tässä olis mun tarina jos joku sen jaksaa lukea.. istun sohvalla kannettava sylissä, takassa roihuu ihana tuli ja lapseni 7, 9 ja 2 vuotiaat katsoo televisiöta tossa vieressä. mieheni on mennyt ulos kavereiden kanssa... mentiin naimisiin kun oltiin 20 vuotiaita.. sain ensimmäisen lapseni kun olin 21v. nyt tuntuu siltä että olin itsekkin viellä ihan lapsi.. siitä saakka kun olin sidottu kotiin alkoi miehellä jatkuvat dokaamiset kavereiden kanssa. olin joka viikonloppu yksin vauvan kanssa kun mies lähti perjantaina ja tuli sunnuntaina. joka ikinen synttäripäiväni hän jätti mut ja pakkas tavaransa. oli lokakuu.. mutta kerta toisensa jälkeen hän palas takasin ja asiat sovittiin. sitten ajattelin että suhteemme pelastaisi toinen lapsi ja kun esikoinen oli 2 v syntyi meille toinen vaippa ikäinen.. sama ralli jatkui ja joka viikonloppu oli joku syy lähteä dokaan.. mun nalkutus esim. tai ihan mikä vaan.. naisten puhelin numeroita löytyi ja salaisia puheluita ym.. öiksi ei päästy kotiin ja oli vaikka mitä ihmeellisimpiä syitä. yhden kerran hän muutti 2 viikoksi äitinsä ikäisen naisen luo jota hoitelikin. taas oli kuitenkin hirveä ikävä ja lastenkin takia itkin häntä takaisin. ja taas puhuttiin asiat selväks.. joo hoh hoh niinhän sitä luulis.. ja anteeks annoin taas.. aina keskiviikkona alkoi jo kauhea ripuli ja ressi että mitä taas viikonloppuna tapahtuu.. kaverit pyyteli ja vinkui miestäni.. lähe baarii lähe baarii. viikonloput itkin yksin ja kirjoittelin kirjeitä ja mietin että mitä siellä taas tapahtuu.. olin niin rikki että sitä ei varmaan kukaan tajua. roikuin sen jalassa ja itkin ja kysyin että käythän vaan ostaa maitoa ja tulet kohta takaisin mutta aina se silti valehteli ja tuli vasta sunnuntaina ja puhelimeen ei tietenkään vastattu. aina oli vaikka mitä valheita ja selityksiä.. joo käyn pikaseen kahvilla tuun kohta esim.. ja eipä tullutkaan.
no sitten alkoikin aika jolloin menin taas töihin ja lapset lähti päiväkotiin.. olin vinkunut jo monta vuotta että mies lopettaisi juomisen ja huomioisi lapsetki jotenkin.. jatkuvasti naisten puhelin numeroita baareista ym ja tappelut jatkui vaan. olisin halunnut jotain apua kotona ja lasten kanssa ja perheen kesken oloa viikonloppuisinkin nyt kun olin työelämässäkin.. viina maistui vaan entistä enemmän ja viikonloppusin ei edes päässyt kotiin.. pe-su oltiin vaan viihteellä.. no sitten mulle riitti kun jäi kiinni pettämisestä ja sanoin että voi taas kertaalleen pakata tavaransa ja painua sinne missä oli viikonloput viettänytkin. no siellä oli sitten heti uusi koti, toisen naisen luona. olin tosi rikki ja jouduin sairaslomalle ja rauhottavat käyttöön. en jaksanut lapsia hoitaa kunnes nousin siitä suosta.... jaksoin alkaa käymään jumpassa ja salilla ja aloin deittailee miehiä ja kävin baareissa.. olin ollu sidottuna kotiin koko ikäni lasten kanssa ja nyt oli viimeinkin tilaisuus nauttia elämästä. hyvän näköisiä miehiä oli joka sormelle ja miestäni alkoi kaduttamaan asiat. oli ihan paniikissa että nyt mä löydän jonkun toisen miehen. hänkin oli jo asunut 3 naisen kanssa ja aikaa oli kulunut 2kk. yksi oli jo ollut raskaanakin. meillä oli kuitenkin ollut joka ikinen päivä tiukkaakin tiukemmat tappelut puhelimitse ja aina kun nähtiin ei voitu mitään sille että sängyssä oltiin. vaikka meillä olis kuinka huonosti menny niin seksi oli aina maata järisyttävää meillä. ehkä sen takia aina palattiin yhteen.. no kävi sitten niin että taasen palattiin yhteen kaikkien näiden tapahtumien jälkeen, joiden kirjoittamiseen olis mennyt aikaa ja olisi tullut novelli aikaiseks.. no jostain syystä siis otin sen takasin ja asiat taas puhuttiin ym.. jostain se kai sai sitten ahaa elämyksen että kai sitä vois olla kuitenkin kotona. asiat alkoi mennä ihan kivasti ja oltiin onnellisia. aloin odottamaan kolmatta lasta. viellä raskausaikana oli jotain hässäkkää että tuli ton juomisen kanssa sanomista. vasta jotenkin kolmannen lapsen synnyttyä hän tajus että mitä on olla isä ja kuinka tärkeä tämä lapsi hänelle on. ikää oli 30v.. oli menny 10 vuotta dokatessa hauskaa pitäessä kun minä olin yksin kotona lasten kanssa koko nuoruuteni enkä elänyt minkäänlaista elämää.. joskus harvoin pääsin ulos viihteelle. no nyt nuorimmainen on 2 vuotta ja tää aika on menny niinkuin ois pitäny mennä jo 10 vuotta sitte. on kaikki hyvin ja pitäs olla onnellisia. mies on onnellinen ja vihdoinki on tajunnu mitä perhe elämä merkitsee. on käyny ulkona noin kerran vuodessa tai kaks. perhe on hänelle nyt se tärkein asia. mut minä en enää tiedä mitä haluaisin. nyt musta tuntuu että kaikki se paska mitä kärsin ei ikinä uhohdu mun mielestä ja kaikki ne naiset mä muistan ja ne keskustelut mitä käytiin.. jopa kun harrastetaan seksiä mietin niitä toisia naisia. joka tosin sekin on nyt alkanut mun osalta hiipumaan, enkä tiedä syytä.. tiedän että moni pitää mua varmastikkin tyhmänä kun olen tälläistä sietänyt, ja se henkinen väkivalta mitä olen kärsinyt.. sitä ei ymmärrä kukaan. mut mulle on moni ihminen sanonu että ei ole ikinä tavannut níin voimakasta ihmistä kuin minä olen. ennen mä taistelin sen takia että rakkaus mun miestä kohtaan oli niin vahva että sen avulla mä selvitin kaiken ja jaksoin kaiken. mä taistelin.. ja samalla hoidin yksin lapset kodin ja jopa remontoinkin itse taloa ja maalasinkin talon yksin. kaikki pihatyöt ym oli mun harteilla.. mut joo siis asia on nyt niin että jostain syystä en pysty unohtaakkaan näitä asioita ja vihdoinkin ku meidän pitäis olla onnellisia niin mull on paha olla ja tuntuu kuin koko elämä olis mennyt hukkaan.. ihan kuin mulla ei olis ollut mitään omaa elämää eikä sitä nuoruutta ja kavereiden kanssa olemista, tai siis kuin ei ole ollutkaan.. nyt haluisin olla vapaa ja pitää hauskaa ja ehkä tavata uusia ihmisiä.. mitä mä teen.. alanko elää nuoruuttani nyt ja lähden ja jätän mieheni.. nyt kun lapset on vihdoinkin saanu isänsä oikeesti niin en haluaisi rikkoa niiden perhettä. monet on sanonut että olen kaunis nainen joka sais paremmankin miehen.. ehkä tätä ei jaksa lukea kukaan mutta toivon että ilkeät vastaukset voi jättää laittamatta.. pääasia että sain purkaa omaa mieltäni tähän..
no sitten alkoikin aika jolloin menin taas töihin ja lapset lähti päiväkotiin.. olin vinkunut jo monta vuotta että mies lopettaisi juomisen ja huomioisi lapsetki jotenkin.. jatkuvasti naisten puhelin numeroita baareista ym ja tappelut jatkui vaan. olisin halunnut jotain apua kotona ja lasten kanssa ja perheen kesken oloa viikonloppuisinkin nyt kun olin työelämässäkin.. viina maistui vaan entistä enemmän ja viikonloppusin ei edes päässyt kotiin.. pe-su oltiin vaan viihteellä.. no sitten mulle riitti kun jäi kiinni pettämisestä ja sanoin että voi taas kertaalleen pakata tavaransa ja painua sinne missä oli viikonloput viettänytkin. no siellä oli sitten heti uusi koti, toisen naisen luona. olin tosi rikki ja jouduin sairaslomalle ja rauhottavat käyttöön. en jaksanut lapsia hoitaa kunnes nousin siitä suosta.... jaksoin alkaa käymään jumpassa ja salilla ja aloin deittailee miehiä ja kävin baareissa.. olin ollu sidottuna kotiin koko ikäni lasten kanssa ja nyt oli viimeinkin tilaisuus nauttia elämästä. hyvän näköisiä miehiä oli joka sormelle ja miestäni alkoi kaduttamaan asiat. oli ihan paniikissa että nyt mä löydän jonkun toisen miehen. hänkin oli jo asunut 3 naisen kanssa ja aikaa oli kulunut 2kk. yksi oli jo ollut raskaanakin. meillä oli kuitenkin ollut joka ikinen päivä tiukkaakin tiukemmat tappelut puhelimitse ja aina kun nähtiin ei voitu mitään sille että sängyssä oltiin. vaikka meillä olis kuinka huonosti menny niin seksi oli aina maata järisyttävää meillä. ehkä sen takia aina palattiin yhteen.. no kävi sitten niin että taasen palattiin yhteen kaikkien näiden tapahtumien jälkeen, joiden kirjoittamiseen olis mennyt aikaa ja olisi tullut novelli aikaiseks.. no jostain syystä siis otin sen takasin ja asiat taas puhuttiin ym.. jostain se kai sai sitten ahaa elämyksen että kai sitä vois olla kuitenkin kotona. asiat alkoi mennä ihan kivasti ja oltiin onnellisia. aloin odottamaan kolmatta lasta. viellä raskausaikana oli jotain hässäkkää että tuli ton juomisen kanssa sanomista. vasta jotenkin kolmannen lapsen synnyttyä hän tajus että mitä on olla isä ja kuinka tärkeä tämä lapsi hänelle on. ikää oli 30v.. oli menny 10 vuotta dokatessa hauskaa pitäessä kun minä olin yksin kotona lasten kanssa koko nuoruuteni enkä elänyt minkäänlaista elämää.. joskus harvoin pääsin ulos viihteelle. no nyt nuorimmainen on 2 vuotta ja tää aika on menny niinkuin ois pitäny mennä jo 10 vuotta sitte. on kaikki hyvin ja pitäs olla onnellisia. mies on onnellinen ja vihdoinki on tajunnu mitä perhe elämä merkitsee. on käyny ulkona noin kerran vuodessa tai kaks. perhe on hänelle nyt se tärkein asia. mut minä en enää tiedä mitä haluaisin. nyt musta tuntuu että kaikki se paska mitä kärsin ei ikinä uhohdu mun mielestä ja kaikki ne naiset mä muistan ja ne keskustelut mitä käytiin.. jopa kun harrastetaan seksiä mietin niitä toisia naisia. joka tosin sekin on nyt alkanut mun osalta hiipumaan, enkä tiedä syytä.. tiedän että moni pitää mua varmastikkin tyhmänä kun olen tälläistä sietänyt, ja se henkinen väkivalta mitä olen kärsinyt.. sitä ei ymmärrä kukaan. mut mulle on moni ihminen sanonu että ei ole ikinä tavannut níin voimakasta ihmistä kuin minä olen. ennen mä taistelin sen takia että rakkaus mun miestä kohtaan oli niin vahva että sen avulla mä selvitin kaiken ja jaksoin kaiken. mä taistelin.. ja samalla hoidin yksin lapset kodin ja jopa remontoinkin itse taloa ja maalasinkin talon yksin. kaikki pihatyöt ym oli mun harteilla.. mut joo siis asia on nyt niin että jostain syystä en pysty unohtaakkaan näitä asioita ja vihdoinkin ku meidän pitäis olla onnellisia niin mull on paha olla ja tuntuu kuin koko elämä olis mennyt hukkaan.. ihan kuin mulla ei olis ollut mitään omaa elämää eikä sitä nuoruutta ja kavereiden kanssa olemista, tai siis kuin ei ole ollutkaan.. nyt haluisin olla vapaa ja pitää hauskaa ja ehkä tavata uusia ihmisiä.. mitä mä teen.. alanko elää nuoruuttani nyt ja lähden ja jätän mieheni.. nyt kun lapset on vihdoinkin saanu isänsä oikeesti niin en haluaisi rikkoa niiden perhettä. monet on sanonut että olen kaunis nainen joka sais paremmankin miehen.. ehkä tätä ei jaksa lukea kukaan mutta toivon että ilkeät vastaukset voi jättää laittamatta.. pääasia että sain purkaa omaa mieltäni tähän..
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hmm.. Ihan ekaks mun täytyy sanoa, että ihan oikeessa on ihmiset ollu. Kyl ainaki ton tekstin perusteella tunnut suht vahvalle ihmiselle kun tollasta paskaa oot kestäny. Ja ihan hyvä, että se miehes on vihdoin alkanu tajuaa mitä sen pitäis oikeasti tehdä. Ja toivotaan että sul alkais elämäs menee asiat paremmin. :)
Sitten ne huonommat asiat... jos ite luet ton sun tekstis ja ajattelet että se on jonkun muun ihmisen kirjoittama niin varmasti huomaat että oot ollu nuorempana todella hölmö. Veikkaan että miehesi joi jo sillon kun tapasitte. Sillä tollanen että koko vkl ollaan ryyppäämässä ei ala ihan yht'äkkiä vaan on varmasti ollut tapana ennenkin ryypiskellä. Sun olisi pitänyt jo ennen lastesi syntymää jättää tollanen luuseri ja hankkii oikeasti mies jolla on samat kriteerit elämälle. Kerta lapsia halusit niin olisit hankkinut miehen josta on isäksi eikä tollasta häntäheikkiä.
Sitten en kyl pysty ymmärtämään että miten oot voinu antaa anteeks noin monta kertaa? Vaik eihän sitä rakkautta turhaan sokeaks sanota. Mutta ittees saat syyttää siitä että annoit tollaset miehen pompotella sua.
Viestin tarkoitus ei ollut olla negatiivinen ja toivotaan ettei noi tän foorumin paatuneimmat atm:t pääse tänne kirjottamaan, tulee varmasti "aivan täysin ansaitsit tollasen pelimiehen kohtelun kun rasiaas innoissas nuorena jaoit" tyylistä tekstiä. :)
Ja lopuks toivotaan että keksit ratkasun miten elämääs jatkat. Jos se miehes tosiaan haluaa olla isänä nyt niin kai sitä perhettä kannattaa sitten koittaa pystyssä pitää. Vaihto olisi nimittäin pitänyt tehdä jo vuosia sitten. ;)
Jos ihmistä petetään, niin sillä on hirvee tarve sen jälkeen "voittaa" se mies itsellensä, kokea, että itse on hyvä ja parempi kun ne muut naiset.
Ja tämä asia sotketaan rakkauteen, että koska rakastan häntä niin paljon, niin on pakko olla hänen kanssaan, rakkauden kanssa asialla ei ole mitään tekemistä, se on valtataistelua, saada se mies itsellensä takaisin.
No niin, ja sitten kun on saanut sen miehen itsellensä takaisin (johon sinulla meni 10v.), tulee se kaikki viha ja katkeruus vasta sen jälkeen, jota ei silloin tuntenut. Siitä varmaan sinulla on nyt kyse!
Siksi pettämisen anteeksi antaminen ei taida ollakaan niin helppoa, miltä se alkuunsa vaikuttaa, kun yritetään voittaa "saalis" takaisin.
Mutta ikävä kyllä siihen en tiedä vastausta, että miten siitä vihasta ja katkeruudesta selviää, ja että voiko sen saman ihmisen kanssa jatkaa enään, mutta jos se auttaisi sinua ymmärtämään että miksi olet toiminut noin (mahdollisesti, en tiedä).
Ehkä teidän kannattaisi kokeilla piiitkiiä parisuhdeterapeuttisia istuntoja, ja nimenomaan yhdessä, ongelma ei missään nimessä ole yksin sinun (miehesihän on tehnyt väärin!), toimit kuten monet muutkin.
Juttele miehesi kanssa, ja kysy et mites nyt, jos saisit niin hyvin vakuutellut anteeksi pyynnöt, että se auttaisi OIKEASTI antamaan anteeksi, ym ym ym....
Tai sitten vaihdatte paikat taas seuraavaksi 10-vuodeksi =(
Jokatapauksessa, toivottavasti tilanne ratkeaa ilman oravan pyöriä, ja toivottavasti pytytte jatkamaan vielä yhdessä, ja toivottavasti et ole nyt sinisilmäinen, vaan että ne asiat on oikeesti nyt hyvin (miehen käyttäytyminen). Jaksamisia!=)
vastauksina kertoisin tuohon aikaisempaan viestiin että oltiin kuitenkin niin nuoria kun alettiin oleen yhdessä että enhän voinut mitenkään tietää että alkoholi näyttelee niin suurta osuutta mieheni elämässä. oltiin 18 v kun tavattiin ja 20v kun mentiin naimisiin. se alkuhan oli sellaista normi teini meininkiä että kavereiden kanssa oltiin ja otettiin yhdessä.. mutta sitten kun lapsi tuli niin miestä alkoi ahistaa ja seinät kaatua päälle kun olisikin tarvinnut olla kotona.. ja joo luulin tosissaan että voin antaa anteeksi pettämisen ja en nyt sano että itse olisin ollut ihan puhdas pulmunen, tein myös yhden kerta virheen joka ehkä auttoi syyllisyydellään sitä anteeksi antoa.. silloin se tuntui siltä että pystyn unohtamaan asiat mutta nyt ne vaan päiväpäivältä tunkee tajuntaan ne silloiset asiat ja tuntuu että tää ei ole sitä elämää mitä mä haluan...
Kun luin sun viestin huomasin kuinka kuningas alkoholi on se määräävä tekijä.
Se on niin vahva että rakkaus lapsiin katoaa ja kaikkeen muuhunkin. Se täyttää elämän ja kaikki pyörii sen ympärillä. On todella rankkaa ja vaikeeta myöntää tai itse huomata se et mikä aiheuttaa ne ongelmat elämään.
Teidän on hyvä alkaa ajatella että kaikki se menneisyys on ollut ja mennyt, kävelemällä taaksepäin ne jutut ei tuu takaisin muutettaviksi. Tutustukaa toisiinne uudestaan ja alkoholin tilalle muuta tekemistä niin ei ehdi himoita sitä mahdollisuutta mennä dokaamaan.
JOs et voit sydämmestäsi antaa anteeksi tapahtuneita niin näet unia ja saat ajatuksia niistä jutuista aina. Se kalvaa sun mieltä ja teidän suhdetta kunnes lopulta elät katkeruudessa ja vihassa, sitten se koti kaatuu.
Anteeksi antoa miettiessä on hyvä miettiä rakastaako ihmistä vai jotain muuta, onko turva, läheisyys, yksinäisyys tai jokin muu syy miksi tarrautuu toiseen ihmiseen. Lapset ei ole ikinä hyvä syy sillä he kärsivät aina eniten tulehtuneesta suhteesta ja ovat miljoonasti onnellisempia erolapsina kuin katsellessa kotona tappelua..
Tosiasia kuitenkin on ettei kukaan ihminen voi neuvoa tai antaa sitä oikeaa ratkaisua. Se on aina ihmisen itsensä tehtävä sillä vastaus on aina loppukädessä yksilöllä...
HIenoa että sait purkaa ajatuksiasi, se helpottaa paljon ja selkeyttää. Se vastaus sun kysymyksiin saattaa jo olla tuloillaan:)
Öitä ja hyvää yötä, olkoon unesi kauniita.
IsI
kestäköön. Hyvä yleiskunto ja mielenkiintoiset harrastukset auttaa kestämään suomalaista verohelvettiä.
kolme lasta mullakin.
kiitos kauniista kirjoituksesta..tuli hyvä ja koskettava olo..
Seuraavan kerran voisit laittaa kappalevälit, niin jaksaisi lukea loppuun asti.
Ja mitä tarkoitat, kun kirjoitit ettei sinulla ollut elämää?
Siis eikö ne lapset ole elämää?
Jospa annat ne sitten pois ja ryhdyt dokaamaan ja nussimaan kaikkea mikä liikkuu.
Siinä sitten olisi teillä miehesi kanssa keskusteltavaa ja jatain yhteistä.
varmaan pelkästään lasten avulla olen jaksanut, ne on mulle maailman tärkeimpiä.. en halunnutkaan mitään dokaamista ja panemista vaan joskus edes jotain muuta kuin yksin neljän seinän sisällä olemista..
ja sori jos ei ole kirjoitettu niin kuin olisit halunnut, olin tunteiden vallassa ja naputin vaan konetta minkä ehdin..
on tullut kunnollinen? Niin ymmärsin.
Samalla se tarkoittaa, että olet käynyt taistelusi läpi ja sisälläsi on tyhjyys, joka syntyi siitä, ettei sinun tarvitse pelätä miehesi häipyvän pe ja palaavan joskus.
Mikäli miehesi pitää huolta myös talosta ja pihasta tunnet itsesi enemmän ja enemmän tarpeettomaksi.
Lapset mahdollisesti ovat antaneet isälleen anteeksi, vastaavasti sinä et ole.
Nyt, kun sinun ei tarvitse ottaa paineita miehen menoista ja tuloista. Täyttää mielesi menneisyyden asiat mitä et ehtinyt silloin käsitellä.
Kunnan perheterapeutti lienee paras asia tämän ratkaisijaksi.
Mikäli menet, niin kopioi tuo kirjoitamasi teksti ja näytä terapeutille.
Mikäli miehesi alkaakysymään, mikä sinulla on ja etkö ole onnellinen. Näytä myös hänelle tuo kirjoittamasi.
Ai miten niin voimakasta naista!?? Ethän sinä mikään voimakas ole, päinvastoin! Oikea luuseri joka jok´ikinen kerta päätyy riitelyjen ja eron jälkeen äijän kanssa sänkyyn!!!! Jos olit voimakas, et TOSIAANKAAN olisi noin säälittävän heikko! Mieti sitä ja murehdi sitten.
Juttu kuulostaa provolta, mutta kommentoinpa nyt kuitenki tylsän sunnuntain ratoks.
En sanois sua vahvaks siitä syystä, että oot kestäny tollasta äijää. Toi on suurta tyhmyyttä, ei vahvuutta. Mut menee nuoruuden piikkiin.
Mikä tossa teidän nykytilanteessa on positiivista niin se, että äijäs on kasvanu aikuseks ja alkanu pitää huolta perheestään. Sitähän sä halusit ja odotit 10 vuotta, vai mitä Ja kuten iteki sanot, et haluis nyt hajottaa perhettä kun juttu toimii.
Mun neuvo sulle on, että oo ihmeessä tyytyväinen nyt ja nauti lapsistas, ja äijästäskin. Voi olla, että sussa on renttumagneetin ominaisuuksia ja jos nyt eroot ja lähdet hakeen uutta äijää, niin aika isolla varmuudella se on samanlainen retku mitä toi nykyises oli nuorempana.
Toi pelastaa paljon teidän suhteessa (nyt kun äijä on kunnostautunu), että seksipuoli toimii hienosti. Nythän voit nauttii siitäki kun ei oo toisia naisia jakamassa äijäs huomiota!
TODELLAKIN. Mutta ehkä kaikki johtuu siitä, että sinulla on dilemmoja itsesi kanssa. Ehkä kaipaat kaltoin kohtelua ja kun kaikki on lopulta hyvin, et ole tyytyväinen.
ollut vahva, ei vain voi kuin ihailla. Mielenlaatuasi siis vain, tuo itse tilanne kuulostaa minulle todella helvetilliseltä. Miten olet voinut antaa jonkun satuttaa itseäsi noin paljon, ja noin pitkän ajan?
Neuvoja en sinulle osaa antaa, mutta sen tiedän, ettei ole hyvä jäädä yksin ikävien tuntemustesi kanssa. En osaa sanoa tuosta "nuoruuden uudelleenelämishalusta", mutta ainakin ystävien kanssa vietetty aika on aina avuksi ja tueksi.
Tarinasi kosketti, mutta myös varoitti. Olet vahva, mutta et ollut tarpeeksi vahva riuhtaisemaan itseäsi irti tarpeeksi ajoissa. Vai tuntuuko sinusta, että kaikki ne vaikeudet olivat nykyhetken arvoisia?
Onko miehesi todella, vilpittömästi pahoillaan nuoruutensa käytöstä? Oletteko henkisesti toisianne lähellä?