Olen turta ja miksi tänne kirjoitan ,en tiedä minun mieheni kuoli aamulla ja olen nyt kotona meidän kodissa.
Hänen vaatteet kaikki on läsnä,en tajua ja en halua et hän on poissa,
tiedän et kohta hajoan ja juon itseni humalaan ja otan lääkkeitä. en jaksa.
Hänen vaatteet kaikki on läsnä,en tajua ja en halua et hän on poissa,
tiedän et kohta hajoan ja juon itseni humalaan ja otan lääkkeitä. en jaksa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet menettänyt rakkan ihmisen. Tuntuu käsittämättömän raskaalta... tiedän mitä koet. Nyt saat olla väsynyt ja surullinen, ei tarvitse kaikkea jakasaa. Ehdotan ettet kuitenkaan ota niitä lääkkeitä ja viinaa. Meitä on paljon saman kokeneita ja nyt se tuntuu turhalta fraasilta (tiedän), mutta aika on se mikä helpottaa kuitenkin.
Otan osaa suureen suruusi. Olet nyt juuri shokkivaiheessa. Järki kertoo,mitä on tapahtunut,mutta sisin ei halua sitä uskoa. Olin itse samassa tilanteessa 10 kk sitten, jouduin sanomaan hyvästit esikoiselleni. Ihan samat tunteet oli minullakin. Olisin halunnut mennä poikani mukaan. En kuitenkaan tehnyt mitään itselleni. Surrut olen ja teen vieläkin, mutta jokaiseen päivääni on tullut jostakin voimaa.
Mene aluksi vain hetki kerrallaan, päätä, että jaksat aina hetken, vaikka hengittäminenkin aluksi tuntuu vaikealta.
Luin eilen jostakin, että suru on kuin teräväsärmäinen kivi, joka kaihertaa ja tekee kipeää sydämessä, ajan kanssa kiven päälle tulee sammalta, sellaista pehmeää, hyvältätuoksuvaa vihreää sammalta,kiven särmät eivät tee sitten enää niin kipeää. Suru on rakkauden hinta. Voimahalaus sinulle.
Itke, kun itkettää, mutta yritä jatkaa rutiineja. Aluksi se ei onnistu, mutta ennen pitkää kyllä. Älä ota alkoholia. Pyydä lääkäriltä lääkkeitä, että saat nukutuksi ja rauhoittavaa, että pääset suurimman tuskan ylitse.
Tukeudu ystääviisi, lapsiisi, sukulaisiisi. Kantakaa toinen toisianne.
Surun tie on pitkä, mutta jo vuoden päästä voit varmasti paremmin. Viimeistään sitten.
Lämmin osanottoni. Voimia, voimia, voimia...
t. eräs surun läpi käynyt
Hei! Myös minun mieheni kuoli aamulla 31.5.2008 kotona. Kuolema oli äkillinen sairauskohtaus. Olimme lähdössä lääkäriin, mutta ehdimme vain eteiseen, kun hän kaatui laittialle ja kuoli siihen. Olin kaksi kuukautta poissa työstäni. Nyt olen ollut työssä elokuun alusta saakka ja olen kokenut sen hyväksi. Keskittymiskyky ei ole paras mahdollinen ja rinnassa on ahdistava tunne. Nykyään ei ihan joka päivä, mutta hyvin usein kuitenkin. Olen ajatellut, että vain aika auttaa ja hyvät työtoverit ja ystävät. Olimme naimisissa melkein 34 v. Onneksi on kaksi aikuista tytärtä, he ovat olleet suurena tukena, samoin vävy. Olo on hyvin yksinäinen usein, puhelin ei soi enää niin usein, kuin parina alkukuukautena. En hyötynyt keskusteluavusta, jota yritin psykologin kanssa. Katson elämää hiljalleen eteenpäin, päivä kerrallaan. Yritetään sinnitellä!