Olkaa rehellisiä!

Minua vituttaa välillä aivan suunnattomasti se että AMK-laiset ruksaa olevansa korkeakoulutettuja. Herätkää todellisuuteen: opiskelija tai ei, teidän ruksi kuuluu AMMATTIKORKEAKOULU-kohtaan. Tällöin minunkaltaiset, todelliset korkeakoulutetut voi hakea helpommin itselleen sopivantasoista seuraa.
Minun kanssa AMK-tausta ja luulo korkeakoulutuksesta johtaa automaattisesti hylkyyn. Että rehellisyys maan perii!
111246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mitäpä sillä loppupeleissä on väliä onko amk vai di, kun ei ole mahdollisuutta tietää onko tyyppi viisas, älykäs, fiksu, ääliö, nuija, mulquist... Kas kun koulutus ei takaa mitään tällä saralla, pikemminkin voi olla päin vastoin: luullaan että koulutus tekee ihmisestä jotenkin paremman tai elämässä pärjäävämmän. Kyllä ne ratkaisevimmat opit saadaan jossain ihan muualla kuin koulunpenkillä.

Äänestä

Hieno provo !

Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että rehellinen pitää olla. Jos ei ole, tulee ennemmin tai myöhemmin lapikasta.

Mitä koulutukseen tulee, sillä ei ole väliä. Kunhan ihminen on olemukseltaan oma-aloitteinen ja lukenut itselleen ammatin, sekä ennen kaikkea ei ole allerginen työlle.

T: Koulunsa käynyt, myös se korkeakoulu.

PS: En ymmärrä ihmisiä, joille koulutus on statussymboli siinä missä velaksi ostettu auto etupihalla. Mikä sen mukavampaa, kuin törmätä naiseen, joka on luonteeltaan mukava ja kiinnostava. Silloin ei jaksa murehtia, onko neiti suorittanut kaikki fysiikan tai pitsinnypläyksen kurssit arvosanalla 5.

Äänestä
  • Pointtihan on se, että VALEHDELLAAN. Ja jos pitää valehdella olevansa akateeminen, vaikka ei ole, niin eikö se kerro enemmän ko. ihmisen pakosta yrittäää olla jotain jota ei ole? Eli että akateemisuus on tälle ihmiselle statussymboli?

    Mä en myöskään vastaile, jos jää kiinni mm. tuosta valheesta. Koska kun valehtelee yhdessä, valehtelee myös toisessa asiassa.

    Hirveän iso osa opistotason miehiä väittää olevansa AMK ja osa jopa akateemisia. Viimeisimmäksi treffaamani mies väittä olevansa akateeminen, vaikka oli AMK... no lisäksi sieltä alkoi paljastu muitakin valheita, mm. paikkakunta olikin 200 km idempänä kuin missä väitti asuvansa. Enempää en sitten alkanut selvitelläkään, vaan lähetin viestin, että kemiamme eivät oikein kohdanneet.....

    Äänestä

  • En ole lukenut kaikkia tämän säikeen juttuja, halusin vain kommentoida "en tee siitä numeroa (m)" -viestiä.

    En ole akateeminen, en edes amk-koulutettu. Aikoinaan tuli perustaksi lukio käytyä ja opistotasoinen koulutus siihen päälle.

    Pointtini on, että myös ns. kouluttautumaton saattaa osata kirjoittaa kirjakielellä virheettömästi. Tämä riittää ainakin minulle täällä netissä käytäviin keskusteluihin.

    Oletteko tulleet ajatelleeksi, ettei kaikissa profiileissa ole pakko laittaa koulutuksen kohtaan mitään! On niitäkin, jotka eivät halua "leuhkia" luetulla sivistyksellä!

    Äänestä

Ammattikorkea ON korkeakoulu, ei yliopisto mitä ilmeisesti tarkoitit. Toisaalta kertoo aika paljon sinusta ihmisenä jos vain koulutuksen perusteella valkkaat seurasi... sopivan tasoista??! Ei voi olla totta. Missä sydämen sivistys??

Äänestä

Voi reppanaa. Mitä ihmettä sillä koulutuksella on tekemistä seurustelun kanssa. Mahtaako olla huono itsetunto???

Äänestä

sivistymätön ihminen olet!! Valitsetko todellakin kumppanisi koulutuksen perusteella välittämättä siitä, millainen hän on ihmisenä?? SINÄ OLET TÄYSIN KESKENKASVUINEN KAKARA!!!

Äänestä

..saattaa olla löytää sinulle sopivantasoista seuraa, oli koulutusvaatimus sitten mikä tahansa :D

Äänestä

jolta on ammattikorkekoulu jäänyt kesken joskus vuosia sitten, miksi hän laittaa: ammattikorkeakoulu?

Eikös se tarkoita jos laittaa ammattikorkeakoulu, että on sieltä myöskin joskus valmistunut?!

Jos ei ole valmistunut, niin on joko opiskelija, tai opinnot lopettanut. -> silloin ei laiteta ammattikorkeakoulu!

Äänestä
  • Valehtelu on se pointti, joka näissä rassaa. Koulutuksesta voi joustaa, eli se ei ole pääaisia, mutta rehellisyys on!

    Äänestä

Tapasin korkeakoulututkinnon suorittaneen miehen, itselläni ei korkeakoulututkintoa.
Mies on tyhmempi saapas kuin koskaan aiemmin tapaamani minkä ammattikunnan edustaja hyvänsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korkeakoulutettu! kirjoitti:

Minua vituttaa välillä aivan suunnattomasti se että AMK-laiset ruksaa olevansa korkeakoulutettuja. Herätkää todellisuuteen: opiskelija tai ei, teidän ruksi kuuluu AMMATTIKORKEAKOULU-kohtaan. Tällöin minunkaltaiset, todelliset korkeakoulutetut voi hakea helpommin itselleen sopivantasoista seuraa.
Minun kanssa AMK-tausta ja luulo korkeakoulutuksesta johtaa automaattisesti hylkyyn. Että rehellisyys maan perii!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu