fantasie impromptu/ Chopin

"vaikea" on aika suhteellinen käsite. itse olen vetäissyt kyseisen biisin konsertissa pienolla, hanurilla, sellolla ja ugulelellä, enkä sanois että se on kovin vaikea, mutta jos sitä johonkin haluaa vaikeudeltaan verrata niin Kikan sukkula veenukseen on aika lähellä sitä.

On vaikea, nuottien kustantajat näyttävät luokittelevan sen asteikolla 1-6 5:n arvoiseksi. Kappale ei tietenkään ole kovin pitkä, muodoltaan se on varsin yksinkertainen, väliosa tuo helpotusta teknisiin haasteisiin.

Vaikeutena on kuitenkin Chopinin tyyli, yleensä soittajat joko tajuavat sen tai sitten eivät. Polyrytmiikkaan tottumattomille (amatöörit) tuo vaikeuksia vasemman ja oikean käden erilainen rytmi. Tempo saisi olla riittävän nopea, juoksutus tasainen, pedaalilla ei saisi sotkea kuvioita (mihin jälleen amatööreillä on kiusaus puuttuvan tekniikan vuoksi).

Sanoisin, että vaikea on soittaa hyvin, mutta ei niin vaikea etteikö harrastelijakin saisi siitä jotain irti.

Kyllä F-Impromptu on vaikean luokan kappale, eri kustantajien luokitteluissa 5/6 tai 8/9. Vertailun vuoksi 9/9 kuuluu mm Chopin Balladi nr1 ja nr2, Minuuttivalssi 5/6, Vallankumousetydi 5/6, Beethoven Pateettinen ja Mondschein 5/6, kuten myös Les Adieux, Waldstein ja Appassionata 6/6... Sitten Mozart Sonata Facile 2/6, KV 331 (A-duuri-sonaatti) 4/6 jne jne.

Eli jos tämän tason kappaleita suht puhtaasti soittelee suht oikealla temmolla (ad Presto) ja vielä osoittaa jnkasteista taiteellisuutta dynamiikan keinoin, niin minun mielestäni voi jo itseään kutsua Pianistiksi.

Tämä kyseinen kappale oli itselläni harjoitusohjelmistossa siinä vaiheessa, kun aktiivista harjoittelua oli ollut noin 10 vuotta. Sitten meni muutama vuosi, että alkoi saada mukavasti läpi. Rinnalla soittelin Mozartia, muita Chopinejä (kuten b-molli scherzo, nokturnoja, etydiä, osia konsertoista jen), hiukka Beethovenia jne.

Kun alkaa saada läpi tuon tason opuksia, niin tavallaan aukeaa uusi maailma pikkuhiljaa, kun huomaa, että todella pystyy oppimaan teknisesti vaikeampiakin kappaleita, kunhan vain jaksaa harjoitella. Eli ymmärtää, ettei mitään seinää ainakaan vielä ole eteen noussut. Sitten kun ihminen vielä oppii oppimaan, niin ajan kuluessa tavallaan oppii nopeammin ja nopeammin, ja itsekin yllättyy kehityksestään. Näin sen olen omalla kohdallani huomannut menevän. Nyt olen soittanut n 30 vuotta. Ammatti se ei toki ole, mutta todella mahtava harrastus. Itsellänikin oli harrastus katkolla joskus 15-vuotiaana, kun motivaatio oli pohjalla elämäntilanteeseen (ikään!!) liittyen. Mutta sain silti säilytettyä mielenkiinnon ja onneksi jatkoin harrastusta.

aluksi aika kova pala. Pidän Fantasia-impromptusta kovasti ja otin sen pari vuotta sitten projektiksi, vaikka kappale on yli tasoni. N. puolen vuoden sitkeän päivittäisen harjoittelun jälkeen sain sen siihen kuntoon, että kappaletta uskalsi soittaa muille. Mutta hyvä nyrkkisääntö tällaisiin tilanteisiin on, että mitä tahansa oppii kun jaksaa harjoitella tarpeeksi.