hmmm....

Vime kesänä olin rahattomuuttani töissä tehtaassa. Minut määrättiin, kuten tavallista, tekemään raskasta hommaa, jota kukaan muu ei viitsinyt tehdä. Huomasin, että kaikki muuta vaihtelivat vuoroja, mutta minä en. Vaadin vaihtoa, koska minua kylästytti hommani ja koska periaatteesta vastustan kaikenlaista, varsinkin itseeni, jo lähtökohtaisesti näiden uskovaisten tehdastyöläisten paskatarinoihin perustuvan paskauskonnon uskonnottomaan kahdeksan euron tunitpalkkaiseen rahoittajaan, kohdistuvaa ylimääräistä hyväksikäyttöä. Sain vaihdon, mutta työnjohtaja tuli sanomaan minulle, että minut on vaihdettava takaisin, koska koneen käyttöä ei ollut opetettu minulle. Huomautin, että olin edellisenä kesänä käyttänyt samaa konetta kuusi tuntia, eikä sen käyttö tuottanut silloin ongelmia. Häntä tämä ei kiinnostanut. Jalkani on kolme kuukautta myöhemmin paskana.

Joku vakityöntekijä myös epäili, että minä olisin pussaillut jotakin miespuolista vakityöntekijää ja saanut häneltä yskän. Pidän väitettä loukkaavana, koska en ole homoseksuelli.

Vaikka olenkin näkövammainen mies, en ole tyhmä. Yritän minäkin kehitellä jatkossa keinoja rehellisen työn välttämiseksi, mikä vaatii aivotyötä, mikä vituttaa.
0283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


rtet kirjoitti:

Vime kesänä olin rahattomuuttani töissä tehtaassa. Minut määrättiin, kuten tavallista, tekemään raskasta hommaa, jota kukaan muu ei viitsinyt tehdä. Huomasin, että kaikki muuta vaihtelivat vuoroja, mutta minä en. Vaadin vaihtoa, koska minua kylästytti hommani ja koska periaatteesta vastustan kaikenlaista, varsinkin itseeni, jo lähtökohtaisesti näiden uskovaisten tehdastyöläisten paskatarinoihin perustuvan paskauskonnon uskonnottomaan kahdeksan euron tunitpalkkaiseen rahoittajaan, kohdistuvaa ylimääräistä hyväksikäyttöä. Sain vaihdon, mutta työnjohtaja tuli sanomaan minulle, että minut on vaihdettava takaisin, koska koneen käyttöä ei ollut opetettu minulle. Huomautin, että olin edellisenä kesänä käyttänyt samaa konetta kuusi tuntia, eikä sen käyttö tuottanut silloin ongelmia. Häntä tämä ei kiinnostanut. Jalkani on kolme kuukautta myöhemmin paskana.

Joku vakityöntekijä myös epäili, että minä olisin pussaillut jotakin miespuolista vakityöntekijää ja saanut häneltä yskän. Pidän väitettä loukkaavana, koska en ole homoseksuelli.

Vaikka olenkin näkövammainen mies, en ole tyhmä. Yritän minäkin kehitellä jatkossa keinoja rehellisen työn välttämiseksi, mikä vaatii aivotyötä, mikä vituttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu