Tilanne olisi tälläinen. Suhde kestänyt n. 1.5 vuotta ja voidaan sanoa, että juttu on finaalissa. Suhde alkoi huonosti ja nyt, kun se alkaa pikku hiljaa toimia, minua ei enää kiinnosta. Katselen ja voidaan sanoa, että ajattelen muita naisia koko ajan. Seksi on minulle erittäin suuri/tärkeä asia suhteessa ja muutenkin. Jostain syystä se vain on sanellut sen miten suhteeni menee.
No tässä sitten on se suurin ongelma. Tyttöystäväni on ihan normaali vartaloinen, mutta ei sellainen, kun haluaisin. Toisin sanoen en osaa nauttia seksistä hänen kanssaan, johtuen hänen vartalostaan. Kuulostaa varmasti pinnalliselta, mutta en voi asialle mitään. Olen urheillut koko ikäni ja urheilen vieläkin, hän ei. Eikä ole ikinä urheillutkaan. On jotenkin vaikea olla, kun katsoo maailmaa eri perspektiivistä. Jos ymmärrätte.
Eikä se vielä siihen lopu. Asumme minun omistamassa asunnossa ja täällä ei ole yhtä ainutta tavaraa, joka olisi hänen(paitsi vaatteet). Syystä, että hiljaisesti varauduin tähän, kun muutimme. Jos laittaisin poikki, hän jouisi etsimään asunnon huonekalut etc.
Varsinaisesti en tietenkään anna kenenkään kommentin vaikuttaa lopulliseen päätökseeni, mutta niitä olisi kyllä erittäin kiva kuulla, niin naisilta kuin miehiltä.
Olemme molemmat 20v.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Yksinkertaista ajattelu mailmaasi, älä taistele vastaan. Olen elänyt melkein 100 prossasesti samanlaisen suhteen kuin sinä, paitsi että tuon 1,5 vuoden lisäksi "kärsin" vielä yhden vuoden siihen päälle, voi jospa olisin itsekkin silloin ollut rohkeampi sen 1,5 vuoden jälkeen ja lähtenyt omille teilleni niin olisin välttynyt monelta turhalta riidalta, unetomasta yöstä, tunteesta jossa itse ottaa "säälistä" kaiken syyn omille niskoille, jne, jne... Pitää olla rohkea, pitää osata tehdä ne päätökset jotka itsestään parhaalta tuntuu, ei kannata jäädä vain odottamaan että jokin ihme tapahtuisi ja pelastaisi suhteen, ennemmin kannattaa pelastaa itsenä, sillä itsemme takia me tässä maailmassa elämme ( muiden, mutta eri tasolla)... Älä siis suotta kärsi vaan ala elämään...
älä nyt ainakaan sano tytöllesi suoraan että syy on hänen vartalossaan. voi ottaa aika pahasti ja saada kivat traumat loppuiäkseen.
Eikä se asia ihan niin ole, mutta parhaiten selitin asian tuossa stoorissani. Vähän outo juttu.
vielä lapsi. Elät median luomassa mielikuvamaailmassa. Kun kasvat aikuiseksi (jos kasvat) huomaat että kriteerisi naisten suhteen muuttuu ja elämäkin sen myötä mukavammaksi. Sitä odotellessa kannatta harrastaa irtosuhteita, ettet turhaan itketä tyttöjä. Katsos kun ei sitä aina voi tietää millainen vartalo on vaatteiden alla. Psykiatriakin voisin suositella jos kehitystä aivoissa ei tapahdu muutaman vuoden sisällä. Et tiedä vielä mitä on rakkaus, olet vain kokenut "suhteen".
Täytyy sanoa, että typerin kommentti mitä voi olla. Tietysti sinä olet n.27 vuotias "kaiken" kokenut ja olet niiin vanha, että sinulla on kanttia arvostella. Kasvahan itse, ennen kuin alat muita arvostella!
Ai, eikö miehet seurustele nykyään naisten (kokonaisen )kanssa vaan vartalonko ???
Siis toi oli niin naurettava esim. että oikein kuvottaa. Jos sä todellakin haluat jonkun toisen naisen, joka niin sanotusti omistaa ERILAISEN vartalon (kun sun nykyisellä), niin sulla on kyllä niin sanotusti pienet ympyrät. Tiätkö, että ajan kanssa sen toisenkin naisen vartalo saattaa muuttua erilaiseksi, niin oletko taas vaihtamassa naista ???
Olisit miettinyt sitä asiaa silloin kun rupesitte seurustelemaan, etkä nyt vasta kun 1.5 vuotta on kulunut.
Olisithan sä voinut sanoa sille avokillesi kun muutitte yhteen, että sekin voisi tuoda jotain kamoja, tai no.... järkihän sen sanoo, ettei voi toisen siivillä elellä.
No, kuitenkin olen mielipiteeni sanonut ja onnea sulle ja teekkin valintasi oikein, tai kadut sitä lopun elämääsi. =) Hyvää syksyn jatkoa !
tuttua fiilistä. Toki kokonaisuus merkkaa eniten. Täytyy "tykätä" henkilöstä henkisesti ja fyysisesti. Voin hyvin kuvitella tilanteen, jolloin itse urheilee monipuolisesti ja tavoittelee tietynlaista fyysistä kuntoa/olemusta. Jos tyttökaverilla on aivan erilaiset tavoitteet, niin tavallaan molemmat juoksevat eri suuntiin.
Laita poikki, mutta tee se kauniisti. Vähän ihmettelen miksi edes menitte yhteen jos hän ei kiihota. Varmaan on hyvä sanoa että haluaa vielä kokea elämää.
Ja suosittelen tosiaan irtosuhtieta pinnalisten tyttöjen kanssa, niin ei sitten pilata turhaan imisiä.
Hyvää jatkoa!