Olen ollut avopuolisoni kanssa yhdessä melkein puolitoista vuotta ja muutimme reilun puolen vuoden jälkeen yhteen.Olen 21v. enkä ole aiemmin seurustellut.Rakastuimme "ensi silmäyksellä" palavasti,mutta suhteemme on ollut täyttä vuoristorataa alusta asti.
En halua varmaan mitään yhtä paljoa kuin lapsia ja vakaan ja onnellisen avioelämän,ja haluaisin nämä pian. Mieheni on todella rakastava,ihana ja luotettava ihminen - selvinpäin,ja olisi muuten loistava isä,mutta kitkaa parisuhteessamme aiheuttaa se, että mieheni käyttää mietoja huumeita silloin tällöin ja juo kännit melkein joka viikonloppu. Itse en pysty hyväksymään pilven polttoa,koska kokeilin sitä joskus mieheni kanssa ja kokemus oli hirvittävä ja traumaattinen,koska jouduin psykoosiin.Pahin pelkoni on isä,joka juo ja käyttää huumeita ja olen keskustellut hänen kanssaan asiasta ja hän vakuuttaa ettei lapsen saatuaan enää tekisi niin,mutta minun on todella vaikea luottaa häneen asiassa.Tuntuu,että hän haluaa ihan eri asioita kuin minä,mutta en osaa kuvitella elämääni ilman häntä.Rakastan häntä ehkä eniten maailmassa,mutta tuntuu,että vihaankin häntä välillä eniten maailmassa. Riitelemme todella usein,mutta mieheni ei ole suuttunut minulle melkein ikinä,vaan se olen minä joka loukkaannun ja suutun jostain.Yleensä jos hän on pilvessä tai juonut.Yhteen muuttamisen jälkeen minusta on paljastunut pelottavia puolia.Olen muuttunut väkivaltaiseksi riitatilanteissa.Yleensä sulkeudun täysin enkä pysty oikein keskustelemaan ja viha kasvaa sisälläni äärimmäisiin mittoihin ja tuntuu etten pysty purkamaan sitä muuten kuin lyömällä.Riitamme ovat aivan kauheita.Juopuneena hän alkaa hajottamaan paikkoja ja saa itsetuhoisia ajatuksia.Hän on repinyt ovia irti,lyönyt niihin nyrkillä aukkoja,hajottanut mikron ja astioita..kerran hän oli lähdössä ulos keittiöveitsen kanssa ja toisena kertana hän yritti hypätä parvekkeelta,mutta sain hänet revittyä pois sieltä.Itse yritän yleensä ensin rauhoitella häntä sanoilla ja estämällä paikkojen hajoamista,mutta se on siinä tilanteessa hyvin vaikeaa ja koska olen vihainen,tilanne menee usein lopulta siihen,että en kestä ja alan lyömään.Sitten itkemme ja huudamme molemmat vuoron perään.
Petin miestäni 5kk sitten,mutta kadun tekoani eniten maailmassa.Kerroin hänelle heti ja hän antoi minulle anteeksi.Minulla on hirveä syyllisyyden tunto asiasta,ja minua loukkaa suunnattomasti,että mieheni juopuneena on kaksi kertaa riidan yhteydessä haukkunut minua huoraksi.Viimeisin riitamme on ollut pahin kaikista.Kukaan ei ole ikinä loukannut minua niin pahasti kuin hän silloin.Hän muuttui täysin toiseksi ihmiseksi ja tyynesti alkoi haukkua heikoksi,kylmäksi,huoraksi ja vertaili exiinsä. Järkytyin ja kyynel silmässä alennuin antamaan takasin.Hän suuttui ensimmäisen kerran niin, että tuli eteeni,katsoi halveksuen ja sanoi,että nyt huora saat seuraavasta turpaas.Hän ei ollut ikinä aiemmin uhkaillut väkivallalla tai ole lyönyt minua.Hän on aina sanonut ettei ikinä tekisi niin,mutta pelkää jos napsahtaisi ja niin tapahtuisi.Sen jälkeen hän kävi käsiksi ja riuhtasi minut sängystä ja heitti lattialle.Rupesin itkemään ja hän alkoi pilkkaamaan tästä,mutta ei kuitenkaan lyönyt.Minä tosin menetin täysin itsehillintäni ja mätkin miestäni kunnolla nyrkeillä kasvoihin ja potkin häntä sanoen:"Kuole paska kuole!"Hän onneksi pääsi lähtemään pakoon toiseen huoneeseen.Tämän tapauksen jälkeen olen ollut sitä mieltä, että haluan lopettaa suhteen,vaikka en tiedä miten siihen pystyn ja myönsin,että me molemmat tarvitsemme ammattiapua.Ymmärsin,että haaveet lapsista ovat turhia jos olen väkivaltainen.Mieheni on ollut alkoholin haihduttua päästä syvästi pahoillaan,kuten aina ennenkin ja pyytelee anteeksi eikä halua erota,koska jumaloi ja rakastaa minua kaikesta huolimatta ja musertuisi täysin ilman minua.Hän sanoo etteivät lyönnit haittaa häntä,mikä tuntuu minusta pahalta,koska tiedän,että se on väärin.Itse en tiedä pystynkö antamaan itselleni niitä ikinä anteeksi.Tiedän mieheni eläneen jo lapsena perheväkivallan keskellä ja hänellä on asiasta ikuinen tuska ja arvet,enkä voi uskoa,että pystyn tekemään hänelle jotain noin pahaa.
Olen aivan rikki ja sekaisin tunteistani,joten haluaisin teiltä saada jotain mielipidettä miten toimia..
En halua varmaan mitään yhtä paljoa kuin lapsia ja vakaan ja onnellisen avioelämän,ja haluaisin nämä pian. Mieheni on todella rakastava,ihana ja luotettava ihminen - selvinpäin,ja olisi muuten loistava isä,mutta kitkaa parisuhteessamme aiheuttaa se, että mieheni käyttää mietoja huumeita silloin tällöin ja juo kännit melkein joka viikonloppu. Itse en pysty hyväksymään pilven polttoa,koska kokeilin sitä joskus mieheni kanssa ja kokemus oli hirvittävä ja traumaattinen,koska jouduin psykoosiin.Pahin pelkoni on isä,joka juo ja käyttää huumeita ja olen keskustellut hänen kanssaan asiasta ja hän vakuuttaa ettei lapsen saatuaan enää tekisi niin,mutta minun on todella vaikea luottaa häneen asiassa.Tuntuu,että hän haluaa ihan eri asioita kuin minä,mutta en osaa kuvitella elämääni ilman häntä.Rakastan häntä ehkä eniten maailmassa,mutta tuntuu,että vihaankin häntä välillä eniten maailmassa. Riitelemme todella usein,mutta mieheni ei ole suuttunut minulle melkein ikinä,vaan se olen minä joka loukkaannun ja suutun jostain.Yleensä jos hän on pilvessä tai juonut.Yhteen muuttamisen jälkeen minusta on paljastunut pelottavia puolia.Olen muuttunut väkivaltaiseksi riitatilanteissa.Yleensä sulkeudun täysin enkä pysty oikein keskustelemaan ja viha kasvaa sisälläni äärimmäisiin mittoihin ja tuntuu etten pysty purkamaan sitä muuten kuin lyömällä.Riitamme ovat aivan kauheita.Juopuneena hän alkaa hajottamaan paikkoja ja saa itsetuhoisia ajatuksia.Hän on repinyt ovia irti,lyönyt niihin nyrkillä aukkoja,hajottanut mikron ja astioita..kerran hän oli lähdössä ulos keittiöveitsen kanssa ja toisena kertana hän yritti hypätä parvekkeelta,mutta sain hänet revittyä pois sieltä.Itse yritän yleensä ensin rauhoitella häntä sanoilla ja estämällä paikkojen hajoamista,mutta se on siinä tilanteessa hyvin vaikeaa ja koska olen vihainen,tilanne menee usein lopulta siihen,että en kestä ja alan lyömään.Sitten itkemme ja huudamme molemmat vuoron perään.
Petin miestäni 5kk sitten,mutta kadun tekoani eniten maailmassa.Kerroin hänelle heti ja hän antoi minulle anteeksi.Minulla on hirveä syyllisyyden tunto asiasta,ja minua loukkaa suunnattomasti,että mieheni juopuneena on kaksi kertaa riidan yhteydessä haukkunut minua huoraksi.Viimeisin riitamme on ollut pahin kaikista.Kukaan ei ole ikinä loukannut minua niin pahasti kuin hän silloin.Hän muuttui täysin toiseksi ihmiseksi ja tyynesti alkoi haukkua heikoksi,kylmäksi,huoraksi ja vertaili exiinsä. Järkytyin ja kyynel silmässä alennuin antamaan takasin.Hän suuttui ensimmäisen kerran niin, että tuli eteeni,katsoi halveksuen ja sanoi,että nyt huora saat seuraavasta turpaas.Hän ei ollut ikinä aiemmin uhkaillut väkivallalla tai ole lyönyt minua.Hän on aina sanonut ettei ikinä tekisi niin,mutta pelkää jos napsahtaisi ja niin tapahtuisi.Sen jälkeen hän kävi käsiksi ja riuhtasi minut sängystä ja heitti lattialle.Rupesin itkemään ja hän alkoi pilkkaamaan tästä,mutta ei kuitenkaan lyönyt.Minä tosin menetin täysin itsehillintäni ja mätkin miestäni kunnolla nyrkeillä kasvoihin ja potkin häntä sanoen:"Kuole paska kuole!"Hän onneksi pääsi lähtemään pakoon toiseen huoneeseen.Tämän tapauksen jälkeen olen ollut sitä mieltä, että haluan lopettaa suhteen,vaikka en tiedä miten siihen pystyn ja myönsin,että me molemmat tarvitsemme ammattiapua.Ymmärsin,että haaveet lapsista ovat turhia jos olen väkivaltainen.Mieheni on ollut alkoholin haihduttua päästä syvästi pahoillaan,kuten aina ennenkin ja pyytelee anteeksi eikä halua erota,koska jumaloi ja rakastaa minua kaikesta huolimatta ja musertuisi täysin ilman minua.Hän sanoo etteivät lyönnit haittaa häntä,mikä tuntuu minusta pahalta,koska tiedän,että se on väärin.Itse en tiedä pystynkö antamaan itselleni niitä ikinä anteeksi.Tiedän mieheni eläneen jo lapsena perheväkivallan keskellä ja hänellä on asiasta ikuinen tuska ja arvet,enkä voi uskoa,että pystyn tekemään hänelle jotain noin pahaa.
Olen aivan rikki ja sekaisin tunteistani,joten haluaisin teiltä saada jotain mielipidettä miten toimia..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ymmärrän, että tunnet rakkautta miestäsi kohtaan, mutta kun luin tekstiäsi, tuli tunne, että ellei miehesi suostu vähentämään/lopettamaan aineiden käyttöä, liittonne on kovasti huonossa jamassa. Oletteko keskustelleet asiasta. Mitäpä jos hakeutuisitte jonnekkin, missä ulkopuolinen voisi auttaa? Pettämisestäsi.. Voin kertoa, ettei salailu ainakaan kauas kanna.. Rehellisyyttä ja avoimuutta peliin..
monta kertaa ja yrittänyt vaatia,että hän lopettaisi aineiden käytön tai ei ainakaan käyttäisi niitä silloin kun vietämme aikaa yhdessä.On hän kyllä vähentänytkin paljon alkuajoista ja usein käyttääkin aineita kun en ole läsnä,mutta välillä kun käykin toisin,en vain pysty hyväksymään sitä ja menetän hermoni.Tuntuu ettei asiassa päästä mihinkään,sillä poikaystäväni ei halua missään nimessä lopettaa kokonaan,koska hänen mielestään se on niin siistiä ja haluaa nauttia vielä kun on nuori.Jos hän joisi kohtuudella vkloppuisin, hän ei muuttuisi hirviöksi sen seurauksena ja asia olisi ok tai jos hän käyttäisi huumeita harvoin "bilekäytössä",olisi sekin helpompi hyväksyä,mutta tuskin tulee tapahtumaan.Haluan ulkopuoliselle keskustelemaan asiasta,pitää vain saada mieskin osallistumaan.
En syytä poikaystävääni,vaikka hän vetäisikin minua turpaan,koska tiedän itse aloittaneeni ja se olisi minun syytäni.En vain haluaisi,että hänestä tulee siinä suhteessa samanlainen kuin minä,koska tiedän ettei hän oikeasti halua lyödä naisia eikä ole ikinä lyönytkään.
ja sitten ihmettelet miksi tuli turpaan???
Asiat eivät järjesty parempaan päin itsestään, pahempaan helposti.
Jos mies ei hae apua päihdekäyttöönsä on suhde tuhoon tuomittu. Tod. näköisesti ei pidä sitä vielä ongelmana.
Itsekkin sinun kannattaisi hakea jotain vertaistukea päihdesairaiden läheisten taholta.
Mikä tuossa nyt on outoa? Parikymppinen jätkä ryyppää viikonloppuisin ja pössyttelee silloin tällöin. Sitten kun hän pääsee opiskelemaan lääkikseen tai muualle yliopistoon jossa valmistuu "hienoja ja sivistyneitä ihmisiä", sitten sitä vasta ryypätäänkin.
Tyttöhän tässä haluaisi perustaa perhettä ollessaan lapsi vielä itsekin. Helposti tuntee "rakkautta" poikaystävää kohtaan tuossa iässä kun näkee pojassa mahdollisuuden omien kotileikkiunelmiensa täyttämiselle. Vaan eipä se ole mitään rakkautta jossa pyritään muuttamaan toista. Eli kohti seuraavaa kokemusta, kymmenen vuotta kun tekee vertailevaa tutkimusta osaa joko laittaa viikonlopun viinanoton oikeisiin mittasuhteisiin tai löytää täysraittiin miehen.
Elämänkokemus on ihmeellinen asia.