Heips!

Täällä 22- vuotias nuori nainen kaipailee tukea painonpudotukseen. Täysin terveydellisistä syistä päätin vihdoin ja viimein tiputtaa reilun ylipainoni unholan maille. Mulla todettiin muutama kuukausi sitten pseudotumor cerebri, joka on siis aivopaineen hyvänlaatuinen nousu. Sain lääkityksen, mutta lääkäri sanoi että painon pudottaminen olisi ensiarvoisen tärkeää. Nyt siis olisi tarkoitus saada 106 kilon lastia pienennettyä.
Muutama kilo on jo karissut, hitaasti mutta hitaasti... Olen vähentänyt herkkuja ja yrittänyt pitää yllä säännöllistä ruokarytmiä. Se onkin vaikeampaa kuin kuvittelin. Ennen olen syönyt silloin tällöin, yleensä vain kerran päivässä ruokaa ja sitten napostellut, varsinkin iltaisin, jotain pientä. Naposteltavat ei todellakaan ole olleet terveellisiä.. :/ Haluaisinkin nyt neuvoja itseäni viisaammilta, että miten saisin oikeasti itseni syömään useammin ja terveellisesti..
Liikuntaa pitäisi lisätä, mutta yksin on niin tylsää lähteä lenkille. Olen yrittänyt saada avomiestä mukaan elämäntapojen muutokseen, huonolla tuloksella. Pidän uimisesta ja joukkuepeleistä, mutta asun pienellä paikkakunnalla, eikä mahdollisuuksia oikein ole. Sählyssä kävin vielä puoli vuotta sitten, mutta sekin lopetettiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi..
Nyt tais tulla aika paljon kaikkea turhaa tähän, mutta toivottavasti joku jaksoi lukea ja osaa neuvoa :) Kiitos jo etukäteen!!
1171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

meillä toimi tälläinen että sitä syö mitä jääkaapissa on. ennen kauppaan menoa olisi hyvä syödä jotta jää se kaikki turha pois ostoksista. kalori määriä kannattaa vertailla. esim eri nuudeleissa on yli 300 kalorin eron.
itse kanniskelen mukanani hedelmiä jotka on yleensä viipaloitu purkkiin ( vähän niin kuin pienille lapsille:)). myöskin olen alkanut tekemään ruokaa isoja määriä ja laittamaan niitä pakkaseen.siitä hyvänä seurauksena en ostele enään kaupasta valmis ruokaa(yleensä myös neen vanhaa niin "vähän jotain hyvää töihin" periaattesta on myöskin jo irroitauduttu).
Meillä ei myöskään mies sohvasta juuri irtoa. Hänellä ei hätää ole kun on normaali painoinen ja minulla vaaka näyttää varmasti reilua sataa( en ole käynyt yli kahteen vuoteen).
Olen nyt tässä kehitellyt itselleni kuntoilu systeemiä. liikuntaa harrastan nyt 6krt viikossa. Yleensä 3krt sauvakävelyä, 2krt hölkkäystä/juoksua ja kävelyä, ja kerran viikossa käyn uimasssa.viikossa pidän yhden tauko päivän. pitäisi varmaan keksiä siihen kohta lisää ettei ala kyllästymään. itseni on pakko liikkua "lähes jatkuvasti" koska muuten se perse jämähtää siihen sohvaan. Ensimmäisen viikon ajan urheilemaan lähteminen oli sellaista:" onko pakko, siel taitaa alkaa kohta satamaan".vielkä ulko ovellakin teki mieli kääntyä. Sen jälkeen fiilis muuttuikin, nyt se on sellaista et jes, onpa taas kiva mennä. Illalla alkaa jalat liikehtimään jos ei ole lenkillä käynyt. myöskin oma mieli ala on parantunut.
Ja ina kun tkee mieli syödä jotain todella epäterveellistä tai ei huvita lähte urheilemaan niin katson itseäni hetken peilistä..yleensä se mieli muuttu:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Milsa** kirjoitti:

Täällä 22- vuotias nuori nainen kaipailee tukea painonpudotukseen. Täysin terveydellisistä syistä päätin vihdoin ja viimein tiputtaa reilun ylipainoni unholan maille. Mulla todettiin muutama kuukausi sitten pseudotumor cerebri, joka on siis aivopaineen hyvänlaatuinen nousu. Sain lääkityksen, mutta lääkäri sanoi että painon pudottaminen olisi ensiarvoisen tärkeää. Nyt siis olisi tarkoitus saada 106 kilon lastia pienennettyä.
Muutama kilo on jo karissut, hitaasti mutta hitaasti... Olen vähentänyt herkkuja ja yrittänyt pitää yllä säännöllistä ruokarytmiä. Se onkin vaikeampaa kuin kuvittelin. Ennen olen syönyt silloin tällöin, yleensä vain kerran päivässä ruokaa ja sitten napostellut, varsinkin iltaisin, jotain pientä. Naposteltavat ei todellakaan ole olleet terveellisiä.. :/ Haluaisinkin nyt neuvoja itseäni viisaammilta, että miten saisin oikeasti itseni syömään useammin ja terveellisesti..
Liikuntaa pitäisi lisätä, mutta yksin on niin tylsää lähteä lenkille. Olen yrittänyt saada avomiestä mukaan elämäntapojen muutokseen, huonolla tuloksella. Pidän uimisesta ja joukkuepeleistä, mutta asun pienellä paikkakunnalla, eikä mahdollisuuksia oikein ole. Sählyssä kävin vielä puoli vuotta sitten, mutta sekin lopetettiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi..
Nyt tais tulla aika paljon kaikkea turhaa tähän, mutta toivottavasti joku jaksoi lukea ja osaa neuvoa :) Kiitos jo etukäteen!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu