Naisella valta

Meidän suhde alkoi vuosia sitten niin että molemmat olimme kokolailla tasa-arvoisia.Päätimme asioista yhdessä.Mieheni osallistui myös lasten ja kodinhoitoon kiitettävästi.Kaikki piti olla ok.Nyt kuitenkin kun lapset ovat jo lähteneet maailmalle tilanne on muuttunut.Olen katsonut parhaaksi ottaa meidän perheen johtajan paikan.Mieheni on tavallaan antanut kaikki narut käsiini.
Päätösvalta isoista ja pienistä asioista on minulla.Hän on sanonut että hän on aina halunut olla tossunalla.En vain sitä aikoinaan huomannut.Mutta nyt sitten asiat ovat toisin.
Meidän molempien palkat menevät yhteiselle tilille johon vain minulla on käyttöoikeus.Jos hänellä on henkilökohtaisia menoja,hän pyytää
rahaa minulta.Hän hoitaa kokonaan kodin askareet.
Minun tarvitsee vain katsoa päälle.Jos joskus hän
käyttäytyy huonosti minua kohtaan,hän haluaa että rankaisen häntä.Minulla löytyykin paljon keinoja pitää hänet kurissa ,jota hän kaipaa.
Minua vaan mietityttää mihin tälläinen miehen alistaminen johtaa.Kannaltani tilanne on erinomainen,nautin siitä.Mieheni väittää viihtyvänsä alistetussa asemassaan oikein hyvin?
Onkohan palstalaisten keskuudessa jollakin samantyylisiä suhteita tai tietääkö tuttavissaan jotain vastaavaa.
1419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

suomi24 ei petä koskaan, kun haluaa huvittaa itseään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


parisuhteessa kirjoitti:

Meidän suhde alkoi vuosia sitten niin että molemmat olimme kokolailla tasa-arvoisia.Päätimme asioista yhdessä.Mieheni osallistui myös lasten ja kodinhoitoon kiitettävästi.Kaikki piti olla ok.Nyt kuitenkin kun lapset ovat jo lähteneet maailmalle tilanne on muuttunut.Olen katsonut parhaaksi ottaa meidän perheen johtajan paikan.Mieheni on tavallaan antanut kaikki narut käsiini.
Päätösvalta isoista ja pienistä asioista on minulla.Hän on sanonut että hän on aina halunut olla tossunalla.En vain sitä aikoinaan huomannut.Mutta nyt sitten asiat ovat toisin.
Meidän molempien palkat menevät yhteiselle tilille johon vain minulla on käyttöoikeus.Jos hänellä on henkilökohtaisia menoja,hän pyytää
rahaa minulta.Hän hoitaa kokonaan kodin askareet.
Minun tarvitsee vain katsoa päälle.Jos joskus hän
käyttäytyy huonosti minua kohtaan,hän haluaa että rankaisen häntä.Minulla löytyykin paljon keinoja pitää hänet kurissa ,jota hän kaipaa.
Minua vaan mietityttää mihin tälläinen miehen alistaminen johtaa.Kannaltani tilanne on erinomainen,nautin siitä.Mieheni väittää viihtyvänsä alistetussa asemassaan oikein hyvin?
Onkohan palstalaisten keskuudessa jollakin samantyylisiä suhteita tai tietääkö tuttavissaan jotain vastaavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu