Olen menettänyt tänä vuonna sukulaisia, ystäviä ja tuttavia liian monta. Mietin, eikö ole mitään rajaa paljonko surua joutuu kohtaamaan.
Keväällä kuolivat kahden viikon sisällä äitini serkku, 77v nainen, ex-koulukaverini, 39v nainen ja isäni veljen vaimo, 73v nainen. Viimeisellä oli syöpä.
Elokuussa kuolivat vanhempieni naapuri, 61v mies itsemurhaan (syövän takia) ja äitini toinen serkku niinikään syöpään.
Syyskuussa kuoli tuttavamme auto-onnettomuudessa.
Lokakuussa kuoli äitini kummitädin sisar (läheinen). Lisäksi isäni siskolla on pitkälle edennyt syöpä, samoin kuin tuttavallamme. Kumpikaan ei todennäköisesti näe joulua.
Olen ennestään joutunut kohtaamaan ikänsä puolesta poisnukkuneita, kuten pappani ja mummuni. Ne tuntuivat kuitenkin luonnollisilta. Veljeni (v.97) ja ystäväni (v.07) itsemurhia en ole jaksanut oikein ymmärtää. Tuntui kauhealta kuulla nuoretn ihmisten kuolleen ja vielä omasta tahdosta.
Olen kuitenkin jaksanut pitää itseni mukana arjessa, koska pidän sitä valtavana voimavarana. Vaikka olen vienyt surukukkia, laitellut adresseja ja ollut hautajaisissa,en silti koe olevani voimaton, vaan suren ja jatkan elämääni. Usein poltan kynttilöitä, jotka kauniisti loistavat vainajien muistolle.
Muuta en pyydä, kuin että nyt saisi jo loppua suruviestien saapuminen.
Silti toisaalta pelkään: niin omani kuin appivanhempani ovat jo seitsemänkymppisiä, samoin tätini ja setäni sekä mieheni sukulaiset.
Toivon vaan, että suruviestin tulo jo tyrehtyisi.
Ihminen minäkin vaan olen.
Keväällä kuolivat kahden viikon sisällä äitini serkku, 77v nainen, ex-koulukaverini, 39v nainen ja isäni veljen vaimo, 73v nainen. Viimeisellä oli syöpä.
Elokuussa kuolivat vanhempieni naapuri, 61v mies itsemurhaan (syövän takia) ja äitini toinen serkku niinikään syöpään.
Syyskuussa kuoli tuttavamme auto-onnettomuudessa.
Lokakuussa kuoli äitini kummitädin sisar (läheinen). Lisäksi isäni siskolla on pitkälle edennyt syöpä, samoin kuin tuttavallamme. Kumpikaan ei todennäköisesti näe joulua.
Olen ennestään joutunut kohtaamaan ikänsä puolesta poisnukkuneita, kuten pappani ja mummuni. Ne tuntuivat kuitenkin luonnollisilta. Veljeni (v.97) ja ystäväni (v.07) itsemurhia en ole jaksanut oikein ymmärtää. Tuntui kauhealta kuulla nuoretn ihmisten kuolleen ja vielä omasta tahdosta.
Olen kuitenkin jaksanut pitää itseni mukana arjessa, koska pidän sitä valtavana voimavarana. Vaikka olen vienyt surukukkia, laitellut adresseja ja ollut hautajaisissa,en silti koe olevani voimaton, vaan suren ja jatkan elämääni. Usein poltan kynttilöitä, jotka kauniisti loistavat vainajien muistolle.
Muuta en pyydä, kuin että nyt saisi jo loppua suruviestien saapuminen.
Silti toisaalta pelkään: niin omani kuin appivanhempani ovat jo seitsemänkymppisiä, samoin tätini ja setäni sekä mieheni sukulaiset.
Toivon vaan, että suruviestin tulo jo tyrehtyisi.
Ihminen minäkin vaan olen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Suruviestien kirjoittaminen loppuu kun on itse päässyt ajasta iäisyyteen. Olen tämän tuntunut kokeneeni itsekin ettei jaksa kaikkea kantaa. Olemme täällä "kuin teuraslampaita", näinhän meille on luvattu ja toteutunee vielä salatun ajan!
Olet mielestäni vahva kun olet noin paljon joutunut tekemään surutyötä!
Minulle sanottiin kun 2-v. tyttöäni surin ja itkin ikävääni, että nyt sinua hiotaan taivaan temppelin hienoimpaan paikkaan jonne pääsee vain siihen valitut. Eipä se tuntunut lohduttavan, aika se auttaa vaikkei pääsisi yli ennenkuin itse käy sen iäisyyden rajan ylitse.
Itsemurhia en hyväksy, miksi haaskata kallis elämänlahja joka on päättyvä taatusti kun on syntynytkin! Itsemurhan tehneet kun sinne rajantaa eivät kävele, mene tai pääse ilman Jumalan, elämän Herran lupaa ketkään. Tänne synnytään monellatapaa avitettuna, avittamatta hitaasti, nopeasti, sektiolla ja kuka mitenkin ja kaikessa on määrä ja lupa. Myös kuolema tulee ajallaan, meidän omaisten mielestä väärässä järjestyksessä ennen aikaa.. väärään aikaan. Jumalan suunnitelma on vaan virheetön tykkäsimmepä tai emme! Sanoihan Jeesuskin ristin kuoleman matkallaan rukoillessaan Isää Jumalaa "Tapahtukoon sinun tahtosi, eikä minun" Kumpa voisin omistaa tuollaista nöyryyttä, voisimpa antaa sitä sinullekin elämäsi loppuun asti. Kaikella on määränsä ja Jumala tietää sen määrän. Rukoilen, jotta jaksat kuten olet jaksanut tähänkin saakka!