Kokemuksen opettamaa:
Miehiä on niin moneen junaan, mutta minusta tuntuu että yksi iso ongelma meillä suomalaisilla naisilla on se, että me odotamme miehiltämme liikaa. Valitamme, kärkymme, mökötämme, ahdistelemme etc. jotta saisimme kotimaisen miehemme pyörimää ympärillämme ja toteuttamaan sitä meidän haavetta toivemiehestä.
Itse tein kaikkea tuota em. koska silloisen käsitykseni mukaan "meidän suhteesta puuttui jotain..`!!!!", ja lopputuloksena oli että mieheni vetäytyi minusta entistä enemmän. No nyt tajua ettei ole mukava kuulla tyytymätöntä narinaa tai paatoksellista puhetta millaista pitäisi olla mutta kun...
Sitten vain aloin pohtia, josko mieheni kaipaisi rinnalleen ystävää ja kumppania, joka nauttii siitä mitä tulee luonnollisesti ja nk. normaalin kanssakäymisen puitteissa. Eli minä aloin ystäväksi miehelleni, puhuin tavallisia, tein tavallisia eli olin vain ihminen ihmiselle en pelkästään nainen miehelle. Ja kuin ihme se läheisyys palasi, mutta nyt varon visusti lastaamasta tunnelmaa siirappimaislla toiveilla.
Eli luulen monen miehen kokevan riittämättömyyttä, kun moni toive esitetään ikäänkuin puuttelisuuden ilmaisuna. Meiltä puuttuu tämä...kun sen voisi ilmaista että meillä on jo tämä.
Sitten toinen juttu on ihmisen perustarve yksityisyyteen, täytyy olla oma reviiri. Se ei ole pois keneltäkään, vaan se on se jossa ladataan akkuja ja ollaan oman itsensä kanssa. Antakaa tilaa toisillenne, kunnioittakaa toisianne. Kaikkea ei tarvitse jakaa. Mies ei ole naisen puuttuva puolisko eikä nainen miehen - molemmat ovat kokonaisia ilmankin, parina se on vain yhteistyötä.
Ystävyyden nimissä rakkautta vaalien voimia teille kaikille.
Miehiä on niin moneen junaan, mutta minusta tuntuu että yksi iso ongelma meillä suomalaisilla naisilla on se, että me odotamme miehiltämme liikaa. Valitamme, kärkymme, mökötämme, ahdistelemme etc. jotta saisimme kotimaisen miehemme pyörimää ympärillämme ja toteuttamaan sitä meidän haavetta toivemiehestä.
Itse tein kaikkea tuota em. koska silloisen käsitykseni mukaan "meidän suhteesta puuttui jotain..`!!!!", ja lopputuloksena oli että mieheni vetäytyi minusta entistä enemmän. No nyt tajua ettei ole mukava kuulla tyytymätöntä narinaa tai paatoksellista puhetta millaista pitäisi olla mutta kun...
Sitten vain aloin pohtia, josko mieheni kaipaisi rinnalleen ystävää ja kumppania, joka nauttii siitä mitä tulee luonnollisesti ja nk. normaalin kanssakäymisen puitteissa. Eli minä aloin ystäväksi miehelleni, puhuin tavallisia, tein tavallisia eli olin vain ihminen ihmiselle en pelkästään nainen miehelle. Ja kuin ihme se läheisyys palasi, mutta nyt varon visusti lastaamasta tunnelmaa siirappimaislla toiveilla.
Eli luulen monen miehen kokevan riittämättömyyttä, kun moni toive esitetään ikäänkuin puuttelisuuden ilmaisuna. Meiltä puuttuu tämä...kun sen voisi ilmaista että meillä on jo tämä.
Sitten toinen juttu on ihmisen perustarve yksityisyyteen, täytyy olla oma reviiri. Se ei ole pois keneltäkään, vaan se on se jossa ladataan akkuja ja ollaan oman itsensä kanssa. Antakaa tilaa toisillenne, kunnioittakaa toisianne. Kaikkea ei tarvitse jakaa. Mies ei ole naisen puuttuva puolisko eikä nainen miehen - molemmat ovat kokonaisia ilmankin, parina se on vain yhteistyötä.
Ystävyyden nimissä rakkautta vaalien voimia teille kaikille.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taidat olla kasvamassa aikuiseksi!
Sen verran vielä, että joillekin alkuperäisen viestini sisältö on itsestäänselvää, mutta kun näitä viestejä lukee, niin moni tuntuu olevan eksyksissä. Haluja on yrittää, mutta taidot loppuu kesken. Sitten sen puoliskon saaminen sinne
perheterapiaan on monella utopiaa.
Että jos oma kokemus voi auttaa jotakuta vastaavassa tilassa olevaa, niin silloin viesti ei ole ollut turha.
Ja kasvuni aikuisena jatkuu, ainakin toivon niin.
Dives est, cui satis est, quod habet,
niinkuin Catullus sen pisti pakettiin. Kiitos viisaista ajatuksista tänne tunneryteikköön.