkinnon, eli kymmenen paria näppylähanskoja melkein oikeasta arvauksesta!
Pistäppä osoitetta, niin laitan tulemaan.=)
Varmasti olen katkera. Ja minunkin ex-ukkoni on aivan samaa mieltä minusta ja lapsista, kuin sinäkin ex-eukostasi.
Ei ole päästy osituksessa vielä alkuunkaan, mutta voin vannoa, että loppuunasti katsotaan...
hän vie tästä osansa,ylimäärästä en anna,hyväkö selviän tästä sotkusta itse.
Ei sinun tarvitsekaan välittää enää ex-vaimostasi, äläkä odota, että hän välittäisi sinusta.
Onnittelen sinua, jos et tunne katkeruutta.
Meillä sitä tuntee varmasti molemmat osapuolet.
Minä siitä, että mies jätti minut ja lapsensa toisen naisen takia ja mies siitä, että vaimo ei suostunutkaan lähtemään tyhjin käsin.
Jos tunnet, että teit kaikkesi avioliittonne suhteen, miksi sinun pitäisi surra tai tuntea katkeruutta siitä, että se ei riittänytkään?
Tosin tällä logiikalla minun ei kuuluisi surra, eikä tuntea katkeruutta, mutta teen niin silti. Mutta periksi en anna. Sitä saa, mitä tilaa.
noitten ex-puolisoiden kanssa,katkera ja vihainen saa olla,kun ei katkeroutu tälle elämälle,on se siepannut minuakin,että lähelle 20v. yhdessäolon jälkeen on yhtäkkiä rakkikoiran arvonen ,mutta kai se ylimielisyys siitä karisee,kun arki tulee siihen uuteen suhteeseen.talousasiat vaan hankalia maatiloilla,siinä on kumminkin työpaikastakin kyse,olisi helppoa kun mökin ja irtaimiston osittaisi ja jatkaisi elämää.
Maatila ei ole kenenkään omaisuutta!!! Se kulkee suvussa perintönä sukupolvelta toiselle ja jokainen sukupolvi vuorollaan kehittää tilaa jotta se pysyisi elinkelpoisena sekä ottaa hetken aikaa oman leipänsä tilasta.
Kuinka ihmiset voivat olla niin äärimmäiset ahnaita, että vievät puolisoltaa elinkeinon ja siten myös OMILTA LAPSILTAAN perinnön???? Alkakaa tienaamaan itse oma leipänne ja olkaa kiitollisia siitä, mitä tila on teille antanut (leivän tähän asti)!
Tämä on juuri niiden itsekkäiden akkojen jupinoita, jotka mies on elättänyt koko heidän elämänsä, eikä heidän ole tarvinnut tehdä muita töitä kun lypsää mansikki aamuin illoin.
Juu, mutta jos ero tulee ja maatilan omistaa vaimon suku, niin johan on toinen ääni kellossa. Tuleva ex-vävy haluaa tasan tarkkaan tilasta puolet. Eikä vävyjen ole tarvinnut edes lypsää sitä mansikkia.