Olen seurustellut 2,5 vuotta poikaystäväni kanssa.
Ja nyt olen päättänyt jättää hänet.
Syitä voisi luetella monia, ilkeys, välinpitämättömyys, suoranainen tunteettomuus..jne.
Siis en todellakaan väitä että seurustelukumppanin pitäisi olla joka päivä suklaarasia ja ruusukimppu kourassa ovella.
Mutta kun joka päivä kuuntelee sitä nälvintää, egoilua, ei minkäänlaista kohteliaisuutta.
Huoh, ei pysty. Vihaan häntä melkein.
Todellakin haluaisin erota, jättää hienovaraisesti(en alennu hänen tasolleen.)
Minun on enemmin tai myöhemmin palattava takaisin suhteeseen. Koen jonkinlaisen paniikin iskevän kun olen yksin, hankala selittää.
Onko ollut vastaavia ahdinkoja?
Pystyittekö eroamaan lopullisesti vai ette?
Miksi/miksette?
Ja nyt olen päättänyt jättää hänet.
Syitä voisi luetella monia, ilkeys, välinpitämättömyys, suoranainen tunteettomuus..jne.
Siis en todellakaan väitä että seurustelukumppanin pitäisi olla joka päivä suklaarasia ja ruusukimppu kourassa ovella.
Mutta kun joka päivä kuuntelee sitä nälvintää, egoilua, ei minkäänlaista kohteliaisuutta.
Huoh, ei pysty. Vihaan häntä melkein.
Todellakin haluaisin erota, jättää hienovaraisesti(en alennu hänen tasolleen.)
Minun on enemmin tai myöhemmin palattava takaisin suhteeseen. Koen jonkinlaisen paniikin iskevän kun olen yksin, hankala selittää.
Onko ollut vastaavia ahdinkoja?
Pystyittekö eroamaan lopullisesti vai ette?
Miksi/miksette?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miten SINÄ käyttäydyt häntä kohtaan? Olisko peiliin katsomisen paikka? Objektiivisia arvioita kehiin vaan.
Tiedän miltä tuntuu. Olen miettinyt eroa avomiehestänin kolme kuukautta, tunteet vaihtelevat vihan, rakkauden ja välinpitämättömyyden välillä. Tunnen itseni voimattomaksi ja huonoksi ihmiseksi: en kykene sitoutumaan, vaikka pelkään jääväni yksin. En tiedä tarkoitatko samaa? Panikoin jo ajatuksestakin, että viettäisin loppuelämäni yksin. Mutta onko sekään lopulta hyvä syy olla toisen kanssa... Ahdistaa!!!!