muutama vuosi ja nyt tuntuu todella hyvälle.Aina kun sukujuhlissa näen ex-ni,huokasen helpotuksesta,tulee mieleen,onneksi en ole enää hänen vallan alla.
Tietystä heti eron jälkeen kaipas kun oli niin riippuvainen ja rakastikin vielä,mutta pitää vaan uskoa nyt että aika haavat parantaa.
Tietystä heti eron jälkeen kaipas kun oli niin riippuvainen ja rakastikin vielä,mutta pitää vaan uskoa nyt että aika haavat parantaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Totta turiset ystäväin.
Minäkin ajattelin ihan samoin kun näen x:ni.
Me olemme pysyneet puheväleissä ( lastenlastenkin takia jo ) mutta muuten ei pal´kiinnosta.
Ajattelen vain omaa tyhmyyttäni, niitä kaikkia vuosia jotka eivät tule takaisin ja josta ei jäänyt käteen kuin ihanat lapset mistä olen tietysti kiitollinen.
X.ä ei suostu edes sanomaan että olen hänen x:nsä, hän puhuu yhä kaikille tyyliin että ´muija sitä ja muija tätä´.-
No, ei se minulta ole pois.
Jotenkin tunnen ( vaikkakin turhaan ) säälinsekaisia tunteita häntä kohtaan.
En osaa selittää miksi, mutta ikänsä kaiken sisälleen patoutunut ihminen ei muutu tietysti eronkaan jälkeen ja ei, hänessä ei koskaan ei missään vaiheessa ollut eikä ole mitään vikaa.
Kaikki syy oli vuosikymmenet minun, no olkoon.
Minä olen vasta vaiheessa , ollut tosin jo aika kauan . Lähenkö-enkö!!!. Tätä olen nyt tehnyt monta kuukautta , itse asiassa pari vuotta . Mieheni joi säännöllisesti viikonloppusin . No se toi isot ongelmat ja henkisen ilkeilyn ja pöydän alle painamisen . Nyt olen alkanut sieltä nousta . Hän lopetti juomisen koska olin päättänyt lähteä kolme kuukautta sitten . Lupasi että kaikki muuttuu . Muuttuihan se . ei tarvitse pelätä viikonloppuina ja valehdella läheisille keksimällä selityksiä että ei voida sitä ja tätä ....Sitten nousi isot ongelmat . Hän on kova poika kun ei ryyppää ... lopettaa noin vain .. ei hänellä ole ongelmaa . MINÄ käyn terapiassa .
Tänään päätin että nyt hommaan asunnon ja lähden . kiva kuulla että tästä on mahdollisuus päästä yli ajan myötä. Yritin taas jutella mutta ei siitä tule mitään , kaikki syy on minussa ...
Mulla on hyvin samanlainen tilanne kuin sulla. Mieheni kanssa ollaan oltu naimisissa 5 vuotta, lapsia on kaksi; 7 ja 5 vuotiaat. Mies on käyttänyt alkoholia koko sen kymmenen vuotta kun ollaan tunnettu välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta kuitenkin niin että se on häiritsevää. Viikonloppuisin mies vetää viinaa usein kaksi, kolmekin päivää putkeen. Lomilla menee helposti viikkokin. Juominen sitten on tuonut tullessaan muita ongelmia parisuhteeseen ja tällä hetkellä voisi sanoa jo että mitään parisuhdetta ei enää ole olemassakaan.
Eroa olen "tehnyt" vuosikausia jo...
Pari vuotta sitten sain mieheni ymmärtämään ongelmansa ja hän hakeutui AA:han. Siitä seurasi kymmenen kuukautta kestänyt selvä kausi ja sain uskoa paremmasta. Selvä kausi kuitenkin loppui...
Viime vuonna mies hakeutui päihdeklinikalle ja hommasi painostuksestani antabukset. Ja taas tuli toivoa paremmasta...
Nyt ollaan tilanteessa, ettei mies ole ottanut antabuksiaan ja tänäkin viikonloppuna ryyppäsi pe, la, su. Nyt makaa sammuneena, huomenna töihin.
Mies on humalassa paha suustaan, haukkuu minua myös lasten kuullen. Ja kaikki on aina mun syytä. Olen itseki laukannut terapiassa ja syönyt mielialalääkkeitä. Kävin aikanaan mieheni "käskystä" jopa seksuaaliterapiassa haluttomuuteni vuoksi! Sekin oli mun syytäni että en halunnut miestäni. Terapeutti kyllä sai mut ymmärtämään että vika ei ollut minun.
Tiedän että tästä liitosta on päästävä pois. Itseni ja varsinkin lasteni takia.
Liian monta vuotta olen uskonut parempaan ja toivonut, mutta nyt ei ole enää toivoakaan paremmasta. Mieheni on alkoholisti ja narsisti ja osaa aina "puhua kaikki parhain päin". Vaikka olisi selväkin kausi, niin alkoholi on aina läsnä. Pelko siitä että milloin räjähtää...
Mistä saisin voimia lähteä? Mistä saan apua, yksin en jaksa. Lapset rakastavat isäänsä kaikesta huolimatta.
Jos sulla nimim. vaiheessa vasta ei ole vielä miehesi kanssa lapsia, niin lähde ihmeessä suhteesta heti. Ja tosta sukulaisille valehtelusta.. itse tein sitä n. kahdeksan vuotta kunnes päätin että kulissit kaatuu! Nykyisin kerron kaikille rehellisesti miten asiat on. Ja siitähän mieheni ei tykkää yhtään, kuulemma hankin hänelle vihamiehiä ja v..ttuilen.
Kertokaa muutkin kokemuksianne, miten päästä irti ja mistä saada apua?
Tsemppiä sulle vaiheessa vasta. Lähde kun vielä voit.
elämäsi on nyt paljon raskaampaa kuin se tulee olemaan lasten kanssa, sillä silloin sinulla ei ole sitä henkistä painostusta mieheltäsi. Itse lähdin helmikuussa, olo on kevyempi- ei tarvitse miettiä koko ajan milloin tulee kotiin humalassa rähjäämään. Lapsetkin alkoivat pelkäämään häntä.
Tai sitä henkistä painostusta ja syyttelyjä että kaikki on minun syytäni. Narsisti ei näe mitään vikaa itsessään vaan aina on syy jossain toisessa. Voimia jatkamiseen sinulle ja lapsillesi.