...joista toinen olen minä, jonka kanssa hän on suhteessa tällä hetkellä. Toinen on vaimo, jonka luona mies ei asu,mutta on paperilla naimisissa.Rakkaudeton ja seksitön liitto.Lapsia ei asiaan liity.
Eli kuvio mahdollisimman hankala. Olemme olleet suhteessa kaksi vuotta, mies on asunut vaimonsa luota pois jo puolitoista vuotta. Mies asuu omaa kotiaan kuten minäkin.
Ongelmana miehen (?) haluttomuus ottaa avioeroa vaimostaan. Syyn hän on minulle perustellutkin. Omien sanojensa mukaan hän ei halua vaimoaan takaisin,eikä ole kyse taloudellisista asioista, vaan omaan mielenterveyteen liittyviä.
Olen ollut mielestäni hyvin kärsivällinen miehen suhteen. Hän kertoo rakastavansa minua ja tekevänsä minusta joskus maailman onnellisimman ihmisen, mutta tämä henkinen kidutus kertoo itselleni kaikkea muuta...
Miehen vaimo on kertonut haluavansa miehen takaisin ja odottavansa tätä vaikka koko loppuelämänsä. Hän antaisi anteeksi miehelle tämän syrjähypyt kanssani ja muut avioliiton aikana käyneet pettämiset. Mies ei kerro/myönnä minulle, onko hän tekemisissä vaimonsa kanssa millään lailla. Yönsä mies on kuitenkin viettänyt luonani jo lähes kahden vuoden ajan, ja vkonloputkin olemme tiivisti tekemisissä toistemme kanssa. Päivät olemme omissa töissämme.
En ole kovinkaan ylpeä itsestäni,missä suhteissa suhteemme sai alkunsa, mutta tiedän että tunteemme ovat vahvat ja ettei tämä ole mitään kissahiiri-leikkiä. Kuitenkin sisälläni itää tuo pieni epäilyksen kipinä, jonka pelkään roihahtavan joku päivä...Pelkään, ettei mies ole rehellinen minulle asioista,kuten väittää olevansa.
Luottamuksen katoamisen tunne on hyytävä, haluan edelleen uskoa ettei mies tekisi sellaista minulle.
En vaan ymmärrä kaikista selityksistä huolimatta, miksi tuo avioeron ottaminen on niin vaikeaa... Aikaa on kulunut jo monta vuotta ja eikä asioille tapahdu mitään..
Välillä tulee se luovuttamisen tunne, etten enää jaksa tätä epätietoisuutta asioiden suhteen. Jostain sitä vaan saa voimia mennä eteenpäin...
Eli kuvio mahdollisimman hankala. Olemme olleet suhteessa kaksi vuotta, mies on asunut vaimonsa luota pois jo puolitoista vuotta. Mies asuu omaa kotiaan kuten minäkin.
Ongelmana miehen (?) haluttomuus ottaa avioeroa vaimostaan. Syyn hän on minulle perustellutkin. Omien sanojensa mukaan hän ei halua vaimoaan takaisin,eikä ole kyse taloudellisista asioista, vaan omaan mielenterveyteen liittyviä.
Olen ollut mielestäni hyvin kärsivällinen miehen suhteen. Hän kertoo rakastavansa minua ja tekevänsä minusta joskus maailman onnellisimman ihmisen, mutta tämä henkinen kidutus kertoo itselleni kaikkea muuta...
Miehen vaimo on kertonut haluavansa miehen takaisin ja odottavansa tätä vaikka koko loppuelämänsä. Hän antaisi anteeksi miehelle tämän syrjähypyt kanssani ja muut avioliiton aikana käyneet pettämiset. Mies ei kerro/myönnä minulle, onko hän tekemisissä vaimonsa kanssa millään lailla. Yönsä mies on kuitenkin viettänyt luonani jo lähes kahden vuoden ajan, ja vkonloputkin olemme tiivisti tekemisissä toistemme kanssa. Päivät olemme omissa töissämme.
En ole kovinkaan ylpeä itsestäni,missä suhteissa suhteemme sai alkunsa, mutta tiedän että tunteemme ovat vahvat ja ettei tämä ole mitään kissahiiri-leikkiä. Kuitenkin sisälläni itää tuo pieni epäilyksen kipinä, jonka pelkään roihahtavan joku päivä...Pelkään, ettei mies ole rehellinen minulle asioista,kuten väittää olevansa.
Luottamuksen katoamisen tunne on hyytävä, haluan edelleen uskoa ettei mies tekisi sellaista minulle.
En vaan ymmärrä kaikista selityksistä huolimatta, miksi tuo avioeron ottaminen on niin vaikeaa... Aikaa on kulunut jo monta vuotta ja eikä asioille tapahdu mitään..
Välillä tulee se luovuttamisen tunne, etten enää jaksa tätä epätietoisuutta asioiden suhteen. Jostain sitä vaan saa voimia mennä eteenpäin...
Vastaukset 6
Vanhimmat
No eiköhän tuo jo aika paljon kerro siitä, kuinka vakavissaan mies sinun kanssasi on: ei yhtään vakavissaan. Kyllä se mies olisi jo kahdessa vuodessa sen eron ottanut, jos olisi ottaakseen. Tuo omaan mielenterveyteen liittyvät syyt ovat kyllä niin tekosyitä ja ihmettelen, että uskot ne. Kun kyllähän se niin on, parempi se sille mielenrauhallekin olisi, jos olisi vain se yksi nainen, eikä niskassa painaisi vanhan avioliiton jämät.
Avaahan jo silmäsi.
sitä vaimoaan varalla jos teidän välit käy hetkenkään huonoksi.
Eihän tuohon mieheen voi luottaa tippaakaan, luulisihan tuo nyt parissa vuodessa selvinneen.
...muuta vaihtoehtoa kuin, että mies haluaa pitää vaimonsa hätävarana jos teillä menis sukset ristiin.
Mulla tulee mieleen, että onko mies todella rakastunut sinuun ja varma omista tunteistaan.
Entä jos tulee joku kolmas kuvioihin. Rakastuu täysillä ja jättää teidät molemmat. Luulen, että tuossa tapauksessa ero lähtisi käyntiin aika ripeästi.
Monesti noissa kuvioissa käy juuri niin, että kun se ero sitten lopulta tulee, niin mies valitsee naisen, joka ei ole kumpikaan noista eroprosessissa osallisina olleista. Tavallaan aloitta puhtaalta pöydältä uuden elämänsä.
Ihan kuin olisitte kummatkin sille miehelle varapaikkoja..jos ei oo tohon mennessä pystyny päätöstään tekemään niin tokkopa koskaan.
Kuka loppujen lopuksi välittää kenestä?
Rakkaus?...niin...se on vahva sana mutta teot ratkaisee.
Miksiköhän sen eron ottaminen on sitten niin hankalaa...menettääkö hän jotain tai jonkin?
Älä tuhlaa aikaasi, ei hän aio erota. Luultavasti oot semmosta vaihtelua, mitä hän on kaivannut. Noita vaihtelusuhteita on voinut olla aika montakin. Olet yksi niistä. Heillä on ihan selvästi vielä suhteen selvittelyt kesken ja hän ei ole valmis siirtymään kyll ämihinkään suuntaan. Itse asiassa hän o pelkuri, kun ei uskalla edes käsitellä näitä asioita, vaan pakenee jälleen jonkun akan huoviin siksi ajaksi. Sitä paitsi hän ei ole sinulle avoin, joten ties mitä hän tekee selkäsi takana. Hänellä o ntoki kivaa, kun hänen peräänsä akat juoksee, mutta onko siinä nyt järkeä. Eiköhän sullekki löydy joku, joka on kiinnostunut sinusta eikä miljoonasta muusta.